desire nymark - Banneri

Torstaina kävin verikokeessa lapsettomuushoitoja varten. Kuvittelin että kaikki arvot olisivat viitearvojen sisällä, kuten ne aina ovat olleet. Paitsi tuo ferritiini, sehän laski niin matalaksi että hoitaja kertoi sen olevan ”ihan olematon” tammikuussa 2019. Tänään kävin tutkimassa labratuloksia, ja muutama juttu ei ollut viitearvojen sisällä.

Minulla on ilmeisesti ongelmia kilpirauhasen kanssa, vaikka minulla ei ole mitään oireita. Väsymystä on tietysi ollut, mutta siitä syytän kyllä Mytteä. Tällä kerralla mulla oli THS o,o1 (viitearvot 0,5-4) ja T4V 46 (viitearvot 11-23). Tämä tuli ihan yllätyksenä, koska ennen meidän IVF hoitoja mun kilppariarvot olivat TSH 1.35 ja T4V 11, eli ihan kunnossa. Lisäksi Leukosyytit ja Trombosyytit olivat vähän koholla, mutta ei mitenkään merkittävästi. Kilppariarvot kuitenkin ovat ilmeisesti aika huonot, ja arvot viittaavat kilpirauhasen liikatoimintaan.

Valmistaudumme pahimpaan

Tämä tuli tietysti ihan yllätyksenä, ja vaikka tässä vaiheessa ei nyt vielä kannata panikoida tai maalata piruja seinille, olen aika huolissani. Veikkaan siis, että emme pääse pakastealkion siirtoon, ennen kun kilppariarvot ovat viitearvojen sisällä. Tässä meinasi jo tulla itku, mutta odotellaan tietysti että lääkäri soittaisi ja kertoo, miten menetellään. Meillähän olisi suunnittelukäynti 23.4. mitä ollaan odotettu innolla, mutta fiilis ei ole ihan yhtä innokkas nyt labrojen jälkeen.

ovulaatiotesti

Kilpirauhasliiton sivuilla luki, että vaan 1% Suomen väestöstä kärsii kilpirauhasen liikatoiminnasta, eli en kyllä usko olevani ihan näin uniikki yksilö. Tosin jos oikeasti olen, pistän loton vetämään. Terveyskylässä kyllä luki, että joskus kilppariarvot lähtevät nousuun 2-12kk synnytyksen jälkeen, mutta toipuu yleensä normaaliksi itsestään. Itse toivoisin, että mun kilpirauhasella vaan olisi ollut huono päivä, ja että arvot oikeasti olisivat ihan kunnossa. Varmuuden vuoksi meinaan käydä yksityisellä.

Niin kovasti toivoisin, että tämä ei olisi este meidän pakastealkion siirrolle, mutta kyllähän noita kilppariarvoja tarkistetaan nimenomaan sen takia, että pitää olla viitearvojen sisällä. Ferritiiniä ei nyt sittenkään mitattu, joten pitää itse käydä mittaamassa. On tämä lapsettomuus yksi työmaa!

Onko teillä kokemuksia kilpirauhasen liikatoiminnasta?

Kommentit (18)

Moi! Kiitos kun olet kirjoittanut tästä aiheesta. Sain samaisena päivänä tietää että minulla on kilpirauhasen liikatoiminta kun kirjoitit tämän blogin aiheesta. Minulla on lähes saman ikäinen lapsi kuin teidän Mytte, liekö puhjennut synnytyksen jälkeen tämä liika toiminta. Isosti Tsemppiä! ❤

Ensimmäisen lapsen tuloa odoteltiin kuin kuuta nousevaa, yli vuosi vierähti ennen kuin tärppäsi. Toipuminen synnytyksestä oli ihan kamalaa, hidasta. Olin kärsinyt voimattomuudesta jo pitkään mutta kilppari oli ok, synnytyksen jälkeen väsymys oli jotain ihan kamalaa. Toisen lapsen alkua odotettiin neljä vuotta. Jälleen väsytti, ja alkuraskaudesta mitattiin ferritiini. Lopputulos kahden raskauden jälkeen oli että todennäköisesti olen kärsinyt pienen elämäni jatkuvasta raudanpuutteesta, josta johtui myös hedelmöittymisen vaikeus. Vasta kun toisen lapsen jälkeen aloin yksityisellä asiaa selvittämään, aloin yllättäen saamaan julkiselta puolelta hoitoa järjettömän voimakkaisiin kuukautisiin ja muihin ongelmiin. Aikaisemmin runsaat kuukautiset kuulemma kuuluivat elämään. Ei muuten kuulu enää, lähti koko kohtu lopulta.

joodi+ seleni autoi saada arvot kunton

Itselläni on ollut kilpirauhasen liikatoiminta jokalöydettiin juurikin samoilla arvoilla aikanaan kuin sinulla nyt on. Sitä hoidettiin ensin lääkkeillä, mutta se sitten parin vuoden päästä liikatoiminta uusi ja päädyttiin kilpirauhasen poistoon. Tässä välissä ehdin saada yhden lapsenkin (kun arvot olivat hetkellisesti normaalit) ja toivottavasti jossain vaiheessa tulee vielä lisääkin. Nyt siis vietän ihan normaalia kolmikymppisen naisen elämää, syön vaan kilpirauhashormonia purkista ☺️

Varmaan jatko sinullariippuu siitä mikä liikatoiminnan on sinulla aiheuttanut eli onko kyse lyhytkestoisesta tulehduksesta vai autoimmuunisairaudesta (kuten minulla). Tämä vaikuttaa hoidon laatuun ja kestoon. Asiaa selvitettin minulla ainakin verikokeilla ja kaulan ultraäänellä.

Paljon tsemppiä ja pidetään peukkuja että kyseessä lyhytkestoinen juttu!

Harvoin kommentoi mihinkään blogiteksteihin, mutta nyt oli pakko, koska liippaa niin läheltä myös itseä.

Minulta löydettiin sattumalöydöksenä 26-vuotiaana rytmihäiriöitä tutkittaessa kilpirauhasen vajaatoiminta sekä olematon ferritiini. Koska hb on ollut aina hyvä, jopa erinomainen, matalaa ferritiini tuli suurena yllätyksenä. Lääkäri totesi, että näin matalat arvot liittyvät usein runsaisiin kuukautisiin, muihin vuotoihin tai esim. kasvisruokavalioon. Minulla ei ollut mitään näistä. Lisäksi ferritiini on mediassa leimattu ns. huuhaa-diagnoosiksi ja siksi olin itsekin alussa skeptinen asian suhteen. Myöhemmin ymmärsin, kuinka iso rooli sillä on kaikessa aineenvaihdunnassa, hormonitoiminnassa ja sitä kautta jopa hedelmällisyydessä. Puhumattakaan sikiön kasvusta ja kehityksestä. Hävettää myöntää, miten vähän asiasta on tiennyt vaikka terveysalalla työskentelenkin.

Ferritiini ja autoimmuunisairaudet ovat mielenkiintoinen yhdistelmä ja niitä kannattaa todellakin tutkia, koska yleislääkärit ymmärtävät niistä harvoin juurikaan mitään. Ferritiinin korjaus on hidasta ja ferritiinillä on käsitykseni mukaan merkittävä vaikutus kilpirauhasen toimintaan. Suosittelen vahvasti asiaan perehtyneen endokrinologin tapaamista. Ymmärtääkseni esim. Ruotsissa ollaan alettu mittaamaan tätä Suomessa huuhaaksi sanottua ferritiiniä raskaana olevilta ja lasta yrittäviltä ihan rutiinisti.

Omassakin parisuhteessa lapsihaaveet ovat läsnä ja rehellisesti sanottuna pelottaa se, miten omat ”perussairaudet” tulevat vaikuttamaan asiaan. Omaa mieltä on rauhoittanut tieto siitä, että edellä mainitut vaivat ovat suhteellisen yleisiä ja hyvää hoitoa saa kun sitä osaa hakea ja perehtyy itse myös asioihin. Tärkeintä on muistaa se, että näitä sairauksia ei kukaan valitse eikä näiden puhkeamiselle voi itse mitään.

Kaikkea hyvää teidän arkeen, terveyteen ja vauvahaavetaipaleelle! 🙂

Moi,

Huslabilla saa kyllä luotettavat tulokset ja noissa ei ole epäsuhtaa. Kilpirauhasen liiketoiminta voi johtua Basedowin taudista (yleisin), struumasta tai yksittäisestä liikaa toimivasta kyhmystä (adenoomasta). Raskauteen liittyvä mahdollinen mutta alkaa olla epätodennäköinen. Nämä hoidetaan joka tapauksessa kaikki erikoissairaanhoidossa endokrinologian pkl:llä, yksityinen ei tässä välissä kovasti nopeuta, suosittelen laittamaan omapolun kautta jo viestiä Tilkkaan että laittavat lähetteen endokrinologialle pian niin asia saadaan eteenpäin pikaisesti. Kerro sinne onko ollut mitään klassisia oireita (tykyttely, laihtuminen, ripuli, hikoilu, jano) tai onko kaulakipua. Tosi tylsä uutinen ja kovasti tsemppiä!

Ensimmäinen poikani syntyi 5/95. Olin tietysti väsynyt jo siksikin, että mulla jäi istukka kiinni ja se jouduttiin irrottamaan anestesiassa käsin. Kättäriltä lähtiessä hemppa oli 92, niihin aikoihin ferritiinistä ei kukaan puhunut, olin saanut 2 pussia verta kuitenkin.
Kun poika oli suunnilleen vuoden ikäinen, löytyi Basedow. Mulla oli olo aivan hirveä, mutta kuvittelin että se johtui valvomisista, olin nimittäin jo 38 kun synnytin. T4 oli 77, TSH ei kai näkynyt lainkaan. Sitä hoidettiin kuukausikaupalla ”jarrulla” eli Tyrazolilla ja sitten yhteislääkityksellä Tyrazol+Thyroxin eli ”kaasulla”. Hitaasti kääntyi, sitä säädettiin ja säädettiin eli juoksin verikokeissa. Minulle ei puhuttu mitään vaikeuksista uudelleenraskautua. Olin siis luomu muutenkin.
Olin vielä osittain yhteislääkityksellä, kun aloin odottaa seuraavaa lasta, siis syksyllä 1996. Kävin kokeissa ja erityisseurannassa Naikkarilla ehkä kerran kuukaudessa, jo ikänikin takia. Olin täyttämässä 40. Poika syntyi heinäkuun 1997 lopussa. Istukka alkoi irrota ja jouduin lähtemään nopeasti, nyt Jorviin. Poika syntyi kyllä pian, koko homma kesti vain 6 tuntia.
Sitten elämä alkoi kolhia. Avomieheni teki itsarin, kun lapset olivat 5 kk ja 2,5 vuotta. Elin sumussa, yksin, olimme muuttaneet enkä saanut muuta apua kuin kunnan kodinhoitajan kerran viikossa. En ehtinyt tarkkailla yhtään mitään muuta kuin lapsia. Loppuvuodesta 1999 lähdin sydämentykytyksen ym takia lääkäriin, olin kertonut kilpparistani. Ei mitään – T4-arvo oli vähän yli, mutta ei lekuri siitä piitannut eikä kuunnellut oireitani, oletti kai että kyllä se siitä tasaantuu itsekseen. Ei tasaantunut. Täällä oli pissapää lekuri, jonka mielestä huolehdin liikaa, stressasin. Kai mä nyt elin suuressa stressissä! Mies tappoi itsensä ja jouduin huolehtimaan lapsista yksin. En todellakaan saanut vanhemmiltani tai mistään kavereilta/sisaruksilta apua. Kuolema pelottaa ihmiset pois.
Jouduin vaatimaan itselleni hoitoa tähän asiaan. Syksyllä 2000 nielaisin jodikapselin Jorvissa. Kilppari siis tapettiin kokonaan, koska se ei pärjännyt, vaan uusi temppunsa. Kuulemma noin joka toisella liikatoiminta uusii. Jodikapselin nielaisemisessa on tarkoitus tappaa kilpirauhaskudosta vain sen verran että lopun kanssa pärjää. Se on siis vaihtoehto leikkaukselle. Mulla kilppari kuoli kokonaan vai oliko radiojodimäärä sitten liian iso. Sitä seurattiin kuukausikaupalla kunnes TSH oli jotain yli 30 eli olin elävä kuollut, en tajunnut enää juuri mitään. Silloin TSH:n raja oli 4-5.
Sitten vasta sain Thyroxinin. Olin kai jo vaaraksi ihmisille. Jouduin ajamaan autoa ja hoitamaan lapset miten kuten. Kummatkin saivat monet korvaputkitukset ja toisella oli lapsuusiän astma.

Liikatoiminta tappaa, vajaatoimintaa voi hoitaa eikä se tapa. Siitä saakka olen syönyt, nyt siis noin 20 vuotta Thyroxinia ja syön loppuikäni.

Et ole ainoa liikatoimintainen. Mulla on erikoisia sairauksia muitakin. Esim. hinkuyskän sairastin 10 vuotta sitten ja n 8 vuotta sitten keuhkokuumeen. Poikia en voinut jättää yksinään (olivat teinejä) ja mennä sairaalaan. Tulin taksilla kotiin. Sairastin mykoplasmaa pari vuotta. Jalkapohjissani on näköjään parantumaton palmoplantaarinen pustuloosi (sukua psorille). Nyt mulla on ollut pari vuotta surfer’s ear oikeassa korvassa, joka on nytkin aktivoituneessa tilassa. Kipua ja ab-tippoja.

Jos saa yhden autoimmuunisairauden, saa kuulemma helposti muitakin. Mulla on ollut diabetes nyt monta vuotta jo hilkulla arvoissa, mutta lääkitystä ei ole vielä aloitettu.

Mullakin liikatoiminta ja leikkausjonossa kilpirauhasen lohkon poistoon. Kannattaa mennä yksityiselle ja laittaa tutkimukset käyntiin. Noin selkeät lukemat eivät uusintamittauksella varmaankaan muutu. Näin saatte hommaan vauhtia.

Rauta-arvot kuntoon ehdottomasti ennen raskautumista! Liian matalat raudat voivat aiheuttaa lapselle vaikka mitä. Ja verikokeita pitää ottaa noin 7 kappaletta erilaisia ennen kuin raudan puute on varmasti poissuljettu. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä!

Pyydä yksityisellä mittauttaan nuo kilppariarvot, etenkin t4v dialysoituna. Omasta mielestä ois sulla perusteltua hyvinkin epäillä vasta-aineita, koska arvoissa epäsuhtaa (tolla t4v arvolla pitäs tsh olla vielä paljon matalampi). Tarkemmat labrat siis, et virheen mahdollisuus poissuljetaan ekaks 🙂

Mulla on basedow ja siitä johtuen kilpparin liikatoiminta. Meillä oli silloin suunnitelmissa vauva kun tämä havaittiin mutta jouduttiin odottamaan että arvot tasaantuisivat. Mulla ei lääkitys vaikuttanut ja niiden aikana en siis saanut raskautua. Mun kohdalla päädyttiin kilpparien poistoon. Leikkaus oli 01/19 ja poika syntyi 02/20.
Suosittelen facesta ryhmää ”kilpirauhasen liikatoiminta” sieltä saa paljon faktaa & vertaistukea.
Hyvä että menet yksityiselle!
Ja pidän peukut pystyssä että teidän suunnitelmat toteutuvat ♥️

Itselläni todettiin synnytyksen jälkeinen kilpirauhastulehdus, jossa ensin oli liikatoimintavaihe (rytmihäiriöiden takia otettiin kilpparilabrat) ja tämän jälkeen vajaatoimintavaihe, sitten arvot pikkuhiljaa normalisoituivat vuodeksi ja nyt mulla on taas kilpirauhasen vajaatoiminta. Joillekin jää tuon synnytyksen jälkeisen kilpirauhastulehduksen jälkeen pysyvä vajaatoiminta ja näin on sitten mun kohdalla käynyt.. 😔 Liikatoimintavaiheen aikana mulla oli beetasalpaajat käytössä kun leposyke yli 100 kokoajan ja niitä rytmihäiriöitä päivittäin. Lisäksi Tyrazol joka sitten lopetettiin kun vaihtui vajaatoimintavaiheeseen. Vajaatoimintavaiheen aikana mulle ei määrätty Thyroxinia vaan seurattiin normalisoituuko arvot itsestään ja niin kävi. Nyt mulla tosiaan on Thyroxin kun huomattiin tää pysyvä vajaatoiminta. Tsemppiä sinne! 🙏🏼

Suosittelen tutustumaan raudanpuutteeseen ja korjaamaan sen ehdottomasti (se ferritiini arvo on just siitä kertova).Mitä raudanpuutteesta olen lukenut niin se vaikuttaa niin moniin asioihin.Raudanpuute voi olla ilman anemiaa eli rautavarasto arvo on alhainen ja hb hyvä.

Suosittelen, että hoidat kilpirauhasasiat kuntoon ennen yrittämistä, ettei tule turhia yrityskertoja tai ongelmia raskauden aikana. Tsemppiä! Itselläni meni puolen vuoden ajan hoidot ja rahat hukkaan, kun arvot eivät olleetkaan kunnossa…

Minullakin löydettiin itsellisenä lapsettomuushoitoihin menevänä kilpirauhasen liikatoiminta. Ei ollut oireita myöskään. Nyt on mennyt yli 2 vuotta ja arvot ovat taas kunnossa, toivottavasti päästään purkamaan lääkitys ja pääsen vihdoin yrittämään lasta.
Ferritiinien mittauttamista omin päin olen välillä miettinyt, kiinnostaisi.

Valitettavasti nuo arvot viittaavat aika selkeästi kilpirauhasen liikatoimintaan, jännä ettei sulla ole mitään oireita… Tavallisin syy liikatoimintaan on Basedowin tauti, jolloin verestä löytyy myös vasta-aineita (jotka ovat taudin syy). Liikatoiminta hoidetaan tavallisimmin lääkityksellä, jonka aikana ei saa tulla raskaaksi 😔 Mutta ehkä arvot vielä tarkistetaan. Ovat kyllä todella selkeästi poikkeavat. Tosi kurjaa, jos tämä nyt sotkee teidän vauvasuunnitelmia 🙁

Hei tsemppiä sullekin, ja laita viestiä vaikka instassa jos haluat jutella ❤️

Kiitos! En omista instaa, niin laitoin facessa. 🙈😊

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X