desire nymark - Banneri

Eilen siirryttiin viimeiselle kolmannekselle ja laskettuun aikaan on enää 83 päivää jäljellä. Aika oikeasti rientää! Kohtahan koko tämä projekti on ohi ja meidän pieni tyttö on täällä. Olen edelleenkin rautakuurilla ja pahin väsymys on alkanut hellittämään. Viimeisen viikon aikana vatsa on ottanut kasvuspurtin, jonka seurauksena olo on ollut pikkaisen tukala. Aina ei oikein tahdo saada happea kunnolla ja iltaisin on supistanut, joten olen yrittänyt ottaa vähän rauhallisemmin. En myöskään tiedä miksi ihmeessä en saa unta ennen aamu kolmea, vaikka väsyttää, mutta kai tämäkin liittyy raskauteen jollain tavalla.


Moni on ihmetellyt miten raskaus on vaikuttanut meidän parisuhteeseen. Tavallaan ei mitenkään suuresti, mutta toisaalta melko paljonkin. Olen itse paljon rauhallisempi ja iloisempi nyt odotusaikana, ihme kyllä, kun aina manaillaan niitä hormooneja! Hermostun tosi harvoin ja minusta on tavallaan tullut sellainen hyggeilijä. Maanantaina huomasin että suurimmasta osasta vlogeista puuttui ääniraita. Tämä nyt oli ihan mun oma syy, koska ulkoisen mikrofonin piuha ei ollut kunnolla kiinni. Vanha minä olisi varmasti heittänyt koko kameran seinään ja sytyttänyt mikrofonin tuleen. Mutta nyt raskauden ansiosta totesin vaan että ”voihan paska, eihän tälle nyt enää mitään voi”.

Osallistuuko mies enemmän kotitöihin?

Andreas on aina osallistunut kotitöihin. Hän oikeasti nauttii ruoanlaitosta ja pyykinpesusta. Raskaudesta huolimatta olen saanut perus siivoukset tehtyä, joten arki rullaa aika samalla tavalla kuten ennenkin. Bellestä on tullut omatoimisempi, joten sekin helpottaa arkea. Suurin muutos on varmaan se, että Andreas on huolissaan minusta koko ajan. Mitä lähemmäs raskausviikkoa 32 mennään (Belle syntyi 32+5), sitä enemmän hän kyselee mun vointia. Itsehan olen sitä mieltä että minussa ei ole mitään vikaa, olen vaan raskaana. Se on ihan luonnollista että silloin väsyttää ja paikkoja särkee. Mutta ihanaa että jaksaa huolehtia.


Onhan näitä ylilyöntejä ollut, kuten esimerkiksi silloin kun mun matala hemoglobiini selvisi. Andreas tyhjensi koko apteekin rautalisä-hyllyä ja tuputti persiljaa. Tai se kerta kun valitin että selkää särkee ja seuraavana päivänä hieroja tuli kotikäynnille. Hän on myös hankkinut minulle uuden toimistotuolin sekä raskaustyynyn. Sanoisin että minusta huolehditaan ihan joka sektorilla. Viimeksi ”odotin yksin”, joten onhan tämä erilaista, mutta ihanaa. On jotenkin niin suloista huomata miten innoissaan Andreas on. Toisaalta en kyllä ole yllättynyt, koska Andreas oli niin vahvasti läsnä ja tukena hoitojen aikana.

Läheisyys ja seksi

Tästä nyt kysellään eniten. Että kuinka usein sitä seksiä harrastetaan nyt ison vatsan kanssa. Pakko myöntää että ei kovinkaan usein. Jostain syystä ei oikein tee mieli, kun on liitoskipuja ja supistuksia ja väsyttää. Joten vähemmälle on jäänyt. Sehän ei kuitenkaan tarkoita että läheisyyttä ei olisi. Halataan, pussaillaan ja ollaan lähekkäin. Itse sanoisin että läheisyys on tärkeämpää kuin seksi. Andreas ei vaikuta kärsivän ”seksittömyydestä”, vaan on itse sanonut että kyllähän sitä vielä kerkeää harrastamaan. Meillähän on koko elämä edessä.

Kuten moni teistä varmasti jo tietää, teemme joulukalenterin youtubeen, eli joka päivä julkaistaan uusi video. Yritän kovasti rakastua jouluun ja minun on pakko myöntää että tänä vuonna oikeasti nautin kaikesta jouluhömpästä! Koko perheen voimin ollaan leivottu tähtitorttuja, siivottu, vietettiin pikkujoulua ja syötiin jopa jouluruokaa. Tämä on sitä meidän laatuaikaa. Väittäisin että meidän parisuhde ja arki on pysynyt melko samana, vaikka mulla on vatsa pystyssä. Hyggeillään vaan enemmän ja meidän kodissa leijailee tietynlainen onnellisuus.

Kommentit (4)

Aivan ihana postaus ❤️❤️❤️😘 ihanaa loppu odotusta sinne teille kaikille ❤️❤️❤️ ja myös ihanaa joulunaikaa.

Ystävällisin terveisin, Emmi Rantanen

Ei liity postaukseen, mutta tiesitkö ettei postauksesi päivity enää blogloviniin? Olin missannut useita ennenkö huomasin asian ja tajusin tulla kurkkaamaan blogiasi. 😅

Onpas kiva kuulla, että olet(te) noin onnellisia!! Sen kyllä aistii blogista ja kuvista. Sun blogin lukeminen aiheuttaa varmaan monissa vauvakuumetta… 🙂 Pakko nyt vielä sanoa sekin, että oot niiiiiin kaunis ja oikein hehkut nyt raskaana. Ihanaa joulua teidän koko perheelle!!!

Ihanat te….tsemppiä odotukseen♥

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X