desire nymark - Banneri

Täällä blogissa olen kirjoittanut mun raskaudesta, parisuhteesta ja nyt arjestani Kirpun kanssa. Tajusin vasta nyt että itsestäni en ole kovin paljon kirjoittanut, siis millainen ihminen itse olen tai millainen elämä mulla oli ennen raskautta. Ajattelin että nyt olisi korkea aika kertoa itsestäni vähän enemmän, koska olen niin paljon muutakin kuin ”pelkkä Kirpun äiti”. 

1. Olen harrastanut ratsastusta 2 vuotiaasta asti ja 7 vuotiaana äitini osti meille hevosen joka tällä hetkellä on 24 vuotias seniori. 

2. Laskettuaikani oli joulukuussa 1992, mutta menin 2 viikkoa yli lasketunajan ja synnyin käynnistyksellä 2 tammikuuta 1993 ja painoin reilusti yli 4kg.

3. Ultrassa äidilleni väitettiin että olin poika. Meikäläisen huone oli vaaleansininen kuten myös lastenvaunut ja kaikki röyhelömekot hankittiin vasta jälkeenpäin.
4. Mun nimeksi piti tulla Renee, mutta koska olinkin tyttö vaihdettin sitten Desireeksi ja isoveljeni nimi on Andre. Vanhemmillani on erittäin hyvä mielikuvitus, not 😀

5. Minua kutsuttiin pienenä Pi:ksi? En edelleenkään ymmärrä miksi mutta mun sukulaiset ja vanhemmat käyttävät edelleenkin tätä nimeä. Vasta koulussa sain kutsumanimen ”Dessi”.

6. Uskon horoskooppeihin ja kaikki entiset heilani ovat olleet oinaita, mutta menin naimisiin ravun kanssa.

7. Kirppu oli mun 8 raskaus. Syitä keskenmenoihin ei löydetty.

8. Ennen Kirppua olen odottanut kolmosia. Oli pienimuotoinen shokki ultrassa ja mietittiin miekkosen kanssa millaiset lastenrattaat oikein pitäisi hankkia 😀

9. Valmistuin parturikampaajaksi 2012, mutta jouduin vaihtamaan ammattia allergian takia. Silti luottohiustyylini on sotkuinen nuttura.

10. En ole värjännyt hiuksiani 10 kuukauteen, eli mun ”ombre” on oikeasti vaan juurikasvua, koska olen laiska.

11. Mulla on pienestä asti ollut atooppinen iho. Vasta raskausaikana ihotyyppini muuttui ja sain aknen. Jännityksellä odotellaan jos atopia palaa nyt synnytyksen jälkeen.

12. Halusin antaa Kirpulle D:llä alkavan nimen mutta meidän koiran nimi on Diandra, mieheni ei kelpuuttanut Dianaa ja tunnen aivan liian monta Danielaa. Muita D:llä alkavia en sitten löytänytkään.

13. Kirpun nimeä päätettiin vasta silloin kun oli pakko saada paperit sisään. Mutta häntä kutsutaan edelleenkin Kirpuksi, tai Schnörpe (älkää kysykö, tää on joku mun äidin ja iskän oma juttu :D)

14. Mun isäpuoli saattoi minut alttarille. Hän on ollut mun isoin kannustaja ja kohdellu minua ku omaa lasta ihan alusta saakka, ja ollut enemmän läsnä kuin biologinen isäni.

15. Mulla on isoveli joka on 31 vuotias ja pikkusisko joka on 8 vuotias.

16. Pelkään pimeää yli kaiken. Ja hämähäkkejä, niistä menen ihan paniikkiin vaikka pieniä ovatkin! Traumoihin kuuluu myös kädet, kapeat sormet joilla on pitkät kynnet? Siis sellaiset stilettokynnet. Tämä on varmaan tullut jostain kauhuleffasta, en tiedä.

17. Olen saannut joistakin lastenleffoista ihan elinikäiset traumat. Kuten Anastiasia, Basil Hiirin lepakko oli aivan hirveä ja sitten se jakso muumeissä missä muumi kömpii siihen hattuun ja hänestä tulee karvainen hirviö?! Hyi saakeli pelottaa vieläkin 😀

18. Olen ihan umpi suomenruotsalainen. Muistan vieläkin miten 3 luokalla ekana suomenkielen tunnilla opeteltiin että boll on pallo, blomma kukka ja hund koira. Ennen sitä en osannut suomea ollenkaan.

19. 19 vuotiaana ostin tämän talon missä asutaan. Kyseessä on siis lapsuudenkotini jonka äitini on suunnitellu ja iskä ja mofa rakentanu. Ollaan kyllä rempattu tämä lattiasta kattoon, mutta täältä löytyy ihania muistoja ja rakastan tätä taloa.

20. Matkahaaveeni on auschwitz, tsernobyl ja Jerusalem. Koulussa lempiaiheet olivat uskonto sekä historia (ylläri). Lähiaikoina taidetaan kuitenkin lähteä ihan vaan muumimaailmaan ja kålmårdeniin 😀

Kommentit (6)

Voi Zariba <33 Oon nähny sen viimeks 2007 :/ Mikun kanssa moikkaillaan pari kertaa viikossa 🙂

Jag ha allti själv trott att de e så enkelt o skaffa barn, men tydligen e de jättemånga o ganska vanlit att många har problem att bli gravida.
O jännä att få höra att man väntar trillingar, sku nog själv säkert falla av stolen i de skede 😀

Joo, då när man int ennu vill ha barn gör man ju int annat än noisar att ”int e ja väl gravid” 😀 så man får enkelt en sån bild att de e ”enkelt”. Så trodde vi också för ja blev ju allti jättelätt gravid, men de va sen betydligt svårare att graviditeten sku gå enda till slut 🙂
Alltså de va nog verkligen en shock då! 😀 men vi har jättemycke tvillingar i släkten så säkert därför ?

Ohoh!
Siinäpä oli tykitystä! Kahdeksas kerta onneksi toden sanoo:)

https://faijahommia.fi/

Ooooj, Mikuhan meni kylmikseen joo! 🙂 vaikka Zabbe on vanha mamma niin edelleenkin yhtä tomera täti ja täynnä energiaa ?

Voi että, ihana! ? Kauheen ikävä sitä ? kerro paljon terveisiä ❤

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X