desire nymark - Banneri

Tänään tehtiin inseminaatio. Takana on 10 Gonal-F pistosta, yksi Ovitrelle pistos, kaksi verikoetta, 6 lääkärikäyntiä, aukiolotuktimus ja nyt sitten inseminaatio. Maanantaista lähtien minulla on ollut migreeniä iltaisin, alavatsakipuja ja etova olo. Muutenkin tämä väsymys on ollut jotain aivan järkyttävää, mutta tänään mentiin iloisina inseminaatioon.

Lääkäri oli myöhässä joten odoteltiin 45 minuuttia. Tämä ei nyt sinänsä haitannut meitä, mutta ilmeisesti heillä on melkoista kiirettä tällä hetkellä. Pääsin sitten sisään tutkimushuoneeseen ja tehtiin taas folliultra. Vasemmalla puolella oli 20mm folli, eli ilmeisesti ihan hyvän kokoinen. Ennen inseminaatiota lääkäri sanoi että meidän pakastetut siittiöt ovat ihan hyvänlaatuisia. No, tänään lääkäri sitten kertoi että ennusteet ovat tosi huonot, koska siittiöt ovat sen verran heikkolaatuisia. ”Pistetään nämä nyt kuitenkin sinulle, kun kerran ollaan otettu pois pakkasesta”. Meinasi tulla itku.

Itse inseminaatio oli toimenpiteenä tosi helppo ja nopea. Sitten inseminaation jälkeen minulle annettiin hoitokartta, eli huomenna aloitan sitten Lutinus kuurin ja niitä olisi tarkoitus laittaa 2 kappaletta/ vuorokausi kunnes kuukautiset alkavat. Raskaustestin saan tehdä 28.11. eli kolmen viikon päästä, mutta hoitaja vielä sanoi että ”sullahan alkaa varmaan kuukautiset jo ennen sitä”. No, niin kai sitten.

Inseminaatio muuttuu IVFäksi

Jos kuukautiset nyt sitten alkavat kahden viikon päästä saan soittaa Naistenklinikalle ja meidät pistetään IVF jonoon. Jono on tällä hetkellä noin kolme kuukautta, eli keretään ihan rauhassa sitten valmistautua. Itku kurkussa sitten lähdettiin kotiin. Olen niin pettynyt ja nyt jälkiviisaana olisi pitänyt vaatia IVF heti ensikättelyssä, mutta silloinhan me vielä elettiin sellaisessa uskossa että siittiöt ovat hyvälaatuisia. Inseminaatio meni siis täysin perseelleen.

Onhan tässä paljon positiivistakin, meidän pistoshoidot ovat ohi ja tässä kierrossa meillä on edes pieni mahdollisuus. Sitähän meillä ei ole ennen ollut, eli onhan se parempi kuin ei mitään. Silti en vaan jaksa uskoa että tästä tulisi yhtään mitään, kun jopa lääkärin usko tähän hommaan oli noin pakkasen puolella. Mutta hyvähän se oli että meille kerrottiin ihan rehellisesti että mahdollisuudet ovat tosi pienet.

Hoitojen status

Fiilis: Pettynyt
Kiertopäivä: 17
Lääkkeet: Gonal-F 37,5IU x10, Ovitrelle
Sivuvaikutukset: Päänsärky, migreeni, etova olo, väsymys, finnit, ruokahalu hävinnyt, jano.
Hinta: 552,35€
Sisältäen 6 lääkärikäyntiä, 2 Gonal-F kynää, Emla voide x4, Ovitrelle kynä, Lutinus 100mg x2

Kommentit (9)

Todella kurjaa. Mutta onneksi selvisi kuitenkin suht pian. Mulle tehtiin 2 inseminaatiota ennen kuin selvisi, että miehen siittiöillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Asia saatiin kuitenkin lopulta kuntoon lääkkeillä, mutta melkein vuosi meni ns. turhiin tutkimuksiin ja hoitoihin, koska miehen tosiasiallista ongelmaa ei tajuttu alkaa heti selvittää. Paljon tsemppiä tulevaan!

Koita vaan jaksaa, se pienikin on mahdollisuus kuitenkin. Ottaen huomioon miten paljon siittiöitä aina on käytettävissä niin aina niiden puolesta on mahdollisuus. Toki jos elossa olevia ei ole yhtään niin silloin mahikset huonot mutta jos ovat elossa ja eteenpäinliikkuvia niin aina on mahdollisuus.

Mulla kanssa miehen siittiöissä vähän häikkää, eteenpäin liikkuvia hyvin vähän mutta silti mulla hyvä fiilis -kuitenkin ne laitetaan suoraan kohtuun -eli pahin etappi (kohdunkaula) ”oikastaan” inssissä niin aina on paremmat mahdollisuudet kuin normaalissa kierrossa. <3 Tsemppiä kovasti, voin uskoa että turhauttaa, niin varmaan itseänikin parin viikon päästä jos ei mitään tapahdukaan mutta ei luovuteta. 🙂

On tosi mukavaa kyllä seurata tätä teidän etappia. Koita vaan jaksella -piinaviikot edessä itse kullakin. 😀

Totta tuokin! 🙂 Tässä kovasti yritetään pysyä positiivisina ja tänään on jo paljon parempi fiilis! 😄 Kiitos, tosi kiva kuulla ja paljon tsemppiä piinaviikkoihin! Pidetään sormet ja varpaat ristissä ja pystyssä ja mitä nyt vielä ♥️

Täytyy huikata sivusta, että otsikon tahaton komiikka sai hymyn huulilleni 😉
Onnea teille jatkoon!

Haha nyt vasta huomasin 😂😂 Kiitos! 🤗

No voihan höh! Täytyy vähän vielä ajatella positiivisesti, ja niin ajattelitkin. Nyt on ainakin pieni mahdollisuus onnistumiselle 🙂

Kiitos kun kirjoitat. Itse odottelen juuri menkkoja alkavaksi, ovat myöhässä terolut-kuurista huolimatta, jotta seuraavaksi voisin taas mennä labraan ja saisin varattua ajan aukiolotutkimukseen.

Sen jälkeen mietitään miten edetään. Olen siis kiinnostuneena lukenut kokemuksistasi ja paljon uutta tietoa sain tästä uusimmastakin tekstistä.

Tsemppiä taas 🙂

Mulle on tehty yksi inseminaatio. Tuolloin lääkäri sanoi, että siittiöt oli huonolaatuisia ja määrällisesti vähän. Suositteli kovempia hoitoja jatkoon. Oltiin siis julkisen puolen kautta, mutta täällä yksityinen teki sekä miesten tutkimukset että inseminaation.

Inssistä kuitenkin tuli ns kemiallinen raskaus, eli yritystä oli. Lääkärin epäilyistä huolimatta seuraavasta kierrosta (ei lääkityksiä) raskaus lähti luonnollisesti käyntiin ja neiti syntyi 9 kk myöhemmin. Nyt jo pikkusiskokin tuhisee pinnasängyssä.

Eli ns huonollakin tavaralla voi tärppi tulla, vaikka lääkäri muuta epäilisi. 🙂 Tsemppiä kovasti teille!

Hei tosi kiva kuulla! 🙂 Tällaisista kommenteista tulee heti parempi fiilis ♥️ ja kiitos!

Joo, onneksi näin! MUTTA, se olisi ehkä sittenkin ollut parempi et se lääkäri ois ollu ihan hiljaa asiasta ja kertonut vasta sitten jos menkat alkaa että ”menette suoraan IVF jonoon”. Toisaalta pitäähän heidän olla rehellisiä. Kiitos ♥️

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X