MUSTA ON TULLU NAINEN
Aj mitenniin musta on tullut nainen? No mun ekat menkat alkoivat. Siis synnytyksen jälkeen. Voin kertoa että meinasi melkein itku tulla, eikä todellakaan onnesta. Ensin minulla oli jälkivuotoa 2-3 viikkoa synnytyksen jälkeen ja nyt 2 kuukautta synnytyksen jälkeen menkat alkoivat. Onneksi oli tamppooneja kotona koska minähän olin unohtanut ihan kokonaan että menkat alkavat taas.
Ensin sain alaselkäkipuja, sitten naamaan yhtäkkiä ilmestyi 4 finniä yön aikana ja siinä vaiheessa kun ostin uudet valkoiset lakanat niin BAM! the lady in red arrived. Onneksi vuoto on tähän asti ollut aika niukkaa, mutta olin ihan unohtanut millaisia mun menkkakivut ovat ja ennenhan söin pillereitä jotka lievittivät kipuja jonkun verran. Tottakai meillä oli kaikki perus buranat ja panadolit loppu ja lämpötyyny kadonnut remppakaaoksen myötä joten kivunlievitykseksi oli vaihtoehtona A) Kirpun suppoja tai B) Panacodia. Nappasin panacodin heti aamulla ja kyllähän se hoiti kivun pois vallan mainiosti, mutta minua rupee aina väsyttään ihan törkeästi jos otan noin vahvoja kipulääkkeitä.
Onneksi Kirpulla oli rauhallinen päivä tänään, eli nukuttiin päikkäreitä yhdessä syöttöjen välissä. Päivisin Kirppu syö 2-3 tunnin välein joka tietysti on ihan hyvä asia, ”tankataan yötä varten”. Kirpun yöt sujuvat muutenkin paremmin tällä hetkellä ja hän suostuu jopa nukkumaan omassa sängyssä. Syöttöjen välissä saattaa mennä jopa 4 tuntia. Luulen että mun pikkumuru antaa mulle säälipisteitä, kun niin kovasti selitin hänelle tänään millainen työmaa tämä naisena oleminen on. Onneksi on lääkkeitä kipuja varten, peitevoidetta finneihin, tamppooneja missä on asetin ja pakastin täynnä jäätelöä.
Jaa oma kokemuksesi