Äidiksi tuleminen ja äitinä oleminen on mullistava matka ja kokemus. Vaikka raskausaikana luulin tietäväni millaiseksi elämäni muuttuu olen huomannut kahden kuukauden aikana että olin väärässä melkein kaikessa. Olen myös huomannut että äitinä oleminen on aika irooninen juttu. Monet ovat väittäneet että äidit valittavat kaikesta ja ikinä asiat ei oo hyvin. Ja onhan se totta, että valitan koko ajan, koska ammattinimike äiti sekoittaa sun pään ihan totaalisesti.
Valitan että joudun istumaan kotona neljän seinän sisällä, mutta kun vein Kirpun mummolaan hoidettavaksi ja menin kampaajalle soitin äidilleni 3 kertaa ja kyselin Kirpun vointia. Kolmen tunnin aikana. Koska mulla oli ikävä.
Rukoilen että Kirppu nukkuisi yli 4 tuntia putkeen, mutta jos hän tekee sen (mikä kyllä harvoin tapahtuu, mutta kuitenkin) olen kyttäämässä häntä koko ajan, että eikö tyttö rupee heräileen kohta? Ja onko kaikki nyt oikeasti OK? Vai pitäisikö häntä herättää?
Valitan miten en saa mitään aikaiseksi koska Kirppu ei suostu nukkumaan omassa sängyssä, mutta jos hän nukahtaa sinne ilman kitinää odotan että hän pitäisi jotain pientä murinaa. Että saisin pitää häntä sylissäni.
Syötöt saattavat välillä kestää yli tunnin. Valitan miten niska on jumissa ja kädet puutuu koska Kirppua joutuu pitämään sylissä niin kauan. Mutta jos syöttö kestää vaan 15 minuuttia jään kuitenkin lastenhuoneeseen istumaan ja pitelen tyytyväisesti nukkuvaa Kirppua sylissä.
En halua kuulla yhtäkään perkeleen biisiä Kirpun spotify listalta enää koska ne tulevat korvista ulos ja olisihan se kivaa jos äitikin saisi kuunnella niitä omia biisejä välillä. Mutta hyräilen itse ”somewhere over the rainbow, skies are blue” koko ajan.
Vaihdan Kirpulle bodyja 3-4 kertaa päivässä ja vaihdan samalla housut ja sukat koska muuten asu ei näytä hyvältä. Itse käytän samoja niken collagehousuja 3 viikkoa putkeen jotka yhdistän mun miehen huppariin (joka yleensä on täynnä puklua.)
Viime yönnä en nukkunut ollenkaan (taas) ja näytän zombielta (mombielta). Kirppu huusi kurkku suorana koko yön (taas) mutta hänellä riittää virtaa. Miten pienillä ihmisillä voi olla niin vahvat keuhkot? Ja miksi?
Minuutit kestävät ikuisuuden kun seisot itkevän vauvan kanssa neuvolan odotustilassa ja kaikki muut äidit katselevat sinua tyyliin ”onneksi mun kerttu on rauhallinen”. Samana iltana katselen kuvia kun Kirppu oli vastasyntynyt ja itken koska aika menee niin nopeasti ja kohta hän ei enää ole pieni.
Miksi joudun ostamaan enemmän tarvikkeita kaupasta (kosteuspyyhkeet, korvikkeet, vaipat yms) nyt kun ostoskärryyn ei mahdu mitään, koska Kirpun turvakaukalo vie niin paljon tilaa?
Kirppu voi huutaa koko päivän, kunnes olen aivan puhki poikki ja pinossa ja lähden äitini luokse, niin että äitini voisi hoitaa Kirppua niin että saisin jotain syötyä. Mutta äitini luonna Kirppu käyttäytyy kun pieni enkeli ja yleensä jopa nukkuu ja kerää voimia. Niin että huuto voi jatkua kunhan päästään kotiin.
Kirpun vaatteet ovat 10 kertaa pienempiä kuin mun vaatteet, mutta silti pyykkikorini on aina täynnä. Miten se voi olla fyysisesti mahdollista?!
Isn’t it ironic, don’t you think?
Kommentit (2)
Olipas faktat postattu kivasti 🙂
Haha 😀
Hauska postaus! Noita hetkiä odotellessa!
https://faijahommia.fi/