Sikiö on noin 3-4 cm pitkä päästä peppuun ja kohtu on greipin kokoinen. Itse olen kyllä niin turvonnut, että luulisi kohdun olevan jo vähintään melonin kokoinen. Turvotus on edelleenkin tosi vaihtelevaa. Aamuisin vatsa on vielä melko litteä, illalla taas todella turvonnut.
Tällä viikolla olen kärsinyt hammaskivusta, kun viisaudenhammas päätti tulehtua ja kävin lauantaina hampaanpoistossa. Sen jälkeen olen syönyt antibioottikuurin, joka aiheutti vatsavaivoja sekä tietty hiivatulehduksen. Onneksi meillä oli lääkettä kotona, joten hiivasta ei ollut mitään isoa harmia. Hiivatulehdus on kuulemma yleinen vaiva raskausaikana, joten vinkki vitonen: hankkikaa hiivatulehdukseen tarkoitettua lääkettä kotiin valmiiksi, ihan vaan varmuuden vuoksi. AB-kuurista oli onneksi suuri apu ja pääsin eroon hammaskivusta.
Pahin väsymys on onneksi ohi ja olo on muutenkin ollut paljon parempi (flunssasta ja hammaskivusta huolimatta). Sektioarpi on ollut vähän kipeä, mutta se lienee ihan normaalia nyt kun maha kasvaa. Odotamme innolla tulevaa nt-ultraa 13.8. vaikka meitä jännittää ihan hirveästi. ”Mitä teette, jos selviää että vauvalla on kromosomipoikkeavuuksia?” En tiedä. En halua miettiä koko asiaa. Tämä raskaus tuntuu paljon pelottavammalta kuin edellinen Bellen kanssa. Tässä jotenkin tiedostaa kaikki riskit ihan eritavalla.
Kaikilla on tosi vahva poikafiilis. Alkuraskaus on ollut niin erilainen verrattuna edelliseen, joten itsekin veikkaan poikaa. Sillä nyt ei ole mitään väliä, kumpi sieltä tulee. Meillä on tyttö joka on kiinnostunut rakentamisesta ja autoista, jonka lempiväri on sininen ja joka toivoo kaivinkonetta joululahjaksi. Ajatus siitä että ”pitäisi saada poika”, jotta sukunimi jatkuu tuntuu melko vanhanaikaiselta. Ensinäkin kaikki eivät halua hankkia lapsia ja nykyään miehen sukunimen ottaminen avioliiton myötä ei ole itsestäänselvyys.
Aika menee todella nopeasti. Elokuu on täällä ja näköjään myös syksy. Itse tykkään kovasti syksystä, joten minua ei haittaa ollenkaan! Pieni paniikki ehkä iski, kun huomasin miten nopeasti aika OIKEASTI menee. Pinterestissä on jo oma taulu joulua varten. Kyllä, elokuussa. En todellakaan ole jouluihminen, mutta tänä vuonna yritän olla.
Kommentit (7)
Moikka!
Kannattaa Netflixistä tutustua sarjoihin The Blacklist, Lukkojen takana tai Rahapaja! 🙂
Täällä 19.viikko menossa ja kyllä nt-ultra jännitti tosi paljon ja itkuhan siinä tuli, kun kaikki oli kunnossa. Nyt on reilun viikon päästä rakenneultra ja taas jännitetään :D.
Jännitti. Kunnes selvisi että sikiö onkin kuollut… sen jälkeen iski shokki ja kaikki muukin..
Täällä rv 22 alkoi 🙂 mulla oli kanssa tosi paljon turvotusta aluksi ja en pystynyt yhtään pitää masua piilossa kun kaikki läheiset heti huomasin pömpöttävän vatsan. Oltiin siis kerrottu että yritetään lasta ja siksi läheiset heti kysyivät olenko raskaana kun huomasi pönötyksen 😀 täällä oli just rakenneultra ja kovasti oisi haluttu tietää sukupuoli mutta pikkuisella oli visusti haarat kiinni!
Oikeesti oon nii onnellinen teidän puolesta ja toivon et kaikki menee hyvin loppuun asti🥰 teidän matkaa on ollu hyvin mielenkiintoista seurata varsinkin kun itse kärsin vauvakuumeesta mut tiedostan ettei meillä ois miehen kanssa rahatilanne vielä sellanen et voitas lasta elättää. Tsemppiä loppuraskauteen 😘😘😘😘
Hei älä huoli. Mullakin toisessa raskaudessa maha oli jo noilla viikoilla niin iso, että piti alkaa käyttää raskaushousuja😄. Kuulemma myös se vaikuttaa, minkälainen kohtu on, mulla kuulemma eteenpäin kallellaan, mitä ikinä se nyt tarkoittaa. Ja hoikilla ihmisillä, niin kuin sinä se maha näkyy helposti😊 Myös lyhyillä, itse olen vain 154cm…Mutta hei, oon kyllä niin onnellinen teidän puolesta. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin loppuun asti👍Ja nyt vasta löysin sun tubekanavan, tykkään tosi paljon sun videoista, olet aina niin aito ja herttainen❤
Tuli mieleen noista masukuvista, että eikös Belle syntynyt hätäsektiolla? Oon luullut, että sillon viilto/arpi pystysuunnassa? :O