desire nymark - Banneri

Pitkään olen kirjoittanut meidän lapsettomuushoidoista, mutta nyt olisi korkea aika kirjoittaa jostain ihan muusta. Nyt tulee tavallinen arkipostaus, niin saatte vähän vaihtelua välillä. En ole pitkään aikaan kirjoittanut meidän arjesta, remontista tai Bellestä. Tässä tulee nyt kahden kuukauden kuulumiset yhdessä postauksessa.

Remontti on edistynyt hienosti. Kylppäri ja kodinhoitohuone ovat jo valmiita, mutta saunaan odotellaan edelleen sitä himoutin paneelia. Vessa on viittä vaille valmis, siitä puuttuu enää peili. Tämän jälkeen hyökätään eteisen ja köytävän kimppuun, jotka saavat uuden maalikerroksen. Sen jälkeen meillä on komme makuuhuonetta sekä vaatehuone jäljellä, sitten olisi koko remontti valmis. Kovasti yritän etsiä sisustus inspiraatiota pinterestistä, mutta aivokapasiteetti ei oikein riitä tällä hetkellä.

Alkuviikosta otettiin kuvia meidän joulukortteihin, joten meidän olkkarissa tönöttää jo joulukuusi sekä muita joulukoristeita. Ihan hullua ajatella, että kohta on joulu ja uusivuosi ja sitten heti tammikuussa mun ja Bellen synttärit. Tässä kuussa selviää jos ollaan pulla uunissa jouluna vai pidetäänkö nyt kolmen kuukauden tauko ennen IVFää. Meni miten meni, ajankohta on siinä mielessä hyvä että joulukuussa ja tammikuussa riittää menoa ja muuta ajateltavaa. Tämä on myös ensimmäinen joulu ilman Belleä, eli luultavasti vietämme pienet kekkerit sukulaisten kesken jouluaattona ja juhlitaan sitten joulupäivänä Bellen kanssa täällä kotona.

Bellestä on kuoriutunut erittäin fiksu nuori neiti. Tässä hoitojen aikana olen ollut aika väsynyt ja kipeä, mutta Belle on ollut tosi ymmärtäväinen, vaikka hän on niin nuori. Nyt kun itse olen virransäästö-moodissa Bellekin on ollut tosi rauhallinen ja haluaa olla sylissä. Tankataan nyt läheisyyttä ja luetaan kirjoja, maalataan, katsotaan vähän muumeja, leivotaan ja sellaista muuta pientä. Iltaisin Belle sitten pääsee purkaamaan energiaa Andreaksen kanssa. Kyllä tässä huomaa, nyt kun luetaan kirjoja monen monta tuntia päivässä että Bellen sanavarasto on kehittynyt hirveästi.

Belle osaa jo sanoa lyhyitä lauseita, yleensä ne alkaa Mamma/Babba ja loppuu käskyllä. Mamma katso, Mamma tule tänne. Belle osaa värit, eläinten nimet ja mitä eläimet ”sanovat” ja muuta pientä. Minä nyt tunnen lapseni sen verran hyvin, että meidän kommunikointi sujuu vaikka Belle ei nyt vielä osaa kunnon keskustelua pitää yllä. Näin muuten niin Belle ymmärtää paljon, vaikka ei itse vielä kaikkia sanoja sano/käytä. Jos pyydän häntä hakemaan jotain hän tuo minulle oikean tavaran.

Muutenkin Belle on tosi rauhallinen ja avulias tyyppi, sellainen aika herkkä mutta iloinen lapsi. Mitään kunnon uhmaa ei ole vielä ollut, välillä sellaisia 5-10 min kiukkukohtauksia jos kaikki ei mene ihan nappiin. Yleensä riittää että sanoo kerran Ei ja jos sanon että ”äiti suuttuu” meinaa jo välillä tulla itku. Minä olin samanlainen pienenä, tosi herkkä ja varovainen enkä ikinä halunnut suututtaa ketään. Jos tein jotain väärin menin itse omaan huoneeseen häpeämään, enkä suostunut poistumaan huoneesta ennen kuin äiti haki minut pois.

Belle nukkuu nykyään 12h yöunia, putkeen. Tiedän olevani tosi onnekas, kun saan nukkua yöni rauhassa. Yleensä olen editoinnut videoita tai kirjoittanut blogipostauksia, mutta tällä hetkellä simahdan itsekin heti ja herään sitten pari tuntia ennen Belleä. Tämä väsymys on ollut jotain ihan jäätävää ja välillä on huono omatunto siitä, että en vaan yksinkertaisesti jaksa liikkua päivisin tai että mun flunssa ja kuume estää meitä olemasta ulkona. En myöskään ole tehnyt paljon kotitöitä täällä kotona, suurin osa jää Andreakselle hoidettavaksi. Ollaan nyt kuitenkin molemmat sitä mieltä että tämä lapsenteko proggis on se tärkein tällä hetkellä ja valitettavasti reagoin näihin lääkkeisiin näin voimakkaasti.

Milloin meinaattee ottaa joulukoristeet esille ja onko teillä jotain kivoja ”joulutraditioita”?

Kommentit (2)

Ihana Belle! Puhutteko muuten Bellelle vain ruotsia vai ollaanko teillä kaksikielisiä? Ois kiva joku postaus tästä aiheesta 🙂

Puhutaan enimmäkseen ruotsia 🙂 mutta yritetään silleen, että olisi ainakin 1/3 suomea 😀 Meillä on suomenkielisiä kavereita kylässä, vlogien aikana yleensä puhun Bellelle sekä suomea että ruotsia ja sit esim muumeja katsellaan suomeksi. Belle osaa joitakin sanoja suomeksi, mutta ruotsi on luonnollisesti paljon vahvempi tällaisessa perheessä missä kaikki sukulaisetkin ovat ruotsinkielisiä 😄 Kiitos postaus ideasta, enköhän saa tällaista kirjoitettua tässä parin viikon sisällä 😉

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X