desire nymark - Banneri

Pari päivää sitten luin keskustelun, miten kotiäiti oli rättiväsynyt ja kovasti loman tarpeessa, koska mies oli yrittäjä ja harvoin kotona. Keskustelussa äidit avautuivat miten he hoitavat koko kodin sekä lapset aivan yksin, eikä edes odota tai vaadi minkäänlaista apua miehiltä. Monet käyttivät myös sitä kuuluisaa “olen periaatteessa yksinhuoltaja”-lausetta, josta olen ennen kirjoittanut (postaukseen pääsette TÄSTÄ).

Itse en ole ikinä kokenut että meidän arki olisi liian rankka tai vaikea, vaikka olemme molemmat yrittäjiä ja meillä on yksi vuodenikäinen lapsi. En tiedä johtuuko tämä siitä, että olen ollut yksinhuoltaja ennen, tai siitä että olen kasvanut perheessä missä molemmat vanhemmat ovat yrittäjiä. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että meillä ei ikinä ollut 4 viikkoa kestävää kesälomaa vanhempien kanssa. Tämän sijasta käytiin kerran tai kaksi ulkomailla, koska jos me olisimme jääneet kotiin mun vanhemmat olisivat kuitenkin tehneet töitä.

Meillä ei myöskään ikinä ollut 8-16 aikataulua, tai edes maanantai-perjantai. Töitä tehtiin välillä viikonloppuisin, välillä öisin ja aika usein menemisiä siirrettiin, koska äidin tai isän “on pakko tehdä töitä”. En kuitenkaan ikinä kokenut että olisin jäänyt mistään paitsi. Tämä oli minulle sekä mun veljelle aivan normaalia, että työt ovat ykkösprioriteetti, koska ilman työtä ei tule rahaa ja ilman rahaa ei ole kattoa pään päällä. Mun vanhemmat kuitenkin pystyivät soveltamaan aika paljon arjen pyörittämisessä. Olen pienenä likkana ollut isäni kanssa työmaalla ja “maalannut taideteoksia” seinille sillä välin kun isäni on heittänyt pohjamaalia seinille. Äitini taas on istunut kylmässä maneesissa tekemässä paperihommia sillä välin kun minulla oli ratsastustunti.

Meidän arki

Sanomattakin selvää, että meilläkin sovelletaan aika paljon arjen pyörittämisessä. Andreas tekee pitkiä päiviä, mutta hänellä on onneksi melkein aina viikonloput vapaita. Andreas herää kuudelta ja lähtee töihin, me taas jäädään nukkumaan Bellen kanssa ja herätään 8 pintaan. Vietetään yleensä aamu aika rauhallisesti, jonka takia aamut eivät yleens näy vlogeissa. Keskellä päivää leikitään, hoidetaan kotitöitä ja välillä otetaan kuvia blogiin tai kuvataan materiaalia vlogeihin. Kun Belle menee päikkäreille vastaan kommentteihin ja sähköposteihin, käyn suihkussa tai siivoan.

Andreas tulee yleensä kotiin 18-19 ja on yleensä se joka käy ruokakaupassa, ihan vaan sen takia että hän voi tehdä sen kotimatkalla ja tällä tavalla minun ei tarvitse repiä Belleä mukaan kauppaan. Illalla minä editoin vlogimateriaalit ja sillä välin Andreas yleensä tekee ruokaa, leikkii Bellen kanssa tai tekee kotitöitä. Andreas on sellainen mies joka osaa pistää sukat pyykkikoriin, pestä pyykkiä, hoitaa tiskit ja tehdä ruokaa. Ero yksinhuoltaja – arkeen on aivan valtava, koska Andreas auttaa minua ihan joka ikisessä asiassa vauvanhoidosta bloggaamiseen. Tällä tavalla meillä on enemmän yhteistä aikaa.

Kun Belle menee nukkumaan 20-21 aikaan meidän kahdenkeskeinen “laatuaika” alkaa. Silloin yleensä istutaan vastakkain keittiönpöydässä ja tehdään töitä yhdessä. Andreaksella on aika paljon paperihommia, minulla taas valtava määrä sähköposteja sekä kommentteja mihin pitäisi vastata, kuvien ja videoiden editoiminen ja blogipostauksia joita pitäisi kirjoittaa. Siirrytään sänkyyn 23-aikaan, katsellaan vähän telkkaria ja ollaan lähekläin. Meidän talossa harrastetaan seksiä päivittäin, jonka jälkeen Andreas simahtaa samantien ja minä taas saan hirveästi energiaa. Yleensä kirjoitan mun blogipostauksia öisin, sängyssä, mun iPhonella. Vedetään siis molemmat aika pitkiä päiviä, mutta jos jompaa kumpaa väsyttää ja hän tarvitsee lepoa toinen hoitaa arkiaskareet jotta se joka on väsynyt pääsee lepäämään. Tällä tavalla kumpikaan meistä ei koe uupumusta tai ole burnoutin partaalla.

Vapaa aika

Andreaksella on yleensä lauantait ja sunnuntait vapaata, minä taas koitan olla kokonaan ilman somea lauantaisin. Viikonloppuisin yleensä vaan siivotaan, vietetään aikaa yhdessä perheen kesken, nähdään kavereita tai sukulaisia. Ei mitään ihmeellistä, koska meille riittää jo se että saa herätä ilman herätyskelloa. Viihdytään tosi paljon kotona, sen takia meidän talo on meille niin tärkeä ja halutaan että tästä tulee meille toimiva sekä viihtyisä paikka. Minä vietän 90% ajastani kotona, koska teen myös töitä täällä. Jos en viihtyisi omassa kodissani mun pääkoppa hajoiaisi pahimman kerran.

Meidän arki on aika hektinen ja sen takia meidän remontti sekottaa pakkaa aika kovasti. Andreas vetää älyttömän pitkiä päiviä koska remonttia tehdään iltaisin ja viikonloppuisin. Minä taas teen enemmän hommia täällä kotona ja juoksen Bellen perässä, joka on superkiinnostunut työkaluista, pölystä ja kaikista asioista mihin ei saisi koskea. Jotenkin näistä vaan aina selviää.

Neuvoja yrittäjä-perheille

En koe että elämäni olisi täydellinen, joten tuntuu vähän hassulta antaa toisille neuvoja. Tarvitaan paljon ymmärrystä puolin ja toisin, sekä paljon kekseliäisyyttä miten voit tehdä kaksi asiaa samaan aikaan. Jos haluat satsata uraan ja sinulla on perhe, sinun pitää olla kova multitaskaaja. Sinun pitää olla valmis uhraamaan asioita, kuten esim aikaa harrastuksien tai ystävien kanssa.

Se ei kuitenkaan ole reilu työnjako, jos mies keskittyy pelkästään uraan ja nainen hoitaa kodin ja lapsia kokonaan yksin. Tällaiseen elämään itse en suostuisi, koska yhdessä niitä lapsia hankkitaan ja perhe pitäisi aina olla se tärkein. Lapset kaipaavat aikaa molemmilta vanhemmilta ja parisuhdekin tarvitsee huomiota. Andreas ei ole ikinä kitissyt että ei voisi hoitaa Belleä tai Bellen asioita, vaikka Belle ei olekaan hänen biologinen lapsi. Yhdessä ollaan kuitenkin perhe.

Positiivisella asenteella pääsee jo aika pitkälle, mutta tärkeintä on tehdä tiimityötä. Tehdään yhdessä työtä perheen takia. Että perheellä olisi hyvä olla, sekä henkisesti että rahallisesti. Rahalla voi tehdä asioita, mutta jos kaikki perheenjäsenet eivät ole onnellisia tai viihdy toistensa kanssa on vaikeeta löytää asioita mitä haluaisi yhdessä tehdä.

En väitä että meidän arki olisi täydellinen, tai että meillä ei ikinä olisi riitoja tai erimielisyyksiä. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa että olen onnellinen ja tiedän että olen onnekas. Andreas oli oikea lottovoitto, sekä minulle että Bellelle.

Kommentit (1)

Olen onnellinen puolestasi,että olet löytänyt Andreaksen. Etenkin kun edellinen suhteesi oli niin kurja ja olet kuitenkin joutunut käymään läpi yksin ne hetket, jolloin oikeastaan eniten olisit varmasti tukea tarvinnut. (Ainakin oletan näin, koska itselläni 10 kk tyttö ja en mitenkään olisi selvinnyt tästä vauvavuodesta ilman miestäni kaikkine synnytyksenjälkeisine masennuksineen). Toivottavasti saat nyt senkin edestä kaikkea hyvää! On ihanaa, kun mies on oma-aloitteisesti osallistuva.

Vaikutatte niin onnellisilta. Belle on myös aivan älyttömän suloinen tyttö. Ja rakastan videoitasi. Oikein ihanaa kevättä teille ja tsemppiä loppuremontin pariin.

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X