Kaksi ja puoli viikkoa sitten meidän pieni Mytte syntyi. Aika on mennyt todella nopeasti ja olen jo joutunut siirtämään liian pieniä bodyja sivuun. Itkun kera tietysti, koska haluaisin pysäyttää ajan edes hetkeksi, tai purkittaa tämän ajan ja elää näitä ensimmäisiä viikkoja kahden lapsen äitinä uudestaan ja uudestaan. Toipuminen on mennyt hyvin, imetys on mennyt hyvin, Mytte nukkuu kuin tukki ja Belle on ottanut pikkusiskon vastaan todella hienosti. Paremmin ei voisi mennä.

Meidän alkio numero kaksi sai kutsumanimeksi ”Mytte” heti heräämössä. Sain pikkuisen syliin ja totesin heti että ”tämähän on Mytte! Meidän pieni Mytte!”. Sen jälkeen ollaan tutkittu nimilistoja, mutta mikään ei tunnu oikealta. Mette, Merete, Madeleine, Michelle, Meredith. Onhan M:llä alkavia nimiä vaikka kuinka paljon, mutta edelleenkin etsitään ”sitä oikeaa”, joka saisi samanlaisen reaktion aikaiseksi kuten tämä ”Mytte”. Sovittiin että pidetään ristiäiset vasta toukokuussa, joten tässä on vielä kivasti aikaa miettiä ja pähkäillä mikä neidin nimeksi tulee. Muuten ristäissuunnitelmat ovat ihan hyvillä mallilla, koska meidän suvussa kaikki haluavat tuoda JOTAIN. Välillä jopa kinastellaan siitä kuka saa tehdä mitäkin.

Viime päivinä olen kamppaillut jälkivuodon kanssa. Torstaina heräsin verilammikossa ja koko makkari näytti teurastamolta. Ennen sektiota minulle tankattiin rautaa, mutta sektiopäivänä hemoglobiini oli 112, eli ei kovin korkea. Sektiossa menetin 300ml verta ja siihen päälle vielä jälkivuoto, joten veikkaisin että rautavarasto on melko tyhjä taas. Perjantaina Myttellä on painokontrolli ja silloin meinasin pyytää hemoglobiinin mittausta. En ole yhtä väsynyt kuin loppuraskaudessa, mutta olen aika kalpea ja päänsärky vaivaa, joten toinen rautatippa voisi olla ihan hyvä idea.

Arki rullaa edelleenkin tosi kivasti ja nautitaan vauvakuplasta. Meille se nyt lähinnä tarkoittaa että ”eletään aika laiskasti”. Nukutaan päikkäreitä, katsotaan telkkaria, leikitään Bellen kanssa ja nautitaan auringosta. Porvoossa jyllää rs virus, flunssaa ja jopa coronaa, joten suurimman osan ajasta vietetään kotona. Jonkun verran vieraita on ollut, mutta olen ystävällisesti pyytänyt heitä pesemään kätensä heti vierailun alussa. On ollut ihanaa köllötellä kotona. Meikittömänä, kotivaatteet päällä ja paita joko maidossa tai puklussa. Sisustus on myös melkoisen mielenkiintoinen nykyään. Imetystyyny on milloin missäkin, rintakumeja, pumppuja, harsoja ja vesipulloja löytyy joka nurkasta. Ei ehkä kuulosta kovinkaan ihanalta, mutta minä oikeasti nautin tästä tilanteesta.

Hormonit ovat edelleenkin ihan sekaisin ja itken onnenkyyneleitä milloin mistäkin. Varsinkin ristiäisen biisivalinnat on aiheuttanut itkusessioita. Jotenkin tunnen niin valtavaa rakkautta ja ennen kaikkea kiitollisuutta että on pakko itkeä vähän väliä. Mytte teki minusta herkkiksen, mutta hyvä niin. Puskettiin lapsettomuushoitojen läpi sillä asenteella että ”tämähän hoidetaan, vaikka väkisin”. Kai siinä prosessissa jäi jotain tunteita käsittelemättä, joita käydään läpi nyt kun urakka on ohi ja vauva sylissä. Näin lyhyesti tiivistettynä: meillä on kaikki hyvin. Ollaan väsyneitä, mutta onnellisia.

Toivottavasti teillä on ollut ihana viikonloppu! Ja hei, saa laittaa nimiehdotuksia meidän Myttelle! 😍👇🏻