Aloitin youtubettamisen 2 kuukautta sitten ja kahden kuukauden aikana olen valehtelematta saanut yli 20 kommenttia joissa kysytään jos olen mustalainen. Ensin olin hämmentynyt asiasta, miten ihmiset vetivät sellaisen johtopäätöksen että olisin mustalainen? Google antoi nopeasti vastauksen: minun nimestä.
Romani naisilla on mielestäni todella kauniita nimiä (ainakin keskistelupalstan mukaan) ja yleisiä olivat esim Angelica, Carmen, Jasmin, Janette, Nadja, Mirella, Teresa ja tietysti Desire. Nämä olivat googlen mukaan kestosuosikkejä. Moni näistä ovat nimiä joita harkittiin Bellelle, ennen kuin päädyimme Isabelleen.
Yleisiä sukunimiä ovat Lindeman, Lindgren, Hagert, Friman, Palmroth ja sitten vielä kaikista yleisin, eli Nyman. Tämä tarkoittaa siis sitä että Romaneilla on erikoisia ja hienoja etunimiä ja ruotsalaisia sukunimiä. Se että sekä mun etunimi että sukunimi on top – listalla on pelkkä yhteensattuma. Desire on alunperin ranskalainen nimi mutta äiti bongasi nimen ruotsista, heillä on prinsessa nimeltä Desiree.
En siis ole romani, vaan suomenruotsalainen. Silti en omista purjeventtä eikä kukaan meidän suvusta ja purjehduskenkiä en käytä. Rapuja en ole koskaan syönnyt enkä ole osallistunut rapujuhliin, mun pappa betalar inte, vaikka näistäkin asioista kysytään usein. Moni on myös spekuloinnut että olisin oikeasti mustalainen, mutta en kehtaa sitä myöntää. En ymmärrä miksi joku ei uskaltaisi omaa alkuperää kertoa.
Olisiko sinun käsitys minusta muuttunut jos olisin mustalainen? Olisitko lopettanut videoiden katselun tai blogin lukemisen? Vai muuttuiko se jo kun sait tietää että olen suomenruotsalainen? Ilmeisesti tämä on monelle tärkeä info, kun asiaa kysellään koko ajan. Alkuperä kertoo ihmisestä jotain, mutta ei kaikkea.
Kommentit (11)
Min pitää sanoa että huomasin sin kirjoitustyylistä, että oot suomenruotsalainen 😀 Miulla on pari suomenruotsalaista kaveria ja ne muotoilee kans samalla lailla suomeksi jotkut asiat. Esim toi ”… joissa kysytään jos olen mustalainen”. Suomenkieliset kirjottaa yleensä ”joissa kysytään, olenko mustalainen”. Kääntyy vissiin suoraan ruotsista niin et tulee se ”jos” väliin 🙂
Hassua, miten vaan nimen perusteella ihmiset on sua luulleet romaniksi, kun itselleni ainakin tietyt ulkonäölliset piirteet kertoo romanitaustasta paljon enemmän, kuin nimi 😀 Mun suvussa on äidin isän puolelta jostain kauempaa romanisukua ja sekä mua, että äitiäni on monesti luultu romaniksi nuorempana ja yksi romanituttunikin mulle joskus sanoi, kun mulla oli vielä mustat, pitkät hiukset, että jos pukisin ”hameet” päälle niin menisin kyllä ihan romanista 😀
Mä taas hoksasin jo ensimmäisistä postauksista, joita sun blogista luet, että olet varmaankin suomenruotsalainen, koska kommenteja oli sulle tullut paljon ruotsiksi ja sulla on usein tekstissä sellaisia kirjoitus/kielioppivirheitä, joista huomaa, että suomi ei ole sulle vissiinkään se ykköskieli, vaikka sekä suomi, että ruotsi sulla olisikin äidinkielenä.
Haha jep, kyllä minäkin yllätyin silloin kun ihmiset luuli romaniksi ? jotenkin olen aina luullut että heillä on tumma pigmentti, naisilla yleensä ne törkeen pitkät ja kiiltävät mustat hiukset. Mutta ehkä näin ei sitten ole ?
Ditt hår e så härlit på den första bilden! ?
Ihan pakko kysyy et millä sinä elät? Millä oot ostelluutiset hienon auton ym itseesi liittyvät seikat? Kun on tekokynnet, ripset ym ym… Kuka sut ns.elättää? Mies vai vanhemmat?
Elätän ihan kuule itse itseäni, omilla rahoilla 🙂 tällä hetkellä olen äippälomalla joo, mutta kelahan maksaa noin 70% palkasta äippärahana. Aika monella mun ikäisillä on omakotitalo, kaksi autoa ja käyvät kampaajalla jne ja monilla on enemmän muksuja kuin yksi. Väittäisin kyllä että tää meidän elintaso on ihan normi, ei me mitään luksuselämää eletä 😀
Ihmiset on niin ennakkoluuloisia etten yhtää ihmettelisi jos lukijat häviäisi puoleen jos kertoisit olevasi romani..
Enkä yhtään ihmettele kyselyjä, nimesi tosiaan on aika suosittu meidän romaneiden keskuudessa 😀
Törmäsin Youtubessa sun videoihin ja pakko myöntää, että oon ihan koukussa. Jotenkin sun aitous välittyy ruudun toiselle puolelle. Oot ihana ihminen ja pystyn samaistuu niin moniin asioihin mitä sanot.Jatka samaan malliin ja tsemppiä äitiyteen! ??
Pakko sanoa, että en olisi lopettanut blogisi seuraamista vaikka olisitkin ollut mustalainen/kiinalainen tai ihan täysin suomalainen. On totta, ettei alkuperä kerro kaikkea, vaan ihminen itsessään vaikka kuuluisikin yhteisöön, niin on yksilö. Sinulla on kaunis nimi ja ei kyllä käynyt mielessäkään miettiä mitään ihmeitä sinun taustastasi :D. T: Rapuja joka vuosi syövä ja veneen ennen omistanut umpisuomalainen tyttö pohjoisesta :D.
Eikö suomenruotsalainen ole täysin suomalainen?
en olisin, ei olisi koska minulle on sama että onko suomenruotsalainen tai romani.