5 asiaa lapsettomuudesta, mitä kukaan ei kerro

Täällä ollaan taas lapsihaaveiden kanssa, jotka eivät toteudu ilman lääkäreitä ja labraa. Kuulumme siis siihen ryhmään, joka lisääntyy ilman seksiä. Eli meidän kohdalla ”yrittäminen on hauskin osuus” ei päde. Hitto, tässä meidän yrityksessä ei ole yhtään mitään hauskaa. Lapsettomuushoitojen jälkeen haluaisin jopa sanoa, että itse yrittäminen oli kaikista epähauskin ja todellakin epäeroottisin osuus.

lapsettomuushoidot


Ennen itse H-hetkeä roikuimme hoidoissa 9 kuukautta. Välillä sain toimia neulatyynynä, välillä olimme vaan yksi pariskunta jonossa, odottamassa sitä omaa yrittämisvuoroa malttamattomana. Ennen suunnittelukäyntiä kerkesimme olla muutaman kuukauden jonossa. Silloin kuvittelin, että tiedän millaista lapsettomuus on. Kuvittelin, että olen käsittelyt kaikki tunteet. Että ylläreitä ei muka tulisi. Kuvittelin oikeasti, että olisin ihan zen hoitojen aikana. Sellainen tasapainon nainen, joka muistuttaa viilipyttyä. Näin jälkeenpäin en edes ymmärrä, miten osasinkaan olla niin naiivi. Lapsettomuus on juuri niitä juttuja, joita ei vaan ymmärrä, ennen kun sitä paskaa joutuu käymään läpi.

Stressaat, koska yrität olla stressaamatta

Sanoisin, että mun vitutuskäyrä oli korkeimmillaan lapsettomuushoitojen aikana. Siis oikeasti, nyt tarkoitan ennätyslukemia. Moni varmaan syyttäisi hormoneja, mutta itse väitän, että paine, stressi, epätietoisuus, malttamattomuus, seilaaminen toivon sekä epätoivon välillä – kombo aiheuttivat ennen näkemättömiä vitutuspiikkejä mun systeemissä. Lisätään tähän vielä kaikki typerät kommentit. No, milloin teille tulee lapsia? Ai, pitääkö oikeasti hankkia lapsia, jos Jumala ei niitä sinulle luonnollisesti anna? Mitä jos lähtisitte lomalle? Mun miehen siskon serkun työkaverin naapuri lähti lomalle, ja heti loman jälkeen pamahti paksuks!

Pitääkö muka kaikesta pahoittaa mielensä? Muuten vastaisin, että ei, mutta näissä lapsettomuusjutuissa tekisi oikeasti mieli vastata kyllä. Se stressi määrä on jotain aivan järkyttävää, joten ihmeppäs tuo että vinkit greipistä, lomista ja yogasta herättävät tunteita. Jos tähän paskaan tehoaisi greippi, yoga tai kuukauden rantaloma tarttuisin tietysti siihen tarjoukseen kiinni, mutta siinä vaiheessa kun istuu lisääntymislääketieteen yksikön käytävällä, greippi tuskin on ratkaisu ongelmiin. Mutta se on kuitenkin aivan varmaa, että kun raskaustestiin ei ilmesty kaksi viivaa sitä heti ekana ihmettelee ”stressasinkohan liikaa?”.

Yhtäkkiä kaikki ovat raskaana

Oikeastihan asia ei ole näin, mutta asiaan kiinnittää tietysti enemmän huomiota. Minusta tuntui, että tasan KAIKKI mun ympärilläni olivat raskaana. Tässä samalla haluan myös kiroa kaikki algoritmin hevon helvettiin, koska sen jälkeen kun näin yhden raskausuutisen, niitä vaan tuli ja tuli ja tuli. Instagram suorastaan hieroi ihan ventovieraiden raskauskuvia suoraan mun naamaan, että lälläslää vaan.

Lapsettomuus on sellainen kova isku, joka läpsii sinua avokämmenellä päivittäin. Välillä jopa useita kertoja päivässä. Yhtäkkiä facebook ilmoittaa että sun työkaveri on raskaana, tai sitten sun mummi soittaa sulle että hei tuo sun kaukainen pikkuserkku odottaa lasta. Ruokakaupassa näet raskausmahan, tai vauvatarvikkeita, tai lastenrattaat. Heikkoina päivinä kaikki tuntuu kovalta iskulta. Lapsettomuudesta et saa vapaapäiviä, vaikka haluaisit.

Kukaan ei tiedä miten päin pitäisi olla

Monet ystävyyssuhteet menevät todella vaikeaksi. Varsinkin jos kuvioissa on raskaus, tai vauva. Kukaan ei tiedä voiko sinut kutsua babyshowereihin, tai ristiäisiin, tai lasten synttärijuhliin. Saako sinulle kertoa raskaudesta, tai vauvojen asioista. Lapsettomuushoitojen aikana eletään sellaisessa tunteiden vuoristoradassa, että mitään selkeää vastausta ei ole. Riippuu päivästä, fiiliksestä, voinnista, miten hoidot etenevät, tähtien asennosta.


Lapsettomuus ON kilpailu

Tämä saattaa kuulostaa aivan hullulta, mutta vertaistuen löytäminen saattaa olla yllättävän haastavaa. Varsinkin silloin, kun hoidot alkavat, kaikki on uutta ja pelottavaa, ja tuntuu että et tiedä mistään mitään. Jos vahingossa kerrot, miten surullinen ja ahdistunut olet, joku kokeneempi konkari tulee luultavasti kertomaan sinulle, miten et saisi valittaa. Miten on ihmisiä, jotka ovat roikkuneet hoidoissa kymmeniä vuosia, joten tilanteesi ei ole paha, eikä sinulla ole syytä avautua. Itse katselin menoa lapsettomuusryhmissä hetken, mutta päätin hakea vertaistukea muualta.

Miehet jäävät varjoon

Lapsettomuus on yhteinen kärsimys, ja lapsettomuushoidot ovat yhteinen projekti. Koen kuitenkin, että Andreas jäi varjoon. Häntä ei otettu huomioon ollenkaan, vaan kysyttiin mun vointia, mun jaksamista, mun mielipiteitä. Kukaan ei myöskään kysynyt, miten meillä menee. Siis meidän parisuhteella. Näin jälkeenpäin ihmettelen myös suuresti, miksi lapsettomuushoidoissa oleville ei tarjota keskusteluapua. Neuvolan kautta tarjotaan ennaltaehkäisevää apua, mikä tietysti on hyvä juttu, mutta sama käytäntö voisi myös olla lapsettomuuspolilla.

Tsemppiä kaikille lapsettomuudesta kärsiville!

Kommentit

10 kommenttia
Avatar

Pystyn samaistumaan kirjoitukseesi täysin! Meille kyllä on tarjottu keskusteluapua ja itse siihen tartuinkin kun yksi kuukaus menikin ohi, ettei ovulaatiota kuulunutkaan. Pääsin juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitaja kätilön kanssa, ja tuntui että siitä oli apua kun pääsi vapaasti purkamaan ajatuksiaan, tunteitaan ja pelkojaan jollekkin tuntemattomalle. Huomenna verikokeisiin ja pelottaa ja jännittää todella paljon miten kävi tällä kertaa.

Avatar

Kiitos taas suorasta tekstistäsi ❤️

Avatar

Tosi hyvä kirjoitus. Sama tapahtui meille miehen kanssa lapsen kohtukuoleman yhteydessä. Hoitohenkilökunta, psykologit sun muut touhottivat vain mun vointia, vaikka mies istui vieressä. Koitin itse vetää häntä keskusteluihin mukaan. Yhtälailla hänkin menetti lapsensa. Ihmettelen tätä ilmiötä. Tulee mieleen, että se on jokin vanhanaikainen sukupuolittunut tapa kohdella miehiä.

Avatar

Ihanan rehellinen teksti <3

Avatar

Kiitos tästä tekstistä! Sanoitat niin hyvin näitä fiiliksiä <3

Avatar

Jäin seuraamaan sun blogia koska olen 8 tuloksettomien vuosien hoitojen ja lapsettomuuden jälkeen saanut nyt vihdoin parissa vuodessa 2 lasta icsi hoidoilla. Molemmat syntyivät sektioilla kuten sinullakin ja ensimmäinen syntyi pikkukeskosena rv 31 painaen 1400g.
Meillä avain raskautumiseen olikin alkioiden kasvattaminen blastoiksi asti. Pakkasessa olisi vielä 17 alkiota ja mekin mietimme vielä kolmannen lapsen yrittämistä.

Monin tavoin pystyn ymmärtämään ja samaistumaan teidän tilanteeseen ja menneeseen elämään.

Itselleni myös kaikki hoidot oli tosi rankkoja mutta passit helpompia joten tsemppiä tulevaan ja toivottavasti Pas siirrot piinapäivineen ovat sullekin iisimpiä ja pääsette nopeasti hoitoon ja tuloksiin.

Avatar

Kiitos, niin tuttuja tunteita ja ajatuksia. 4 vuoden lapsettomuuden jälkeen ja kaksi vuotta hoitojen aloituksen jälkeen eka IVF toi meille kaksoset. He ovat tyttö ja poika joten toinen on ns luomu ja toinen lääketieteen lahja 😄

Avatar

Kiitos kirjoituksesta ja blogistasi <3 lapsettomuudesta ja hoidoista pitäisi puhua enemmän ja hienoa, että olet avoin kaikesta mitä se sisältää. Se on kipein asia mitä olen ikinä joutunut kokemaan mieheni kanssa, kaikki mainitsemasi tunteet ovat läsnä. On todella epäreilua, kun jotain niin kovasti toivoo, ja se onkin niin vaikeaa. Vaikka käy lapsettomuushoidoissa, se ei todellakaan tarkoita suoraan sitä, että tulee heti onnistumaan ja saamaan pienen nyytin kotiin. T. Keskenmenon kokenut ja toista IVF-hoitoa läpikäyvä. Toivon teille paljon onnea tulevaan!

Avatar

Apua miten stressaavalta tuo kaikki kuulostaa. Ja ihan hirveitä, painostavia ja vähätteleviä kommentteja oot saanut! 🙁 Kauhea suo, onneksi selvisit ja se on nyt takana.

Avatar

9 raskautta. 2 lasta. Ekaa yritettiin 5v, kaikki hoidot. 5s alkionsiirto törppäs ja pysy sisällä. Mol raskaudet vaikeita, ekassa epäm kipuja pitkin raskautta ja umppariki poistettiin vkolla 23 turhanpäiten. Hätäsektiossa selvis ett kohdun takana koteloitunu mörkäkapseli (tullu todnäk munasolukeräyksen aikana) joka aih kivut. 6 keskenmenoa välissä. Toka alko luomuna, oli tulla koko ajan ulos, kaks kk vaan makasin kotona. Synnytyksessä 3-asteen repeämät vauvan vauhikkaan ulostulon takia ja vakava synn jälk masennus puski sitt päälle kaikkien käsittelemättömien asioitten vuoksi.

Ja silti… Kolmannesta ois toivo mutt toistaiseksi terveyssyyt estää ainaki raskautumisen. Ihmismieli on ihmeellinen. Se kestää niin ihmeen paljon ja toipuu kyllä. Positiivinen elömänasenne auttaa. Puolison tuki on ehdottoman tärkeä ja se kyllä meän kunnassa sivuutettiin täysin. Ees neuvolassa ei kysytty mieheltä miten se voi ja jaksaa. Keskusteluyhteys (mieluiten asiallinen sellainen mutt siihen ei aina kykene) on säilytettävä vaik kuinka velloo epätoivossa ja hormonimyrskyissä.

Miinukset sairaalalle kun laittavat keskenmenosta kärsivän/toipuvan samoihin tiloihin synnyttäneiden ja synnyttävien kans. Laittasivat vaik sisätaudeille mieluummin…

Tsempit kaikille lapsettomuudesta kärsiville. Tie ei ole helppo ja pelko ja huoli stressistä puhumattakaan ovat koko ajan läsnä. Koettakaa silti myös nähdä välähdyksiä muun maailman kauneudesta ja onnesta vaikka itse musta huntu silmillä kulkisikin. Se huntu haalistuu ajan myötä niin karulta kuin se kuulostaakin.

Itse oon vahvasti sitä mieltä ett jos lapsen haluaa eikä se kertakaikkiaan onnistu omaa kantaen niin adoptoi. Me oltiin jo laittamassa papereita kun eka ilmotti tulostaan. Jos prosessi ois ollu jo valmis nii oltais otettu adoptiolapsi ja oma koska eihän pieni ihminen voi mitenkään kotiinsa vaikuttaa. Ja samanarvoisia kaikki, omakannettu tai oma adoptoitu <3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä