Raskausviikko 14
Preglife sovellus ilmoitti tänään että siirryttiin raskausviikkolle 15 ja että 35% raskaudesta on hoidettu. Enää olisi 182 päivää jäljellä. Vatsa on mielestäni jo erittäin iso, jonka vuoksi olen siirtynyt kokonaan äitiysvaatteisiin. Käytän jopa imetysliivejä tällä hetkellä.
Mitään suurta ja ihmeellistä ei oikeastaan ole tapahtunut, joten en oikein tiedä mitä minun pitäisi kertoa teille. Tässä vatsa kasvaa ja odotellaan rakenneultraa. Alaselkä on edelleenkin kipeä ja on vaivannut erityisen paljon nyt kun ollaan äänitetty tota meidän podcastia. Olenko muuten ainoa, jonka mielestä kaikki ovat raskaana tällä hetkellä? Tässä ei ainakaan tule sellaista fiilistä että olisi yksin ja sehän on ihanaa. Minulla on tietysti oma pieni lehmä ojassa ja iloitsen siitä että meidän vauvalla tulee olemaan reilusti samanikäisiä kavereita kaveripiirissä.
Ruokahalun kanssa on edelleenkin vähän ongelmia ja paino on tippunut pikkaisen. Toisaalta olin kyllä niin sairaan turvonnut heti plussan jälkeen että en yhtään ihmettele. Eilen teki hirveästi mieli kalakeittoa ja Andreas seisoi suu auki että ”ethän sinä edes tykkää kalasta?!”. Tänään syödään sitten kalakeittoa. Andreaksella on edelleenkin tosi pitkiä päiviä, joten meidän arki on ollut pikkaisen rankempaa nyt viimeaikoina. Hänelle iski vieläpä flunssa ja haluaisin tietysti että hän voisi olla kotona lepäämässä, mutta se ei nyt yrittäjänä oikein onnistu.
Mun olo ja jaksaminen heittelee tosi vahvasti päivästä toiseen. Välillä on tosi energinen olo, välillä taas olen tosi väsynyt ja tekisi vaan mieli jäädä peiton alle makaamaan. Suihkun jälkeen iskee aina tosi heikko olo, enkä tiedä miksi. Bellen kanssa oli ihan sama juttu, joten kai tämäkin on joku jännä raskausoire. Pääasia on kuitenkin että sitä saakelin hyperemeesiä ei tällä kertaa tullut (ainakaan vielä, kopkop). Neuvolassa kyseltiin muuten jos haluamme mennä perhevalmennukseen tai synnytysvalmennukseen. Siihen synnytysvalmennukseen en kerennyt viimeksi, mutta en koe että se olisi tärkeä enää tässä vaiheessa.
Odotan sitä super energistä vaihetta mistä kaikki hehkuttavat. Andreas pelkää jo tulevaa pesänrakennus vaihetta, siinä uskossa että koko sisustus menisi uuteen uskoon. Itse toivoisin että minusta tulisi siivoushullu, mitään uutta krääsää emme oikeasti tarvitse. Mutta nyt sitä kalakeittoa ja pannaria. Mitä teillä syödään tänään?
Kommentit (1)
Mulla on kanssa tullut heikko olo suihkussa jos oon lämpimän veden alla liian kauan tai jos suihkutilaan tulee liikaa kosteutta, mä en itse ole oksentanut mutta silmissä sumenee ja pitää päästä hetkeksi istumaan niin helpottaa, nyt menossa raskausviikko 20