desire nymark - Banneri

Raskausviikko vaihtui taas! Maanantaina oli Bellen vuoro käydä neuvolassa ja siellä totesinkin että tämä raskaus on mennyt niin sairaan nopeasti. Varmasti sen takia että minulla on ollut paljon parempi olo tällä kertaa, sekä tietysti se että Bellen kanssa kyllä riittää puuhaa. Seuraava neuvola aika on jo 17.9, eli kahden viikon päästä.

Vatsa sen kun kasvaa ja on mielestäni todella isokokoinen viikkoihin nähden. Ruokahalu on tullut takaisin ja pystyn syömään ihan normaalisti, eli se pahin ällötysvaihe on ohi. Välillä tunnen hentoja liikkeitä, varsinkin iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Syksy on muuten vihdoinkin saapunut oikein kunnolla ja ai hitsi että mä nautin! Pimeät syysillat, sateen ropina, isot neuleet, keitot. Yksi ihminen joka ei todellakaan nauti on Belle, koska sadetakki ei oikein kuulu neidin lemppareihin. Keskusteltiin muuten päiväkodin aloittamisesta, että meidän olisi hyvä aloittaa jo tammikuun alussa ja rauhalliseen tahtiin, että ei tule liian paljon isoja muutoksia samaan aikaan.

Ainoa asia joka nyt on vaivanut tällä viikolla on edelleenkin se sama selkäkipu. Yritän silti harrastaa sellaista kevyttä liikuntaa, sen lisäksi että juoksen Bellen perässä. Meillä on onneksi tulossa ihan rauhallinen viikonloppu, joten kyllä tämä tästä. Nukkuminen on ollut vähän haastavaa viime aikoina koska mukavan asennon löytäminen tuottaa pientä tuskaa, minä kun olen tottunut nukkumaan vatsalla ja niin ei saisi tehdä. Yöllä herään kusihätään vähintään kolme kertaa, koska en ikinä opi että vettä ei kannata juoda juuri ennen nukahtamista.

Sain muuten kyselyjä että juonko taas kahvia, ja kyllä, aamuisin pystyn taas juomaan! Elämä tuntuu jotenkin niin paljon iloisemmalta, kun aamu alkaa kahvilla. Kahviaddiktiot ymmärtää tämän. Kahvittomina päivinä yritin tyytyä teehen, mutta se ei kyllä ole mun juttu. Tai sitten en vaan ole löytänyt hyvän makuisia vielä, mun mielestä tee ei oikein maistu miltään. Bellellä on ollut pientä lämpöä ja flunssaa nyt neuvolan jälkeen, toivottavasti se johtuu vesirokko rokotteesta. Muuten ollaan kohta flunssassa taas koko poppoo. Eniten pelkään kyllä jotain noron tyyppistä tautia, koska se oli aivan hirveä kokemus.

Sektiohaavan kohdalla on ollut jonkun verran kipuja, mutta nt-ultrassa tarkistettiin kaikki eikä löytynyt mitään syytä kipuihin. Lääkäri meinasi silloin että se on ihan normaalia, koska kohtu ja vatsa kasvaa. Mitään hengenhätää tässä ei kuitenkaan ole. Tämä raskaus on kaiken puolin ollut paljon helpompi, kuin mitä olisin voinut odottaa. Terhi kertoi muuten eilen, että heillekin on tulossa helmikuinen ja meillä on sama laskettu aika, eli 25.2.20! 😍 Terhin raskautta voitte seurata täällä.

Kommentit (1)

Kahvia rakastavana aivan samaa mieltä teestä! Monia eri laatuja olen kokeillut, mutta ei se vaan maistu miltään, eikä tuo samanlaista tyydytystä kuin kahvi. Chai on ihan ok, mutta ei silti kahvin veroista.

Oon niin iloinen, että sulla on tämä toinen raskaus lähtenyt sujumaan niin hyvin! Ihana myös tuo iso vatsa 🙂

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X