desire nymark - Banneri

No ei kai kukaan äiti itke sen takia että lapsi syö? Näin olisin varmaan itsekin vastannut ennen lapsia, tai ennen kiinteitä ruokia ja taaperoikää. Tässä parin kuukauden aikana olen kuitenkin viisastunut ja voin jakaa teidän kanssa 5 skenariota jonka perusteella voin vastata tähän kysymykseen kyllä. Lapsen ruokailu voi saada äidin itkemään.1. Ektorp päällinen ja paprikka

Meillä on beiget Ektorp sohvat, joissa onneksi on irrotettavat päälliset. Kevään kunniaksi päätin pestä nämä päälliset. Belle taas tykkää suippopaprikasta ja sitä syödään usein välipalana. Samalla kun väkisin yritän saada toiseen sohvaan päällisen päälle näen miten Belle sylkäisee paprikan palasia juuri pestyyn ja vaihdettuun pälliseen. No ei siinä, pestiin yhden sohvan päällinen sitten kahteen otteeseen.

2. Sulanut suklaakeksi

Yritin imuroida ja Belle pyöri siinä vieressä, kuten hän aina tekee. Meillä oli makuhuoneen suursiivous meneillään ja annoin Bellelle vähän leluja sängyn viereen että saisin imuroida rauhassa. Kyllähän se imurointi onnistui oikein näppärästi, mutta silläaikaa Belle oli löytänyt suklaakeksin jostain ja siinä mun kultakimpale sitten seisoi ja hinkkasi sulanutta suklaakeksiä juuri vaihdettuihin ja vieläpä valkoisiin lakanoihin.

3. Paahtoleipä

Paahtoleipä ei yleensä kuulu meidän ruokavalioon (eikä kyllä moni muukaan asia tällä listalla) mutta Bellelle iski hirveä foodenvy aamupalan aikana ja annoin hänelle puolikkaan palasen. Valitse mistä jaksat taistella – asenteella. Aamupalan jälkeen imuroitiin koko kämppä yhdessä ja tyytyväisenä istuin olohuoneessa ja katselin miten puhdas meidän koti on. Sieltä mun ihana 1v sitten tulee hirveällä vauhdilla, kuivunut paahtoleipä kädessä ja näen miten leivänmuruset tippuvat lattialle. Kyllä, laskin kymmeneen.

4. Rajojen koettelu

Eihän yksi vuotiaalla ole uhmaa, ei. Mutta erittäin ärsyttävät ja hermoja koettelevat ruokailutavat. Bellellä on kaksi tapaa tehdä ruokailusta täyttä helvettiä. Vaihtoehto 1: ahmi niin paljon ruokaa suuhusi, kunnes näytät hamsterilta, hymyile äidille ja sylje kaikki ulos. Vaihtoehto 2: leiki että syöt, huuda kun äiti takavarikoi lautasesi. Heitä ruokaa lattialle, tarkkaile äidin reaktio ja vaadi että hän nostaa ”vahingossa tippuneen” ruuan ylös tai antaa sinulle lisää heitettävää.

5. Yksi mauste päivässä

Meidän keittiö oli remontin alla. Kovasti yritettiin pitää kaikki ei niin Belle-ystävälliset asiat piilossa, mutta meidän neiti on erittäin ovela ja päättäväinen. Belle keksi itsellensä uuden säännön, jonka hän kovasti noudatteli viikon ajan. Maanantaina neiti kaatoi puolikkaan currymausteen lattialle ja tuli ylpeästi hakemaan minut rikospaikalle, missä hän ylpeästi osoitti currykasaa ja sanoi ”Mamma, titti där!”. Se haju ei muuten lähde millään. Tiistaina oli soijakastiketta matolla, keskiviikkona leivinjauhetta olohuoneessa, torstaina oli suolan vuoro.

Tämän jälkeen äiti meinasi saada pienen alkavan veritulpan ja syötiin pelkästään pakasteita, kaikki muu takavarikoitiin kunnolla kunnes meidän uusi keittiö oli valmis. Kyllä sitä vaan välillä kaipaa vauvaaikaa, kun mentiin pelkällä korvikkeella.

Miten teillä muilla sujuu ruokailu? Meillä on kova ”minä haluan tehdä itse” vaihe päällä ja keittiön lattia näyttää hurjalta. Missä iässä lapsi oppii käyttämään lusikkaa tai haarukkaa? Kaverin puolesta kyselen.

Kommentit (8)

Meidänkin 1veen mielipuuhaa on heittää ruokaa lattialle. Mielellään koko lautanen sinne mukaan. Osaa kyllä syödä lusikalla niin halutessaan, mutta joka aterian jälkeen pitää lattia pyyhkiä ja tuntuu että enemmän ruokaa menee pöydälle ja lattialle kun suuhun ?

Syöminen on ihan semisti raivostuttavaa nyt.

Meillä annan pojan syödä vain syöttötuolissa, koska nimenomaan muuten sitä ruokaa tulee pyyhittyä sohvaan..murusia joka puolella ym. Ja tuntuu et kaikki taaperot harrastaa tätä oho heitän lattialle lautasen! 😀

Juu 😀 meilläkin heitetään lautaset pitkin lattioita. Ei siinä jos on hyvät hermot, mut jos on nukkunu huonosti niin pitää kyllä laskea kymmeneen välillä ?

Alle vuoden ikäisenä. Aina vaan lapselle omaan käteen se lusikka samalla kun syötetään. Oppii siinä kyllä.

Belle käyttää sitä lusikkaa enemmänkin taisteluaseena ?

Toiset oppii, toiset vasta myöhemmin. Kuten kävelemäänkin. Tai nukkumaan yönsä. Tai kuivaksi. Kaikki ovat yksilöitä 🙂

Muuten motoriikka kyllä toimii tosi hyvin, mutta ilmeisesti neiti ei vielä halua syödä lusikalla, vaan käsillä 😀

Jep, ihan samoilla fiiliksillä täällä ??

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X