Arki kahden pienen lapsen kanssa on lähtenyt rullaamaan yllättävän hyvin. Koronakotoilusta huolimatta on pakko sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt! Meille on siunaantunut kaksi erittäin iloisia ja tyytyväisiä tyttöjä, jotka kaiken lisäksi nukkuvat todella hyvin! Belle osaa olla kärsivällinen ja ottaa tosi hienosti pikkusiskonsa huomioon ja osallistuu tosi iloisesti kotitöihin. Ruuanlaitto on kaikista paras puuha, mutta ihan perus siivoukset ja pyykinpesutkin hoituu iloisesti. En nyt väitä, että hänestä olisi kovin paljon hyötyä, mutta pysyy tyytyväisenä kunhan saa olla mukana hääräämässä.
Mytte kyllä vaatii läheisyyttä vuorokauden ympäri, mutta kantoliinan tai repun kanssa olen pärjännyt tosi hyvin. Kyllähän selkä menee vähän kipeäksi, mutta ainakin on molemmat kädet vapaana. Välillä käydään vaunulenkeillä, mutta yleensä ollaan pihalla leikkimässä ja silloin Mytte roikkuu tyytyväisenä kantorepussa. Kyllähän täss on enemmän tekemistä kahden kanssa, sitä en kiellä, mutta luulin oikeasti että arki olisi rankempi. Belle oli helppo vauva, joten oletin että Myttellä olisi kaiken maailman allergioita tai koliikkia. En olettanut että meille siunaantuisi kaksi ”helppoa” lasta peräkkäin. Kaiken lisäksi tämä toinen raskausaikakin oli suhteellisen helppo. Ei kiva, mutta pääsimme loppuun saakka ilman komplikaatioita.
Andreas on tietysti tosi iso apu. En kyllä tiedä miten hän aina jaksaa olla niin positiivinen ja niin aikaansaava. Tämä mies ei pysy paikoillaan ikinä. Nyt viikonlopun aikana Andreas on tehnyt pihahommia ja pitänyt Mytteä mukana vaunussa. Minä taas olen siivonnut ja järjestellyt kaappeja. Jotain hyvää tästä koronakotoilustakin on tullut, koska meidän kaappien sisältö on kyllä ollut sellainen häpeäpilkku että ei mitään rajaa. Ainoa asia, joka pikkulapsi-arki kahden pienen kanssa nyt on muuttanut on meidän intiimielämä. Myttehän yleensä nukkuu meidän kanssa perhepedissä, joten aika hiljaista on nykyään. Tosin en kyllä väitä että meitä harmittaisi hirveästi, aika menee niin nopeasti että kohta ollaan kahdestaan tässä isossa talossa ja lapset huitelee maailmalla, joten nautitaan tästä nyt kun vielä voidaan.
Pyykkikori on aina täynnä. Olin ihan oikeasti unohtanut miten hirveä määrä pyykkiä pienen vauvan kanssa tulee. Tiskikonekin pyörii koko ajan nyt kun vietetään suurimman osan ajasta kotona. Sotkua tulee ja välillä tuntuu että en saa mitään aikaiseksi, kun Bellelle pitäisi keksiä tekemistä koko ajan samalla kun Mytte roikkuu kiinni tississä, mutta tällaista tämä on kahden pienen kanssa. Bellen vauva-ajasta päällimmäisenä muistiin tulee väsymys. Sellainen järkyttävä itken pyykkikorin vieressä väsymys. Tällä kertaa koen olevani suhteellisen energinen ja ennen kaikkea iloinen. Loppuraskaudessa pelkäsin että meidän arki olisi tosi rankka kahden kanssa ja että väsymys olisi aivan jäätävä, mutta pelkäsin turhaan. On ollut tosi kiva yllättyä positiivisesti tällä kertaa.
Toinen asia mitä pelkäsin oli mustasukkaisuus draamaa Bellen puolelta. Onhan se nyt iso asia, kun yhtäkkiä pitäisi jakaa huomiota pikkusiskon kanssa. Mitään isompaa draamaa ei kuitenkaan ole tullut, ainakaan vielä. Välillä Belle köllöttää leikkimatolla Mytten kanssa ja hos Mytte itkee hän on heti siinä lohduttamassa että ”ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin”. Silleen minäkin kuvailisin meidän arkea tällä hetkellä. Kaikkea emme aina kerkeä tekemään, mutta ei ole mitään hätää, kaikki on silti hyvin. Pikkaisen Belle kyllä surkutteli, että Mytte ei vielä voi olla mukana trampoliinissa pomppimassa. Kovasti siis odotellaan että pikkusiskokin osallistuu leikkeihin.
Kommentit (2)
Meillä taas esikoinen oli superhelppo ja kiltti vauva ja on sitä 3 vuotiaana vieläkin. Toisen kohdalla on ollut täysin päinvastaista, valvomista, uhmaa ja vaikea atooppinen iho. Nyt hän on iältään 1,5v ja VIHDOIN nukkuu yöunet. Eli ollaan koettu täysin erilaiset vauva- ajat mutta yhtä ihania on molemmat 🙂
Ei mustasukkaisuutta välttämättä tule ollenkaan!
Meillä on kasvettu isoiksi sillä filosofialla, että se saa, jolla tarvetta on. Ei siis olla ostettu paitaa jokaiselle lapselle vain siksi, että kaikki saisivat, kun vain yhdellä on siihen paitaan oikeasti ollut tarvetta. Olemme näin välttyneet pitkällä tähtäimellä myös sisaruskateudelta.
Itse olen kantanut myös pitkässä trikooliinassa sekä Patapum-repussa. Liinan siirryin aika pian solmimaan sivulle niin, että kannoin lasta liinassa lonkalla. Silloin rasitus oli vähän erilainen, kuin repussa kantaen. Patapumin sai toki myös selkäänkin, mutta itse en koskaan oppinut siinä kovin näppäräksi.
Kirjoitat aina, että Mytte on ihan isänsä näköinen. Katselin instassasi Bellen vauvakuvia ja huomasin, että onhan heissäkin hurjan paljon samaa. Molemmilla hurjan kauniin mallinen pää. Kauniita tyttöjä molemmat!