Antakaa meille aikaa toipua

Kuinka monta raskauskiloa sinulle kertyi? Jäikö kaikki synnärille, vai yritätkö vielä karsia kiloja? Entäs raskausarvet, tuliko sellaisia? Tai se kuuluisa röllykkä, ruma sektioarpi, riipputissit? Meidän keho tekee ison työn raskausaikana, sekä tietysti myös synnytyksessä sekä sen jälkeen. Samalla kun yritämme palautua raskaudesta ja synnytyksessä valvomme pienen vauvan kanssa, säädämme imetyksen kanssa ja yritämme hoitaa kotityöt, sekä mahdollisesti myös vauvan isompia sisaruksia.

Miksi sinulla edelleenkin on pyörä vatsa, sinähän synnytit jo. Niinpä muuten tein, mutta ei se keho noin vaan palaudu. Olisihan se jopa vähän hullua, jos keho palautuisi samantien. Silti meillä naisilla on tapana haukkua meidän omaa kehoa ja vaatia siltä nopeaa palautumista, toivoen että raskaudesta ei jäisi jälkeäkään. Sinänsä asia ei yllätä, onhan kaikki naistenlehdet täynnä jumppaohjeita tai laihdutusvinkkejä, jonka avulla saadaan litteä vatsa viikossa ja pyöreä pylly vähintään yhtä lyhyessä ajassa. 10 tapaa poistaa silmäpusseja, bumbum voidetta joka lupaa sinulle muhkean ahterin, ryppyvoide joka kääntää kellon 15 vuotta taaksepäin, spanxit, pushupit, muotoilevat farkut.

Elämä pienen vauvan kanssa (tai ylipäätänsä lasten kanssa), ei todellakaan ole helppoa. Antoisaa, kivaa, ihanaa, todellakin sen arvoista, mutta ei helppoa. Äitinä sitä tuppaa pistämään kaikki muut perheenjäsenet itsensä edelle. Äitien niin kuuluisa ”oma aika” tarkoittaa yleensä että saamme käydä ruokakaupassa tai suihkussa yksin, ilman lapsia. Ennen näitä asioita kutsuttiin kotitöiksi ja perushygienian ylläpidoksi, mutta nykyään se on ”omaa aikaa” tai ”vapaa aikaa”. Yksi hyvin nukuttu yö, ilman yöheräämisiä on luksusta ja sillä unella pitäisi pärjätä seuraavat kolme viikkoa, kun valvot vauvan kanssa, koska hampaat tai rokotukset tai masuvaivat.

Vauvavuoden hurrikaanissa voi olla melko haastavaa harrastaa liikuntaa, laihduttaa, nukkua tarpeeksi, syödä säännöllisesti, juoda tarpeeksi vettä. Välillä ihan vaan vessassa käyminen voi olla mahdottomuus. En näe yhtäkään syytä, miksi tähän soppaan vielä pitää lisätä paino sekä muut ulkonäköpaineet. Naisilla on aina ollut kovat ulkonäköpaineet, mutta voisimmeko saada pienen loman niistä, edes synnytyksen jälkeen? Niin että kukaan ei kyselisi miten paljon painamme, tai heittäisi kommenttia meidän ulkonäöstä. Itsehan en muutenkaan ymmärrä, miksi toisen painoa pitäisi kommentoida, mutta varsinkin synnytyksen jälkeen naisille voisi suoda hetken aikaa palautua rauhassa.

Oletpas sinä palautunut hienosti

”Sulle ei sitten jäänyt yhtäkään raskauskiloa!”. Pakko myöntää, että ei jäänytkään, mutta miksi huomio aina kiinnittyy naisen painoon? Samaan aikaan joku huutaa, että siitä omasta vatsaröllykästä ei mitenkään pääse eroon ja raskaus pilasi kehon. Tulen niin surulliseksi joka kerta, kun huomaan miten rumasti naiset puhuvat omasta kehostaan. Tiedämme, että miesten pyytämät ”lisätikit” sekä urpot vitsit ”löysästä pillusta” on väärin, ja onhan se. Siis todellakin on, hyi! Mutta meidänkin pitäisi oppia olemaan armollisempia, varsinkin meidän omaa kehoa kohtaan.

Kuka päätti, että nainen pitäisi olla laiha. Tai että tissit pitäisi olla pyöreät, onhan niitä muitakin muotoja, kuten nyt esimerkiksi ne patakintaat, ja onhan niissäkin hyviä puolia. Niillä olen esimerkiksi ruokkinut kaksi lasta, joten ihan toimivat ovat! Onko raskausarvet tai sektioarpi muutenkaan rumia asioita? Onhan meillä ihmisillä muitakin arpia. Muutama päivä sitten kuulin sattumalta, miten miehet keskustelivat naisten kehosta raskauden jälkeen, tosi alentuvaan sävyyn. Kiehuin. Olisi tehnyt mieli kysyä näiltä sankareilta, mitä he itse ovat tehneet asian eteen. Ovatko nämä miehet ottaneet selvää, miten naisen keho toimii? Ovatko he tarjoituneet vahtimaan lapsia, niin että äiti pääsee lenkkipolulle? Osallistuneet yösyöttöihin, kotitöihin, tehneet terveellisiä ruokia? Tuskin. Joten naama kiinni!

Olisi tosi mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä olette teidän kehosta? Koitteko paineita ”toipumisesta”? Kannustan teitä keksimään edes yhden positiivisen asian teidän omasta kehosta ❤️

Kommentit

18 kommenttia
Avatar

Mulla imetys laihduttaa tosi paljon, painan 8kg vähemmän kuin ennen raskautta. Mutta. Häpeän tosi paljon mun imetyksen pilaamia tissejä 🙄 En uskalla valittaa äitikavereille tai kellekään tästä koska mun pitäis varmaan olla tyytyväinen vaan et olin tosi pian synnytyksen jälkeen hoikka 😀

Avatar

Koen paljonkin paineita kun lapsikin on ”jo” 1v 8kk 🙈 vaikka mun kohdalla puhutaan vaan ihan muutamasta ylimääräisestä kilosta ja toisaalta tiedostan että ei tarvisi tuntea paineita. Itkuisen vauva ajan jälkeen olen lähinnä iloinen että ollaan kaikki järjissään ja terveitä, varsinkin kun tämän rumban aikana sairastui koirakin ja sen leikkaus ja kuntoutus on vienyt aikaa ja energiaa. MUTTA pidän huolen etten puhu itsestä rumasti lapsen kuullen. Haluan näyttää esimerkkiä siitä että itsensä saa hyväksyä ja itseä rakastaa. Kun taapero puristelee mun mahaa, sanon vaan että eikö oo äitillä söpö maha, sullakin on ihana maha. Ja puhun liikunnasta hyvinvoinnin näkökulmasta, en laihdutuksen.

Avatar

Amen!

Nimimerkillä ”rv 25 paljonko raskauskiloja on normaali”

Avatar

Kiitos tästä postauksesta!❤️ Itse 3kk sitten synnyttäneenä koen suurta ahdistusta omasta kehostani(vaikka ei pitäisi) kun raskauskiloja tuli 24kg ja niistä on 10kg jäljellä ja paino vaan junnaa paikallaan vaikka yrittää syödä terveellisesti ja liikkua ja sitten taas (ainakin somen perusteella) jotkut naiset ovat 1kk synnytyksestä aivan kun ei ikinä olisi raskaana olleetkaan. Tää postaus oli hyvä muistutus siitä että kroppa tarvitsee todellakin aikaa palautuakseen ja täytyy olla armollisempi itselleen tässä asiassa❤️

Desire Nymark

Hei tosi kiva kuulla ❤️ Tässä postauksessa en avannu mun omaa painoa tai ”palautumisprosessia”, mutta tuo 3kk on tosi lyhyt aika! 😊 olin siinä vaiheessa vielä toooodella turvonnut (sormukset ei mahtunu, kasvot ihan turvonneet, samoin jalat :D). Siinä 4kk kohdalla vatsa ”vetäytyi kasaan” ja vasta kuukausi sitten turvotus lähti oikein kunnolla. Sitten vielä se, että mulla ainakin lantio leveni esikoisen jälkeen! Mulla siis tippui paino raskausaikana (hypereemesi), mutta silti lantio oli leveempi. Mun ”normipaino” myös muuttui (ainakin omasta mielestäni :D). Ennen painoin 53kg syömällä terveellisesti ja liikkumalla, nyt samoilla elämäntavoilla painan 58kg, eikä mun mielestä mun ulkonäössäkään ole hirveästi eroa 🤷🏼‍♀️ Eli vaakaa ei todellakaan kannata tuijottaa sokeesti! ❤️

Avatar

Olen siitä vähän outo nainen etten ole juurikaan kärsinyt ulkonäköpaineista. Äitini, joka lähestyy jo eläkeikää, on aina haukkunut ja haukkuu edelleen itseään läskiksi ja ryppyiseksi. Edelleen tyttärenä kauhean surullista kuunnella sellaista, onneksi hänen käyttäytymisensä ei ole vaikuttanut omaan minäkuvaani. Olen ylpeä vahvasta, terveestä kehostani joka on kantanut ja ruokkinut kaksi lasta. Asenne kantaa pitkälle.

Avatar

Ja sitten voi käydä toisinkin päin. Kolme raskautta takana ja joka kerta painoa on tullut 5-8 kg. Ei vaan tartu mikään, vaikka kuinka söisi. Ja kyllä, kahdella viimeisellä kerralla todella testasin ja otin ilon irti tästä! 😀 Söin ihan estoitta herkkuja, kun kerran mieli teki ja missään ei näkynyt! Vauvat olleet 2,8 -3,5 kg. Synnytyksen jälkeen näytin hyvinkin pian siltä, kuin en olisi raskaana ollutkaan. Mutta mutta… Sitten sen seuraavan vuoden aikana painoa on aina tullut n. 10 kiloa, eli enemmän kuin raskausaikana! Imetys ei siis todellakaan ole laihduttanut, vaan laittanut aineenvaihdunnan ihan jumiin. Eikä ne väsyneenä syödyt suklaat varmastikaan ole auttaneet asiaa. 😀 Itse olen siis aina ahdistunut niistä ”imetyskiloista” jotka on tuntuneet niin turhilta. Ja kun välissä on toki joku aina ehtinyt jo kommentoida, miten nopeasti palauduin raskauksista… Mutta sitten taas jälkiviisaana, syynsä niillekin kiloille on varmasti ollut. Meidän vauvat on aina olleet varsin vaativia ja huonounisia, joten jos niistä vuosista selvisi paremmin järjissään vähän pyöreämpänä, niin se oli ehdottomasti sen arvoista! <3 Armollisuutta itselleen ja muille. Ja miehillä EI ole varaa kommentoida asiaa.

Avatar

Mun oma äiti kommentoi minua. Kun näki minut 1 kerran synnytyksen jälkeen taisi olla n 10päivää kiireellisesti sektiosta. Että eipä uskoisi että lapsi on ulkona näytät vieläkin kuin viimesilläsi. Jep ja vauva oli sairaalassa teholla hengitys koneessa tuolloin.

Avatar

Nyt oli todella hyvä ja tärkeä postaus! Kiitos tästä ja mun mielestä tästä aiheesta pitäs puhua enemmän :/

Avatar

Todella hyvin kirjoitettu. Itse sain esikoiseni pari vuotta sitten ja päästiin kotiin kun lapsi oli viisi päivä vanha. Anoppi ja appiukko tulivat käymään heti ja anoppi heti kosketteli mahaani että jäikö tänne joku…
Ja en edelleenkään näin kahden vuoden jälkeen ole omissa mitoissani. Osittain johtuen erkaumasta joka ei ole spontaanisti tai kuntoutuksesta johtuen mennyt mihinkään. Peilikuva masentaa ja se että koko vaatekaappi piti melkein uusi että on mukava olla. Kilojakin jäi toki ja niille voisi tehdä jotain toki mutta silti. Eivät ne erkaumaa pois vie vaikka sitä on parikin ammattilaista yrittänyt kuntouttaa.

Avatar

Itse sain esikoiseni nyt 11 viikkoa sitten ja raskaudesta kertyneet 11kiloa lähti nesteenä pois 2 viikossa ja mahduin lähes heti omiin vaatteisiin. Ainoa mikä muistuttaa raskaudesta on vähän entistä enemmän roikkuva mahanahka ja sen alle piiloon jäävä hailakka sektioarpi.
Loppuraskaudesta olin omasta mielestä ihan ok kokoinen ja vain jalat oli pölkyt. Toiset kuitenkin sanoneet jälkeenpäin että olin valtavan kokoinen 4,6kg vauvan kanssa. Lapsi synnyttyä seuraavana päivänä ihmettelin sairaalassa peilin edessä omaa kroppaani. En tuntenut silloin enkä vieläkään minkäänlaista inhoa tai harmitusta. Enemmänkin suurta ihmetystä miten ensin mahassa asui ja kasvoi joku ja nyt tuo joku tuli ulos. Olin odotusaikana miettinyt miten ”pilalle” kroppa menee yms,mutta lapsen saannin jälkeen en näe peilissä juuri mitään eroa eikä voisi vähempää kiinnostaa onko tuolla arpi vai ei. Jotenkin ehkä vielä aivokemiat sekaisin kun pidän itseäni yhtä upeana kuin ennen lasta ja olen kovin ylpeä 9kk saavutuksestani. Voi kunpa kaikki äidit tajuaisi kuinka upee tyyppi sieltä peilistä katsoo kiloinensa kaikkineen ja näyttäisi henkistä keskisormea arvostelijoille.

Avatar

Ei oo juurikaan paineita ollut. Pientä toki joskus. Kroppa on ihana ja oma synnytysten jälkeenkin.

Avatar

Mä oon pienen ikäni hävennyt omaa kroppaani ja kytännyt painoa sun muuta, joka on junnannut paikallaan vaikka olen mitä tehnyt. Eikä raskausaika helpottanut oloa kun painoa tuli 20kg vaikka suht normaalipainoinen ja keskipituinen olin. Mutta kun vauva syntyi, oman kropan murehtiminen loppui siihen. En ole ikinä ollut niin onnellinen ja kiitollinen kropalleni kuin synnytyksen jälkeen. En antanut ajatusta omille raskauskiloilleni. Kilot lähti putoamaan omalla painollaan ja olin onnekas siinä mielessä että imetys vei minulta kilot ja 5kg ylimääräistä. Elämän arvot keinahtivat kerta heitolla ja tajusin että elämässä on paljon muuta tärkeämpää kuin omat kilot ja selluliitit tms. Tottakai terveys on tärkeää ja tervellinen ravinto ja liikunta, mutta you get the point. Nautin vauva-ajasta täysin rinnoin (myös kirjaimellisesti ;). Kroppani tuntui palautuneen kunnolla vasta varmaan lähempänä vuotta synnytyksestä, joten pliis tuoreet äidit, älkää kiirehtikö!

Avatar

Olen nykyään todella kauheen näköinen ja se tekee mut surulliseksi. Lapsi on vuoden enkä voi näyttäytyä vieläkään miehelleni alasti. Ensimmäisestä lapsesta mulle jäi BMI mukaan 7 kg ylipainoa vuodeksi, kunnes sain sen pois. Sitten lihoin ja laihdun vuorotellen, kunnes odotin toista. Lähtöpaino oli sitten tuo 7 kg ylipainoa. Lapsi on nyt vuoden ja olen 10 kg ylipainoinen. Ekasta palautui vatsa, tokasta ei. En voi kuvittellakaan uimahallia tai kylpylää tai mitään tilannetta missä joku näkisi mut ilman korkeavyötäröisiä alushousuja. Nyt yritän laihduttaa. Vatsaa kun katsoo, tiedän että siitä jää ruma vaikka saisin 5 kg pois. Tuskin koskaan enää olen normaalipainoinen, hoikasta puhumattakaan. Pahinta ehkä on, kun mulla on hoikan mieli ja läskin kroppa.

Avatar

Mulla oli hirveet paineet palautua raskautta edeltävään kuntoon. Raskaana ajattelin että en tuu ikinä mahtumaan mun vanhoihin vaatteisiin, ja se oli mulle ihan ok. Mut ku synnytyksen jälkeen huomasin miten pieni olin samantien (siis tietysti kohtu/maha oli vielä iso, mut silti se ero oli tietysti iso ku sieltä oli vauva lähtenyt 😀), niin tuli joku ihme hinku laihtua äkkiä. Pelkäsin et muut ajattelee et oon laiskistunut, ku mulla on ollu sellanen ”terveysihmisen imago”. Aloin treenaamaan 3kk päästä synnytyksestä ja miettimään mitä syön. 5kk synnytyksestä taisin jo olla 5kg kevyempi kuin ennen raskautta. Viihdyn nykyisessä kropassa tosi hyvin, en mä sitä sano, mut harmittaa jälkeenpäin et otin paineita laihtumisesta ku vauvanhoidossa oli kyl ihan tarpeeksi, meillä on ollu keskimääräistä enemmän haasteitakin. Nyt en oo kyllä jaksanu enää välittää, paino pysyy poissa imetyksen ja lapsen kanssa ulkoilun avulla. Ihan turhaa stressasin.

Avatar

Ihanko tosissaan aikuiset ihmiset, naiset, ne jotka yrittää itsekin kasvattaa yhteiskuntakelpoisia kansalaisia kysyy tälläisiä kysymyksiä tosissaan? MYÖTÄHÄPEÄ! Ei varmaan hirveen hutiin mene, jos rohkenen epäillä, että tuskin omalla nimellä ja kasvoilla tuollaisia kysyisi… Kiitos muuten blogistasi. Viihtyisä ja asiallinen, mutta ei liian totinen.

Avatar

Minulla raskauskilot jääneet heti synnärille, molemmista lapsista päässyt seuraavana päivänä kotiin. Esikoisen imetyksestä kuihduin todella rumaksi, syömisistä huolimatta. Olen 173cm pitkä ja pahimmillani painoin 48kg, tapahtuneesta neljä vuotta aikaa ja voin kertoa, että kun katson niitä kuvia, niin voi jestas kuinka kamalan näköinen olinkaan! Luut törröttivät enkä näyttänyt lainkaan terveeltä. Nyt kakkosen imetyksessä laihduin myös, mutta en onneksi noin rivoihin lukemiin! Kakkonen syntyi helmikuussa ja imetys jo loppu.. muutaman kilon olen kerryttänyt sen loputtua. Ainut mitä raskaus, imetys ym on kroppaani jättänyt on se, että minulla ei ole enää laisinkaan rintoja. Häpeilen niitä todella paljon ja missään en halua näyttäytyä. Rannallakaan ei tullut kesällä käytyä. Häpeilen asian kanssa ja se vaivaa minua päivittäin. Miehen kanssa asiasta olen keskustellut ja kerroin, että itsetuntoni tuskin palautuu enkä pysty intiimeistä hetkistämmekään ottamaan iloa irti täysillä kun häpeän rinnattomuuttani. Miehelle kelpaisi, mutta se ei valitettavasti auta kun itse ei itselleen silti kelpaa. Toivon, että olen asian kanssa joskus sinut tai sitten säästän ja otan pienet silikonit.. ei ole naisen elämä helppoa…

Avatar

Esikoiseni oli vajaan kahden kuukauden ikäinen kun oma isäni kommentoi että mun pitäis lähteä jumpalle että pääsen raskauskiloista eroon. Tuossa vaiheessa oli vielä 6 kg raskauskiloja jäljellä. Mun isä nyt onkin aivan uskomaton kusipää ja ennenkin kommentoinut minun, täysin normaalipainoisen, hoikahkon tyttärensä painoa ja ulkonäköä.. Kaikki miehet vois tosiaan pitää turpansa kiinni helvetti vieköön.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä