Kirjoitin jo mun synnytyskokemuksestani joka oli kaikkea muuta kuin mitä olin suunnitellut. Loppu hyvin, kaikki hyvin mutta meinasin kuitenkin listata teille 16 ”hauskaa” faktaa mun kokemuksestani. Kaikki meni niin kiireellä ja ryminällä että henkilökunnallekin iski paniikki, joten tottakai siinä ”töppäiltiin” vähän. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen että he osasivat toimia nopeasti ja kerkesi saamaan Kirpun ulos ilman isompia vahinkoja.
- Istukka repesi kun hyppäsin ulos autosta sairaalan pihalla. Kenellä voi olla näin hyvä tuuri? Siis oikeesti. Jos istukka olisi repeytynyt kotona oltais luultavasti molemmat mullan alla.
- Minut leikattiin alasti koska he iskivät kanyylin ja antibiootin kiinni, jonka jälkeen ei saatu leikkauspaitaa päälle. Rintaliivitkin jouduttiin leikkaamaan rikki.
- Huomasin Helsingissä että minulla oli sentään sukat päällä. Eli ne oli ollut päällä koko leikkauksen ajan.
- Ennen nukutusta varoiteltiin että ”tämä sitten kirvelee”. Huusin kunnes nukahdin koska luulin että koko käsi on tulessa.
- Lastenklinikan tehoosastolta lähetettiin hoitaja ambulanssikyydillä hakemaan Kirppua teholle.
- Sektio tehtiin Porvoon sairaalassa vaikka synnytysosasto meni kiinni kuukausi sitten.
- Lääkäri joka minua leikkasi oli tuuraamassa Porvoossa ja hän ei ollut mikään huippu kirurgi joka tekee sektioita päivittäin. Leikkaushaava on kuitenkin tosi siisti ja kaikki meni hyvin.
- Lapsen isälle ilmoitettiin vasta leikkauksen jälkeen.
- Lapsen isä yritti soittaa ja lähetti viestin 14.39 ja kyseli vointiani, vastasin vasta 16.20 kun mun puhelinta tuotiin heräämöön. Taisi mies olla vähän tuskissaan.
- Kysyin lapsen isältä miksi mut leikattiin. Ennen leikkausta puhuttiin pelkästään ablaatiosta enkä kerennyt kysyä mitä se tarkoittaa.
- Ennen leikkausta en kerennyt tehdä muuta kuin nostaa käden pystyyn ja pyytää nukutusta. Sektioita ei kovin mielellään tehdä nukutuksen alla, joten kiitos lääkärille joka suostui tähän. En olisi kestänyt toimenpidettä muuten.
- Kun heräsin kenelläkään ei ollut tietoa kirpun voinnista ja sain vasta naistenklinikalla numeron minne voi soittaa ja kysellä miten hänellä menee.
- Heräämössä oleva hoitaja oli aivan ihana ja tokaisi että mulla on ollu tarpeeks rankka päivä tänään, joten isketään kipulääkkeitä mulle oikein kunnolla.
- Ambulanssissa olevat miehet olivat kiitollisia siitä että minut leikattiin Porvoossa. Jos mut oltais siirretty Helsinkiin lanssilla niin ne ois ollu ihan peukalo suussa että ”mitä tehdään”.
- Naistenklinikalla ihmeteltiin miksi mulle oli laitettu 4 kanyylia ja koko käsi oli teipattu. En osannut vastata.
- Multa kyseltiin minkä arvosanan antaisin synnytyksestä asteikoilla 0-10. Annoin 4, koska omasta mielestäni en ollut läsnä.
Kommentit (4)
Ihailtavaa, että saat tästä kokemuksesta näin paljon ’positiivista’ irti – tai osaat katsoa asiaa jotenkin oikein 🙂 Oot aikamoinen nainen! Oon tässä lueskellut kaikki nämä synnytystarinat putkeen ja onhan tuo ollut aikamoinen kokemus. Tsemppiä jatkoon! Ihanaa, että kaikki on hyvin ja aikamoinen söpöläinen tuo teidän pieni <3
ps. Itse synnytin naistenklinikalla ja minusta oli kamalaa kun piti antaa numeroarvosana synnytykselle, joka ei mennyt yhtään niin kuin olisin halunnut. Vieläkin puistattaa se hoitaja, joka jankkasi ja jankkasi tuota arvosanaa.
Halusit nukutuksen ja silti annoit vaan 4 pistettä kun et ollut läsnä?
Tarkoitin että itse synnytyksestä en oikein voinnut antaa mitään pisteitä, koko kokemuksesta annoin tuon 4 koska olin niin paniikissa ja tuntui hirveeltä nähdä tyttöä vasta sitten illalla Helsingissä… mutta eihän se ollut lääkäreitten vika et istukka räjähti ?
Voi kiitos! ?? joo siinä arvosanan antamisessa oli aika ristiriitainen olo. Oon NIIN KIITOLLINEN että ”sain” synnyttää Porvoossa (ei varmaan muuten oltais elossa Kirpun kanssa) ja lääkäri sekä henkilökunta oli aivan mahtava vaikka niilläkin oli hirveä paniikki ja kiire. Mutta ei tuo synnytys silti ollut mitenkään kiva kokemus, joten vaikeeta antaa mitään kymppi plussaa. Rupesin sitten myöhemmin miettimään että eikai henkilökunta saa siitä mitään noottia kun annoin pelkästään tuon 4? Eihän se ollut niitten syy että istukka brakas 😀