Minusta tuntuu että minun pitäisi kommentoida edellistä postausta, mutta en oikein tiedä miten joten tein sen videon muodossa (video löytyy alempana). Kiitos kaikista kommenteista, yksityisviesteistä ja sähköposteista ♥. Moni teistä sanoi kaipaavansa vertaistukea. Haluan oikeasti auttaa teitä, mutta en oikein tiedä miten. Sen takia loin facebookryhmän. Eli jos kaipaat vertaistukea koska olet yh, paskassa suhteessa, äitiys on rankkaa tms tai haluat antaa vertaistukea, liity tähän ryhmään: ÄITIEN HOTLINE
Mutta niin, tosta edellisestä postauksesta.. Oman elämän jakaminen tuhansien ihmisten edessä, omalla nimellä ja omalla naamalla. Onhan siinä haasteensa. Kun ei ikinä tiedä että enkö nyt jaa tarpeeksi, kun ihmisten mielestä elämäni on niin täydellinen vai jaanko liian paljon, kun kirjoitan niin avoimesti mun haavoista ja vastoinkäymisistä.
Aloitin bloggaamisen koska kirjoittaminen on minulle terapeuttista ja matkalla olen tavannut monen monta ihmistä jotka ovat olleet samassa tilanteessa kuin minä. Vaika raskaus, vaikea synnytys, keskonen, vaikea parisuhde. Päivittäin saan sähköposteja teiltä, saan kuulla teidän tarinat ja yritän antaa vertaistukea. Jos pystyn auttamaan edes yhden ihmisen ”korjautumis prosessissa” tämä kaikki on sen arvosta. Koska rikkinäisiähän me ollaan, ei ikuisesti mutta tällä hetkellä.
Välillä olen ehkä liian avoin. Kerron mun vastoinkäymisistä ilman minkäänlaista filtteriä ja kirjoituksistani huomaa että kaikki haavat ovat avoinna. En ikinä työstä kirjoituksiani, vaan saan jonkun fiiliksen ja kirjoitan kaiken putkeen, lisään kuvat ja painan julkaise tai ajastan (koska yleensä kirjoitan yöllä, kuten nyt. Kello näyttää 2:25 ja pää on täynnä ajatuksia).
Mutta tällainen minä olen. Ylireagoin mun tunteissa, mun teoissa, mun valinnoissa. Puhun liian kovaa ja riitelen liian paljon. Rakastan liian voimakkaasti ja vihaan liian kauan. En ole ikinä osannut peitellä mun tunteita tai olla reagoimatta. Enkä osaa esitellä mitään muuta kuin mitä oikeasti olen. Välillä pitäisi varmaan tulla sellainen reaktio että tätä minä en halua jakaa. Mutta haluan jakaa kaiken. Jos mun elämä on paskaa niin kirjoitan paskaa, jos se on kivaa niin kirjoitan jotain kivaa.
”Onpa noloo jakaa tollasta”. Varmaan monien mielestä. Minulle taas tulee erittäin vaivaantunut fiilis jos yritän peitellä jotain, tai jos yritän esittää iloista vaikka en oikeasti ole. En sitten tiedä mikä on nolompaa, täydellisten kuvien postaaminen instagramissa, ”olen reipas ihminen” – päivitykset facebookissa tai blogipostaus missä kerrotaan aika yksityiskohtaisesti elämästä. Itse en avaudu facessa tai instagramissa, koska siellä voin eksyä jonkun feedille tai seinälle vaikka he eivät sitä halua. Täällä blogin puolella taas avaudun oikein kunnolla jos siltä tuntuu, koska kaikki lukevat tätä ihan vapaaehtoisesti. Kai minä sitten olen nolo ihminen.
Kommentit (9)
Blogisi on kyllä paras blogi, mihin olen hetkeen törmännyt. Nykyään kaikki blogit ovat siloiteltua kiiltokuvaa, joka on niin pinnallista höttöä ettei niitä jaksa enää lukea; teet poikkeuksen. Lisäksi kirjoitat hyvin. Kiitos, aion lukea jatkossakin 🙂
Minnekkähän bittiavaruteen mun eka kommentti hävis. Mut rohkea nuori nainen olet ja onneksi tämä on sun blogi jossa on sun säännöt. Joten avaudu niin paljon ku jaksat vaan <3 minulla ei ole itsellä vielä lapsia joten en voi samaistua ja sanoa miltä tuntuu kun perheen tulevaisuus yhtenäisenä on vakaalaudalla. Enkä voi ulkopuolisena helposti vaan sanoa että jätä se. Mut sen voin sanoa mihinkä voin oikeasti samaistua, että onneksi asioilla on tapana lutviutua. Oli päätös minkälainen tahansa.
Hei! Oletko näyttänyt edellisen tekstin miehellesi tai pariterapiassa? Ainahan kaikessa on kyse vain toisen osapuolen näkökulmasta mutta kuvaat pettymyksen tunteita niin hyvin ja sen hetkistä tunnetilaa. Voisiko sitä lähteä yhdessä purkamaan?
Seuraavassa terapiakäynnissä voisin kyllä tämän näyttää 🙂 kiitos vinkistä!
Siksi sun blogi varmasti on niin suosittu, koska oot niin rehellinen. Ite ainakin ihastuin sun blogissa nimeomaan siihen, ettet esitä mitään ns. Täydellistä perhe-elämää niin kuin monet perhebloggaajat, vaan kerrot miten asiat on. Ite samaistun myös paljon tuohon ylireagoimiseen ja voimakkaasti tuntemiseen ja samaistumisen kautta tykästyin sun blogiinkin ja nopeasti nousit suosikiksi. Ja just sen takia kuin rehellinen oot ja kirjoitat avoimesti fiiliksistä. Sitä someen tarvitaan enemmän, vaikka kaikkien luulis nykypäivänä jo ymmärtävän ettei täydellistä elämää ole, vaikka niin monet somessa antaa ymmärtää. Mun mielestä se on nolompaa ja varmasti kuluttavampaa esittää ns täydellisestä elämää, mitä kertoa avoimesti totuus. Ei kukaan ole täydellinen ja just niissä ns täydellisessä perheissä on ne pahimmat ongelmat suljettujen ovien takana. On niin kova tarve pitää siisti ulkosivu ja mielikuva omasta perheestä yms. Kukaan ei ole täydellinen eikä kenenkään perhe ole, kaikilla on omat ongelmansa ja epätäydellisyytensä. Ja se on vaan elämää. Mut kiitos ihanasta blogista 🙂
Voi kiitos ❤️ en minä itsekään ensin kertonut meidän keskenmenoista. Ihan vaan mun lähipiirille. Nyt jälkeenpäin harmittaa, koska kaikki vaan ihmetteli miksi olin niin huonolla tuulella, väsyny ja kipee niin usein kun aina väitin että oli kuumetta ja flunssaa. Mutta siinä kesti kyllä aika kauan ennen kun pystyin asiasta puhumaan. Siinä mielessä ymmärrän myös niitä jotka eivät vaan pysty näyttämään mitä fasadin alla tapahtuu 🙂
Pakko vastata tähän, ymmärrän pointin kyllä, mutta mulla menee taas niin että välillä en edes ’uskalla’ jakaa monta hyvää/hienoa juttua peräkkäin somessa, vaikka haluaisin, koska ’pelkään’ juuri tuota että joku luulee kaiken olevan feikkiä ja että yrittää esittää jotain, vaikka niin ei ollenkaan ole. Ja jos kaikki vaan on mallillaan elämässä, niin miksi sitten ottaa esille jotain esim riitaa parisuhteessa tai lasten kanssa tai, no ihan mitä vaan mikä tökkii?
jaan mielummin kaikki ihanat ja positiiviset asiat, koska niitä sitten lukiessa/katsellessa tulee hyvät muistot mieleen.
Se jos sitten kirjoittaa erillisen postauksen asiasta, ja on itsellänin kokemusta/sama tilanne niin on asia erikseen. Mutta siis ponttini oli juuri tuo että ei kaikki välttämättä aina esitä että kaikki on hyvin/hienosti, tai että elämä on täydellistä,, voi se niin ollakin, ainakin, jos on sellainen asenne. 🙂
Ymmärrän mitä meinaat ja siis itekin tykkään positiivisesta elämänasenteesta, mutta tarkoitin lähinnä sitä, että on kyllä joitain esim. perhebloggaajia jotka jättävät kaiken juuri sillä hetkellä tapahtuvan negatiivisen kertomatta, vaikka pinnan alla kuohuisikin. Itekin siis kannatan positiivista asennetta ja pääosin positiivisia juttuja, mutta se on myös hyvä että jotkut uskaltaa kertoa myös huonommista asioista, jotta muistuu mieleen ettei se elämä mene aina täysin putkeen. Mulla ainakin itellä on ollut pitkään joskus aikoinaan blogissa esim sellainen ”hyvien asioiden kausi” tai silleen et lukija ymmärtäisi että kaikki sujuu tosi hyvin, vaikka oon jättänyt vaan kertomatta ne ikävät asiat mitä on ollut meneillään. Ja mua itseäni alkoi ahdistaa, koska tuntui että jotenkin valehtelen lukijoille, joille olin tottunut olemaan avoin koska ne tuntui jotenkin kuin omilta kavereilta ja niiltä sai tosi paljon tukea. Mutta siis kaikki päättäkööt mikä tyyli itselleen sopii: jotkut ei halua jakaa niin avoimesti omia henkilökohtaisia asioitaan, ja jotkut haluaa kertoa enemmän. Se on ihan jokaisen oma valinta. Mut ite tykkään henkkoht tällaisista ”avoimemmista” blogeista, joissa kerrotaan ehkä enemmän. Ja siis jos elämässä menee kaikki hyvin tai jopa täydellisesti, niin sehän on vaan tosi hyvä, eikä silloin tietenkään tarvi alkaa keksiä mitään negatiivista ellei sellaista ole. Silloin pitää nauttia että kaikki menee hyvin ja saa tietenkin olla iloinen siitä ja tuoda niitä kivoja asioita myös esille 🙂
Ei tietenkään, tähän osaan myös samaistua. Mulla oli 2014 sellainen ihmevuosi että kaikki meni ihan nappiin 🙂 nyt taas on ollu sellainen vuosi että kaikki menee päin pyllyä. Pitäis löytää se kultainen keskitie 😀