KIRPPU KOTIUTUU KOHTA
Maanantaina lopetettiin kofeiinilääkitys minkä Kirppu on saannut ihan syntymästä asti apneoihin. Tämä tarkoittaa siis sitä että Kirppu saa olla ilman lääkitystä viikon, jonka jälkeen tehdään monitorointi missä selviää jos hän pärjää ilman lääkitystä jatkossakin, jos ei joudutaan aloittaa lääkitys uudestaan. Tämä tarkoittaa siis sitä että Kirppu luultavasti kotiutuu ensiviikon Tiistaina. Toivotaan että saadaan viettää ystävänpäivä kotona, koko poppoo ❤️.
Kirppu on hienosti syönnyt 40-45ml pullosta joten toivotaan että nenämahaletkusta päästään eroon ennen kotiintuloa. Toisaalta osataan jo käsitellä sitä joten pärjätään varmasti täällä kotonakin sen kanssa jos on pakko. Ollaan tähän asti eletty niin päivä kerrallaan sillä asenteela että yritetään olla stressaamatta ja päivän ainoa teema on nouse ylös, yritä muistaa syödä ja juoda, mennään Kirppua katsomaan. Tajuttiin nyt että herregud Kirppuhan pääsee kohta kotiin ja vielä olisi vaikka kuinka paljon mitä pitäisi tehdä! Kaikki on kyllä hankittu ja heitetty sisään Kirpun huoneeseen mutta siihen se sitten jääkin, vielä pitäisi järjestellä tavaroita jne.
Kohta olen siis vakituinen ja kokopäiväinen äiti, kuinka ihanaa oikeesti. Koko tämän ”Kirppu syntyi ryminällä” – episodin aikana en ole jaksanut miettiä mitään muuta kun Kirppua, miten hän voi ja miten hänellä menee. Stressi Kirpun voinnista on ollut jotain aivan jäätävää ja syö voimia ihan hirveesti. Lisätään tähän vielä mun sairaalakammo (olen aina vihannut sairaaloita yli kaiken mutta synnytyksen jälkeen tämä muuttui ihan kammoksi) ja matka Helsinkiin, voin siis sanoa että tämä äiti on tällä hetkellä vähän väsynyt.
Sairaalakammosta vielä sen verran että kättärillä tuputetaan 9 kerrosta joka siis on perheosasto missä on 5 perhehuonetta. Siellä vanhemmat saavat asua ja hoitaa vauvaa itsenäisesti. Yleensä kotiuttaminen tapahtuu sieltä, mutta meille jäi sellainen käsitys että tämä on vapaaehtoinen asia ja päätettiin heti että tämä ei ole meitä varten. Pelkkä ajatus siitä että pitäisi asua sairaalassa aiheuttaa mulle paniikin. Vaikka pumppaan maitoa about 1,5 litraa vuorokaudessa joudun pumppaamaan kotona tai sitten matkalla Helsinkiin, sairaalassa pumppaaminen ei onnistu, varmaan stressin takia? No, tänään sitten ilmoiteltiin että joudutaan yöpymään perhehuoneessa lauantai – maanantai.
Kerroin mun sairaalakammosta ja käytiin kattomassa noita perhehuoneita jotka ”eivät ole sairaalan oloisia” – kyllä ne vaan mun mielestä ovat! Huoneista löytyy kaksi tuolia, hoitopöytä, vesipiste ja kaksi sairaalasänkyä. Huomenna pääsen psykologille missä voin ”käsitellä mun pelkoja” mutta tuskin saadaan kammo pois tunnissa. Tällä hetkellä kaikki ahdistaa, haluaisin tottakai olla Kirpun kanssa koko ajan, sen takia odotellaan niin kovasti että tyttö pääsisi kotiin, mutta tämä mun kammo on jotain ihan omaa luokkansa. Välillä en meinaa saada happea kunnolla, itkettää, oksettaa, kädet tärisee. Saadan nyt kattoa huomenna mitä mieltä psykologi on, meidän mielestä tämä 9 kerros ei ole meille (tai siis mulle) sopiva tai järkevä vaihtoehto. Sektion jälkeen en pystynyt nukkumaan neljään vuorokauteen, kiva hoitaa keskoslasta jos ei pysty nukkumaan kahteen vuorokauteen eikä maitoa tule ja todella mukavaa sitten tuoda hänet kotiin ihan uupuneena.
Jaa oma kokemuksesi