desire nymark - Banneri

Meillä on astetta rankempi kausi tällä hetkellä. Bellelle puhkesi flunssa maanantaina, joten kitinää on riittänyt. Sänkyä korotettiin kirjoilla, sängyn virelle laitettiin puolikas sipuli sekä valkosipuli kun en muistanut kumpaa käytetään poppakonstina. Nenäsumutteen kanssa jouduttiin pitämään pieni lukkopaini sessio ja buranalla oli samanlainen efekti neitiin.

Yöllä nousi kuume ja neiti oli tosi itkuinen. Siinä sitten valvottiin yhdessä, pidin sylissä, lauloin, tuudutin, paijasin ja mitä nyt vielä. Nukuttiin noin 3 tuntia, mutta sekin pätkissä. Tiistaina Belle oli hereillä jo 7 aikaan ja kitinä jatkoi. Pelkäsin että nytkö se ensimmäinen korvatulehdus tuli kylään mutta ei, ei korvatulehdusta, ihan tavallista flunssaa ja kuumetta. Tiistaina Belle simahti jo 20 aikaan ja huokasin helpoituksesta. Haha, neiti heräsi 2 eikä suostunut nukahtamaan millään sen jälkeen.

Keskiviikkona painettiin sitten samoilla silmillä. Belle kyllä nukkui kahdet minipäikkärit, mutta ihme kyllä en saanut unta. Andreaksella on työkiireitä ja vetää pitkiä päiviä, joten olen saanut istua alas vasta 19-20 aikaan. Takana oli KAKSI huonosti nukuttua yötä ja mä olin kuin perseeseen ammuttu pöllö. Ekat 3-4 kuukautta jaksoin syöttää Belleä kolmen tunnin välein. Painoin 2-3 tunnin yöunilla eikä edes tehnyt tiukkaa. Nostan hattua teille joille yöhulinoita vedellään joka ikinen yö. 

Itkin, mutta hyvällä tavalla

Olin tilannut kaksi pakettia Zadaan kautta ja tietysti onnistuin sössimään senkin asian kanssa. Paketit lähtivät Pornaisiin, eihän sinne ole kuin 30km matkaa. Andreas kävi hakemassa paketit minulle eilen, koska niillä oli viimeinen lunastuspäivä. Näin väsyneenä ei todellakaan kannata hypätä rattiin, enkä muutenkaan menisi roudaamaan kipeetä lasta pelkästään sen takia että postissa on yhdet housut ja yhdet kengät. 

Sain mun uudet talvipopot. Tähän asti olen käyttänyt connareita talvisin. Olen siis 26 vuotias ja nämä ovat meikäläisen ensimmäiset talvikengät, miettikää. Ihmeppä tuo että olen vetänyt lipat joka talvi tai että flunssa vaivaa. Paketin päälle oli kirjoitettu viesti: ”Kiitos tilauksesta Desire. Ps. Olen seuraillut sua nyt hetken aikaa somessa ja voin kyl sanoo et oot upee nainen! Kaikkee hyvää sulle ja perheellesi. Vilma”. Tämän seurauksena purskahdin itkuun. 

Ottakaa huomioon että olin erittäin väsynyt. Olen muutenkin herkkä ihminen ja nyt tällä hetkellä, kun PMS vaivaa olen entistä herkempi. Siitä puheen ollen niin tässä kuussa en oo raivonnu. Olen vaan super herkkä ja itken leffoille, mainoksille, blogipostauksille jne. Kunnon paskapäivän päätteeksi tämä viesti sai minut jostain syystä herkistymään kyyneliin saakka. Tällainen pieni viesti pelasti koko mun päivän.

Ihmisillä on tapana luulla että hyvät teot ovat mahtipontisia. Että meidän aina pitäisi tehdä jotain suurta, jotta toinen ilahtuisi. Oikeasti tällaiset pienet teot ovat kultaakin kalliimpia. Ethän sinä ikinä tiedä, millainen päivä toisella on. Joskus jopa tällainen pieni viesti saattaa pelastaa koko päivän. Millaisia pieniä tekoja ovat jääneet teille muistiin? 

Kommentit (5)

Mielestäni tuollaiset pienet teot ovat ihania puolin ja toisin. Itse yllätin tällä viikolla ystäväni hakemalla hänet töistä kertomatta etukäteen ja viemällä juna-asemalle. Ystäväni pääsi kotiin tuntia nopeammin ja minä ”menetin” aikaani puoli tuntia. Mutta se oli sen arvoista 🙂

”perseeseen ammuttu pöllö” xD

Belle näyttää aivan nukelta<3

Onkohan sulle jo vinkattukin, mutta lasten PamolF on särkylääke (parasetamoli), joka sulatetaan lusikassa veteen ja maistuu banaanille? Ainakin meillä saadaan otettua. Sitten ”varsinaisen” nenäsumutteen lisäksi meillä menee suolaliuosta sumutteena, voi käyttää niin usein kun tarvii. Toimii myös siitepölyallergian kanssa kun lapsi on vielä liian pieni antihistamiinisumutteille. Kerron siksi että meillä panostetaan flunssassa erityisesti yöunien laatuun, koska sillä on merkitystä koko perheelle ja myös sairaspäivien jaksamiselle ja voinnille.

Super kaunis kuva Bellestä! <3

Ihana päivänpiristys 😍 tuntemattomalta ihmiseltä tuleva hyvä ele piristää varmasti enemmän kuin lähipiiristä tuleva, sillä tuollaiseen ei osaa yhtään varautua 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X