desire nymark - Banneri

Joku viisas ihminen on joskus sanonut, että instagramissa näytetään ne parhaimmat palat, facebookissa leveillään saavutuksilla ja twitterissä avaudutaan. Bloggaajia löytyy aika laidasta laitaan – mutta blogit ovat yleensä aika henkilökohtaisia ja niistä saa helposti kuvan, että bloggaaja kertoisi koko elämästään täysin avoimesti, ja jotkut jopa olettavat että kaikki sen tekee. Vaikka todellisuus on tästä aika kaukana – ainakin yleensä. Halusin vähän avata tätä asiaa teille, jotka luette blogeja ja muistuttaa teitä että me bloggaajatkin olemme ihan tavallisia ihmisiä.VÄITE: Jos se ei näy blogissa, snapissa tai instassa – sitä ei ole olemassa.
Tämä on mielestäni aivan absurdia. Pidätkö itse tarkkaa kirjaa mistä otat kuvia esim sun instagramiin, niin että siinä tasaisin väliajoin näkyy sun kaverit, lemmikit, sun puoliso, sun lapset, asunto ja työpaikka? No et tietenkään! Tämä ei kuitenkaan tarkoita että ne eivät olisi olemassa. Varsinkin näin kaamosaikaan sä et todellakaan pysty räpsimään hienoja kuvia ”tosta noin vaan”, koska hyvät kuvat vaativat paljon valoa – vaikka olisi miten hieno ja kallis kamera tahansa. Minä ainakin otan kuvia ihan sattumalta, milloin mistäkin, ihan valon perusteella. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ne asiat jotka tapahtuvat 15.00 eteenpäin jää kuvaamatta.

Luulet tietäväsi bloggaajan arjesta ihan kaiken.
Jos ajattelet tätä vähän tarkemmin, miten ihmeessä voisit tietää? Tämä ei välttämättä tarkoita että bloggaaja tai tubettaja haluaisi piilotta lukijoiltaan tiettyjä asioita (vaikka mielestäni meilläkin on oikeus yksityisyyteen) mutta jos esim teet my day videoita, sinun pitää saada koko päivän videomatskut (eli periaatteessa 24 tuntia) mahtumaan 8-12 minuuttiin. Jos siis näet videon jonkun päivästä joka on 10 minuuttia pitkä, siitä puuttuu 23 tuntia ja 50 minuuttia tubettajan päivästä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että kyseinen tubettaja harrastaisi pelkästään hengittämistä 23 tuntia ja 50 minuuttia päivästä.

Sama koskee snapchattia – jos näet pieniä paloja ihmisen elämästä jotka yhteensä ovat 5 minuuttia, siitä puuttuu aika monta palaa. Jostaikin asioista et jaksa snäppäilä, joistakin asioista et muista snäppäillä, jotkut asiat ovat mielestäni niin tylsiä että en usko että teitä kiinnostaisi niitä katsoa ja sen takia en snäppäile. Elämässä on niin paljon muutakin ku pelkkä some.

Bloggaajat näyttävät pelkästään ne hyvät palat ja haluavat että lukijat uskovat että heidän elämä on täydellinen.
Onko sinulla tapana ottaa selfieitä, jos sinun ihosi on huonossa kunnossa, et ole käynyt suihkussa kolmeen päivään ja näytät muutenkin aivan räjähtäneeltä? Laitatko kuvia sun asunnon sisustuksesta vaikka se on sotkuinen? Tuskin. Sama pätee meihin – koska mekin olemme ihmisiä. Ihminen toimii sillä tavalla, että sitä normi arkea ei näytetä. Monet ihmiset vetävät farkut jalkaan ja laittavat meikkiä naamaan ihan vaan sen takia että he ovat menossa kauppaan mutta jos he viettävät rauhallista koti iltaa he hiihtävät ympäri kämppää ilman meikkiä ja kolitsihousuissa. Tämä on mielestäni ihan normaalia.

Kaikki tapahtuu reaaliajassa.
Bloggaajana tai vloggaajana joudut välillä miettimään jos haluat jakaa tiettyjä asioita lukijoiden kanssa, tai miten ja milloin niistä kerrot. Mitä enemmän seuraajia sinulla on, sitä isompi kynnys. Yleensä bloggaajat kertovat asioista vasta silloin, kun ne ovat 100% varmoja, eli info tulee yleensä jälkijunassa. Kuten esim ananasraasteen muutto teneriffaan, monien bloggaajien erot tai uudet parisuhteet, raskausuutiset jne. Vaikka olemme julkisia henkilöitä, ja olemme itse tehneet sen valinnan että haluamme jakaa meidän arkea teidän kanssa – se ei tarkoita että meidän aina olisi pakko.

Aika harvoin esim kuvat ovat otettuja juuri siitä päivästä kun niitä julkaistaan someen. Itse jaksan käyttää meikkiä kerran tai kaksi viikossa – koska äippäloma! En kuitenkaan mielelläni julkaise kuvia someen missä olisin räjähtäneen näköinen, joten vaihdan vaatteita kuvien välillä ja otan monta kuvaa ”varastoon”, jotka sitten käytän jälkijunassa. Tiedän myös että en ole ainoa joka tätä tekee.Jos bloggaaja ei kerro, hän valehtelee.
Jotkut asiat haluat pitää ihan omana tietona, ja tämä pätee myös meihin bloggaajiin. Mieti jos itse jos sun poikaystävä ottaisi hatkat ja teille yllättäen tulisi ero. Olisiko tämä asia jonka haluaisit jakaa joka paikkaan, niin että ihmiset voivat sanoa asioita kuten tiesin että se ei kestä tai analysoida teidän parisuhdetta, kun sinulla jo on paska fiilis? Tuskin. Yleensä jos ihmiset muuttavat parisuhdestatusta facebookissa, niin että siinä lukee sinkku eikä parisuhteessa X kanssa sitä poistetaan seinältä aika nopeasti – juuri sen takia että muut eivät näkisi sitä heidän seinällä. Koska jotkut asiat halutaan pitää ihan omana tietona.

Bloggaajatkin ansaitsevat vapaa aikaa.
Jos some on sun työ, sivutyö tai jo pelkästään harrastus, et välttämättä jaksa roikkua somessa ”vapaa ajallasi”. Jos siis vietän aikaa mun puolison kanssa, perheen kanssa tai näen mun kavereita – en jaksa päivittää snäppiä tai ottaa siitä kuvia! Ja jos jaksan, niin se on erittäin harvoin. Haluan välillä olla ”lomalla”, ja haluan myös viettää laatuaikaa. Jotkut eivät edes halua näkyä mun blogissa tai videoilla ja sekin on ihan ok. Yleensä itsekin lähden karkuun jos joku ottaa kameran esiin.

Kun luette blogeja, muistakaa että kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Meilläkin on vastoinkäymisiä, huonoja päiviä, rumia vaatteita – me emme vaan aina näytä sitä teille, koska a) oletamme että ymmärrätte, että mekin olemme tavallisia ihmisiä ja b) blogin estetiikka kärsisi aikalailla, jos ottaisimme kaaoksesta kuvia.

Muistakaa myös, että vaikka olemme itse tehneet päätöksen olla ns julkisia henkilöitä – se ei oikeuta teitä heittämään kuraa bloggaajien niskaan tai kirjoittamaan paskaa meistä. Teillä ei ole oikeutta pahoittaa toisen mieltä tarkoituksella ja nettikiusaaminen on aina väärin. Jos sisältö tai bloggaaja ei miellytä, lue jotain muuta.

Kommentit (8)

Tämä! Välillä oikeasti huvittaa, kun ihmiset kuvittelevat, tietävänsä miten asiat on. Blogi on oikeasti vain pintaraapaisu todellisuudesta. 😉

Siis tämä!! Ite ainakin haluan viettää täysin ilman puhelinta aikaa lapsen kanssa ja kavereiden, ja kavereiden kaa vilkaisen puhelinta yleensä vasta sitten ku oon taas yksin ellei joku soita. 🙂

Niinpä! 🙂 varsinkin jos bloggaa / tubettaa nää hetket ilman puhelinta ja läppäriä ovat tosi tärkeitä, muuten ois työmodessa 24/7 😀

Hei! Olet aivan oikeassa, bloggaajat ovat ihan tavallisia ihmisiä ja täytyy kyllä olla aikamoinen tyhjäpää, jos oikeasti luulee, että olet aina ihan vimpan päälle siellä kotona laitettuna ja joku harkittu asento sohvalla kahvimuki huolettomasti kädessä?Itselleni yksityisyys on niin tärkeää, että en ole edes facessa tai instagramissa. Jos joku mun rakkaista ihmisistä haluaa tietää kuulumisiani, nähdään tai soitellaan ja silloin tällöin lähetän kuvia meistä perheenä. Mutta olen kuitenkin niin utelias, että tykkään lueskella ihmisten blogeja, myös tätä sun upeaa blogia❤Ja hyvän blogin tekee aitous ja teeskentelemättömyys, rehellinen kuvaus elämästä ja arjesta ylä- ja alamäkineen. Tietysti itse saat päättää, mitä paljastat ja mitä et, varsinkin kun kuvioissa on lapsi, joka myöhemmin ehkä lukee näitä?Kaikkea hyvää teille vuoteen 2018! Älä pliis lopeta bloggaamista?

Kiva kuulla että pidät blogista ♥️ ja juurikin tämä, että jonkun sortin yksityiselämä pitää kuitenkin ylläpitää! Kiitos ja kaikkea hyvää sinullekin ?

Just näin! Etenkin ihmettelen tota ”bloggaaja valehtelee, jos se ei kerro kaikkea” -juttua, koska oikeasti, luuleeko joku, että bloggaajat/vloggaajat pystyvät, ehtivät saati haluavat edes kertoa kaikkea itsestään? 😀

Juu, varsinkin jos nyt miettii näitä my day videoita. Koita nyt saada kaikki päivän tapahtumat mahtumaan 10 minuuttiin, ja jos et saa niin ei oo tapahtunu tai valehtelet. Pitäisi kai saada joku editoimaton suoralinja 24/7 – vähän niinku big brotherissa ?

Juurikin näin! ?

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X