desire nymark - Banneri

Andreaksen kanssa saa kyllä aina yllättyä, niin hyvässä kun pahassa. Pihaan on yks kaks ilmestynyt sirkusteltta, ajettava ruohonleikkuri, kaivinkone, trukki, muutama täysperärekka täytemaata. Aamuisin saa välillä hieroa silmiä, kun puita yhtäkkiä kaadetaan tai milloin mitäkin. Tänä kesänä meidän terassin lautoja piti uusia. Mies kävi rautakaupassa. Aavistin jo siinä vaiheessa kun mies lähti rautakauppaan, että tilanne riistäytyy käsistä. Ja niinhän se teki. Seuraavat neljä viikkoa rakennettiin sitten terassia ja nyt meillä on reilusti yli 100 m2 tanssilava.


Andreas on niin ylpeä meidän uudesta terdestä. Kerkesimme juoda muutaman kahvit tässä, ennen kuin syksy saapui. Nyt oli korkea aika pistää piha kuntoon talvea varten, mutta meinasin saada slaagin kun Belle yhtenä kauniina syysaamuna kysyi minulta, miksi Andreas seisoo katolla. Molemmat tytöt seurasivat katolla hyppivää Andreasta ihan ihmeissään. Hän nyt oli päättänyt putsata katon ja rännit heti aamusta. Sinin Reima-harja oli tähän tarkoitukseen oikea nappivalinta. Andreas selosti meille miten Reima-harja on kivan kevyt ja miten helposti homma sujuu, kun on hyvät välineet. Rännejä kannattaa putsata vähintään kaksi kertaa vuodessa. Eli nyt tiedämme senkin.


Siinä samalla lakaistiin myös meidän terdeä. On äärimmäisen tärkeää, että laudoille ei jää märkiä lehtiä lojumaan. Nämä saattavat aiheuttaa tummia läikkiä puuhun ja sen lisäksi märät lehdet ovat tosi liukkaita. Käytimme SINIn Reima sekä Oiva-harjoja ja lisäksi meillä oli Sinin puuvartinen katuharja. Näillä homma hoitui oikein mukavasti. Myttekin osallistui hommaan ja ihaili SINI-harjojen tuuheaa harjasta. Kaikki SINI-ulkoharjat ovat uv-kestävää harjasta, jotka sopivat niin kesä- kuin talvikäyttöön. Ulkoharjat valmistetaan Suomessa Akaassa, mikä tietysti on iso plussa. Tämän lisäksi Reimalla ja Oivalla on viiden vuoden SINI-laatutakuu!


Perinteinen, puuvartinen katuharja soveltuu kaikenlaiseen pihan harjaamiseen niin puisilta terassipinnoilta kuin laatoilta tai kiveltäkin. Tätä kyseistä harjaa pidetään ulko-oven lähettyvillä ja sillä lakaisen meidän pientä rappua ja kivetystä melkeinpä päivittäin. Tällä tavalla eteiseen kulkeutuu vähemmän roskia, eikä tarvitse tanssia imurin kanssa kymmenen kertaa päivässä. SINIllä on myös katuharjan varren toiseen päähän sopiva lumitaltta, joka soveltuu pakkaantuneen lumen poistamiseen. Varsinkin meidän kivetys on aina sairaan liukas talvisin, joten Andreas saa heilua lumitaltan kanssa kunhan ekat lumet saapuvat!


Syksyn pihahommat hoituvat kivasti, kunhan niitä hommia tehdään yhdessä. Belle on innokkaana heilunut harjan kanssa ja lakaissut sekä meidän kivetystä että terassia, eli suosittelen lämpimästi hankkimaan yhden ekstraharjan lapselle. Belle oli myös hehkuttanut kovaan ääneen dagiksessa, miten hän on tehnyt pihahommia ”sellaisella punaisella harjalla”. Eli kohta kaikki dagiksen lapset toivovat punaista harjaa ja lumitalttaa joululahjaksi. Lahjoista puheen ollen (vaikka jouluun nyt vielä on reilusti aikaa), tällaiset käytännölliset lahjat, jotka oikeasti tulevat käyttöön, on IHAN PARHAITA!

Vaikka meidän terassi nyt laajeni aika ”rankalla kädellä”, olen ihan super tyytyväinen lopputulokseen. Terassille mahtuu oleskeluryhmä, ruokailuryhmä, grilli, kaikki lasten lelut ja tavarat. Tilevaisuudessa ehkäpä jopa ulkokeittiö ja ulkoporeamme? Eihän sitä ikinä tiedä mitä Andreas keksii seuraavaksi. Sen ainakin sanon, että tässä kyllä kelpaa juoda kahvia vuodenajasta riippumatta. Täältä löydätte kaikki Sinituotteen superhyvät harjat! Onko teillä muuten jo pihahommat pois alta, vai vielä edessä?

ARVONTA

Arvon kaksi (2) Sinituote-tuotepakettia. Yksi paketti sisältää: Reima ja Oiva -harjat, kosteita pikasiivousliinoja ja mattopiiskan. Yhden palkinnon arvo on 40 euroa. Osallistu arvontaan kommentoimalla tätä postausta. Muista täyttää yhteystietosi (nämä näkyvät pelkästään minulle). Arvonta päättyy 20.10.20.

Kommentit (240)

Tää olisi täydellinen setti meidän uuden kodin terasille 😍 ehdottomasti mukana arvonnassa.

Eikö olisi parempi jo terassille tehdä valmiiksi paikka kylpytynnyrille.. No, on kuitenkin tilaa sijoittaa ja tanssia, harjojen kanssa myös…

Kyllä siinä on tilaa tanssahdella

Mahtava terassi on tilaa kunnolla kalusteille ja oleiluun

No onpa hieno terassi, kelpais mullekin.

Mahtavan kokoinen terassi. Mutta on on hyvöt välineet puhtaana pitoon👍🏻

Wow, kelpais meillekki moinen terassi!

Hieno terassi 😊 meilläkin hieman pienempi tosi joten käyttöä sinin tuotteille olisi 👍

On kyllä iso terassi siinä kelpaa sit ens kesänä 😍 meillä Mies rakensi parissa päivässä ison terassin ja sinin tuotteet kelpaisi ylläpitoon 😍

Upea terassi!
Meillä on jo piha siivottu kesähärpäkkeistä ja juuri laitoin pihasaunan talviteloille eli tyhjensin vesisäiliöt, kannoin kalusteet Ja maton saunan terassilta pukuhuoneeseen ja toin tekstiilit pesuun. Talven mahdolliset saunomiset hoituvat sitten kantovedellä, koska letku on nyt irti kaivovesihanasta ettei se jäädy.
Toivottavasti ehdin mukaan arvontaan?

Hienoa jälkeä, oma terassi kaipaisi vielä syyshuoltoa :). Mukana arvonnassa!

Hyvin toteutettu ”vahinko”! 🙂

Mahtava terde!

Niin ajankohtaista !
Mukaan arvontaan,kiitos.

Makea terassi, kelpaa siellä touhuilla! Täällä ei ihan noita neliöitä mutta ihan tarpeeksi öljyttävää ja kummasti siirtyy aina _ensi_ kesään 😀

Tosi hieno terassi:) Ja nyt löysin etsimäni harjan omalle ”laajentuneelle” terassille. Ei muuta kuin ostoksille.

Oli kiva piipahtaa teidän terassilla. Noita harjoja tarvittaisiin meidänkin terassilla <3

Mukana arvonnassa.

Kyllä syksy vaan teettää kaikenmoista hommaa 🙂

Mahtava terassi, meillekin tuommoinen ❤️
Arvonnassa mukana, tuotteille löytyy aina käyttöä.

Superhieno ja tarpeeksi iso terassi! Käyllä kelpaa👍🏻
Osallistun arvontaan!

Mukana ollaan arvonnassa 😊

Tulipa hieno terassi, onnea siitä ja osallistun arvontaan.

Mukavaa syksyä siistillä terassilla.Mukana arvonnassa.

Sini-tuote on luotettava valinta.

Teidän perheen meno näyttää niin hauskalta <3 😀 Meillä vasta suunnitellaan terassia talon päähän ja koko vaan kasvaa suunnitelmien edetessä 😀 haravointia riittää joka päivälle, mutta pysyypähän kunnossa!

Tässä oiskin siskolle kiva setti uuteen kotiin 😄

Meillä lapset tykkää puhdistaa isoa terassia lehtipuhaltimella. Nuo harjat ovat varmasti hyviä, meillä joku halpis katkesi varresta aika pian..

🤩

Muutamaa Sinituotteen harjaa on tullut käytettyäkin.

Hyviä harjoja!

Mukana arvonnassa😊

Mukana arvonnassa😊

Pihan siivous käy kätevasti lehtipuhaltimella, katon siivous myös puhaltimella roskat lentää riittävän kauas.
Terassin siivous kätevästi imemällä roskat pois. Haravoimalla lähtee hienot sorapinnoitteet pois ja pitää lisätä aina uutta, kallista.

Näyttääpä kivalta 😊 mukana arvonnassa

Suurin osa tehty, onneksi.

Ihanan iso terassi! Harjoille ym olis kyllä käyttöä, kotona ja mökillä.

Itse asun kerrostalossa niin ei itsellä tarvetta harjoille, mutta noi harjat olis tosi näppärät mun vanhemmille. Siellä n. 20 askelmaiset kiviportaat, joita hirveä työ putsata talvella, kun lumi pakkaantuu. Sais meidän 4-vuotias kulkea turvallisesti portaita mummolaan ❤️

Kunnon harja olikin jo ostoslistalla, pidetään peukkuja, ettei tarvitse kauppaan lähteä.

Kunnon harjat olisivat juuri nyt kovasti tarpeen, kun lehtiä kulkee kenkien mukana joka soppeen.

Tulisivat tarpeeseen. 😊

Mun mökille sain ulkopöytäryhmän alle kivilaatat kesällä ja nyt kaipaan kunnollista harjaa niiden puhtaana pitämiseen! Eli kiitollinen olisin hyvästä harjasta tms.

Ihanan iso terassi, teille on vielä paljon iloa siitä.

Aikaansaava mies :-).

Meillekin terassi laajeni kaksinkertaiseksi, eli apuvälineet tervetulleita.

Sini-tuotteet ovat hyvin suunniteltuja ja laadukkaita. Niillä hommat hoituu mukavasti. Meillä syyspuuhat hyvällä mallilla, uusi pikkuterassikin harjattu. Nyt sitten jännäämään olisiko arpaonnea.

Ihanaa, kun koko perhe mukana, se on parasta.

Tarpeellisia välineitä meillekin. Ok-talo isolla pihalla ja terassilla. Just tarkistin tilanteen ja huomasin että etenkin kaikki ulkoharjat ”vetelee viimeisiään”. Rännin ja katonputsaus harjoja ei meillä olekaan. Aurinkoisia syyspäiviä sinulle. T: Kristiina

Tarpeellisia välineitä meillekin. Ok-talo isolla pihalla ja terassilla. Just tarkistin tilanteen ja huomasin että etenkin kaikki ulkoharjat ”vetelee viimeisiään”. Rännin ja katonputsaus harjoja ei meillä olekaan. Aurinkoisia syyspäiviä sinulle. T: Kristiina

Loistava kirjoitus ja kiva kun kaikki pääsevät osallistumaan. Täytyykin käydä tarkistamssa oman terassin tilanne..

Sini on kyllä laatu Suomalainen merkki! Kelpais siis meillekin 😁

Huikea terassi.
Meillä juuri hankinnassa uudet pihavälineet, tämä vahvisti ajatusta Sinituotteista.

Paljon on vielä tekemättä ja välineitä hankkimatta, kun vajaa kuukausi sitten muutettiin.

Meillä olisi terassin teko ulkosaunalle edessä,saattaapi kyllä jäädä ensi vuoteen 😊. Pihahommat alkaa olla loppusuoralla.

Miehen mielestä mun siivoamisinto menee hulluuden puolelle, joten ois kiva kun sais vielä buustattua tätä hommaa uusilla siivousvehkeillä 🤣

Mahtava kirjoitus. Jos kaikki hoituu noin mutkattomasti, niin tahtoo samanlaiset heti, ja kas, kaikki kunnossa käenkäänteessä.

Meillä on myös ensi kesänä tarkoitus laajetaa terassia. Hyvät välineet kyllä helpottavat siivoushommia.

Hyvät välineet ovat käytännöllisiä ja kestäviä.

Ihanan positiivinen postaus! 🙂

Ihanan iso terassi, minun suuri haave☺️ meillä on yksi noista terassi harjoita meidän mini terassin puhdistukseen, on ollut kestävä👍

Meilläkin ulkoterassi ja lasitettu terassi tarvitsevat siivousta tasaisin väliajoin – se onnistuu helpoiten kunnon välineillä!

Kyllä tuloskin tarpeeseen tuonne meidän omalle tanssilavalle. Hyvät välineet tekis huollosta paljon mukavampaa.

Uudet siivousvälineet kelpaisivat

Kannataa olla sopivat harjat terassille ettei kuluta sitä rumaksi. Tykkään Sinin harjoista!

Olipa paljon asiaa, kiitos! Meillä tänä kesänä valmistuneessa mökissä 25 neliön terassi, joten vinkit tarpeen.

Terassiharja on jees.

Hyvät välineet tekevät kyllä jopa siivoamisesta mukavampaa! Me myös laajennettiin terassia joten nämä harjat tulisi tarpeeseen.

Upea terassi monipuoliseen käyttöön kaikenikäisille!

Mukana

Käyttöä olisi, terassit on sekä etu- että takapihalla 🙂

Mielestäni tarpeellinen postaus näin syksyiseen terassin siivoukseen, on hyvä että harjoja on erilaisia

Sini-tuotteet on kyllä ihan parhaita ja vielä kauniitakin. Meillä on 2 terassia ja isot parvekkeet ja veranta. Uudetkin harjat olisivat tervetulleita 😍

Aivan ihana terassi. Mukana arvonnassa.

Ihanan iso terassi teillä! 😊 Tämä postaus oli hyvä muistutus uudelle omakotitaloasujalle terassin syksysiivouksesta ja rännien putsauksesta. 🍂

Kyllä Sinin tuotteet on hyviä. Ihanat kuvat ja hyvä kirjoitus.

Meillä ei ole tässä kotona terassia,iso patio kyllä.Rantasaunalla on puuterassi.Artikkeli oli mielenkiintoinen😊

Meillä on mökillä ja kotona terassi,tykkään

Oih, meillä terassi vielä haaveissa!

Mutta se on tosi, että hyvillä välineillä hommat sujuu sutjakasti, eikä edes tunnu niin kamalilta! 😅

Ehdottomasti mukana tässä arvonnassa. Sama homma olisi mökillä edessä, mutta kunnon välineet puuttuvat!
Upea Teidän terassi 🤩 Omasta mielestäni terassi ei koskaan ole liian suuri, päinvastoin nyt sinne mahtuu kaikki tarvittava!! 👌

Meidän terassi on vasta haaveiluasteella, mutta harjoille kyllä löytyy käyttöä.

Noi on tosi kestäviä.

Suloiset syksyiset kuvat!

Nuo sopisivat kivasti uuden terassini huoltohommiin, siinä on neliöitä se rapia 50. T

Hyviä tuttuja vinkkejä.

Oikein kiva postaus🙂🍂☀️

🤗

Wau mitkä maisemat! Itse haaveilin pitkään omasta isosta terassista, mutta nyt vihdoin omakotitalon löydyttyä ei ehkä löydykään paikkaa, mihin sitä laajentaisi. Toki kolme pientä terassia ja parveke ehkä tähän saumaan riittävätkin

Tuolla terassilla ei tila lopu kesken🌞

Sinillä siivous sujuu!

Sinin tuotteet eivät petä koskaan, ne on parhaita! Mukavan aidosti kirjoitettu blogi, ei ollut sellaista väkisin väännettyä yhteistyötekstiä, mitä toisilla välillä näkee. Kiitos hyvistä vinkeistä!😊 Ja mukana ollaan arvonnassa.

Sini tuotteet ovat parhaita

Mukana kisassa 🙂

Me laajennettiin kans terassia kesällä, joten harjattavaa riittää täälläkin! Kivan näköinen terassi tuli teille!

Kiinnostava juttu taas kerran. Mukana kisassa.

Mukana arvonnassa. 👍

Seuraavaksi tekee mieli katettua aluetta ja alkaa katos rakennelmat🤩

Kätsän oloinen terde! Kisaamaan arpaonnesta minäkin 👍

Siis teillä on ihana partsi. Meillä on pienempiä, mutta 3kpl. Tuo aitaus on kyllä välttämätön! En ollut kuullutkaan harjan päässä olevasta ”raapasta”. Kiitos!!

Kyllä tulis tarpeeseen harjat ja mattopiiska. Mattopiiskaa meillä ei oli vielä ollenkaan ja yksi ainoa harja joka hänkin alkaa veteleen viimeisiiään 😆 Pihahommia ei ole vielä aloitettu tekemään, mutta kohta on senkin aika 😊

Mukana arvonnassa. Meilläkin terassi laajennettiin tänä kesänä joten putsattavaa riittää.

Ihana terde teillä😍 Olisi kyllä passelit välineet omakotitaloomme👌🏻

Mukana arvonnassa🍁🍂

Mukana arvonnassa 🙂

Uudet harjat tulisi tarpeeseen täälläkin. Vanhoissa enää harjaksien tyngät jäljellä mutta jostain syystä en koskaan muista niitä hakea kaupasta.

Harjoille olisi kyllä tarvetta 😊

Meillä on ehditty jo harventaa omppupuuta, ja kesällä hoidettu terassin huolto, joten nyt vaan lehdet lakaistaan enää niin pihahommat tehty 🙂 mukana kisassa

Hyvät harjat kestävät kauan!

Mukana!

Upea terassi! Meillä on vielä pihahommat edessä, palkinto olisi huippu.

Olipa kivat kuvat ja kerrottu hyvin. Piristi sateista aamua. Kiitos vinkeistä ja parasta on toi arvonta. Kiitos jutusta.

Mukana! Meillä on vanhat ja huonot harjat, jotka todellakin olisi syytä uusia. Nämä tulisi tarpeeseen. Pitääpä muistaa ostaa uudet, jos onni ei osu kohdalle!

Olisi niin ihanaa voittaa! Talouteemme todellakin kaipaisimme uutta harjaa jne. vielä kun ei olla saatu aikaiseksi hankkia. Lapsetkin ovat innostuneet harjaamisesta.

Olisipa ihana palkinto. Kerrankin jotain oikeasti hyödyllistä ja saisin annettua nämä joululahjaksi isälleni.

Pihahommia vielä jäljellä. Pihaa ja terassia saa lakaista päivittäin,kun puista putoilee vielä lehtiä. Sinituotteen harjat ovat parhaita.
Ihanaa syksyä kaikille!
Mahtava terassi teillä!

Mukana!

Aina näitä harjoja tarvitaan kun lehdet putoilee….

mukana,upeat tuotteet tulisivat kyllä tarpeeseen ,minulla on sisä hommissa paljon sini-tuotteet tarvikkeita uloskin olisi upeaa saada omat

Mukana! 🙂

Mukana🙋‍♀️

Onnea uudelle terassille🌹
Terveyttä ja ihania syyspäiviä 🍂

Harjamme vaihdon tarpeessa.

Olis hyvät härät,niitä tarvittas

Mukana arvonnassa. Kiva terassi!

Mukana!Onnistuinkin juuri katkaisemaan vanhasta harjasta varren niin uusi tulisi tarpeeseen😂

Mukana. Ihana terassi kyllä teillä

Hulppea terassi

Hieno terassi

Komean terassin tehnyt! (:

Ihanan toimelias mies 😉

Siivousvälineille aina tarvetta

Ihania kuvia!! 🥰🍂
Mukana

Mukana!

Mukana😊

Mukana

Mukana! Toi lumitaltta vaikuttaa hyvältä 🙂

I’m in 😊

Mukana 😊

Mukana 😀

Onpa kätsyjä harjoja!

Mukana arvonnassa uusi mattopiiska tulisi tarpeeseen.

Mukavaa juttua! Sinituotteet yleensä erinomaisia.

Uusille upeille harjoille löytyis kyllä käyttöä.

Mukana! Uusille harjoille olisi tarvetta.

Mukana 🍂

Upee terassi ja upeet kuvat🍁🍂

Mukana!

Ehdottomasti mukana! Lapsiperheen pahin painajainen on sisälle kulkeutuva sora, kura, lumi ja puiden lehdet (tai ainakin mun) 😂

Mukana!!

Mukana🍂🍁

Upea terassi! 🤩 Meillä vielä projekti kesken…
Mukana arvonnassa!

Sini on kyllä luotettava laatumerkki!

Meiän edellinen harja hajosi just kesällä ni ois kyllä uusile tarvetta 🙂

Mukana 🙂

Ihana istutus oven pielessä 🥰

Meillä piiskataan mattoja sählymailalla! 😆 paketille Sini-tuotteita olisi siis käyttöä!

Mukana 🙂

Vaude mikä terassi! 🤩

Mukana arvonnassa

Arvonnassa mukana

Ihana postaus <3 meillä on ihan samanikäiset lapset ja tykkäisivät auttaa samalla tavalla pihan siivouksessa!

Mukava postaus! Siivousvälineet tulisivat tarpeeseen.

Näille olisi niin tarvetta! 🙂 itsekin tykkään siivoilla kunnon välineillä. Ihanaa syksyä kaikille!

Mukana arvonnassa. Siivottavaa pihaa rittää ja kunnon välineillä sujuisi varmasti helpommin.

Mukana!

Mukana!

Mukana arvonnassa!😊

nämä olisi käteviä kotona terassin putsaukseen

Kelpaisi 😊

Näille olis kyllä käyttöä!

Hieman vain kateellinen tuollaisesta terassista 😀 Mutta lehtien haravointia ja harjaamista ”pääsee” onneksi tekemään myös vanhempien luona.

Mukana!

Mukana, sinituotteet on kyl parhaita. Tässä kodissa käytetään keittiöstä – kylppäriin sinituotteita 🙋🏼‍♀️

Ihanaa, että on arvonta, jonka tuotteet päätyvät varmasti käyttöön.

Mukana! 😊

Täälläkin terassin koko riistäytyi käsistä, no onpahan tilaa ;D

Mukana!

Mukana arvonnassa 😍😊

Mukana arvonnassa!

Mukana. 🙂 Meillä on katuharjat monipuolisessa käytössä, milloin poikien (taistelu)leikeissä, milloin tytöillä esteinä. Eli käyttöä olisi, normaalikäytön lisäksi. 😅

Mukana 😊

Mukana arvonnassa! Meillä kaksi poikaa ja haravoitu ja harjattu koko kesä, koska se vaan on niin hauskaa.

Mukana! Olispa tarpeellinen palkinto.:)

Mukana arvonnassa! 🍂🥰

Mukana, sillä meidänkin terde on ainakin 100 neliötä ja siistittävää riittää! Mut musta on kiva, että terassilla on tilaa niin mahtuu pöydät, lepotuolit ja kaikki lasten terassikama hyvin, eikä ole ahdasta 😁👌🏻

Mukana arvonnassa!

Mukana arvonnassa 😊

Toi terassi on niin kiva! 🤩
+ Mukana arvonnassa! 👍🏻

Mukana arvonnassa!

Mukana arvonnassa. Antaisin äidilleni lahjaksi ❤

Mukana arvonnassa! Ois kyllä tarpeelliset harjat🙂

Mukana arvonnassa 🙂 ensi vuonna muutamme uuden taloon, on nyt rakennusviheessa – olisi ihana voittaa setti sinne 😍

Mukava arvonnassa 🙂
Onpa vain iso terassi teillä! Ulkoporeallas ois kyllä kiva 😀

Mukana🙂

Mukana!

Voi ei, tuo rännien puhdistus olisi täälläkin edessä!

Mukana arvonnassa

No nyt on terassilla kokoa 👌 mukana arvonnassa kuitenkin meidän miniterassin kanssa 😀

Mukana ☺️

Mukana 😀

Jep, jag är med! Sinis produkter är jättebra 😊👍🍁🍂

Mukana. Uusille harjoille on aina käyttöä

Mukana ehdottomasti 😍 Muutama kuukausi sitten muutettu miehen meille rakentamaan omakotitaloon ☺️ Ja täällä myös saa aina yllättyä miehen uusista projekteista, parasta 😂💙 Seuraavaksi projektina olisikin pihavarasto, mukavaa yhdessä tekemistä ja lapsikin nauttii puuhailusta 💙

mukana

Mukana🙂

Mukana arvonnassa 😊

Mukana

Hieno terassi ja hyvin näyttää siivous pihallakin sujuvan 😊 Mukana arvonnassa.

Mukana😊

Mukana 😊👍

Meillä terassia ”vaan” 35m2 ja sekin tuntuu välillä paljolta😁 mukana arvonnassa!

Mukana, koska paketti tulisi todellakin tarpeeseen😊 Teidän terde näyttää mahtavalta!

Vau mikä terassi! Sinin tuotteet ovat kyllä hyviä. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

Ei varmaan ole tylsää päivää,kun mies keksii kaikenlaista😆 Mukana arvonnassa!

Mukana ollaan 😍

Mukana. Uudet harjat olisivat tarpeen.

Mukana!😍

Mukana arvonnassa 😊

Mukana!😍

Mukana! Terassin pesu raksam jäljiltä edessä ja kunnon välineillä mielellään 💪🏼🤩

Mukana 🍁🍂

Oi! Noi hrjat ois ihan huiput! 🥰 Just ajankohtaista kun vanha meni rikki..

Mukana! 👌🏼

Mukana 🤗

Mukana arvonnassa! Sini-tuotteet tuttuja jo lapsuudesta, hyviä ovat 🙂

On kyllä terassilla kokoa, tosi kivan näköinen on kyllä 🙂 Itsellekin olisi tarvetta harjoille!

Ihanan iso terassi! 😊

Meille tulis tarpeeseen nuo välineet omakotitalo asumisessa kun on monta putsattavaa kohdetta. Kunnon välineillä senkin tekisi mieluummin! 😊

Sopisi varmasti myös meidän terassin ja kivetyksen lakaisuuun! 🙂

Mukana🤗

Tarpeeseen tulisi! Täälläkin uusi terassi ja pihalla vaahtera. Lehden lakaisu puuhia riittää!

Tää on niin tuttua terv. Raksa yrittäjän puoliso 😅🤭

Tulis tarpeeseen!

Mukana arvonnassa 🙂

Hieno terassi teillä 😊 Mukana arvonnassa!

Mukana, Juuri muuttamassa rivariin niin tarvetta on 🙂

Mukana😊 piha hommat vielä edessä 😬

Mukana arvonnassa 😊 käyttöä olisi meille tällä paketilla

Tosi kiva ja iso teranssi teillä 🙂 Sinituotteet on kyllä testattu hyviksi myös täällä.

Mukana arvonnassa 😊

Eikäää, mä haluun kanssa tollasen terassin!!! Mutta uuden terassin puutteessa kyllä noi siivousvälineetkin tulisi tarpeeseen. 🙂 🙂 🙂

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X