Meidän joululahjat herätti keskustelua, kuten arvasinkin. Tällä kertaa kritiikki osui vaatekasaan, jossa oli Metsolaa, Gugguuta, Kaikoa ja Mini rodinia. Osa teistä oli tosi pettyneitä, koska ette jaksa nähdä merkkivaatteita. Olin kuulemma rennompi ennen, ja enemmän samaistuttava. On tietysti ikävää, että osa teistä ajattelee näin. Moni teistä varmaan myös ihmettelee miksi minusta yhtäkkiä kuoritui tällainen merkkivaatefriikki, joten haluan avata tämän asian vähän enemmän.
Meidän lapset eivät käytä pelkkiä merkkivaatteita. Kaapista löytyy myös Newbietä ja Zaraa, mutta se on totta, että suosin merkkivaatteita nykyään. Välillä ostan käytettyä ja välillä uutta. Valitettavasti minun on pakko myöntää, että koen kirppistelun aika raskaaksi. Kirppariryhmissä pitäisi olla aktiivinen koko ajan, eikä mulla riitä aika sellaiseen. Käytetyistä merkkivaatteista pyydetään melkein saman verran kuin uudesta, välillä jopa enemmän, jos kyseessä on joku harvinainen herkku. Haluaisin ostaa enemmän käytettynä, mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa.
Itse en koe olevani merkkifriikki, vaikka meidän lapset käyttävät merkkivaatteita. En seuraa mitään droppeja, enkä metsästä jotain tiettyä vaatetta. Joululahjaksi Belle toivoi metsolan pupulakanoita, ja niitä kyllä yritin metsästää, mutta olivat niin kiven alla enkä ole valmis maksamaan enemmän käytetystä kuin uudesta, joten annoin olla. En myöskään syynaa millaisia vaatteita muut käyttävät, koska minulle ne ovat edelleenkin vaan vaatteita. Suosin usein neutraaleja sävyjä, koska ne miellyttävät silmää. Olen juuri se tylsä musta, valkoinen ja beige – tyyppi. Muuten en niinkään välitä.
Miksi sitten merkkivaate?
Ennen kauhistelin merkkivaatteiden hintoja. Viisikymmentä euroa yhdestä pienestä rätistä, jota käytetään muutamia kertoja! Nyt kun itse myyn käsintehtyjä rusetteja ymmärrän, että laatu ja eettisyys maksavat. Näistä kahdesta asiasta olen valmis maksamaan. Metsola, Kaiko ja Gugguu ovat suomalaisia yrityksiä, mikä tietysti on tosi iso plussa. Varsinkin nyt koko tämän koronahässäkän keskellä, pyrimme suosimaan kotimaista sekä pienyrittäjiä. Haluan tietysti että ihmiset tukevat meidän pientä yritystä ja arvostavat käsityötä sekä laadukkaita materiaaleja, joten miksi en toimisi näin itsekin. Practice what you preach.
Olen niin kyllästynyt pikamuotirätteihin, jotka eivät kestä muutamaa pesua pidempää. Vaatteet saattavat olla ommeltuja huonoissa olosuhteissa, eikä työntekijöille välttämättä makseta asianmukaista palkkaa. En tiedä mitä meidän pyykkihuoltoa vaivaa, mutta nuo pikavaateketjujen bodyt ja t-paidat menevät oikeasti pilalle muutaman pesun jälkeen. Joko kulahtavat, menettävät muotonsa, nyppiintyvät tai sitten saumat repsottavat. Toisaalta ne eivät myöskään ole tehtyjä kestämään. Eli siirtyminen merkkivaatteisiin ei niinkään johdu siitä itse merkistä, vaan laadusta ja eettisyydestä. En ole tehnyt tästä asiasta mitään isoa numeroa, koska uskon vahvasti siihen, että jaloilla ja rahapussilla kannattaa äänestää. Tiedostan kuitenkin, että kaikilla ei ole mahdollisuus siirtyä pikamuodista merkkivaatteisiin, vaikka haluaisi, joten en jaksa saarnata teille. Eihän se muutenkaan kuulu mulle, millaisia vaatteita te päätätte ostaa teidän muksuille.
Ymmärrän hyvin, että tämä on asia mihin kiinnitetään huomiota. Itse olen joskus ollut ihan samanlainen. Väitin, että en ikinä tuhlaa lastenvaatteisiin rahaa, ihan vaan koska ne ovat jotain tiettyä merkkiä. Kuvittelin myös, että merkkivaatteita hankitaan tietynlaisen statuksen takia. Miksi tuhlata kolmekymppiä yhteen paitaan tai bodyyn, kun henkkamaukalta saa viisi saamaan hintaan. Otsikkoihin pääsi lapsityövoima ja nälkäpalkkoja, ja silloin päätin että en enää halua tukea tällaista puljua. Olisin tietysti voinut sulkea silmäni, tai katsoa toiseen suuntaan, mutta en voi väittää että en ole tietoinen asiasta.
Minkä merkin vaatteita te suositte ja miksi? Ja minkälaisia fiiliksiä merkkivaatteet herättävät, tai se että me nykyään käytämme merkkivaatteita? Mun oman analyysin mukaan blogista tykättiin enemmän silloin, kun täällä ei vielä näkynyt merkkivaatteita.
Kommentit (44)
Olet päiväkodin painajainen. Usein tuollainen äiti saa hirveät ravarit jos pikkupirkko on vähän värittänyt näitä merkkivaatteita. Ei meillä riitä henkilökuntaa vahtimaan pirkkosi paitaa. Nämä samat vanhemmat usein kuljettavat lapsiaan päivähoitoon ilman turvaistuimia. Kaikki on suhteellista.
Tämän hetken oma ”merkki” suosikki Melliekodesing 🙌🏻🙌🏻🙌🏻 Suomalaista työtä ja todella laadukkaita vaatteita. Myös pitkä ikäisyyteen panostettu suunnittelussa. Aika paljon kertoo, että oma vauvani käytti samaa bodyä syntymästä puolen vuoden ikään asti eikä vaatteessa mitään muuta ”vikaa” kuin pientä haalistumaa, jota en olisi huomannut ellen olisi ostanut samaa bodyä kokoa isompana 😄
Tämän hetken oma ”merkki” suosikki Melliekodesing 🙌🏻🙌🏻🙌🏻 Suomalaista työtä ja todella laadukkaita vaatteita. Myös pitkä ikäisyyteen panostettu suunnittelussa. Aika paljon kertoo, että oma vauvani käytti samaa bodyä syntymästä puolen vuoden ikään asti eikä vaatteessa mitään muuta ”vikaa” kuin pientä haalistumaa, jota en olisi huomannut ellen olisi ostanut samaa bodyä kokoa isompana 😄
Oma lempparimerkki on Mini Rodini, koska rakastan erilaisia kuoseja. Gugguun housut ovat ainoat, jotka meidän hoikalla lapsella pysyvät päällä. Ostan vaatteista suurimman osan käytettynä ekologisista syistä. Merkitönkin meille kelpaa jos vaate vaikuttaa laadukkaalta. Vasta nyt, kun itsekin huomasin miten hyvillä hinnoilla merkkivaatteet saa myytyä eteenpäin, ymmärsin itsekin tämän ”manian” merkkivaatteiden ympärillä. Lisäksi tietysti eettisyys on iso plus! Esim. pohdiskelin talvihaalarin ostoa. Vaihtoehtoja oli kaksi, Reiman 180e maksava haalari ja Mini Rodinin 220e haalari. Reiman haalarissa maksaa ehkä laatu ja merkki, ei mikään muu, kun taas MR haalari on ekologinen ja eettinen. Valinta oli lopulta helppo!
Meillä enimmäkseen gugguuta, minirodinia, metsolaa, newbietä sekä muumia. Huomannut myös itse että jos vertaa vaikkapa Tokmannin ja gugguun bodyjä keskenään, Tokmannin bodyn saa heittää roskiin parin käyttökerran jälkeen muotonsa menettäneenä mutta taas gugguu on vielä kymmenen pesun jälkeen kuin uusi. Eli periaatteessa hinta tulee olemaan suunnilleen sama kun vertaa hintaa ja käyttökertoja.
Mä laitan tähän Desiree saman teksitin minkä laitoin toiseen samantyyliseen blogiin, lähinnä niille ihmetteliöille, että miten on esim varaa tähän lystiin😊
Täällä äiti joka suosii suomalaisia lastenvaatteita! Kun olin raskaana sanoin etten aijo pukea lastani merkkiin jos ei oteta mukaan muutamaa juttua mitä tiesin ja himoitsin. Lapseni on jo reilu 3-vuotias ja meiltä taitaa löytyä enemmän ”merkkiä” kun perus hm. Ja olen erittäin kiitollinen, että olen löytänyt nämä ihanat lastenvaatevalmistajat vauvan myötä😊
Syyt miksi ostan kyseisiä vaatteita on yksinkertaisesti se, että ne kestää ja niistä saa rahat aika hyvin takaisin ja ne ovat omaan silmään kauniimpia kun marketin vaatteet. Ostan vaatteet yleensä alesta, outletista tai fb kirpparilta! Muutamia todella must have juttuja ostanut ovh hinnalla.
Laitan alle muutaman esimerkin:
-Kaikon housut ale 30% hinta n. 25e
eteenpäin myin housut 25spk eli 21.50e housuille jäi hintaa siis 3.50e
-Gugguun puuvilla tupsupipo alesta 27€
Eteenpäin lähti 23spk, hintaa pipolle jäi 7.50€
– Kaikon huppari kirppis (uusi lapullinen) 40€
Hupparin myin 38spk hintaa jäi 5.50e
Listaa voisin jatkaa aika pitkään ja lukemat ovat samaa luokkaa, kaikista vaatteista yksikään ei ole mennyt rikki eikä varota vaatteita käytössä. Muutamat tarhat ovat olleet sitkeitä ja eivät ole lähteneet tässä esimerkki:
Metsolan legginsit kirppikseltä 20spk (16.5€)
Myin ne tahraisena 10spk ja hintaa jäi 13€!
Muutaman talvihaalarin olen myös myynyt samalla hinnalla millä itse ostanut eli käytännössä olen saanut lapselleni ilmaiset talvihaalarit.
Uskallanpa myös sanoa, että moni muukin äiti on tämän hoksannut ja siksi myös mielummin panostaa vaatteisiin, eettisyyden, ulkonäön jne.. Takia 😊
Raha-asioistani mainitsen sen verran, että olen kotona ollut lapsen kanssa melleen 3-vuotiaaksi asti ja rahaa ei todellakaan ole. Olen alunperin ostanut vaatteita palkkarahoillani ja säästöillä ja aina kun myyn laitan jemmaan ja ostan uusia! En tässä 3-vuoden aikana ole menettänyt muutamia satoja enempää rahaa..
Jos vähääkään seurataan kirppiksiä, niin todella huonosti saa liikkumaan perus hm vaatteita, niistä valehtelematta maksetaan max 2€ jos sitäkään ja siihen vielä postit päälle.. Veikkaanpa jos lähdetään tarkastelemaan kumpaan menee enemmän rahaa niin jokainen voi päätellä 🤷♀️
Ja vastaus sun kysymykseen: Mainio ja Kaiko tällä hetkellä lemppareita
Perus gugguuta löytyy ja metsolaa myös, olispa kiva löytää joku ihana uusi lastenvaatemerkki!
Ihanaa että joku tuo tämän asian esille!
Itse ompelen paljon vaatteita juuri Metsolan ja Paapiin kankaista ja silloin viimeistään huomaa kankaan laatu erot. Aluksi käytiin halpoja kankaita jonka alkuperämaa ei ollut tiedossa… mutta kuin lapset lopuksi alkoi suosia enemmän juuri näitä ”merkki” kankaita tai luomu tuotteita ihan vaan mukavuuden takia aloin tekemään päätöksiä lasten vaatteiden suhteen kankaan mukaan eikä hinnan.
On niitä kaallita kankaita/ vaatteita tullut vastaan jotka eivät laadultaan kohtaa hinnan kanssa mutta virheistä oppii ja eikö pääpointti olle että löytää semmoiset vaatteet lapselle jossa ne itse viihtyvät. Reiät ja voi aina korjatta 🙂
Lähes kaikki merkkiä mutta käytettynä ostettu. Laatuero niin huima enkä halua tukea pikamuotia.
Meidän poika käyttää edelleen samaa Metsolan bodya kuin juhannuksena. Body on ostettu kirpparilta ja tosiaan poika on kasvanut normaalisti. Materiaali vaan on niin mielettömän pehmeä ja joustaa eikä näytä kireältä. Pesuja on takana kymmeniä.
Meillä taas Gugguun vaatteet ovat kiristyneet pesuissa eikä käyttömukavuutta juuri ole.
Pikkuvauvalle en todella panosta merkkivaatteisiin, koska niiden käyttöikä on minimaalisen lyhyt (paitsi Metsolan pipot on ollu alusta alkaen) 🤩 Nyt esikoisella (104/110) on pääosin Metsolan, gg, ja muita ns merkkivaatteita koska ainakin Metsolan vaatteet ovat kestäneet järkyttävän hyvälaatuisina 👌 kuopukselle kans jemmassa enemmän merkkiä 98cm-> kun käyttöikä pitenee ja laatuvaatimukset korostuu.
Hei!
Samanlaisia mietteitä. Eniten meillä on vaatteita, jotka ollaan saatu ja niitä kyllä käytetään paljon ja laitetaan sitten kiertoon, kun aika on. Näiden vaatteiden merkkeihin en ole edes kiinnittänyt huomiota. Uutena ostan vähän, mutta kun ostan, ostan kivijalkaliikkeestä kotimaista (tai vähintään pohjoismaista) merkkiä. Laatu, käytännöllisyys ja eettisyys ratkaisevat. Myös Eetti ry:n listaus auttaa valinnassa. Eräskin pyjama ketjukaupassa oli tosi kaunis, mutta kun näin valmistusmaan, kaunis kuosi muuttui päässäni saastuneeksi joeksi, josta paikalliset lapset ottavat käyttövetensä.
Minulla on varaa valita eettisemmin, kun ostan uutena. Se vara valita tarkoittaa sitä, että en ehkä voi satsata kaikkeen niin paljon. Esimerkiksi omat kampaajakäynnit tuppaavat aina lykkääntymään. Lapsille on kuitenkin pakko tehdä hankintoja, joten jos voin valita eettisemmin, haluan valita eettisemmin. Kaikki eivät voi valita.
On hieman inhottavaa, että tuomitaan statuksen perässä juoksijaksi heti, jos lapsen päällä on tiettyä vaatetta. Koskaan emme tiedä valintojen taustoja, jollemme kysy.
Meillä on lapsella melkein koko vaatekaappi PoP in vaatteita. Ihan vain koska vaatteet istuu kunnolla, on järkevän hintaisia ja ennen kaikkea kestää toistuvat pesut ilman nukkaantumista tai vanumista. Eli pysyy muodossaan ja siisteinä. Lapsi saa painaa leikkimään just niinkuin haluaa, ilman vaatteiden varomista. Ja vaatteet jäävät seuraavalle käyttäjälle siistissä kunnossa.
Ja niin, on meilläkin ollut niitä h&m, lindex vaatteita, mutta ne ei vaan kerta kaikkiaan kestä tuota pesun määrää vaan menettävät muotonsa, värinsä ja nukkaantuvat nopeasti.
Meillä nuorimmat, joiden vaatteet saan vielä päättää, käyttävät lähinnä merkkivaatetta juurikin eettisyyden vuoksi. En kuitenkaan koskaan osta mitään ovh:lla, vaan odottelen alennuksia ja sen verran näen vaivaa, että selvitän, missä/ millaisissa oloissa vaatteet tehdään. Merkki ei tietenkään automaattisesti takaa laatua, joten ostan vain sellaista, minkä olen käyttöä ja pesua kestäviksi todennut, kuten Papun, Gugguun ja OMINin trikoot. En osta esim. Gugguun collegevaatteita, koska niissä hinta ja laatu ei mun mielestä kohtaa. Mun suosikki on OMIN, koska tykkään siitä tyylistä ja vaatteet myös tehdään Suomessa. Ja koska ostan alesta ja myyn sitten eteenpäin, niin esim. 25 e uutena maksaneesta siististä paidasta saa helposti 10 e kirppiksellä. Näin ollen paidalle jää lopulta hintaa 15 e.
Meille aika moni vaate tullut käytettynä. H&M, kappalh ja perusmarketeista ostettuja nuo on. Hyvin on kestäneet. Ei ole nyppääntyneet, ei reikiä yms. 60 asteessa pesen hajuttomalla pyykinpesuaineella. Kerran saanut yhden merkkibodyn, joka oli nyppääntynyt ja menettänyt muotonsa, joten itse en usko tuohon että vain merkkivaatteet on kestäviä. Omat vaatteetkin on merkittömiä ja hyvin on kestäneet käyttöä. Kaapissa on paitoja ja takkeja jotka olen ostanut 14 vuotta sitten. Ehjiä on. Ei vaan oikein mahu enää päälle. 🙈 Se kyllä aina mietityttää, että minkälaisissa olosuhteissa vaatteita tehdään. Tosin siitäkin oli tutkimus, että osa näistä merkkivaatteista tehdään nykyään Kiinassa, Thaimaassa yms. maissa huonoissa oloissa. Itselleni on ihan sama mitä muut pukee päällensä. Tosin ne tyypit jotka tekee numeron siitä, että käyttäävät vaan merkkituotteita ja kertoovat kaikkien vaatteidensa hinnat ja ihmettelevät miten joku voi ostaa vaatteensa perusmarketeista alkaa ärsyttämään. Ja myös ne vanhemmat, jotka pukee lapsensa merkkivaatteisiin, eivätkä sitten anna lapsien leikkiä ja touhuta, ettei vaan kalliit vaatteet likaannu tai mene rikki.
Mun mielestä jokainen pukeutuu ja pukee lapsensa kuten haluaa 🙂 Itse suosisin ehkä enemmän merkkivaatteita jos olisi rahaa.
Vaikka se siltä välillä tuntuukin niin se, mitä puet lastesi päälle ei oo kenenkään muun kuin teidän perheen asia! 🙂 Meidän tytöillä on merkkiä ja merkitöntä – itelle kirppistely on harrastus ja ostan mielelläni käytettynä etenkin sellasta, jonka tiedän kestävän. Enää tosin en herkuistakaan suostu maksamaan yli ovh vaan ostan suoraan uutena… Esim. Kaiko kestää monen lapsen käyttöä ja paremmalla omalla tunnolla ostan isommalle uutena merkkiä, kun voin säästää sen pienemmälle! Sulla on sen verran neutraali maku, että varmasti moni noista teidän tyttöjen vaatteista, esim. bambit, menee myös pojalle, jos teille siunaantus vielä semmonen joku päivä 😉
Meillä molempien lasten vaatekaapit pelkkää merkkiä. Ei statuksen takia vaan nimenomaan eettisyyden ja kierrätyksen näkökulmasta katsottuna. Mua ei kirpaise maksaa bodysta kolmekymppiä, tiedän että saan sen myytyä kahdellakympillä jolloin mulle jää sille hintaa kymmenen euroa ja vaate jatkaa elämäänsä uudessa kodissa. Joku hikipajabody maksaa saman verran jos ei enemmän ja ne menee joko roskiin tai ilmaiseksi kiertoon, harvemmin voi edes laittaa eteenpäin koska laatu on niin huonoa.
Mutta niin, lempparimerkkejä meillä on Omin, Taival, blaa, kaiko, mainio, mr, gugguu (tietyt printit), Metsola, Wilkas, molo, popupshop nyt näin äkkiseltään. Paljon käytetään myös Addua mutta se ei kyllä kovin eettinen ole..
Ja minuahan ei kiinnosta miten joku muu pukee lapsena, kunhan pukee asianmukaisesti. En tajua miksi merkkivaatteita käyttäviä pitää moralisoida ja ihmetellä miten voi laittaa paljon rahaa kledjuihin ja väittää että
Sitä tekee vaan statuksen takia? Pukemisrauhaa kansalle!
Itselläni vankka 20-vee kokemus lastenvaatteista ja on tullut hyvä kokemus mitkä toimii meillä. Ostan kirpparilta varsinkin näitä halpis merkkejä, koska jos Hm body on käytön jälkeen hyvässä kunnossa niin tiedän, että se kestää jatkossakin. Meillä on 3tyttöä ja vahimmalle ostan eniten ”merkkiä” koska tiedän, että hyvä vaate kiertää sitten 3neitiä läpi. Metsolasta ja Mainiosta meillä on hyvät kokemukset. Gugguu taas on kiikun kaakun..osa malleista on semmoisia ettei istu lasten päälle millään ja osassa on tuo, että värit ei pysy..myös osa materiaaleista imasee tahrat niin ettei irtoa vaikka mitä tekisi. Koska teillä on rahaa ostaa millaisia vaatteita haluatte tytöille niin miksi ette tekisi niin, tässä maailmassa tarvitaan myös sitä kulutusta.
Suosittelen tutustumaan suomalaiseen Melli EcoDesign vaatteisiin. Ne ovat luomupuuvilla a, suunniteltu ja tehty suomessa
Kiitos vinkistä, täytyy tutustua 😍👍🏻
Meillä on vaatteet oikeastaan kaikki kirppiksiltä ja aika paljon merkkivaatettakin, mutta puolet ihan lindex ym. Hyvä vaan, että osa ostaa merkkivaatteet uutena, niin niitä löytyy sitten käytettynäkin. Oon löytänyt hyväkuntoista sopivaan hintaan, vaikka välillä näkee rikkinäisiä tai kulahtaneita ylihinnoiteltuna.
Olen tykännyt lapsesta asti neutraaleista tai ainakin väreiltä omaan silmääni toisiinsa sopivista vaatteista, joten olen tyytyväinen, että ne on nyt muodissa. Saa nähdä, mitä lapset isompana itse ovat vaatteista mieltä.
Meillä on kirppareilta tai alennuksesta ostettuna (muutama täydellä hinnalla ostettu) Gugguuta, Vimmaa, Blaata, Papua ja Metsolaa, muutama Adidaksenkin setti eksyn joukkoon. Itsellänikin on Vimmaa, Papua ja Blaata. Blaahan oon ollu erityisen tyytyväinen! Kestää ja kestää lisää.
Myös diy-vaatteita meil on jotain. ÄP-pakkauksen vaatteet on ollu käytössä ☺️ Myös ihan perus H&M löytyy, yritän suosia kirppareita nii et sieltä ostan merkkivaatteita ja saan myytyä samalla rahalla pois millä ostin ellen jopa kalliimmalla 😅 Joten käy heti paremmaksi ku perus H&M vaate mikä kulahtaa hetkessä
Tytär syntyi 2013 ja olin aivan kauhuissani vaatteiden hinnoista, varsinkin merkkien. Ekat merkit oli pop, joita ostin kun lapsi läheni 1,5v. Sitten tuli marimekkoa, vimmaa ja kaikkia perus kotimaisia. Vimman legginssit oli täydellisiä hoikalle tytölle. Ronkeli tyttö jätti gugguun jumpsuitin käyttämättä ja muutkin gugguut jäi kaappiin. Tästä viisastuneena lopetin kaikki merkkiostot ja siiryin hm.comiin. Nyt koululaiselle olen ostanut vähän jotain merkkejä. Mielestäni hm:t kestää pesut aivan hyvin. Toinen lapsi on nyt 1v ja suurinosa vaatteista on alevaatteita, merkit varsinkin.
Mua ei ärsytä muiden merkkivaatteet, mutta sävysävyyn tai niihin tylsiin harmaisiin ja beesseihin puetut lapset vähän naurattaa. Yleensä näillä myös näkyy isosti merkit pukeutumisessa. Tai ehkä heidän vanhemmat naurattaa. Mutta mä olen väsynyt mutsi, jonka tytär on noin 2 vuotiaasta asti päättänyt mitä pukee tai ei pue ja näyttää koko ajan joltain karnevaalilta ja mä en vaan jaksa välittää.
Aika ilkeää nauraa kenenkään vaatteille. Ehkä ne lapset myös itse tykkää niistä harmaista tai beigeistä vaatteistaan, ovat jopa voineet valita ne ylleen.
Jonkunhan ne vaatteet pitää uutena ostaa, että muut voi sitten ostaa käytettynä kirppikseltä. Ostan itsekkin paljon uutena, samoista syistä kun sinä. Meillä tosin vain muutamia merkkivaatteita ja suurimmaksi osaksi newbietä juuri hinnan takia.
Niin ja mä taas en koskaan oo tykännyt neutraaleista vaatteista lapsella. Musta nykyään kaupoissa onkin liikaa neutraaleja vaatteita lapsille. Ehkä tässäkin on menty liikaa siihen kun lapset yritetään pukee niin muodikkaasti ja samantyylisesti kun aikuiset. Mä tykkään että vaatteissa on kuvia ja värejä.
Mä ostin siihen asti kun tyttö 5-6v. Melkein kaikki vaatteet kirpparilta. 6v. aika vähän enään. Syyt tähän raha, sieltä löytyi ihan hyväkuntosia vaatteita ja olin ihan liikaakin hullaantunut kirppareihin. Kirppistely oli sillon mun harrastus. Se ihana tunne kun löydän jonkun ihanan vaaatteen tai lelun sieltä. Ja tuli vähän liikaakin ostettua lapselle vaatteita ja leluja kirppikseltä. Sitten 6v. lapselle oli niin vaikee enään löytää hyväkuntosii vaatteita kirppikseltä että jätin kirppikset. Nykyään osta yleensä lindexiltä, kappahallista, prismasta ja joskus myös urheilukaupoista vaatteet lapselle. H&m ostin ennen myös, mutta nykyään aika vähän enään sieltä, kun tuntuu että laatu niin huono, että ei voi aina myydä eteenpäin, kun yhdellä lapsella kulutettu loppuun. Merkkivaatteet on liian kalliita mulle, mutta ajatusta pidän hyvänä, jos vaan rahaa on niitä ostaa.
Avaamatta vielä jäi, mitä tarkoitetaan merkkivaatteella?
Kun omat lapseni olivat pieniä, merkkivaatteina pidettiin Elleä ja Burberrya.
Jos hyvää ja kotimaista toivoo, niin suosikkimme on Ruskovilla.
Mainiota käytimme sen aikaa, kun lapsillemme mahtui. Valitettavasti sieltä ovat jo koot loppuneet kesken. Ihan ensimmäisestä/ensimmäisistä mallistoosta ostettiin ekat yöpuvut, jotka palvelivat vuosikausia vanhimmasta nuorimpaan pysyen aina kauniina ja kuosissaan.
Marimekko on tällä hetkellä nuoren koulutytön mieleen.
Meillä lapsillä on aika lailla puolet lindex, kappahl & name it ja puolet blaa, metsolat, gugguu ja moloa. Meillä lähtökohtaisesti 2 poikaa (5&6v) käyttää merkkivaatteen leggareita ja sit halpis paitaa. Koska harvassa housussa on sitä kiristysvyötä joten pyllyttömiltä pojilta tippuu housut alas 🤣 Itseäni ärsyttää miten vaikea on löytää oikeasti suomalaisia vaatteita. Jollain yrityksellä tiettyt vaatteet tehdään suomessa mutta ei läheskään kaikkia kyseisen merkin vaatteita. Tai sit on pelkkä suunnittelu Suomessa. Esim metsola ei ole suomessa tehtyä laisinkaan, gugguu tekee suomessa vain merinot… Minusta se ei ole suomalainen jos se tuotetaan muussa maassa kun meillä Suomessa. Tämä on vähän sama kun muumimukit, design in finland made in thailand ei tue suomalaisia työntekijöitä, toki muutamaa henkilöä brändin takana.
Minusta jokaisella on oikeus pukea lapset juurikin niihin vaatteisiin joihin haluaa, ilman kritiikkiä. Olkoot kulahtaneet ryysyt tai viimeisenpäälle sommitellut merkkisetit. Kunhan saa puhdasta päälle.
Oon ihan samaa mieltä! Kyllä sen laadun huomaa lastenvaatteissa kun niitä saa olla kokoajan pesemässä. Ja jälleenmyyntiarvo on ihan eri näillä merkkivaatteilla. H&M bodyt sun muut ei meinaa mennä millään kaupaksi, mutta käytetyistä merkkivaatteista maksetaan välillä ihan liikaakin 😀 En kyllä ees ymmärrä miten se on keltään muulta pois, jos joku haluaa panostaa vaatteisiin..
Meillä on pääsääntöisesti Kaikoa ja Metsolaa, löytyy myös ihan perus H&M, newbie, lindex jne… Ostan suurimmaksi osaksi kaikki netistä facebook kirppareilta/torista. Osa syy miksi ostan merkkiä on se, että ne kestää ja niillä on jälleenmyynti arvoa. Jos ostan H&M bodyn 10€, saan siitä ehkä korkeintaan 2€ kun sen myyn ja kukaan ei yksistään sille posteja maksa. Jos ostan Kaikolta bodyn 36€ uutena niin voin saada sen myytyä jopa 25e spk, vaikka se olisikin käytetty. Musta on ihanaa, että saa tuotteita eteenpäin eikä jää nurkkiin pyörimään! ja mulla myös nuo H&M vaatteet tuppaa kulahtamaan ja nyppyyntymään tosi nopeasti… ja käytän myös itse myös Kaikon vaatteita sillä ne ovat mukavia ja niissä on ihan älyttömän kauniita kuoseja❤️
Huomaathan siis, että sun käyttö on maksanut 10e-2e = 8e ja merkissä 36e-23e= 13e (jos about 2e postit siis).
Eli vaikka merkistä saa enemmän rahaa suhteessa alkuperäiseen hintaan voi absoluuttinen halpuus mennä ”halpiksen” puolelle.
Köper oftast h&m eller lindex.. tror de dyraste mina barn har i sitt klädskåp är adidasdräkt eller en metsola mössa men annars så bryr jag mej int alls om märkes kläder sålänge dom är snygga och bekväma. Kan köpa på någo kirppis på fb, tycker oxå att alla kläder vi haft som varit ”vanliga” märken (lindex, hm, newbie) har varit hållbara och int alls blivit förstörda snabbare fast dom tvättats ofta. Köpte tex en mini rodini klänning på ett kirppis och den är enligt mej sämre kvalitet och blivit snabbare blekt än vad en h&m/lindex klänning blivit och då har vi använt mini rodinin 2-3ggr och h&m/lindex massor med gånger. Men smaken är som baken, tycker ju nog att gugguu/metsola osv har snygga kläder meeen min plånkka säger nog tack och hej om jag skulle köpa nya märkes kläder helatiden 🤣 favoriten är nog nästan lindex, tycker om deras söta mönster och dom har ganska stilrena kläder, och bekväma!! 😊
Mua itteeni pistää ain vihaks kun ihmiset hypettää gugguuta ja metsolaa kun suurin osa niiden tuotteista suunitellaan vaan suomes ja tehdään sit ulkomailla ja moni ei tätä tajua vaan niitä pidetään suomalaisina vaikka miusta ne ei sitä silloin ole. Ja joo varmaan ei oo yhtä halpatyövoimaa kun jollain h&m, mut toivoisin että ihmiset perehtyis enemmän et mitä se suomes suuniteltu oikein tarkottaa. Sohvila esim valmistaa pipot suomessa ja ne on minusta aika samoissa hinnoissa kun metsola ja gugguu
Gugguun neuleasusteet on ainakin alusta asti valmistettu Suomessa 😊 Sohvilasta meillä ei oo kokemusta, täytyy tsekata se 👍🏻 Yleensä tuppaan ostamaan samalta merkiltä, kun noi koot aina heittelee enkä ole pyörinyt kaupoissa tänä vuonna koronatilanteen takia 😅 Itse ajattelen tämän niin, että haluan tukea Suomalaisia yrittäjiä 😊
Meillä on merkkivaatteista lähes ainoastaan Paapiin vaatteita, nekin taitaa lähes kaikki olla lahjaksi saatuja.
Suurin syy on ehkä raha, koska en yksinkertaisesti suostu maksamaan niin paljoa pienen lapsen ihan tavallisesta sisäpaidasta.
Seuraan kirppiksiä jonkin verran, mutta sieltäkään ei houkuta ostaa esimerkiksi Gugguun mustaa paitaa, joka myydään sanoilla ”merkille tyypillisesti haalistunut ja nukkaantunut”. Miksi ihmeessä ostaisin tällaisen?
En edes tunnista kuoseista tai logoista tiettyjä merkkejä, enkä ole kateellinen jos joku niitä lapselleen ostaa. Ostin kuitenkin lapselleni 100€ maksavat kengät, koska halusin hyvät kengät talveksi. Eli vaikka rahaa olisi, olen tarkka mihin sen sijoitan.
Maksan merkkivaatteiden sijaan ennemmin vaikka ihan yksittäiselle ompelijalle (ja olen näin tehnytkin). Tällöin raha menee oikeasti hänelle, vaikka kankaat olisikin sitten hankittu muualta. Merkkivaatteissa en tykkää siitä statuksesta mikä niissä maksaa, en omissa enkä lapsen vaatteissa. Siksi voin suosia tiettyyn pisteeseen asti ekologisuutta yms., mutta siitä merkistä en halua maksaa ylimääräistä.
Hyvää pohdintaa! Tärkeä muistaa yleisesti, että tuotteen hinta ja merkki eivät automaattisesti kerro kuinka hyvää palkkaa tuotteen tekijät saa. Esim. Marimekko ja Balmuir ovat saaneet noottia epäeettisistä valmistusoloista aiemmin. H&M on taas parantanut vuosien aikana monessa asiassa, esim. käyttää nykyään paljon luomupuuvillaa ja kierrätettyä polyesteriä. H&M menestyi myös ”läpinäkyvyyttä” mittaavassa vertailussa: https://www.iltalehti.fi/muoti/a/bbcbad40-b455-4d8d-956c-45ca70b91e8c
Jos yksi ihminen esittää kysymyksen (miten susta on yhtäkkiä tullu tollanen merkkifriikki?) ei sitä ehkä kannata ottaa kritiikkinä. Itse ohittaisin koko kommentin.
Suurin osa keskusteluista käydään instagramin puolella. En oikein tiedä miksi 🤔 yleensä kirjoitan blogipostauksen, jos jostain tietystä aiheesta tulee paljon kysymyksiä, kuten tästä on tullut 😊
Mun täytyy tähän tosin todeta, että kolmen villin pojan äitinä olen huomannut, että hinta ja laatu ei aina kulke käsi kädessä. On mini rodinin paita, josta lähti värit ekassa pesussa ja Gugguun housut, jotka menettivät mallinsa kuukaudessa. Ja samaan aikaan on lempparipaita h&m:ltä, joka on ollut kolmen suosikki, pesty triljoona kertaa ja on vieläkin kuin uusi.
Itse suosin nettikirppareita ja jatkuvasti seurailen mitä niillä on myynnissä. Ymmärrän kantasi siihen, ettei ole aikaa metsästää kirppareilta tavaraa. Siksi miellän tämän nimenomaan itsellä harrastukseksi koska käytän aikaani netissä pyörimiseen. Olen kanssasi samoilla linjoilla vastuullisuuden ja eettisyyden kanssa, samaan aikaan kuitenkin ahdistaa ajatus maksaa 50€ jostain vaatteesta jossa parin käyttökerran jälkeen todennäköisesti on jonkunlaista reikää tms. ( poika 6v. en tajua miten ne vaatteet jatkuvasti kuluu puhki!?!) ja näitä vaatteita tarvitsee useamman kuin sen yhden. huomasin myös vuosia sitten ettei yksinkertaisesti ole mitään järkeä ostaa uutta ja sitten hössöttää lapselle että ”älä mene sinne/ tee tätä, ettei vaatteet mene likaiseksi/ rikki”. Lapsen työ on mennä ja tutkia, vanhemman homma on varmistaa että lapsella on asianmukaiset vaatteet. Hyvä että nostit asiaa esiin, nimenomaan kulutusideologian kautta. Tervetullutta pohdintaa tähän somen ylikorostuneeseen merkkivaateliitämisen rinnalle. Kiitos!
Itse ostan kirppareilta ja sieltä h&m:sta, sekä prismasta ja cittarista ja se on ihan rahakysymys, en myöskään kirppareilta osta mitään merkkivaatetta, koska ne ovat siellä ylihinnoiteltuja ja ainakin lähiaikoina kun olen kirppareilla katsellut merkkivaatteita, ovat ne aivan kulahtaneita ja niistä pyydetään järettömiä summia.
Tämä on kyllä totta. Merkkivaatteilla on hyvä jälleenmyyntiarvo, mutta välillä ehkä jopa vähän liian hyvä… 😅
Älä nyt vedä omia johtopäätöksiä 😊 Tiedän hyvin, että päiväkodin henkilökunnan aika ei riitä suojaamaan mitään vaatteita yms. Ne tekee parhaansa, mutta ovat ihan tavallisia ihmisiä. Kuten kirjoitin, vaatteet ovat meille pelkästään vaatteita. Välillä ne menee rikki tai tulee tahroja, se kuuluu elämään 😄