BELLE KUULUMISIA
Aika rientää eteenpäin niin nopeasti että en oikeasti enää pysy kärryillä. Belle on kohta 9 kuukautta, miettikää! Neiti painaa vajaa 10 kiloa ja on yli 80 cm pitkä ja hänellä on jo kaksi hammasta. Tukka on myös ruvennut kasvamaan oikein hurjaa tahtia.
Beltsu on edelleenkin rauhallinen ja iloinen tapaus ja on ottanut meidän eron ihan hyvin. Hän näkee isäänsä kolme kertaa viikossa ja tullaan Bellen iskän kanssa ihan hyvin toimeen nykyään, vaikka keskustellaan pelkästään Belleen liittyvistä asioista. Arki sujuu meillä tosi hyvin, Belle herää 6 aikaan ja nukkuu ensimmäiset päikkärit 10 aikaan ja toiset 16 aikaan. Nukkumaan mennään sitten 21 aikaan ja hän nukkuu yleensä koko yön ilman yösyöttöjä.
Aamulla kuunnellaan aina musiikkia yhdessä, sitten Belle köröttelee kävelytuolissa mun perässä. Neiti ei ihan vielä ryömi eteenpäin mutta taaksepäin päästään kyllä jo ihan reippaalla tahdilla. Luetaan kirjoja, lauletaan yhdessä ja ihmisiä ravaa meillä kahvilla suht usein eikä neiti ainakaan vielä ole ujo.
Beltsulla on ollut perinteinen syysflunssa mutta siitäkin selvittiin panadolin avulla. Itse olen myös ollut kipeä ja ryytynyt jonka vuoksi en ole jaksanut päivittää someani ihan yhtä aktiivisesti kuin ennen mutta jos haluatte seurata meidän elämää aktiivisemmin kannattaa lisätä minut kaveriksi snapchatissa – desirenyman.
Vaikka en ole päivittänyt ihan yhtä usein kuin ennen, meillä on kaikki enemmän kuin hyvin ♥️.
Jaa oma kokemuksesi