desire nymark - Banneri

Meillä oli neuvola viikko sitten, missä Myttelle annettiin kolme rokotetta. Tämän ansiosta ollaan oltu kipeenä, ja nukkuminen on mennyt vähän niin ja näin. Nämä rokotteet eivät muutenkaan olleet kovinkaan hauskoja Mytten mielestä, ja naama punaisena hän näytti nyrkkiä neuvolatädille, mutta tästäkin selvittiin. Poskihampaiden suhteen ollaan jo voiton puolella, joten ennen tätä episodia olemme onneksi saaneet nukkua suhteellisen hyvin.

Tällä hetkellä rakastamme..

Paavo pesusientä, sekä Vaianaa ja Frozenia. Koronatilanne on taas pahempi täällä Porvoossa, joten ollaan visusti pysytty kotona, jonka takia luonnollisesti tulee katsottua vähän enemmän telkkaria. Muuten Mytte ei ole kovin kiinnostunut telkkarista, mutta kaikki ne kohdat, missä lauletaan ovat tosi pop. Toisin sanoen meidän Mytte on musikaalinen tapaus, ja muskari olisi hänelle niin täydellinen, mutta nuo etämuskarit eivät oikein aja samaa asiaa.

Perunamuusiia. Tämä nyt on ollut lemppari ihan alusta saakka, ja tulee luultavasti olemaan lemppari vielä pitkään. Mytte paistaa kuin naantalin aurinko joka kerta, kun ruokana on tätä perunamuussia. Alussa homma oli melko sotkuista, mutta nyt hän jo osaa syödä oikein nätisti lusikan kanssa itse. Tosin tämä nyt riippuu vähän päivästä. Välillä syödään tosi nätisti, välillä taas saadaan niin kovaa sotkua aikaiseksi, että tekisi mieli roudata painepesuri keittiöön.

Pulkkailu on Mytten lempiaktiviteetti täällä hetkellä. Mitä enemmän vauhtia, sen hauskempaa. Onneksi meillä vielä on vähän lunta jäljellä, mutta itse odotan jo kovasti kevättä ja kesää. Tällä neidillä on niin kova vauhti päällä, joten joudun luultavasti juoksemaan hänen perässä niska limassa koko kesän. Hiekkalaatikko on toinen, joka jo valmiiksi hirvittää. Belle ei työntänyt kaiken maailman roskaa suuhun, mutta Mytte nyt on Mytte.


Äidin fiilikset

Jostain syystä olen ollut todella todella väsynyt viime aikoina. Tämähän luultavasti johtuu niistä hormoneista, naisen keho kun on niin ihmeellinen. Toivottavasti saisin vähän lisäenergiaa auringosta. Vähän kyllä pelkään, että tämä minun väsymys johtuu matalasta ferritiinistä, mutta se selviää nyt muutaman viikon päästä.

Belle oli tosi rauhallinen lapsi, mutta Myttellä vaikuttaisi olevan vähintään tuplamäärän energiaa. Hän on myös kehittänyt itsellensä pahimman luokan vessaharja-addiktion, ja yrittää pölliä sitä saamarin vessaharjaa vähintään kymmenen kertaa päivässä ja siis ihan hullua, miten nopea hän on liikkeissään! Belle oli muutenkin astetta herkempi, ja totteli yllättävän hyvin. Mytte ei oikein piittaa, mitä mieltä äiti tai isi on. Välillä jostain kuuluu “nej nej nej”, ja silloin tiedän jo valmiiksi, että tehdään jotain kiellettyä.


Tätä ollaan opittu..

Kävely. Nykyään Mytte kävelee (tai oikeastaan juoksee) koko ajan. En varmaan edes ole nähnyt häntä konttaavan pitkään pitkään aikaan. Yhtenä päivänä hän vaan nousi ylös ja käveli, ja siitä saakka ollaan sitten kävelty. Alussa meno tietysti oli aika huteraa ja hidasta, mutta nykyään pusketaan jo eteenpäin sata lasissa.

Puhuminen tulee vähän jälkijunassa, varmaan koska tota kävelyä nyt harjoitellaan niin intensiivisesti. Mutta muutama sana on jo käytössä, kuten Mamma, Pappa, Mat (ruokaa), Nej (ei) ja Där (tossa). Nämä tosin sanotaan vähän eri tavalla, esimerkiksi Pappa on Pappap ja “där” tulee repeatilla, eli därdärdärdär. Vaikutta myös vähän siltä, että Mytte kutsuu itseään nimimerkillä “Tättä”.

Belle oli tosi kiinnostunut kaikesta raksaan liittyvästä, mutta Mytte on enemmänkin kiinnostunut tosta vessaharjasta sekä kaiken maailman kattiloista, paistinpannuista ja paistinlastoista. Eli tässä meillä on joko tuleva putkari, tai sitten kokki. Itse kyllä veikkaan kokkia, koska ruoka nyt on aina ollut Mytten lempiasia. Näin muuten hän on tosi aurinkoinen, mutta päättäväinen pieni neiti.

Minkä ikäisiä lapsia teillä on? 😁

Kommentit (4)

Meillä on poika 5v ja 10kk ja tyttö 6kk ❤️
Pojalla todettiin ADHD juuri ja neiti nukkuu vaihtelevasti kun alettiin konttaamaan ja opittiin juuri istumaan.
Että vauhtia piisaa tässä torpassa 😂

Ai että naurattaa tuo “nej nej nej” 😄😄😄

Ihana tarina teidän Myttestä! Valloittava tapaus tekstin perusteella kasvamassa 🙂
Jotenkin samaistun moneen kohtaan meidän nuorimman (kesällä 4v) osalta. Kiellot ja säännöt meni jo pienenä kuuroille korville ja menee vieläkin monen monta kertaa tai sitten on selitys aina valmiina tekemiselle 😀 Vilkas on ollut pienestä pitäen eli silmät saanut olla selässä koko ajan! Rattaat ei todellakaan ole olleet istumista varten tän nuorimman mielestä. Kivempi itse työntää ne vaikka ojaan!
Meillä lisäksi pian 10v tyttö ja 12v poika. Lisämausteena tietysti 5kk vanha koiranpentu! Eipä pääse koti olemaan rauhallinen.

Meillä 11kk, ja siis todella todella saman kuuloinen meininki kuin täällä 😃 ihan hämmästyin et onko sittenki kaikki tälläsiä, ei ollutkaan uniikki riiviö 😂
Ruoka paras asia maan päällä, vessaharja hyvänä kakkosena. Tiukkana kolmosena tulee paistinpannut, lastat lusikat kipot ja kupit 😃
Tosin meillä ei vielä lusikalla juuri ite osaa syödä, ja kävely vielä hataraa. Mutta kontatenkin pääsee vikkelään 🥴 meillä on myös tosi kova kiipeämään ihan joka paikkaan mihin vaa jotenki päästään, raahaa vaikka kävely kärryn allensa ja kiipee siitä jos ei muuten yletä 👹

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X