Pienen kokin unelmakeittiö
Olette nähneet pieniä vilahduksia Bellen leikkikeittiöstä, mutta tämä on ollut sellainen hitti, että se ansaitsee ihan oman postauksensa. Tarkoituksena oli ensin hankkia se perinteinen pieni leikkikeittiö Ikealta, mutta projekti riistäytyi pikkaisen käsistä. Andreas oli sitä mieltä, että kyllähän jokaisessa keittiössä pitää olla jääkaappi, ja keittiössä oli muutenkin liian vähän laskutilaa. Ai miten niin huomaa selkeästi että Andreas on raksamies?
Ensin tuli leikkikeittiö ikeasta, sitten rakennettiin jääkaappipakastin ja yksi alakaappi lisää ikean keittiökaapeista. Jääkaappiin lisättiin myös valo, joka syttyy itsestään kun Belle avaa jääkaapin oven. Jääkaapin sisällä on myös hyllyt ja jääkaapin oveen kiinnitettiin suihkuhylly imukupeilla. Vanhasta jääkaapista ja pakastimesta nappasimme merkit, lisäsimme vetimet ja keittiö oli valmis. Tai niin minä luulin. Tähän on kuulemma vielä tulossa kivempi taso sekä välitilan kaakelit. Keittiö on ollut oikea hitti ja meidän pienen kotikokin ahkerassa käytössä.
Ikeasta ostimme jonkun verran ”ruokatarvikkeita”, loput ovat kirpparilta. Kummitätini bongasi pienen ostoskärryn Teneriffalla ja raahasi sen kotiin sieltä Bellelle synttärilahjaksi. Välillä tänne myös eksyy muutama juttu meidän keittiöstä, kuten nyt esimerkiksi grillipihdit. Kuten kuvasta näkyy jääkaappiin jopa eksyy arinkolasit.
Bellellä on valtava määrä kirjoja, joten niille meillä on sekä tauluhylly että vanha laatikko. Ennen nukkumaanmenoa luetaan aina muutama satu, joten kyllähän niitä kirjoja kerääntyy. Osa kirjoista ovat minun vanhoja disney kirjoja. Muistatteko vielä kirjakerhot? Sitä onnen määrää kun postiluukusta löytyi uusi kirja!
Itse suunnittelin leikkikeittiöön ”marmoritason” sekä vaaleanpunaiset kaakelit, Andreas taas haluaisi massiivipuuta ja valkoista pikkumosaiikkia. Pikkukokin mielipide tuppaa muuttumaan tasaisin väliajoin, joten nähtäväksi jää mihin ratkaisuun päädymme. Tosin leikkikeittiö ei ole tehtävälistan kärjessä tällä hetkellä, koska nyt haaveillaan jo leikkimökistä ja ulkokeittiöstä. Löytyykö teiltäkin tämä ikean leikkikeittiö? Miten olet tuunailleet sitä?
Jaa oma kokemuksesi