desire nymark - Banneri

En edes muista milloin olisin tehnyt ”kysymyksiä ja vastauksia” – tyyppisen postauksen viimeksi, joten tässä tulee! 12 kysymystä ja 12 vastausta. Jos teille herää lisää kysymyksiä niitä saa nakata kommenttikenttään!

Milloin saatte tietää vauvan sukupuolen?

Meillä on rakenneultra 9.10. Eli ensiviikon keskiviikkona.

Miksi aloitat äitiysloman varhainnettuna?

Kela laskee äippärahan 12kk tulojen mukaan 2020 lähtien. Mun äippäraha lasketaan YEL vakuutuksen mukaan, joten sen takia jään jo joulukuun lopussa äitiyslomalle. Suunnitelmien mukaan teen töitä sunnuntaisin ja ajastan teille materiaalia äippäloman aikana.

Milloin/miten Andreas pitää isyyslomaa?

Yritetään että pystyisi pitämään 2 viikkoa synnytyksen jälkeen. Yrittäjänä lomat ovat aika hankalia lunastaa. Täällä odotellaan esimerkiksi vielä kesälomaa vaikka eilen tuli lunta. Jos tässä nyt tapahtuisi jotain kriittistä, esim ennenaikainen synnytys tms niin sitten olisi tottakai pakko pitää. Perhe on kuitenkin aina se tärkein.

Miten seksielämä on muuttunut raskausaikana?

Väsymyksen takia on jäänyt vähän vähemmälle, mutta läheisyyttä on kuitenkin riittävästi. En ainakaan itse koe että vatsa olisi tiellä vielä tässä vaiheessa. Eli sanotaanko että ollaan molemmat tyytyväisiä 😀

Oletteko tehneet hankintoja vauvalle?

Ei vielä. Katsotaan sitten rakenneultran jälkeen. En koe että olisi mikään kiire hankkia mitään, meiltä löytyy kuitenkin suurin osa jo, koska en ole laittanut melkeinpä mitään myyntiin Bellen tavaroista.

Miten ja missä haluaisit synnyttää?

Olen yrittänyt olla miettimättä koko synnytystä. Mulla on sype käynti 5.11, joten katsotaan sitten. Viimeksi olin menossa synnytysvalmennukseen ja suunnitellin alatiesynnytystä Kotkassa, mutta toisin kävi. Joten en hirveästi jaksa suunnitella mitään etukäteen.

Haluaisitko imettää?

Haluaisin, mutta Bellen kanssa imetys ei onnistunut, joten katsotaan miten menee. En halua ottaa asiasta mitään stressiä. Jos onnistuu, kiva. Jos ei, niin sitten ei. Elämässä on sellaisia asioita mihin ei itse pysty vaikuttaa ja niistä on turhaa ottaa stressiä etukäteen.

Haluaisitteko kolmannen lapsen?

Andreas kyllä puhuu siihen sävyyn, että haluaisi kolme lasta mutta keskitymme nyt Bellen ja tulevaan vauvaan. Itse koen että koko hoitojakso oli sen verran rankka että kaksi riittää, mutta katsotaan sitten ajan kanssa. Pakkasessa on vielä 9 alkiota, joten jos haluamme lisää lapsia varaamme ajan pakastealkion siirtoon.

Oletko huomannut että olette tosi usein kipeenä?

Kyllä ja ei. Minä olen ollut paljon kipeenä viimeisen vuoden aikana, mutta se johtuu varmasti stressistä ja lääkkeistä. Olen pistänyt kehoni melko koville, joten siinä mielessä en ole kovinkaan yllättynyt että vastustuskyky on mitä on. Lapsiperheessä ollaan muutenkin aika usein kipeenä, mutta mun mielestä ollaan päästy aika helpolla. Perus flunssaa ja kuumetta on ollut, mutta mitään silmätulehduksia, korvatulehduksia, enterorokkoa jne ei ole vielä (kop kop!) ollut.

Mitä mieltä Belle on raskaudesta?

Belle on ollut tosi innoissaan. Hän on muutenkin tosi hurmaava ja erilainen lapsi. Tosi rauhallinen ja herkkä, jos jokin mietityttää niin keskustellaan asioista. Mitään kunnon uhmaa ei ole vieläkään ollut. Välillä kyllä kiukutaan jos jokin ei mene kuten neiti on suunnitellut, mutta silloin ei kyllä iske mitään itkupotkuraivaireita, vaan itkua ja huomaa selkeästi että häntä harmittaa. ”Ei” on semmoinen uusi sana jonka hän on oppinut ja hokee koko ajan, mutta yleensä kuitenkin tottelee ihan kiltisti. Andreas käskee minut aika usein lepäämään, joten nykyään Bellekin hokee sitä samaa ”äiti, sinun pitää levätä!”. Belle on myös kiltisti ollut mukana valmistelemassa vauvan huonetta ja karsinut omia lelua. ”Annetaan tämä vauvalle!”. Joten uskon kyllä että kaikki menee hyvin, mutta pakko myöntää että seuraan Bellen reaktioita tosi tarkasti. En todellakaan halua että hän kokee itsensä ulkopuoliseksi, joten haluan puuttua ongelmiin heti jos sellaisia tulee.

Miksi Belle käyttää työvaatteita ja leikkii poikien leluilla?

Meidän talossa ei ole ”poikien leluja” ja ”tyttöjen leluja”. Meillä on vaan leluja. Meillä ei myöskään ole ”miestenhommia” ja ”naistenhommia”, vaan kotitöitä ja asioita tehtävälistalla. Emme tuputa Bellelle mitään, hän saa itse valita. Kyllä hän leikkii nukeilla ja työntää lastenrattaita vaikkapa niissä työhousuissa. Sisustuksessa Bellellä on aika selkeät visiot kukkatapetista, röyhelöistä ja pitsistä. Leluissa taas suosii työkaluja ja autoja. Belle viihtyy tosi hyvin mun kanssa, mutta on tosi innoissaan jos pääsee Andreaksen kanssa rautakauppaan. Meidän perheessä on tietysti sääntöjä, esimerkiksi milloin mennään nukkumaan, että syödään terveellisesti ja puetaan tarpeeksi lämpimät vaatteet päälle. Mutta sillä ei ole mitään väliä minkä väräsiä ne vaatteet ovat ja Belle valitsee itse mistä asioista/leluista hän kiinnostuu.

Juoko Andreas alkoholia raskausaikana?

Erikoistilaisuuksissa juo alkumaljan tai lasin viiniä ruoan kanssa, mutta muuten ei. Tämä on ollut Andreaksen oma valinta. Andreas tekee muutenkin pitkiä duunipäiviä, joten ei oikein jaksa/halua. Viikonloppuisin vietetään aikaa perheen kesken ja oluen sijaan juodaan mehua tai limpparia. En koe että tässä olisi mitään ihmeellistä.

Kommentit (2)

Kai sairastelusta kysyjällä on tiedossa että normaalisti lapsi voi sairastaa sen 10 flunssaa vuodessa niin että se on normaalia? Ja vielä vatsataudit ja jälkitaudit 😀 jonkun tutkimuksen mukaanhan päiväkoti lapset ovat sairaana 100 päivää vuodessa, joten minusta te ette ole edes paljoa sairastellut. 🙂

Ai se ”normi” on oikeasti noinkin paljon 😀 Sitähän en tiedä jos kysyjällä on lapsia, mutta kyllä se sairastelu saattaa tulla yllärinä 😄 En esimerkiksi itse voinut kuvitella, että Belle tulee kipeeksi joka ikisen rokotteen jälkeen. Tai että hampaat aiheuttavat kuume + flunssa kombon. Se nyt vaan on niin että lapsiperheessä sairastetaan aika paljon 🤷🏼‍♀️😂

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X