desire nymark - Banneri

Täällä podetaan jo melkoista vauvakuumetta. Just nyt tuntuu, että kaikki meidän kaveripiirissä ovat raskaana tai kotona pienen vauvan kanssa, mikä tietysti pahentaa tätä kuumetta. Alkuviikosta kävin kaikki Mytten kaapit läpi, ja löysin hänen kotiutumisvaatteet, eli 50 koon villasetti. Ihasteltimme tätä pientä villasettiä Andreaksen kanssa, ihmettelimme miten hän oikeasti on ollut niiiin pieni ja miten hän on nyt jo on kasvanut niin isoksi. Andreas tietty herkistyi ja katseli taas kalenteria, miettien milloin voimme lähteä pakastealkion siirtoon.


Lapsiluvusta ollaan käyty aikamoisia keskusteluja, koska meidänhän pitäisi päättää kuinka monta huonetta me oikeasti tarvitsemme, ennen kun lähdemme laajentamaan meidän taloa. Minä olen vahvasti sitä mieltä, että kolme on ehdoton maksimi. Andreas taas ajattelee, että kolme on maksimi ”just nyt”. Hän haaveilee suurperheestä ja haluaisi vähintään 3 makkaria lisää. Viilataan lopullisia piirrustuksia, ja päätimme kuitenkin että meille tulee vaan yksi makkari lisää. Tosin ajatuksena on kuitenkin, että työhuoneesta saisi kaksi makkaria lisää, mikäli on pakko. Eli molemmat saivat tahtonsa läpi tässä asiassa.


On toki söpöä, että Andreas haaveilee isosta lapsikatrasta, mutta fakta on kuitenkin se, että minä olen kotona lasten kanssa. Tähän saakka Andreas ei ole halunnut jäädä kotiin lasten kanssa, eikä se myöskään olisi mitenkään helposti toteutettavissa Andreaksen yrityksen takia. Minä taas tiedän, että kolme tuo minulle riittävästi menoa ja meininkiä elämään. Välillä minusta tuntuu, että jo kahden kanssa meinaa kädet loppua kesken. Toisaalta tiedostan myös, että vauvakuume saattaa olla krooninen vaiva. Tämä vauvakuume ei edes väistynyt Mytten synnytyksen jälkeen, vaan itseasiassa paheni. Silloin tuntui että voisin hankkia kymmenen vauvaa lisää nyt heti.

Lasten mukana tulee ne kuuluisat ruuhkavuodet, ja esimerkiksi tämä on ollut sellainen viikko, kun salaa haaveilen eläkkeestä. Eilen rupesin tosissani miettimään, milloin ruuhkavuodet loppuvat. Sitten kun lapset ovat teinejä, ehkä? Vai oikeasti vasta sitten, kun siirrymme eläkkeelle? Vauvat ovat vielä suhteellisen helppoja, jos vaan nukkuvat hyvin, mutta taaperoiän mukana tulee uhmat, sitten päiväkodit ja koulut, mikä taas tarkoittaa vanhempainiltoja, vasuja, harrastuksia jne. En siis oikein ymmärrä, milloin ruuhkavuodet oikeasti loppuvat, koska tehtävälista sen kun kasvaa, kunnes lapset muuttavat pois kotoa.

Andreas jaksaa sinnikkäästi silti haaveilla ”iltatähdestä”. Kesällä Andreas meinaa pitää sekä kesäloman, että loput isyyslomasta, joten katsotaan mitä näille haaveille tapahtuu. Andreas jaksaa edelleen sinnikkäästi uskoa, että eihän meidän pieni vauva nyt ole ”niin vaativa”, tai ”riko tavaroita”. Torstaina hän tyhjensi kaikki keittiönlaatikot noin kymmenen kertaa, onnistui repimään alas yhden verhon (hyvä ettei koko tanko tullut perässä) sekä repimään irti tv tason laatikon jopa niinkin pahasti, että Andreas joutui liimaamaan paskan kasaan. ”Mutta eihän meidän pieni Mytte…”. Eipä kulta, eipä. Näen jo edessäni miten isompi piirtää kirkkoveneitä seinille mustalla tussilla ja pienempi sytyttää verhot tuleen jo heti ensimmäisenä lomapäivänä.

Onko teillä ollut vääntöä lapsiluvusta? Mihin lopputulokseen päädyitte? 😀

Kommentit (24)

Meillä on ruuhkavuodet takanapäin. Vanhin lalsista 25 ja kuopus täytää 15, joten ruuhkavuosia kesti 25 vuotta.
Nyt ehtii itse harrastamaan ja koti pysyy siistinä. Ja voi ihan vaapaaehtoisesti leipoa, ei ole pakko vääntää mokkapaloja futisturnauksiin.
Kyllä sitä pahimpaan aikaa elettiin kuskina, furistreenit, piirrustus, 4H-kerho, kaverisynttärit, vanhempainillat, ym..
Meillä tosi molemmat ovat koko ajan käyneet töissä. Toki silloin kun lapset oli pieniä niin olimme vuorotellen osittaisella hoitovapaalla.

Onko vielä niin että lääkärit sanovat että kolme sektiota olisi se maksimi turvallisuutta ajatellen? Kun lapsena vaan minulle kerrottiin näin. Kun et Deside tästä asiasta mitään kirjoittanut, että jos näin on niin senkin tähden kolme olis sullakin maksimi.

Tämä on ns ”kohtukohtaista” 😄 esimerkiksi Operaatio Äiti Anette sai juuri neljännen lapsen ja ”lupa” viidenteenkin 😄 kaikki tulleet sektiolla siis 😊

Meillä on 3 lasta, vanhinta ”minun”, mutta perheen sisäinen adoptio tulossa, joten kohta kaikki ”yhteisiä” (kuulostaa kamalalta sanoa minun, koska vaikka virallista adoptiota ei olla vielä saatu hoidettua, on kaikki lapset meidän 😊) Haaveilen / haaveillaan vielä yhdestä, mutta ikää on jo 40, joten haaveeksi taitaa jäädä. Yritystä nyt takana lähes vuosi..

Meillä ei varsinaista kiistaa lapsiluvusta ole ollut, ainakaan vielä. Minulla on 3 ja 5 vuotiaat edellisestä suhteesta, miehellä jo aikuiset lapset ja yksi melkein täysi-ikäinen joka asuu äitinsä luona. En ottanut huomioon, että mieheni saattaisi haluta vielä lisää lapsia mutta yllätyksekseni hän alkoi heti suhteen alkuvaiheessa kyselemään haluaisinko minä lisää lapsia. Nyt odotamme ensimmäistä yhteistä syntyväksi loppukesästä. Mies on jo puhunut toisesta yhteisestä lapsesta, minä en ole vielä ihan vakuuttunut haluanko neljännen pienen vielä tähän. Katsotaan, voihan se olla, että minun vanhimman ollessa kakkosluokkalainen niin aika on kypsä vielä yhdelle lapselle. Tilaa ja huoneita meillä kyllä on, autohan siinä menisi uusiksi. Saa nähdä, juuri nyt en tiedä mikä lopullinen lapsiluku tulee olemaan, mutta minulle max. on ehkä se neljä.

Miehen toive taisi olla 2 lasta, minun alusta asti 4. Kolmas vaati mieheltä kypsyttelyä enkä itsekään olisi jaksanut heti ekan parin perään. Sitten kolmas ei ihan yhtä helposti tullutkaan kuin ensimmäiset ja ikäero venahti viiteen vuoteen. Neljäs tuli puolivahingossa ja sen jälkeen itsestänikin porukka on ollut täysi ja siihen asti kroonisena vaivannut vauvakuume parantui.

Ruuhkavuodet teillä vasta edessäpäin 😊 Sitten kun on lapsia tarhassa ja koulussa ja kaikilla harrastuksia useampana iltana viikossa, sekä molemmat vanhemmat töissä, niin huhhei, ymmärtää sen sanan todellisen merkityksen 😅 Nim. neljä lasta

Meillä mies ei alunperin halunnut yhtäkään lasta (hänellä yksi tytär edellisestä liitosta). Sitten lämpeni sille, että aletaan yrittää esikoista. Tulin raskaaksi onneksi nopeasti, vaikka olin yli kolmikymppinen. Esikoisen syntymän jälkeen ajatus pikkusisaruksesta ei jättänyt rauhaan. Meillä oli miehen kanssa tosi vaikeaa ja lopulta esikoisen 1-vuotissyntymäpäivän jälkeen mies sanoi, että voidaan alkaa yrittää toista. Nyt meillä on kaksi poikaa n. 2 vuoden ikäerolla. Ajatus vielä kolmannesta tuntuu ihanalta, mutta mies on menossa vasektomiajonoon ja minullakin ikää 35 vuotta, joten eiköhän meidän perhe ole tässä. Ehtii sitten tekemään muitakin asioita kuin hoitamaan lapsia.

Meillä on 4 vuoden yhdessäolon jälkeen 2 yhteistä lasta. Lisäksi miehellä on 3 lasta edellisestä suhteesta.
Mä oon aina halunnu ison perheen, sitte teininä kuvioihin tuli perussairaus, jolloin lääkäri ilmoitti ettei lapsista tarvitse haaveilla. Myöhemmin aloin selvitellä asiaa kun en uskonut ja eihän tuo tosiaan ollut este lasten hankinnalle. Piti vain sisäistää se, että kyseessä olisi riskiraskaus.
Siinä kohtaa aloin ajatella, että jos edes yhden saisi. Kuitenkin kiva olis 2-3. Toisen lapsen synnyttyä tovin tuntui siltä, että nyt on hyvä. Hiljalleen hiipi kuitenkin ajatuksiin toive siitä kolmannesta. Siitä käytiin melkoinen vääntö ja lopulta vauva sai luvan tulla, jos on tullakseen.
Tällä hetkellä vähän pelonsekaisin tuntein odotellaan suodaanko meille kolmas vai ei. Ja miten sitä selviää siitä pettymyksestä, jos lisää ei enää saada. Toisaalta miettii miten sitä osaa suhtautua siihen, että erittäin suurella todennäköisyydellä kyseessä olisi kuitenkin viimeinen lapsi oman sairauden ja myös sen takia, ettei kroppa loputtomiin kestä raskauksia, kun takana on jo kaksi sektiota komplikaatioineen.

Meillä esikoisen ja kuopuksen ikäero 10 vuotta ja siinä välissä vielä 2 lasta. Yhteensä siis 4 lasta. Nyt kuopus jo 15v.
Ruuhkavuodet kesti 25 vuotta.
Omien lasten lisäksi, toimimme tukiperheenä. Ensin oli yksi, sitten 2 ja lopuksi 3 lasta. Joten viikonloppuisin pöydän ääressä 7 lasta +lasten kaverit.
Meillä molemmat vanhemmat olleet vuorollaan kotona sekä molemmat olleet osittaisella hoitovapaalla.
Nyt nautimme, alle viisikymppisenä, rauhallisista illoista. Kohta hoivaamme omia ikääntyviä vanhempiamme.
Haaveillemme myös isovanhemmuudesta mutta se tapahtuuko näin, ei ole meidän päätettävissä.

Minulla on kaksi lasta edellisestä avioliitosta. Olin suunnitellut lähteväni hoitoihin yksin hakemaan sen kauan kaipaamani kolmannen. Olin haaveillut kolmannesta jo avioliitossani, mutta avioero tapahtui.

Sitten elämä kuitenkin tapahtui uudelleen. Rakastuin.

Miehellä on myös ennestään lapsia, ja valitettavasti lapsiluku täynnä. Rakastan häntä päätä pahkaa, mutta vielä 1,5 vuoden yhdessä olon jälkeen sydämeni on välillä murskana kun tiedän ettei hän tule muuttamaan mieltään. Kipuilen myös siksi, että entäs jos juttumme kaatuisikin 5 vuoden kuluttua, ja silloin on kohdallani liian myöhäistä yrittää raskautta.

Vaikeita asioita!

Meillä on tällä hetkellä kaksi lasta -16 ja -20 syntyneet. Mies oli aluksi sitä mieltä, että kaksi riittää, koska talossa ei ole tilaa kolmelle. Minä vähän naurahdin tälle ajatukselle, koska asuuhan suurperheet pienemmissä taloissa mikä meillä on. No vauva arkea on nyt eletty jonkin aikaa ja asia nousi esille muutama viikko sitten uudelleen. Tulimme siihen tulokseen, että kolmas mahtuisi ihan hyvin perheeseemme jos sellainen, joskus on tullakseen. Päätimme ettemme yrittämällä yritä, koska haluan nauttia tästä vauva-arjesta täysin siemauksin, eli kolmas on haaveissa joku päivä, mutta ei vielä. Ja voihan olla, että mieli muuttuu matkan varrella…

Itse olen aina halunnut kaksi lasta ja vaikka esikoisen vauvavuosi oli ihan hirveä niin silti ajatus toisesta lapsesta ei hävinnyt. Toiselle annettiin mahdollisuus oikeastaan heti esikoisen synnyttyä. Miehen päässä tapahtui kuitenkin jotain kun esikoinen täytti 1v ja pari kuukautta mies oli vahvasti sitä mieltä että yksi lapsi riittää, ei hän halua sittenkään ehkä enempää. Tämä jyrkkä kanta tuli itselleni shokkina ja olin aika rikki työstäessäni ajatusta, mutta kun olin alkanut tämän hyväksyä niin mies myöntyi sittenkin vielä antamaan toiselle lapselle mahdollisuuden. Mutta takaraja oli esikoisen 2v syntymäpäivä. Jos en olisi raskaana siihen mennessä, niin lopetetaan yritys. Tämä oli minusta reilu kompromissi. Tulinkin pari kuukautta myöhemmin jo raskaaksi ja kuopus syntyi vain kolme päivää ennen kuin esikoinen täytti 2v. Tänään pieni tyttömme täyttääkin 1v. Ja hänen synnyttyä tunsin että perheemme on ehjä.

Meille on suotu kaksi ihanaa, villiä ja menevää lasta.
Alusta asti itse olen halunnut kolme, mies taas ollut kahden kannalla. Varsinkin nyt kun, jo molemmat löytyy, tyttö ja poika. Varmasti molempien perhe taustat vaikuttavat, itse olen isosta perheestä, pidän siitä, että ympärillä on ihmisiä, sekä vilinää ja vilskettä. Miehellä vain yksi sisarus ja muutenkin suku on pienehkö. Mutta hänen tultua isoon perheeseeni, uskon sen vaikuttaneen myös hänen mielen muutokseen. Alku kuusta hän totesi, että eiköhän tähän taloon vielä yksi vipeltä mahtuisi. Joten, josko tästä kierrosta nappaisi. 😀 Ja kuka tietää jääkö se siihen vai suodaanko isompikin katras.

Näinhän se menee. Touhua riittää. Ja kun nuo kullannuput alkavat raastavien teinivuosien jälkeen olla aikuisia ja ehkä asianmukaisesti siirtyvät hieman etäämmälle voit alkaa suunnitella villejä viiskymppiisiä ja ihan keskittyä uraan kunnes uuuppsss! hyssyttelet onnesi kukkuloilla piskuista lapsenlasta… mitäpä sitä muuta. Tätä kutsutaan elämäksi!!!

Ensin olimme sitä mieltä, että meille riittää yksi lapsi. Osakseen siksi, että synnytys oli niin raju. Siinä kypsyteltiin kuitenkin ajatus toisesta lapsesta ja nyt meillä on 3,5 vuoden ikäerolla kaksi lasta. Viimeiset 6,5 vuotta olen potenut vauvakuumetta! 😀 hehheh, se on siis minun kohdalla jäänyt ”krooniseksi”. Näin on hyvä, mutta se jännä tunne siitä miten olisi ihanaa olla raskaana ja elää vauva-aikaa on tuolla jossain.

Kun ekoja kertoja puhuttiin lapsiluvusta niin mies sanoi että yks riittää hänelle, mä taas oon haaveillu 3-4lapsesta, eli”sovittiin” kompromissi 2. Esikoisen syntymän jälkeen aloin miettiä että ei tosiaan neljää missään nimessä ja nyt toista odottaessa en oo enää varma siitä kolmannestakaan. Ollaan puhuttu asiasta useesti ja alle kolmekymppisinä meillä on onneks aikaa vielä arpoa halutaanko joskus kolmas, ikäero saa kyllä olla enemmän kun 2v mikä näille kahdelle tulee.

Jotenkin nousee karvat pystyyn ajatuksesta, että mies vaatisi lisää lapsia vaikka ei itse heitä jää kotiin hoitamaan. Ilmeisesti teillä siis ihan hyvässä hengessä puhutaan asiasta, mutta siltikin.

Minä odotan vasta esikoista, joten emme vielä tiedä, haluammeko lisää lapsia. Alun alkaen minä olen ollut meistä se, joka ehkä haluaisi enemmän lapsia. Mieheni jää hoitovapaalle, kun minä palaan töihin, mutta ennen ensimmäisen syntymää emme kumpikaan oikein voi tietää, haluammeko lisää lapsia myöhemmin. Raskaus ainakin on mennyt hyvin eli sen puolesta estettä ei olisi.

Oon tällähetkellä raskaana ja oon sitä mieltä että yksikin lapsi riittäisi. Mies haluisi ehkä 2 lasta mutta saas nähä muuttuuko mieli vielä😅

Minä halusin 3.lapsen kun miehelle taas olisi riittänyt 2. Kolmas saatiin ja heti perään alkoi mies toivoa neljättä. En itse ihan heti lämmennut ajatukselle, mutta muutaman vuoden pehmittelyllä se omakin mieli muuttui ja neljännen la ensi kuussa. Nyt ei ajatus 5. edes tunnu mitenkään pahalta, mutta mies ainakin toistaiseksi sitä mieltä että 4 riittää. Ikää vielä alle 30v, joten aikaa ehkä on muuttaa mieltään moneen kertaan 🙂

Meillä mies haluaisi ainakin sen kolme lasta, mutta odotamme nyt toista lasta ja olen melko vahvasti sitä mieltä, että raskaana en halua enää olla sitten kun olen tästä raskaudesta selvinnyt. Molemmat raskaudet on ollut mulle aivan hirveitä lamauttavan pahoinvoinnin ja ennenaikaisten supisteluiden takia. Olen sanonut miehelle, että kolmas lapsi ei olisi ongelma, mutta yhdeksän kuukautta raskaana on. Jospa mies adoptiolle lämpenisi tässä muutamassa vuodessa 🙈

Siis meillä on ihan sama homma! 😀 Mies haluaisi neljä lasta, mun mielestä kaksi on tarpeeksi. Uskon, että asiaan vaikuttaa meillä myös lapsuudenperheen malli – molemmat kun toivovat sitä määrää lapsia, joka omassa lapsuudenkodissa oli.

Itsekin ehkä ennen esikoisen syntymää ajattelin, että lapsia voisi olla enemmänkin, mutta vanhemmuuden realiteetit ovat karistaneet todella tehokkaasti unelmat isommasta perheestä. Tiedän, että minulla ei olisi voimavaroja olla äiti suurelle lapsikatraalle. Olen nyt raskaana ja toinen lapsi on siis tulossa, mutta sen jälkeen kyllä riittää. Meillä on sama kuvio, että minä hoidan kotiäiteilyn ja mies ei ole innokas jäämään vanhempainvapaalle, joten koen, että mun sanani painaa asiassa aika paljon.

Meillä myös mies aina haaveillut suurperheestä, ”vitsaillut” siitä kuinka on 10 lasta kotona ja kaikki touhuaa ja riehuu menemään. Esikoista odottaessa toppuuttelin tätä haavetta, että pitää nyt opetella uusi elämä tämän ensimmäisen kanssa ja katsotaan sitten. Mies kun sanoi, että kun eka on tullut ulos niin toista vaan sisälle 😄 mutta sitten kun se vauva-arki tuli ja todellisuus iski niin joku päivä hän olikin sitä mieltä, että ehkä sitten kun esikoinen on 3-4 vuotta 🙊🙊🙊 itse en kyllä välttämättä sinne asti jaksa odottaa 😄

Voi, ihana postaus!
Meidän lapsiluku on ajateltu tunteella, ensimmäisten jälkeen oikeastaan miehen aloitteesta, seassa järjenhiven sen verran että mielestämme lapsia saa saada vain sen määrän jonka yksinkin jaksaisi kasvattaa.
Meillä heitä on näinollen viisi:
Yksi lapsistamme on jo iso koululainen, omatoiminen ja sosiaalinen. Seuraavat kolme lapsistamme on ”vuosittain”, käyvät syksyllä ensimmäisiä luokkia ja eskaria. Pahnanpohjimmainen on aiemmin iltatähdeksi suunniteltu, mutta tunteella saatu taapero. Talossa löytyy menoa ja meininkiä, (Tässä kohtaa vinkkaan isoille perheille Perhekalenterista; seinäkalenterissa on kaikille oma lokeronsa!). Väitän, että ruuhkavuodet varsinaisessa tarkoituksessaan kestää siihen, kunnes nuorin on suoriutunut ala-asteestaan. Sen jälkeen ovat jo omatoimisempia ja aloitteellisempia, silloin toki uudet syyt menettää hiuksiaan.

Itse olen äitinä sellainen, etten ole halunnut ”lyödä lukkoon” lapsiluvun olevan tässä. Miehenikään ei ole valmis mihinkään lopulliseen ratkaisuun. Näin kuitenkin tunnen, sillä elämä alkaa olemaan jo muutakin kuin vaippailua ja nautin myös valtavan paljon tästä uudesta elämänvaiheesta vauvavuosien jälkeen sekä tulevista suunnitelmistamme.

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X