Viime aikoina on ollut melko kiivasta keskustelua bloggaajista. Miten linkittäminen facebookryhmissä ärsyttää, miten ihmiset ei vahingossakaan halua avata linkkiä koska silloin bloggaaja tienaa rahaa. Lehdissä julkaistiin somettajien verotietoja ja kerrottiin että somettajat voivat tienata enemmän kuin lääkärit. Ei sillä, kyllähän tällä voi tienata vaikka miljoonia (esim tubettaja Pewdiepie), mutta nyt puhutaan siitä kärjestä. Me tavikset emme pääse lähellekään tällaisia summia.
Eri somekanavien rakentaminen saattaa kestää vuosia. Itse aloitin bloggaamisen yli kaksi vuotta sitten ja youtube-kanava on ollut pystyssä noin 1,5 vuotta. Silti olen somemaailmassa melko pieni vielä, eikä mun tilillä ole miljoonia. Some on mun sivuduuni, jonka ansiosta voin olla kotona hoitovapaalla Bellen kanssa. Monien mielestä tämä on unelmatyö ja onhan se tavallaan, ainakin minulle. Pystyn tienaamaan rahaa mun harrastuksella. Silti haluaisin painottaa, että ei tämä ole niin helppoa ja hohdokasta kuin mitä voisi luulla. Jossain vaiheessa olen ehkä itsekin luullut, että tämä olisi helppoa ja super hauskaa ko-ko a-jan.
Maailman helpoin duuni
Aamulla vastaat pariin kommenttiin ja pariin sähköpostiin, päivällä kuvaat nopeasti 10 min pituisen my day videon ja editoiten sen nopeasti. Räpsit pari kuvaa, heität ne instaan ja katsot miten likeit satelee. Kirjoitat blogipostauksen, lisäät siihen pari kuvaa ja painat julkaise. Työpäivä pulkassa ja miljoonat tilille. Paitsi että ei, se ei mene niin. Yhden blogipostauksen lukemiseen menee noin 2 minuuttia, mutta sen tekemiseen saattaa mennä 2 tuntia. Keksi aihe, kyseenalaista voitko oikeasti kirjoittaa siitä, onko se tarpeeksi kiinnostava vai herättääkö se paskamyrskyn. Kirjoita, säädä SEOa googlenäkyvyyden takia, keksi otsikko joka on klikki-ystävällinen mutta ei clickbait. Ihmiset vihaavat clickbait otsikoita.
Ota kuvia, panikoi koska olemme kaamoksen keskellä eikä kuvat ole tarpeeksi kirkkaita. Investoi studiovaloihin, raahaa niitä ympäri kämppää kunnes hermot menee. Ota 100 kuvaa, niistä noin 20% ovat onnistuneita ja valitse niistä ne parhaimmat. Jämähdä koneen äärelle, koska valinnanvaikeus. Muokkaa kuvia, liitä ne blogitekstiin ja julkaise. Julkaise myös kuvia instagramiin, mutta pelkästään sellaisia jotka sopivat feediin. Linkitä blogipostausta, muuten kukaan ei löydä sitä. Katso kommenttikentästä miten sinut kutsutaan huomiohuoraksi. Odota jännityksellä milloin ensimmäinen ”klikinsäästäjä” kommentti tulee näkyviin.
Yksi My Day video on noin 10-12 minuuttia. Editointiin menee silti noin 2-3 tuntia, koska materiaalia on reilusti enemmän kuin sen 10-12 min. Editoinnissa lisätään myös muuta säälää, kuten tekstejä ja taustamusiikkia. En valita, rakastan tätä työtä ja olen kiitollinen siitä että olette mahdollistaneet tämän minulle, mutta en myöskään väitä että tämä olisi helppoa. Tai että mulla olisi #onnellinen #siunattu fiilis koko ajan, siitä AV-palsta ja Jodel pitää huolen. Välillä kommenttikentässäkin saattaa näkyä melko vittumaisia kommentteja, mikä kuuluu someen. Olen päättänyt että päästän kaikki kommentit läpi, paitsi niitä missä solvataan Belleä.
Paljonko yhdellä klikillä tienaa?
Asia joka ilmeisesti ärsyttää ihmisiä eniten on miten somettajat ”tienaavat ihmisillä”. Sanon nopeasti vaan että suomalaiset ovat äärimmäisen kateellisia, muutenhan tällaista ”Apua joku tienaa rahaa mun avulla” hysteriaa ei olisi. Jätetään ale-koodeja käyttämättä, koska bloggaaja voi tienata komissiota jos sellaista käyttää. Jotkut ihmiset ovat siis valmiita maksamaan täyden hinnan tuotteesta, kunhan kukaan muu ei vaan tienaa.
Eri portaaleilla on eri sopparit, mutta jos verrataan blogimaailmaa Youtubeen missä maksetaan noin 3-4€ per tuhat näyttökertaa, voimme todeta että kyse on melko pienistä summista. Sinun pitäisi siis katsoa minun videoita yli tuhat kertaa, jotta tienaisin alle vitosen. Blogimaailmassa maksetaan yleensä uniikkien mukaan, eli juuri sinusta bloggaaja saa yhden klikin. Vaikka kävisit kyttäämässä blogissa 200 kertaa, sen kuukauden aikana nostat uniikkeja yhdellä. Yhdestä uniikista maksetaan noin 0,01€. Eli tienaan sinulla noin 0,01€ kuukaudessa ja jopa 0,12€ jos käyt täällä vähintään kerran joka kuukausi.
Miten bloggaajat sitten voivat tienata enemmän kuin lääkärit?
Yhdestä ihmisestä ei paljoa saa, mutta isosta massasta pääse jo ihan kivoihin summiin. Jos blogissa käy esim 20-30K uniikkia kävijää ja Youtubessa on 250K näyttökertaa sillä voisi jo tienata noin 1400€. Siitä tietty verot pois, joten ei, ei me puhuta mistään lääkärin palkoista. Väittäisin että nämä luvut ovat keskikokoiselle tekijälle melko tavalliset. Jopa pääseminen tähän keskikokoiseen kastiin vaatii älyttömästi duunia, verrattuna palkkaan. Toisaalta tällä alalla on se ihana puoli, että aina on tilaa kasvuun.
Somessa ei riitä että olet hyvä yhdessä asiassia, vaan sinun pitäisi olla moniosaaja. Pitää löytää se oma kirjoitustyyli ja editointityyli, pitää keksiä laadukasta materiaalia koko ajan ja mieluiten sellaista mitä kukaan ei ole nähnyt ennen. Säännöllinen postaustahti on kaiken A ja O, seuraajien kanssa pitää löytää yhteys. Laadukkaita kuvia pitää sekä osata ottaa että muokata. Tässä pitää antaa itsestään aika paljon, onhan blogit ja vlogit melko henkilökohtaisia. Mä en oikein pysty selittämään sitä tunnesidettä somettajan ja seuraajan välillä. Tavallaan tuntuu vähän siltä että te olisitte mun kavereita ja muistan teidän nimimerkit jos jaksatte kommentoida ahkerasti.
Kaupalliset yhteistyöt missä kaikki ”on niin super ihanaa ja ilman en pärjäisi”
Tästä päästäänkin yhteistöihin, joka on iso osa somettajien palkkaa. Asia joka herättää paljon negatiivisiä tunteita, enkä oikein ymmärrä miksi. Piilomainonta on kiellettyä ja tämän takia somettajien pitää merkitä yhteistyöt selkeästi. Jos joku ei mainitse postauksen tai videon olevan yhteistyö hän ampuu itseään jalkaan. Jossain vaiheessa se tulee puremaan sinut perseeseen vielä ja silloin somettajan ja seuraajien väleinen side kärsii. Et enää ole uskottava, koska postauksesta puuttui selkeä ”Kaupallisessa yhteistyössä X kanssa”.
Uskottavuus kärsii myös jos hehkutat tuotetta joka on täysin paska. Seuraajat ostavat tuotteen, huomaavat että se on huono, hänelle tulee kusetettu olo eikä enää lue sun blogia. Firmoja kannattaa muutenkin valita melko tarkasti, koska luotettavuus on tärkeetä. Ei kaikki ”mene läpi”, ei seuraajat ole tyhmiä. Minä olen jakanut ison osan mun elämästä ja arjesta yli kaksi vuotta. Mun seuraajat tietävät kyllä tässä vaiheessa millaisia tuotteita käytän, millainen sisustustyyli minulla on yms. Te huomaatte myös jos käytän tuotteita yhteistyön jälkeen, vai heitänkö vaan kaapinpohjalle koska tuote ei nyt ollutkaan ihan niin hyvä.
Jos esim mainostaisin Juhlamokkaa tiedän että siitä nousisi instant paskamyrsky, koska minä juon tummapaahtoa. Tai jos näyttäisin teille kasan mekkoja, ilman että olisin menossa juhliin. Saisin heti kuulla että vittu mitä paskaa, ethän sä ikinä käytä mekkoja. Parasta on olla rehellinen, koska voisin ehkä tienata 500€ tänään jos teen postauksen hormoonittomasta ehkäisystä. Kaikki teistä kuitenkin tietää että yritämme lasta tällä hetkellä, joten olisihan se ristiriitaista. Uskoisitteko yhtään mitään mitä sanon tai kirjoitan sen jälkeen? Fakta on että somettaja ei ole mitään ilman seuraajia. Seuraajien kusettaminen ei ole kovinkaan fiksua.
Vaikka bloggaajan palkka voi vaikuttaa suurelta, tämä on niin paljon enemmän kuin ”pari postausta ja pari kuvaa instaan”. Mutta kiitos siitä, että tienasin sinulla 0,01€. Loppukuukaudennvoit huoletta käydä täällä lukemassa mun juttuja ilman että se korottaa mun palkkaa.
Kommentit (27)
Tää bloggaamisella tienaaminen on kyllä niin villi länsi ja muuttuu koko ajan! Verottajakaan ei osaa päättää, mistä kaikesta bloggaajia verotetaan ja kuinka paljon. Koetapa siinä sitten noudattaa ohjeita, kun ohjeita ei ole.
Itse yllätyin aikanaan siitä, miten bloggaajakin on YEL-velvollinen palkkioistaan (eli kärjistäen siis yrittäjä), vaikka hänellä ei ole toiminimeä tai yritystä. Tavallaan siis saa yrittäjyyden huonot puolet, muttei mitään etuja. Kivaa työtä! 😀
http://moumou.fi
Miten muuten, onko bloggaajilla yleensä toiminimi eli ovatko yrittäjiä, vai miten ansaintabyrokratia toimii?
Jotkut tekevät toiminimellä, jotkut laskuttavat esim ukko.fi:n kautta ja jotkut saavat rahan ihan tavallisesti palkkana. Riippuu ihan portaalista ja bloggaajasta. Keinoja on monia 😄
Tässä on kyllä avattu monia juttuja, jotka itseäni on kiinnostaneet. Kiitos siis taas, olen jälleen hieman viisaampi 😀
1 sentti, oisin kuvitellut että palkkasi olisi vähän suurempi, mutta ole hyvä nyt sitten. 😂 Aivan älytöntä meininkiä Suomessa tää että jos joku tienaa hyvin niin heti kivitetään. Myötähäpeäni tätä kansaa kohtaan on suunnaton 🙈 mulla on ollut 3 eri blogia, osaksi siksi että olen etsinyt sitä omaa juttua ja ääntä ja onhan se klikkauksissa näkynyt. Nyt kuitenkin suunta on löytynyt, mutta en tiedä teenkö tästä koskaan ammattia, vaikka hauskaa puuhaa onkin! 😊
Musta erotut tosi kivasti tällä blogillasi monista vähän pinnallisista ja yhteistyöpostausten sävyttämistä blogeista. Mielestäni on hienoa, että bloggaaja rehellisesti kertoo elämänsä valoista ja varjoista. Itselleni tulee vain ärsyttävä olo jos luen pelkkää positiivista hypetystä sisältäviä blogeja, jotenkin tuntuu että voiko muka Kenenkään elämä olla koko ajan kivaa ja näin ollen niihin myös vaikeampi samaistua. Arvostan muutenkin aitoja ihmisiä ja sitä, että joku vielä uskaltaa sanoa mielipiteensä tässä hyssyttely kulttuurissa, jossa Mielensäpahoittajia löytyy joka lähtöön..
Eli kiitos siis blogistani! T. Vakkarilukija
”Loppukuukauden voit huoletta käydä täällä lukemassa mun juttuja ilman että se korottaa mun palkkaa.” Tämä on tuore ja hyvin funtsittu ajatus. Peukku!
Itse en ole koskaan ymmärtänyt suomalaisuudessa viittaamaasi asiaa, että suomalainen maksaa viiskymppiä siitä, ettei naapuri saa satasta…
Kiitos asiaa avaavasta ja asiallisesta postauksestasi! Blogisi on niin todentuntuinen (tai siis onhan elämäsi totta), ehkä siis aito on ennemmin se sana.
Luen aina bloggaajien postauksissa myös kommentit, koska ne tuovat lisäarvoa myös lukijalle. Nytkin olet saanut monta kommenttia joihin voisin täysin samaistua ja joista olen samaa mieltä.
Kiitos siis kun kirjoitat!
Vai sentti! No, koitetaan olla säännöllisesti paikalla. Oot hauska kirjoittaja, sun sarkasmintaju on samanlaista kun oma niin blogissasi viihtyy!
Haha, ihana! 😂 Huomasin heti sun kommentista että sarkasmisisar siellä! 💁🏼♀️😂
Todella hyvä postaus. Toivon, että alaa kohtaan oleva asenne muuttuisi, ja ymmärrettäisiin se, että emme pääse todellakaan helpolla, vaikka tykkäämmekin siitä mitä teemme. Työtä yhden julkaisun/videon eteen tehdään paljon, kuten sanoitkin.
Miksi se, että jollain menee hyvin, tai voisit auttaa sitä siinä, olisi itseltäsi pois? Päinvastoin, eikö siitä pitäisi tulla hyvä mieli.
https://duniatoropainen.blogspot.com/?m=1
Siis tämä, niin paljon! Jos sanoisin olevani media assistentti tai kolumnisti saisin varmaan paljon enemmän arvostusta 🙄 ja just se, että toisen menestys tai onni ei ole minulta pois! Maailma olisi niin paljon parempi paikka, jos kaikki pystyis iloitsemaan toisten puolesta ja auttais aina kun vaan pystyy 😊👍🏻
Mä niin rakastan sun kirjoitustyyliä! Kiitos, että pysyt meille lukijoille rehellisenä. Paljon voimia IVF:ään ja hyvää joulun odotusta! 🙂
Tosi kiva kuulla ja kiitos itselles että jaksat näitä mun postauksia lukea! 😍 Tässä välissä yritän nyt edes jotain ”normaalia” kirjoittaa, joulukuun lopussa tulee varmaan taas perinteinen menkkapostaus ja sitten jatkuu IVF hömpällä 😂👌🏻 Hyvää joulun odotusta sinnekin koko meidän poppoolta! ♥️
Täällä ainakin yksi lukija, joka arvostaa maanläheisiä, fiksua, samalla hauskaa muttei murheilta suojattua blogiasi 👋 Kiva, kun avasit hieman ovea bloggaajan työstä!
Kiitos, tosi kiva kuulla! ☺️♥️
Rupesin miettimään, että vaikuttaako bloggaaminen hoitovapaalla alentavasti hoitorahan määrään vai saako sitä saman summan kuin ilman työntekoa? Voi vaan kuvitella, miten työlästä olisi asioida Kelan kanssa, jos bloggaustulot eivät ole vakiot vaan vaihtelevat joka kuukausi.
Nyt hoitovapaalla ei enää vaikuta, mutta kotihoidontukihan on kokonaiset 250€ verojen jälkeen 🙄😂 äippälomalla ja vanhempainvapaalla vaikuttaa. Paperisotaa, tuhat soittoa kelaan, anneli 62v ei tiedä mikä bloggaaja on. Anneli kysyy Sirpalta, joka kysyy Marja-Leenalta ja lopulta saat jonkun ristiriitaisen neuvon 😆
”…Kaikki teistä kuitenkin tietää että yritämme lasta tällä hetkellä, joten olisihan se ristiriitaista. Uskoisitteko yhtään mitään mitä sanon tai kirjoitan sen jälkeen? Fakta on että somettaja ei ole mitään ilman seuraajia. Seuraajien kusettaminen ei ole kovinkaan fiksua.”
Aamen! Sinä olet ymmärtänyt tämän ja ehkä se juuri selittää sen, miksi edelleen pidän blogistasi ja arvostan sinua kirjoittajana ja ihmisenä. Samaa ei voi sanoa joistakin bloggaajista, joiden jutut ovat ristiriitoja ja valheita täynnä. Lisäksi mitkään asialliset kritisoivat kommentit eivät mene julkaisuun, joten menettävät sitä kautta seuraajia.
Voi kiitos, tosi kiva kuulla 😊 tosin en minäkään täydellinen ole tämän asian kanssa. Ihmisillä on eriävät mielipiteet mikä on ihan normaalia ja hyväksyttävää, mutta myönnän että välillä jos tulee joku tosi vmäinen kommentti annan sen lojua pari päivää ennen ku vastaan siihen 🙈 pitää vähän vetää happea ettei tule epäasiallinen vastaus 😂 Sitten välillä en myöskään hyväksy kommentteja tyyliin viikkoon ja vastaan kaikkiin kerralla, koska aina ei vaan jaksa esim nyt lapsettomuushoitojen aikana tai jos ollaan kipeenä 😄
Arvostan teitä lukijoita ihan hirveästi, vaikka olisitte eri mieltä mun kanssa. Itse olen sen verran laiska että en ikinä jaksa kommentoida blogeihin, joten koitan kyllä parhaani mukaan vastata teille! Se nyt on vähintä mitä voin tehdä kun A. Jaksatte lukea, eli maksatte periaatteessa mun palkan ja B. Jaksatte laittaa kommentti. Ja apua, tästäkin tuli helvetin epäselkeä ja pitkä vastaus. Hyvää joulunodotusta sinne ja kiitos että jaksat lukea! 😊🙏🏻
Itse aloitan juuri bloggaamista ja oli mukava lukea tekstisi. Törmätä todellisuuteen heti alussa. Huomata miten vähän mistään edes loppupeleissä tiedän. Tällä alalla oma hohtonsa taitaa tulla siitä myös ettei ikinä voi tietää. Voi olla että oma kirjoitteluni jää omaksi harrastukseksi pienillä kuluilla, tai sitten ei. Kokeilematta kun ei ikinä tiedä.
Kiitos.
Tsemppiä bloggaamiseen! 😄 Moni asia tuli minullekin yllätyksenä, mutta tekemällä oppii 😊 jos kirjoittaminen ja kuvien ottaminen ja muokkaaminen kiinnostaa niin tää on superkiva duuni! Tätä kannattaa kuitenkin tehdä rakkaudesta lajiin eikä rahan takia, muuten saattaa pettyä pahasti 🙈
Ihanaa rehellistä tekstiä, tykkään. Mielenkiintoista, kun avaat työsi yksityiskohtia!
Kiitos 😄
Ole hyvä 0.01 eurostasi!
Ajattelin, että bloggaajat tienaisivat paljon enemmän :0!
Kiitos 😂🙏🏻 Moni luulee näin! Yhteistyöt on periaatteessa se mikä nostaa palkkaa ja jos on hyvä ”myymään ittensä” niin yhteistyöt voivat helposti olla 2/3 palkasta. Mutta klikeistä ja näyttökerroista ei kyllä paljoa tule 😀 Yhteistöissä on aina säätöä, koska 90% niistä jotka ovat tarjoilla on sellaisia mihin vastataan ei. Joko sen takia että en koe pystyväni mainostamaan kyseistä tuotetta ja valittavan usein käytän kilpailevaa tuotetta, joten silloin en tartu yhteistyöhön 😄
Joo tämä YEL juttu on ottanu päähän ihan sikana, koska yel on perkeleen kallis! Ja tietty, äippäraha maksetaan yelin mukaan 😀