desire nymark - Banneri

Melkein kaikille bloggaaminen on alussa harrastus, tapa ilmaista mielipiteitä ja dokumentoida elämää. Monille bloggaaminen jää harrastukseksi mutta monelle tämä on myös sivutyö ja joillekin jopa ammatti. Kyselyjien mukaan bloggaaminen ja tubettaminen olisi monelle nuorelle haaveammatti, joten avataan vähän mitä minä olen oppinut bloggaamisesta ja vloggaamisesta matkan varrella.

Aloitin bloggaamisen syyskuussa 2016 ja blogini on kehittynyt ihan valtavasti tässä ajassa. Aloitin omalla alustalla wordpressissa, työvälineenä iPhone S6. Blogista ei ikinä pitänyt tulla iso, halusin vaan dokumentoida raskausaikaa ja sen mukaantuomat fiilikset, koska tiedän että aika kultaa muistot. Alussa en tiennyt mitään bloggaamisesta, enkä myöskään tehnyt yhtään mitään sen eteen että olisin saanut lukijoita. Vaikea elämäntilanne ja pienellä paikkakunnalla asuminen kuitenkin toi kuitenkin ihan mukavasti kävijöitä blogiini. Joulukuussa 2016 minulla oli noin 5000 uniikkia kävijää kuukaudessa.

Bellen syntymän myötä kirjoitin aika paljon keskosuudesta, Bellen kehityksestä ja sen mukaan tuomat fiilikset. Meillä oli avioero vireillä Bellen isän kanssa ja siitäkin kirjoitin aika avoimesti, eikä aina ihan mukavaan sävyyn, mutta tämä elämänvaihe ei myöskään tuntunut mukavalta joten mitä sitä peittelemään. Alkuvuodesta tajusin mitä affiliate-linkit ovat ja tein ensimmäisiä yhteistöitä. Tässä vaiheessa tienasin muutamia satoja kuukaudessa ja sain välillä Bellelle sponsoroituja vaatteita, mutta ihan kiva lisätienesti äippälomalle olevalle.

Tajusin myös lisätä blogin blogit.fi-sivustolle, ja vaikka heidän Top-lista on aika kyseenalainen sain sieltä paljon kävijöitä. Isoin käännekohta blogille tuli kesäkuussa 2017, kun siirryin Kaksplussan portaalin alle. Tämä oli tietysti hieno juttu, koska tämän myötä saisin blogilleni enemmän näkyvyyttä sekä kuukausituloja ja kävijämäärä triplaantui. Blogi koki kuitenkin pienen identiteetti-kriisin, koska tiesin että jos en nyt step up my game ja kunnolla, minä hukun portaalissa. Tässä vaiheessa meidän avioero oli melkein taputeltu ja tiesin että jäisin yksin vauvan, koiran sekä ison omakoti-talon kanssa. Sain Kelalta äippärahaa, mutta somesta tuli mun virallinen sivuduuni.

Perhelifestyle ei ole ikinä ollut sellainen genre, joka olisi tuntunut omalta. Halusin kuitenkin dokumentoida mun elämää, joten kesäkuussa 2017 myös perustin youtube kanavan Desiré Nyman. Luin lukuisia artikkeleita SEO:sta, joka oli minulle aivan vieras käsite. Sain valtavasti apua kaksplussan-portaalissa olevista bloggaajista, jonka myötä tajusin että minun blogilla pitää olla facebooksivut ja facebookin puolella voisin myös jakaa postauksiani eri ryhmiin. Ilman näitä naisia, tai Kaksplussan työntekijöitä blogini ei olisi edes puolet siitä, mitä se on tänään. Itsekin olisin varmasti hajonnut, jos en olisi kaikkien paskamyrskyjen keskellä saanut tsemppiä.

Elokuussa 2017 lumipallo.fi nimesi minut vuoden parhaaksi perheblogiksi, ilmeisesti blogit.fi listan perusteella, mutta kuitenkin. Pääsin lehteen koska sytytin häämekkoni tuleen, ei ehkä elämäni hienoimpia hetkiä, mutta kuitenkin. Uskalsin julkisesti kertoa, että meidän avioero on loppuunkäsitelty ja että olen virallisesti yksin Bellen kanssa. Sain lukuisia dickpickejä snapchatissa, miehet lähettivät yksintyisviestejä facessa, instagramissa DMiä ja jopa sähköposteja. Hoidin Belleä sekä taloa yksin päivisin ja yritin väkisin bloggailla yöllä, sekä editoida videoita. En syönyt, nukuin 3-4 tuntia per yö, olin uupunut, ahdistunut ja stressaantunut.

Syksyllä pidin pienen paussin youtubesta ja päätin että en ota yhteistöitä vastaan hetkeen, koska mun pääkoppa ei vaan yksinkertaisesti jaksanut. Minut revittiin palasiksi keskustelupalstoilla, muut bloggaajat kyseenalaistivat miksi olin päässyt suoraan portaaliin, mun postauksia kyttäiltiin, analysoitiin ja revittiin molekyyleiksi etsien vikoja, mun otsikot olivat liian räväikkäitä ja clickbaitteja. Tässä vaiheessa blogilla meni ihan hyvin, sain hyviä kuukausituloja blogin ja youtuben kautta ja yhteistöitä oli jatkuvasti tarjolla, joista myös sain rahallisen korvauksen. Mutta mun pääkopalla ei mennyt ihan yhtä hyvin.

All time low ja siitä ylöspäin

Alkutalvesta se pahin pommi tippui, kun Bellen ulkonäköä arvosteltiin. Väitettiin että hänellä olisi down, että hän ei olisi keskonen, että hän oikeasti olisi poika ja minun teki vaan mieli lopettaa. Sitten tapasin Andreaksen ja meillä klikkasi samantien. Hänellä oli paras ratkaisu mun uupumukseen, kun hän ehdotti että muuttaisimme hetkeksi Lauttasaareen missä saisin levätä. En edelleenkään tajua, miten hän jaksoi. Tähän asti meno oli vähän niinkuin Haloo Helsingin Hulluuden highway biisissä, ”Tahdot irti, pyörästä, Joka pyörii muttei matkaas enää edistä. Juokset maaliin, maalista, Muttet enää aikaan saa mitään kaunista. Kun valot sammuu niin sä valvomaan jäät, Suljet silmäsi ja hengität, Kyllä kaikesta sä vielä selviät Joku voimas vei, vaik sä huusit ei, Tää on hulluuden highway” ja siltähän se tuntui, hulluuden highwaylta.

Nukuin kaksi kuukautta putkeen. En käynyt missään, olin vaan kotona ja tein sovitut ja pakolliset postaukset, mutta en sen enempää. Youtube-tili huusi tyhjää, kunnes Andreas kannusti minut aloittamaan uudestaan. Miksi en tekisi just sitä mitä haluan tehdä, mitä niin moni ihminen haluaa katsoa? Senkö takia että jotkut katkerat ihmiset kyseenalaistavat mun sisältöä, tai haukkuvat sitä? Tietääkseni yksikään katkera ihminen ei ole ikinä päässyt tässä elämässä yhtään mihinkään. Toisen menestys ei vie sinulta mitään, et jää mistään paitsi etkä menetä yhtään mitään.

Palasin vahvempana kuin koskaan. Kävijämäärät blogissa kasvaa tasaisesti, nautin kirjoittamisesta vaikka se ei suomenruotsalaisuuden takia ole minun vahvin puoli. Olen itse huomannut, miten blogistani on tullut enemmänkin kolumni, missä jaan mun ”epäsuositut mielipiteet”, ajatuksia äitiydestä, elämän haasteita ja muita tabuja. Tottakai, että tämä herättää keskustelua, mutta mitä sitten? Haluan että ihmiset pysähtyvät ja ajattelevat hetkeksi.

Mitä somella tienaa?

Ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään, 1) Ne jotka luulevat että raha tulvii ikkunoista helposti 2) Ne jotka luulevat että somella ei voi tienata yhtään mitään. Vaikka some voi olla ankara, se on myös erittäin antoisa paikka. Itse tiesin jo pienenä likkana, että haluan vähintään kolme lasta. Tämä tarkoittaisi että minun uraelämä olisi aika lailla taputeltu, mutta löysin itselleni ”välimuodon”. Voin olla kotona lasten kanssa, mutta voin tehdä töitä samalla, koska fakta vaan on että kelan tuella ei pitkälle pötkitä.

En tietenkään saa puhua sopimusasioista mitään, mutta voin kertoa sen verran että pärjään ihan hyvin. Ennen raskautta työskentelin sihteerinä katsastuskonttorilla ja tänään tienaan suunnilleen saman verran. Tulot kuitenkin vaihtelevat aika paljon, riippuen kävijämäärästä ja miten monta yhteistyötä minulla on sinä kuukautena. Kaksplussalta tuleva palkkio on noin 1/3 palkastani, youtubesta tuleva palkkio on suunnilleen saman verran ja viimeinen kolmasosa perustuu yhteistöihin. Kyllä min jo tässä vaiheessa uskallan sanoa että some on mun työ, vaikka tärkein ja palkitsevin työni on nimeltään ”Äiti”.

Tiedän myös että moni kyseenalaistaa, jos perhebloggaajat käyttävät omia lapsia hyväkseen tai PR:änä. Itse huomaan, miten aina puhun minun ja Bellen blogista, tai meidän videoista. Allekirjoitan myös kaikki sähköpostit terveisin Desiré ja Isabelle. Tiedän että en olisi yhtään mitään ilman Belleä, koska suurin osa teistä on täällä lukemassa sekä youtubessa katsomassa Bellen takia. Bellellä on säästötili, mihin maksan Bellelle palkkaa joka kuukausi. Olen ajatellut sen niin, että sitten kun hän saa omat käyttöoikeudet säästötiliinsä hän voi olla ylpeä, koska hän on itse tehnyt työtä rahojen eteen.

Pari neuvoa matkan varrelle

  • Älä ikinä puhu kenestäkään pahaa. Jos itse haluat tehdä työtä somen kanssa, sinun pitää ymmärtää että somen perusteella et voi tuomita ketään, etkä tunne ketään. Näet vaan pintaraapaisun. Voisin heittää sellaisen varoittavan sanan, että vaikka kyseessä olisi suljettu facebook ryhmä tai whatsapp keskustelu, kaikki leviää. Jos haukut niitä, jotka ovat menestyneitä, miten luulet että kukaan haluaisi ottaa sinut töihin (esim. portaalin) jos olet valmiiksi riidoissa heidän työntekijöiden kanssa etkä halua oppia muilta? Älä ammu itseäsi jalkaan!
  • Omalla alustalla voit menestyä ihan yhtä hyvin kuin portaalissa. Portaali ei todellakaan tarkoita että kasvat noin vaan nips naps ja rahaa tulvii ovista ja ikkunoista. Jos osaat myydä itsesi yrityksille pärjäät ihan yhtä hyvin omalla alustalla.
  • Opi heistä, jotka ovat ”isoja bloggaajia / tubettajia”. Vaikka et samaistu heidän mielipiteisiin, tai et vaan pidä ihmisestä, mieti mitä hän on tehnyt niin että hän on niin suosittu. Me olemme kaikki erilaisia, mutta sen voin sanoa, että tässä bisneksessä on niin kova kilpailu, että ne jotka ovat nousseet esille massasta ovat aivan varmasti sen ansainneet.
  • Tarkista sähköpostin roskaposti kansio sekä tarjoukset- kansio! Minulla on moni asia mennyt ohi koska säpot ovat menneet näihin.
  • Uskalla myydä itsesi. Uskalla ottaa yhteyttä portaaleihin ja yrityksiin. Tässä olen kyllä itse ihan onneton, mutta jos vaan osaat myydä itsesi pääset tosi pitkälle!
  • Älä ota kritiikkiä itseesi. Muista että arvostelu ja rakentava kritiikki ovat kaksi aivan eri asiaa. Katkerat huutaa ikävyyksiä ja arvostelevat, lukijat taas saattavat antaa rakentavaa kritiikkiä koska he haluavat lukea parempaa sisältöä.
  • Yritä tehdä jotain hyvää. Tällä tarkoitan siis sitä, että ihmiset lukevat sinun blogia ja sinulla on mahdollisuus parantaa maailmaa. Uskalla puhua tabuista, uskalla tuoda omia mielipiteitäsi esille, uskalla auttaa ihmisiä. Moni lukija kokee että kommentin jättäminen olisi liian iso kynnys, joten he lähettävät sinulle säpoa. Vastaa näihin! Anna ihmiselle vertaistukea, saat heistä voimaa ja tutustut uusiin ihmisiin.

Kommentit (11)

Hei Desire,

olen seurannut sinua nyt ehkä vuoden, olen 32-vuotias vielä lapseton nainen ja pakko sanoa, että jatka samaan malliin, vaikutat älyttömän fiksulta, vahvalta naiselta ja mahtavalta tyypiltä ja tekstisi ovat erittäin viihdyttäviä ja ihailtavan suoria. Ihmiset jaksavat haukkua, heillä on itsellään huono olla itsensä kanssa, ja kohde voi olla kuka tahansa, älä ota henkilökohtaisesti vaan kehuna; olet saanut ihmisten viisarin värähtämään olemalla itsesi! Hymyillen eteenpäin, tärkeintä on oma elämä 🙂 Minulle olet esikuva, kun uskallat olla oma pirteä itsesi, rankkojen asioidenkin jälkeen ja suhtaudut asioihin sarkastisesti, olet ihana (enkä varmasti ole ainut tätä mieltä!). Älä lopeta bloggaamista, sinulla on kykyä ja karismaa. Hyvää kesää teille!

Heippa Aurinkoinen! 🙂 Löysin tämän blogisi vasta muutama viikko sitten. Pakko sanoa, että sun jutut on niin ihanan aitoja, ja uskallat olla oma itsesi, joten ehdottomasti blogi jää seurantaan! Muista yrittää olla välittämättä negatiivista kommenteista, ihmiset on vaan katellisia. Jatka samaan malliin! 🙂 Ihanaa kevättä sinulle ja niin valloittavan suloiselle tyttärellesi <3 🙂

Voi kiitos, ihana kuulla ?♥️ välillä somen negatiivisuus on aika karua, mutta saan myös ihan valtavasti voimia positiivisista kommenteista 🙂 välillä jään vaan miettimään miten nuoremmat ihmiset kestävät tätä, kun somessa on niin helppoa huudella nimettömänä. Sen takia halusin ottaa kantaa näihin asioihin, että vaikka tämä on monelle se ”unelma ammatti” tässä on oikeasti paljon negatiivisiakin juttuja 🙂 ihanaa kevättä sinne myös ♥️

Oon lukenut sun blogia jo jonkin aikaa, ja täytyy sanoa, että olet harvinaisen rohkea kun jaat julkisesti myös oman elämäsi heikkoja hetkiä ja huonoja kokemuksia. Mikä niitä ihmisiä vaivaa, jotka tulevat huvin vuoksi arvostelemaan toisia ja toisten elämää? Kaikkea hyvää sulle 🙂

Kiitos, kiva kuulla että seuraat 😀 ja oikein ihanaa kevättä sulle <3

Ihanan avoin ja rehellinen postaus! Ja ihanalta kuulosti toi sähköpostien allekirjoitus sekä palkan maksu Bellelle!

Kiitos, kiva että tykkäsit! 🙂

Mahtava juttu että maksat Bellelle palkkaa ?
Sun juttuja on aina kiva lukea!

Voi kiitos, kiva kuulla että matsku uppoo ???

Hyvä kirjoitus! 🙂 Ihailen sinun tiettyä räväkkyyttä ja sitä, että oikeasti näytät arvostelijoillesi, mistä kana pissaa 😀

Kaikkea hyvää sinulle, ja teille ylipäänsä 🙂

http://polyapinnoilla.blogspot.fi

Kiitos ja ihana toi mistä kana pissaa ????

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X