desire nymark - Banneri

Ennen minulla ei ole ollut mitään ongelmia jehovantodistajien kanssa. Välillä ne tulevat ovelle, antavat jotain lehtiä ja esitteitä ja lähtevät. Mun mielestä ihmiset saavat uskoa mihin itse haluavat, mutta heidän pitäisi myös hyväksyä meitä jotka emme usko mihinkään tai kuulumme toiseen uskontoon, ilman että he väkisin yrittävät kääntää meitä.

Kahden kuukauden aikana jehovantodistajat ovat käynneet meidän luonna 5 kertaa. Luit aivan oikein, viisi kertaa. Ensimmäiset 2 kertaa meni vielä suhteellisen hyvin, huomasin että meidän pihalla on auto ja menin ulos kysymään mitä asiaa heillä on, koska Kirppu nukkui päikkäreitä. Antoivat lippuset ja lappuset, näyttivät jonkun videon, jutteli niitä näitä ja jatkoivat matkaa.

Kolmas kerta oli jo aika ahdistava koska en kerennyt ulos ottamaan heitä vastaan ja heti kun sain oven auki he astuivat sisään eteiseen. Sain vielä enemmän lippusia ja lappusia ja kertoivat raamatusta jotain. Kesken kaiken Kirppu rupesi huutamaan ja molemmat seurasivat minua olohuoneeseen. Kyseessä oli pariskunta joka sitten kertoi että tämä on heille niin rankkaa koska heidän omat lapset ovat menehtyneet. Siinä sitten seisoin haavi auki enkä tiennyt mitä mun pitäisi sanoa. Kovasti kerrottiin niitten tapahtumista mutta kun kysyin millaisia ”sääntöjä” jehovilla on (ihan vaan mielenkiinnosta) en saannut mitään vastausta.

Tämän sijaan minulle näytettiin taas video joka kuulemma olisi hyvä opetusmateriaali lapsille. Kyseessä oli siis animaatio video missä pieni poika on saannut velho-lelun kaveriltaan. Äiti sitten kysyy pojalta ”kumpi tykkää taikuudesta, Jehova vai saatana?”. Videon lopussa äiti käskee pojan heittämään lelun roskiin, vedoten siihen että muuten Jehova suuttuu. Videon voitte katsoa täältä. Ihan suoraan sanottuna (tietäen että joku saattaa pahoittaa mielensä ) järkytyin. Mulle jäi hirveän ahdistunut fiilis ton videon jälkeen ja pyysin heitä poistumaan ja korostin vielä että me kuulutaan kirkkoon eli tässä talossa asuu kristittyjä ja me ei olla kääntymässä.

Viime viikolla en edes kerennyt avata ovea ennen kuin tämä sama jehovantodistaja seisoi mun olohuoneessa kun syötin Kirppua. Todella mukava yllätys, siinä sitten seisoin taas haavi auki, ilman rintsikoita tai housuja. Tällä kertaa sain raamatun (vaikka en sitä halunnut) koska hän oli huomannut että pidämme vihkitilaisuudessa saadun raamatun esille jonka voisimme korvata tällä uudella ja näytettiin taas video jonka voitte katsoa täältä. Lapsia siis kehotetaan keskittymään ja kuuntelemaan kokouksissa vedoten siihen että jos Mooses ei olisi kuunnellut Jehovaa ja rakentanut arkkia maan päällä ei olisi elämää. Taas jäi hirveän ahdistunut fiilis.

Tänään koputettiin taas ovea ja yritettiin päästä sisään. Ovi oli lukossa ja päätin että tänään en vaan yksinkertaisesti jaksa. Piilouduttiin Kirpun kanssa kodinhoitohuoneeseen (kyllä, minä aikuinen ihminen piilouduin omassa kodissa) ja rukoilin mun omaa jumalaa että Kirppu jatkaisi nukkumista. Myöhemmin sain sitten viestin missä kysyttiin milloin olen kotona. He ovat siis löytäneet puhelin numeroni jostain.

En ole sellainen ihminen joka käyttäytyy vittumaisesti, mutta pelkkä ei kiitos ei ilmeisesti riitä! Minua ahdistaa niin paljon että tällä hetkellä pidän ovea lukossa koko ajan. Mun omassa kodissa. Tämä on varmaan monelle ihan normaalia, mutta ei meille. Me asumme maalla, meidän lähimmät ”naapurit” ovat metsää ja peltoa. Olen tottunut siihen että saan olla rauhassa, ilman yllärivieraita. Minulla ei ole mitään jehovantodistajia vastaan. Jokainen ihminen saa uskoa mihin itse haluaa. Mutta seuraavalla kerralla kun ajatte meidän talon ohi, niin ajakaa oikeasti ohi. Täällä asuu väsynyt, kristitty äiti joka haluaa olla rauhassa.

Kommentit (30)

Vinkkinä vaan, jos ikinä samanlainen tilanne tulee: kutsu mormoit, Jehovat ja vaikka elämän sanan tyypit kylään. Samaan aikaan tietysti. Voin luvata, että tulee olemaan hyvää viihdettä ja eivät todennäköisesti enää tulee.

Melkosen kuvan antavat itsestään tuollaisilla tempuilla, marssitaan sisään lupaa kysymättä, huh!

Itse olen sen verran suorasainainen, että meille ei varmasti montaa kertaa tultaisi. Mun äitin niksi voisi myös toimia sillä hän on vitsaillut monesti, että kerran ovelle oli tullut kaksi henkilöä (en muista jehovia vai mitä) ja kysyneet tyyliin ”voitaisiinko keskustella asiasta x”, äiti oli toikaissut, että siinähän keskustelette ja lyönyt oven kiinni! Olivat tyypit jääneet haavit auki oven taakse. 😀

Haha, sun äidillä on oikea asenne! 😀 mutta joo, jos tarkoituksena on värvätä uusia jäseniä tämä ei kyllä ole se paras tapa 😀

Tuo toisten kotiin tuppautuminen ja se, että jättää tahallaan ymmärtämättä ”ei kiitos” -ilmaisut ovat mielestäni jo kotirauhan häirintää. Minä varmaan sanoisin, että ”Jos ette nyt usko, että ei kiinnosta, en halua teitä kotiini, niin soitan poliisit paikalle.” Olen kristitty uskova ihminen, mutta ei omaa uskoa oli se mikä hyvänsä voi eikä saa tuolla tavalla tuputtaa! Meilläkin on jehovia käynyt ovella asti, mutta kun olen kertonut, että olemme uskova perhe ja tyytyväisiä omaan kotiseurakuntaamme, eivät ole enää vaivautuneet. Saat sanoa rumasti, teillä on oikeus asua omassa kodissa ilman, että tarvitsee pelätä vieraita hiippailijoita!

Täytyy pysyä lujana seuraavalla kerralla, jos sitten viesti menisi perille ? ärsyttää muutenkin että otetaan äippälomalla olevia ”kohderyhmäksi”. Ollaan kotona joo, mutta meillä on myös vauva joka nukkuu päikkäreitä. Luulis et jokainen sitten ymmärtää että EI koputeta oveen (varsinkaan 5 kertaa 2 kk aikana).

Siis tuohan on ihan sairasta jo! ? huhhuh..
Mäki harrastan tota piiloutumista, kun en muuten vaan tykkää avata ovee ventovieraille. Viime viikolla tuli pohjanoteeraus ja nauroin itekki ääneen ku tajusin että kyyhötän keittiönpöydän alla kinkkuleikkele kädessä kun mut yllätettiin pimpotuksella kesken aamupalan teon.. ??

AHAHAH! ?? mua kyllä nauratti kans siellä kodinhoitohuoneessa. ”Tässä mä seison, 24 vuotias, omassa talossa.. PIILOSSA” ?

Onpa kamalaa! Me emme avaa ovea tuntemattomille. Sitä varten ovisilmä. Maalla sitä ei varmaan monilla ole ja ovet on aina auki. Ei hyvä. Ovet kannattaa pitää lukossa (ainakin jos tollasia naapureita).

Tästä eteenpäin mekin pidetään aina ovet lukossa, vaikka kotona ollaan ? ottaa vaan päähän että ovia on pakko pitää lukossa pelkästään jehovien takia ?

suosittelen ettet ota niitä lappusia vastaan, sekä sanot vain reilusti ettet ole kääntymässä omasta uskostasi heidän uskoon. jos ei auta soita lähimpään seurakuntaan ja pyydät heitä olemaan käymättä teillä. 🙂

Täytyypä koittaa puhua heille järkeä seuraavalla kerralla. Jos sitten saatais olla rauhassa ?

Täytyy kyllä sanoa että itselle tuli myös todella ahdistunut olo kun katsoin videot…

En viittinyt kommentoida noita videoita sen enempää postauksessa koska ajattelin että siitä tulee hirveä paskamyrsky. Mutta … jäi kyllä sellainen fiilis että lapsia aivopestään ja kiristellään sitten vielä Jehovalla … ihan kamalaa että tällaista tapahtuu 2017 ?

Voi kamala! Kyllä tossa tilanteessa täytyy jo vähän sanoa ilkeesti. Meillä kans käyny muutaman kerran mutta aika harvakseltaa vaikka oonki ottanut laput vastaan. Voisko auttaa jos tehtailet jonkun lapun ulko-oveen? Ystäväni teki joskus oveensa semmosen ei-niin-ystävällisen-lappusen kehottaen Jehovat painumaan jonnekin…mutta jos ystävällisesti ilmoittais että Ei kiitos?

Haha lappu ulko ovelle ois ihan kätevä ? toinen on tietysti poliisilla uhkaileminen ?

Mietin itse, voi kauhistus ja onneksi itse en ole joutunut kohtaamaan tuollaista. Sitten muistin, että opiskeluaikana ovellani vieraili hyvin tiuhaan jehovantodistajia. Tämä loppui, kun kerran käymässä ollut siskoni avasi oven puolestani ja sanoi, ettei meitä tässä kodissa niin kiinnosta nämä uskonjutut. Luulivat meitä naispariksi ja enää kukaan ei tullut käännytystyötä tekemään. Toivon todella, että pääset näistä yllätysvierailuista olkkarissa eroon.

Tää ois ollu mahtava idea 😀 mutta he syynailivat koko meidän taloa ja meidän seinillä on paljon valokuvia meidän häistä, joten se siitä sitten ? en kyllä enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Jotenkin siinä menee niin lukkoon ja pystyy vaan miettimään että eihän ihmiset käyttäydy tällä tavalla?! Kohta uhkailen niitä oikeasti poliisilla 😀

Se johtuu siitä, että olet ottanut vastaan heidän lehtisiä. Vaikka olisit sanonut ei kiitos, lehtien vastaanottaminen laittaa sun nimen listalle henkilöistä jotka ovat kiinnostuneita aiheesta ja siksi Jehovan todistajat ramppaa teillä.
Meillä mies teki saman, otti vastaan lehden ja sanoi ei kiitos. Kahden viikon aikana halusivat puhua mieheni kanssa kolmesti. Lopettivat ovelle koputtelun vasta kun sanoin ystävällisesti, mutta jämäkästi, ettei meille tarvitse enää tulla.

Ai vitsi etten tiennyt tätä.. otin lehdet vastaan sen takia että luulin pääseväni nopeammin heistä eroon sillä tavalla ? jotenkin olisi myös tuntunut epäkohteliaalta sanoa että en halua enkä suostu ottamaan tollasia vastaan! Jos oisin tienny tästä jatkuvasta vainoamisesta olisi kyllä ollut eri ääni kellossa … ja lehdet menivät kyllä suoraan roskiin anyways 😀

Mullakin ne on käyneet jo kolme kertaa… Viimeksi laitoin tosin siskon ovelle menemään.. Ja aina kysymättä laittaa jostain iPadista pyörimään videota tai alkaa lukemaan jotain tekstejä, vaikka en sanonut että haluan kuunnella. En tiedä kuka ne päästää sisään tai onko niillä edes oikeutta kävellä kerrostalorappuun sisään. On kyllä kotirauhan häirintää.

Hyi kauhee ? eli sä oot ilmeisesti kans päässy kattoo näitä samoja ”ihania” videoita 😀 no ainakin heillä on täällä sellainen tapa että jos ovi on auki niin astellaan suoraan sisään! Tänään kun oltiin piilossa kuulin oven läpi että nainen käski miestä kyylätä ikkunoista! ”Kyllä se varmaan on kotona kun auto on pihassa” ?

Kannatta sanoa suoraan että uskonnolliset asiat ei meidän perhettä kiinnosta! Ei pahasti sanottu.meillä tehonnut heti.

Tätä olen myös sanonut. En muutenkaan ymmärrä miksi niin kovasti yrittävät ”värvätä” minua. Elän kyllä kaikkia niitten periaatteita vastaan 😀

Siis ihan kauheeta! Yleensä mä en avaa ollenkaan ovea ?

Tämähän ois ollu kaikista paras vaihtoehto, että ois ollu ovi lukossa ??‍♀️

Ei oo totta..siis ite kuulun helluntaiseurakuntaan mutta ei tulis mielenkään tuolla tavalla tyrkyttää omaa uskoani, ja ahdistella! ..Kannattaa kyllä selkeästi tehdä seuraavan kerran selväksi että sua ei kiinnosta ja haluat olla rauhassa omassa kodissa!

No niinpä! En siis usko että ”ongelma” johtuu niitten uskonnosta vaan nämä tietyt henkilöt ovat ilmeisesti vähän liian virkaintoisia.. En haluais olla ilkee tai sanoa rumasti, mutta kai se on pakko kun meitä ei muuten jätetä rauhaan ?

Ei sinun tarvitse olla ilkeä tai sanoa rumasti. Riittää että sanot ettet ole kiinnostunut, etkä halua että teidän luona käydään. Voit pyytää heitä laittamaan tiedon ylös, että teidän luona ei saa käydä. Suullisen, asiallisen ilmoituksen pitäisi riittää.

Jos ei riitä, niin soita teidän paikkakunnan seurakuntaan (https://apps.jw.org/FI_SRCHMTGMAPS laita oma paikkakunta hakuun, seurakunnan nimeä klikkaamalla tulee näkyviin osoite ja puhelinnumero) tai haaratoimistoon (https://www.jw.org/fi/jehovan-todistajat/ota-yhteytta/suomi/) ja pyydä laittamaan tieto ylös.

terv. itse Jehovan todistaja

Tämä kyseinen pariskunta ei ole jättänyt meitä rauhaan vaikka minä sekä mieheni ollaan siitä sanottu ☹️ mutta en usko että tää johtuu siitä että tämä ois joku jehovien todistajien juttu, vaan joka uskontoon löytyy niitä erikoisempiakin yksilöitä. Mutta kiitos linkeistä! Soitan tonne huomenna, jospa tämä sitten loppuisi ?

Haha tää pelasti mun päivän ☝??

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X