”Tilanne vittu SOS”. Se oli ensimmäinen viesti jonka lähetin heti positiivisen raskaustestin jälkeen. Plussaaminen aiheutti minussa sellaisen tunnenyrskyn että pää löi ihan tyhjää. Olin iloinen mutta paniikissa, koska olin jo kokenut seitsemän keskenmenoa. Menisikö tämäkin raskaus kesken, ja jos menisi, miten jaksaisin käydä sen asian läpi vielä kerran?
Muistan että oli 1 heinäkuuta ja menkat olivat 3 päivää myöhässä. Aavistin että olin raskaana koska minua väsytti ihan törkeesti, olo oli etova ja minulla oli jano koko ajan. Muistan miten katselin ”OHO, OLEN RASKAANA!” sarjaa Friiltä ja päätin että jospa minäkin nyt kokeilisin varmuuden vuoksi että olenko raskaana. Testiin ilmestyi heti kaksi punaista viivaa ja ilmoitti että Belle on tulossa. En käyttänyt ehkäisyä mutta emme myöskään yrittäneet lasta, eli mitään ovulaatioita en jaksanut seurata vaan jos tulee niin tulee. Ja kyllähän siinä vaan tuli. 7 kuukautta myöhemmin sain pidellä Belleä sylissä lastenklinikan teho osastolla.
Plussaaminen oli iloinen asia, mutta olin myös ihan paniikissa. Pelkäsin keskenmenoa niin paljon että en uskaltanut tai pystynyt nauttimaan raskaudesta ollenkaan, elin vaan tunteiden vuoristoradassa 7 kuukauden ajan enkä ikinä pystynyt uskoa ihan sataprosenttisesti että vauva pääsisi ihan syliin asti. Muistan miten vielä puhuttiin Bellen isän kanssa että emme uskalla iloita asiasta vielä tai suunnitella sen enempää, koska tämähän saattaa mennä kesken vielä.
Heti plussaamisen jälkeen pahoinvoinnitkin alkoivat ja loppuivat vasta sektion jälkeen. Näin jälkeenpäin ajateltuna minua kaduttaa että en ottanut enemmän ihania kuvia testin, ultrakuvien tai vatsan kanssa. En myöskään kerennyt tehdä kipsimahaa. Tärkeintä on kuitenkin että tälläkertaa vauva oikeasti päätyi ihan syliin asti ja nyt tämä 10 kiloa painava paketti tuhisee mun vieressä. Niin se elämä vaan yllättää ♥️
Kommentit (2)
Ihana kirjoitus!
Kiitos ♥️