BELLE 3KK - neuvola ja rokotukset
Miettikää että Belle on jo 3 kuukautta! Käytiin pitkästä aikaa neuvolassa ja meidän pikkunen on kasvanut yli kilon kuukaudessa. Meidän ei enää tarvitse ravata neuvolassa joka viikko (kuten alussa tehtiin) koska Belle kasvaa niin hienosti ja kaikki menee muutenkin hyvin. Tällä kertaa Belle sai rota-rokotteen ja kaksi piikkiä. Huutoaihan siitä tuli ja pikkunen katsoi minua pettyneellä ilmeellä “miten sä äiti annoit ton tädin pistää mua?!”. Onneksi rauhoittui heti autossa matkalla kotiin.
Rokotteiden jälkeen Bellelle nousi kuume ja aj että tyttö oli kärttyinen! Halusi vaan olla sylissä koko ajan eikä saannut unesta kiinni vaan silmät ihan ristissä kertoi mielipidettään kovaan ääneen. Katottiin sitten yhdessä Downton Abbeytä ja pitelin pientä ressukkaa sylissä. Kuume ei sentään poistanut Bellen ruokahalua vaan lisäsi sitä entisestään (jos se on edes mahdollista?) ja hän on syönnyt ihan hirveitä määriä ja ko-ko a-jan!
Syömisestä sen verran että Belle syö nykyään banaania! Ihan perus banaani kelpaa, mutta piltin persikkabanaani sekä päärynäbanaani soseet eivät vielä kelpaa. Neuvolassa kyllä sanottiin että pitäisi aloittaa kasvissoseilla, joten siirrytään niihin kunhan meidän tämänhetkinen banaani – sose varasto loppuu. Pitkästä aikaa mulle tuli sellainen “vitsi kun rakastan tätä mun elämää” – fiilis. Varmaan sen takia että a) on kevät b) Bellellä on kaikki hyvin ja c) mies on hoitanut tämän viikon yösyötöt. Siis kaikki yösyötöt! En ole kuukausiin nukkunut näin hyvin!
Vaikka nukunkin paljon minua väsyttää koko ajan. Mulla on ollu aika rajut menkat ja vuoto on ollut jotain ihan toista luokkaa joten varmaan sen takia. Kyllä tämä naisena oleminen on ihanaa. Ensin mulle puhkesi jäätävä määrä finnejä, sitten vatsa turposi, menkkakivut eivät lähteneet panadolilla joten jouduin siirtymään panacodiin, olen kalpea ja väsynyt, valkoiset lakanat joutuivat pesuun heti ekana päivänä.. ja miksi tamppoonien asetin aina jumittuu? En ymmärrä, enkä kestä. Onneksi piha on valmis huomenna. Tai no.. salaojat ovat valmiit.
Jaa oma kokemuksesi