Tämän raskauden aikana olen saannut oppia ihan kantapään kautta että on olemassa ihmisiä jotka haluavat olla lähelläni pelkästään silloin kun menee hyvin. Heti kun niitä vastoinkäymisiä tulee (ja oikein kunnolla) he häviävät kun pieru saharaan. Valitettavasti tuleva isä on kuulunut tähän jälkeiseen ryhmään. Olen jo valmiiksi ottanut selvää erillaisista vaihtoehdoista huoltajuuden suhteen. Haluan ehdottomasti tehdä päätöksen ennen vauvan syntymää, koska sen jälkeen haluan keskittyä pelkästään vauvan hoitamiseen ja antaa hänelle hyvän ja turvallisen elämän.
Jos olemme naimisissa ja elämme yhdessä, saamme automaattisesti yhteishuoltajuuden ja miehestäni merkitään automaattisesti lapsen isäksi ilman tunnustmista. Tämä edellyttäisi siis että saisimme suhteemme toimimaan. Mieheni joutuisi tekemään paljon töitä sen eteen että pystyisin luottamaan häneen, että hän oikeasti on tukemassa kun häntä tarvitsen ja hänen pitäisi osoittaa että hän osaa ottaa vastuutta ja olla läsnä ja kiinnostunut. Tässä on vielä 5 kuukautta laskettuun aikaan, mutta valitettavasti en ole vielä huomannut mitään valoa tunnelin päässä tämän suhteen.
Toinen vaihtoehto on erota ennen lapsen syntymää, silloin minulle annetaan lakikirjan mukaan yksinhuoltajuus automaattisesti, ja lapsen isälle tapaamisoikeuksia ja silloin vaaditaan mieheltä isyyden tunnustamista. Jos hän ei siihen suostu häneltä vaaditaan isyystesti. Yksinhuoltajuus tarkoittaa siis sitä että saan itse hankkia lapselle passin, valita missä päiväkodissa / koulussa hän käy, käydä lapsen kanssa ulkomaanmatkoilla ilman että tarvitsen isän suostumusta. Noista tapaamisoikeuksista luin sen verran, että suositus vauvaaikana on 2 tuntia kuukaudessa, valvonnan alla. Kun lapsi kasvaa isommaksi, kasvaa myös isän määrä nähdä lasta.
Tämä herättää minussa vähän ristiriitaisia tunteita. Jos isä ei ole ollut läsnä odotusaikana, miksi hän sitten olisi lapsen syntymän jälkeen. Jos isä näkee lapsensa 2 tuntia kuukaudessa, miten ihmeessä lapsi sitten haluaisi nähdä häntä useammin vaikka 3 vuotias? Lapsihan näkee postiljoonin useammin ja tuntee jopa hänet paremmin kun omaa isäänsä. Mielestäni biologinen isä ei ole tärkeä henkilö lapselle, sitä lapsi ei pysty valitsemaan itse tai pyytämään isäksi. Isähahmo taas on lapselle tärkeä, mutta tämän ei todellakaan tarvitse olla lapsen biolooginen isä.
Olen ainakin päättänyt että jos minusta tulee yksinhuoltaja meinaan hoitaa kaiken itse (kuten olen tähänkin asti tehnyt). En aijo antaa väliraporttia lapsen isälle, enkä pitää yhteyttä häneen tai hänen sukulaisiin vasta lapsen syntymän jälkeen. En aijo kutsua häntä synnytykseen. Hän saa nähdä lapsensa sitten kun ollaan kotiuduttu ja olen kunnossa taas. Aijon vaihtaa sukunimeäni, enkä todellakaan anna lapselleni isän sukunimeä. Tuskin kutsun ristiäisiin ketään muuta kun lapsen isää ja omat sukulaiset. Meidän suvussa riittää rakkautta tälle kultakimpaleelle, ja jos koko miehen suvun pitäisi jakaa tuon 2 tuntia kuussa lapsen tutustumiseen taitaa tulla lapsellekin liikaa ylimääräistä stressiä. Vaikea valintahan tämä on, mutta jossain on vedettävä raja. Lopulta seinä tulee vastaan.
Kommentit (13)
Olen itse yksinhuoltaja ja aina ei ole ollut helppoa. mutta parempi sinulle yksin kasvattaa lasta jos kerran lapsen isä ei ole ollut läsnä ja tukeena raskauden aikana. En voi ymmärtää miten ei voi olla vaimonsa ja tulevan lapsensa tukeena. Raskaus on meille äiteille ihana mutta myös raskas aika. Mutta pärjäät kyllä yksinhuoltajana:) tsemppiä
Tässä vielä yksi näkökulma, joka kannattaa ottaa huomioon. Äidille lapsi on raskausaikana hyvin todellinen asia ja suhde lapseen muodostuu jo raskausaikana. Isälle lapsi on syntymään asti mustavalkoinen kuva, joka muistuttaa vähän lasta ja vähän alienia ja oudosti käyttäytyvä, tässä tapauksessa huonostivoiva vaimo. Isälle lapsi on todellinen vasta kun sen saa syliin. Eli tilanne voi lapsen syntymän jälkeen muuttua todella radikaalisti. Lisäksi miehesi on todennäköisesti sitä mieltä, ettei enää tunne sinua (ne hormonit vaan muuttaa kummasti kaikkia) Mikä hankaloittaa tilannetta, etenkin vähemmän aikaa kestäneessä suhteessa (tollanenko toi nyt oikeesti oliki efekti) Tsemppiä! Ei ole helppo tilanne. Koittakaa pärjäillä 🙂
Kyllä se vaan on niin että isillä ei ole paljon oikeuksia suomessa. Varmaan sen takia että nainen kantaa lasta 9kk, mies antaa pelkästään siittiön. Jos mies ei ole osallistunut neuvolakäynteihin, ultraan tai lääkärikäynteihin sinulla on jo näyttöä siitä että miestä ei kiinnosta eikä pysty ottamaan vastuutta. Tuskin joudut antamaan mitään tapaamisoikeuksia jo sen perusteella että häneen ei pysty luottamaan.
En usko että tuo 2 tuntia kk on virallinen suositus ja tuskin missään sellaista sopimusta tehdään, jos isä on halukas tapaamaan enemmän ja muuten kykenevä huolehtimaan lapsesta. Lisäksi et saa automaattisesti yksihuoltajuutta. Vaan huoltajuudesta, tapaamisista ja elatuksesta sovitaan lastenvalvojan luona. Jos sopimukseen ei päästä vanhempien kesken yhteisymmärryksessä, niin päätökset tehdään oikeusteitse. Ei siis niin, että äiti voisi yksipuolisesti päättää ettei isä saisi huoltajuutta.
Tuo 2 tuntia kk on siis vauva aikana, kun vielä imetän. Ei vastasyntynyttä noin vaan voi ruveta kuskaamaan ympäri maailmaa. Kuten kirjoitin määrä kasvaa lapsen iän myötä. Mutta jos lapsen ja isän välillä ei ole mitään tunnesidettä ja lapsi ei halua lähteä ”vieraan ihmisen luokse” en ole valmis viemään itkevää ja huutavaa lasta ex miehelle hoitoon, pelkästään sen takia että se olisi lain mukaan oikein.
”Jos lapsen vanhemmat ovat avioliitossa keskenään lapsen syntyessä, he ovat yhdessä lapsen huoltajia. Jos lapsen äiti ei ole avioliitossa, hän on yksin lapsen huoltaja. Myös isyyden vahvistamisen jälkeen äiti pysyy lapsen yksinhuoltajana, elleivät vanhemmat sovi lapsen huollosta toisin tai tuomioistuin anna tarvittaessa päätöstä lapsen huollosta.” <- eli kyllä blogin kirjoittaja on oikeassa. Lainattu http://www.oikeus.fi/fi/index/esitteet/kansainvalinenlapsikaappaus/lapsenhuolto.html
Mulla on yksinhuoltajuus ja silloin kun vielä imetin se oli nimenomaan tuo 2h/kk tai sitten 4h/kk. Isä ei voi yksin hoitaa lasta jota imetetään, eikä äidiltä voi vaatia että hän päästäisi isän omaan kotiinsa viettämään aikaa vauvan kanssa miten usein tahansa, siitä tuo "vähäinen" määrä.
En tiedä missä suositellaan noin vähäistä määrää että kaksi tuntia kuukaudessa 😮 kuulostaa aika omituiselta.
Olen samaa mieltä siitä, että lapsen isän tulisi olla raskauden aikana äidin tukena ja mukana odotuksessa tottakai, ja ymmärrän että jos hän ei ole, niin tuollaiset tunteet häntä kohtaan ovat ihan normaaleja.
Mutta jos isä haluaa olla lapsen synnyttyä lapsen elämässä, se kyllä hänelle kannattaisi mahdollistaa kaikesta huolimatta. Ennenkaikkea lapsen vuoksi. Ja myös isän puolen sukulaiset, minusta on väärin jos heille ei anneta mahdollisuutta tutustua lapseen tai varsinkan lapselle mahdollisuutta luoda suhdetta sinne päin.
Onhan se epäreilua että mies voi paeta vaikeuksia ja väärin ettei hän ole odotuksessa mukana. Kannustaisin kuitenkin lapsen vuoksi olemaan avoimin mielin sitten sen vanhemmuuden suhteen, jos mies itse siihen on halukas.
Tiedän mistä puhun, 18-vuotiaana aloin odottamaan esikoistani ja lapsen isä säikähti ja hävisi kuvioista. Lapsen synnyttyä hän kuitenkin halusi vähitellen lapsen elämään. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin heillä on ihan hyvä suhde, lapsi käy isällään joka toinen viikonloppu.
Paljon ärsytystä ja rumia ajatuksia ja sanoja ja tekojakin itseltä vuosien varrella on tähän tilanteeseen kuulunut mutta helpoimmalla pääsee kun hyväksyy tilanteen.. Toista ihmistä ei voi kuitenkaan kontrolloida, vain omiin tekoihin voi vaikuttaa. Todellista kypsyyttä vaatii että osaa vaikeassa tilanteessa ajatella myös pidemmälle tulevaisuuteen ja ennen kaikkea lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa. Vaikka vanhempien keskinäiset välit olisivat rikkonaiset. Ja vaikka itseä olisi kohdeltu epäreilusti.
Voimia. Yksinhuoltajuus ei todellakaan ole helppo tie.
Miksi antaisit lastasi hoitoon sellaiselle henkilölle joka ei pysty ottamaan vastuutta tai miettiä muita? Ja jos ei vastaa puhelimeen niin on vaikeeta sopia milloin tapaamiset hoidetaan.
Vaadi yksinhuoltajuus.
Jos et tule toimeen lapsen isän kanssa älä pidä yhteyttä sen sukulaisiinkaan. Niistä tulee loppu peleissä sulle pelkästään riesa ja yhtäkkiä ne on kaikki siinä vaatimassa tapaamisia ja kutsuja synttäreille ym.
Jos ei osallistu odotusaikaan varsinkin kun sulla se on noin rankkaa, älä anna sen osallistua lapsen elämään enempää ku toi määrätty 2 tuntia kuussa. Muuten annat sille kaiken suoraan nenän eteen ja miehesi saa osallistua pelkästään niihin mukaviin asioihin. Ihminen joka ei ole tukeva ja huolehtiva ei ole hyvä isä
Mulla on yksinhuoltajuus koska lapsen isä ei osallistunu mihinkään raskausaikana! En ottanut mukaan synnytykseen enkä ilmoittanut että susta on tullu isä. Näki vauvauutisen lehdestä sitten. En kutsunu isän sukulaisia ristiäisiin enkä kutsu synttäreille. On ihan tarpeeksi hommaa koittaa tulla lapsen isän kanssa toimeen ja pitää siihen yhteyttä.
Moikka Anna 🙂 näin minäkin olen ajatellut, että helpompi sitten elää yksin lapsen kanssa. Säästytään molemmat pettymyksiltä tällä tavalla, kun isä ei sittenkään ota vastuutta ja on muuta tekemistä koko ajan mitkä on tärkeempiä kun oma perhe. Kiitos tsempeistä, tässä kovasti yritetään pitää pää kylmänä ja pysyä positiivisena ❤️.