desire nymark - Banneri

Tässä vuosien varrella on tullut monta uutta lukijaa, jotka eivät välttämättä tiedä meistä hirveästi. Olen kuitenkin jo pitänyt tätä blogia vähän päälle neljä vuotta, joten ei sinänsä mikään ihme. Ajattelin listata muutamia juttuja meistä.

1. Olemme uusioperhe

Yllättävän moni ei tiedä, että Bellellä on eri isä. Heillä on tosi läheiset välit, ja Belle on isänsä luona joka toinen viikonloppu, sekä joka toinen torstai. Alussa oli tietysti vaikeaa, ja meidän ero oli tosi sotkuinen, mutta nykyään tullaan toimeen tosi hyvin. En kuitenkaan sanoisi, että meillä on läheiset välit, vaan keskustelemme pelkästään Bellen asioista. En koe että meidän pitäisi olla parhaimpia ystäviä, vaan lapsihan tässä on se tärkein asia. Andreas tulee myös ihan hyvin toimeen Bellen isän kanssa, eikä tässä ikinä ole ollut mitään kränää.

2. Tämä on meidän toinen avioliitto

Minähän menin aika nuorena naimisiin, ja se avioliitto loppui raskausaikana. Kerkesimme kokea rivin keskenmenoja, joka rasitti parisuhdetta ja minun hyperemeesi oli viimeinen naula arkkuun. Andreaksella taas oli aika pitkä parisuhde ennen minua (12 vuotta) ja oli eronnut kaksi vuotta ennen meidän ensimmäistä kahvitteluhetkeä. Virheistä ollaan opittu, ja meidän parisuhde on alusta saakka ollut tosi hyvä, ilman sen isompia erimielisyyksiä. Sopeutumiseen tosin meni hetki, koska Belle oli 10 kuukautta kun tapasimme ja teki hampaita. Yhdessä valvottiin ja hypättiin suoraan arkeen, ilman sen enempää alkuhuumaa.

lapsettomuushoidot

3. Andreaksella on ollut syöpä

Tämän moni teistä varmaan tietää, koska olen kertonut meidän lapsettomuushoidoista. Andreaksella on siis ollut kivessyöpä kaksi kertaa, jonka takia molemmat kivekset on poistettu. Kivessyövän uusiutuminen on harvinaista, mutta Andreaksella sattui olemaan ”huono tuuri” peräti kaksi kertaa putkeen. Andreas huomasi itse, että hänellä oli samanlaisia oireita ja hakeutui lääkäriin. Tämä on sinänsä aika jännä, koska hän kävi syöpäseurannassa silloin, mutta kukaan ei huomannut mitään. Myöhemmin vaan todettiin, että ”olihan arvot vähän koholla joo”. Leikkauksessa oli tarkoitus poistaa kasvain, mutta jouduttiinkin poistamaan koko kives.

4. Meillä on 9 vuoden ikäero

Minä olen 28 ja Andreas täyttää 37 nyt kesällä. Meille tämä ikäero ei sinänsä ole ollut mikään iso juttu, mutta moni luulee että Andreas on ”vähän päälle kolmekymppinen”. Andreas on iltatähti, joten Mytten famo on jo 80 vuotias, joten tämä vuosi koronan kanssa on ollut aika haastava. Onneksi hän on jo saanut ensimmäisen rokotusannoksen, joten ollaan menossa kohti parempia aikoja. Andreaksen isä menehtyi kun Andreas oli yksi vuotias, joten Myttellä ei ole isoisää, mutta famoon hänellä on oikein lämpimät välit. Andreaksen äiti ei ikinä ole pahemmin analysoinnut meidän uusioperhe kuviota, vaan pitää Belleä lapsenlapsenaan ja näkee hänet kivana bonuksena kuten Andreaskin tekee.

5. Asuinme Helsingissä muutaman kuukauden

Andreas asui Lauttasaaressa silloin kun me tapasimme, joten asuimme siellä muutaman kuukauden. Andreas on alunperin Porvoosta, mutta muutti Helsinkiin opiskelun takia, eikä siis ihan heti halunnut muuttaa takaisin tänne. Aika nopeasti kuitenkin sain hänet kaapattua Porvooseen, koska Helsinki ei vaan ollut minua varten. Siitä sitten käynnistyi vuoden kestävä remppa, jonka aikana kerkesimme olla ilman keittiötä, ilman vessaa ja ilman kylppäriä. Remppaaminen taaperon kanssa ja elämä remppapölyssä ei välttämättä kuulu elämäni top viiteen, mutta vuosi meni yllättävän nopeasti ja olihan meillä hauskaakin, kun yhdessä maalattiin ja väsättiin.

6. Andreas on meidän perheen kokki

Minä osaan tehdä pikapastaa ja omelettia, mutta siihen se nyt sitten jää. Kokkaustaidot ovat luokkaa nolla, ja Andreasella nousee kylmähiki jos suunnittelen tekeväni ruokaa. Belle taas näyttää järkyttyneeltä ja suosittelee nätisti, että minä voisin tehdä jotain muuta sillä aikaa kun Andreas kokkaa. Jostain ihmeen syystä Andreas tykkää pyykkihuollosta, joten hän hoitaa senkin puolen. Meillä on aina silitetyt lakanat ja meidän lakanakaappi saattaa olla meidän talon siistein ja järjestelmällisin kaappi. Minä taas olen se, joka imuroi ja moppaa lattiat. Ollaan sikoja, joten imuroin vähintään kerran päivässä ja höyrymopilla siivoan keittiön joka ruokailun jälkeen. Mytten sormiruokailu on vähän sellainen, että tarvitaan moppia..

7. Painoin 45kg kun tapasimme

Bellen synnytyksen jälkeen paino oli vissiin 50kg luokkaa, mutta siitä se sitten lähti laskuun. Nyt jälkeenpäin uskon, että kilpirauhanen oireili jo silloin, koska painonpudotus on yleinen oire. Olin ihan super väsynyt ja muutenkin heikossa hapessa. Mulla sitten nousi paino 12 kiloa kahdessa kuukaudessa, mikä oli ihan hullua, mutta tietysti ihan hyvä juttu. Mun arki rauhoittui merkittävästi, kun talossa oli kaksi aikuista hoitamassa tätä kaaosta. Sain levätä, ja Andreas kyllä tuputti kaiken maailman mättöä mun nenän eteen.

8. Emme ikinä soita toisillemme

Tämä on varmaan monen mielestä outoa, mutta emme ikinä soittele, vaan lähetämme aina viestin. Minä olen sellainen, joka ahdistuu jos joku soittaa minulle, joten ainoa ihminen jonka kanssa suostun puhumaan puhelimessa on mun äiti. Häntäkin kyllä välillä pyydän laittamaan sähköpostia. Andreas taas ärsyyntyy jo soittoäänestä, koska hänelle tulee noin 50-100 puhelua päivittäin.

9. Meillä ei ole harrastuksia, tai muutakaan elämää

Tämä nyt kuulostaa tosi surulliselta, mutta tämähän on meidän oma valinta. Meidän elämä koostuu meidän perheestä, kodista ja työstä. Muuta sisältöä ei oikeastaan ole. Kummallakaan ei ole mitään harrastuksia, emme sen pahemmin ota ”omaa aikaa” itsellemme ja kavereita näemme muutaman kerran kuukaudessa, jos ne tulevat kahville tai syömään. Meihin korona ei siis ole mitenkään merkittävästi vaikuttanut. Olemme molemmat työnarkomaaneja ja vapaa ajalla viihdymme koto lasten kanssa. Harvemmin tulee hinku lähteä mihinkään.

10. Belle syntyi kaksi kuukautta etuajassa

Bellen laskettu aika oli 15 maaliskuuta, mutta hän päätti putkahtaa maailmaan jo 23 tammikuuta. Istukka repesi sairaalan parkkipaikalla, ja Belle syntyi hätäsektiolla Porvoossa, vaikka siellä ei enää ollut synnäriä. Belle kiihdytettiin heti Lastensairaalaan, ja minä heräsin yksin Porvoossa. Minut siirrettiin sitten myöhemmin ilalla Naistenklinikalle. Olimme jatkohoidossa kättärillä noin kuukauden, jonka jälkeen pääsimme kotiin aloittamaan arkea. Tämän jälkeen minulle kehittyi sairaalakammo, ja halusin suunnitellun sektion Mytten kanssa, jonka myös sain. Suunniteltu sektio oli onneksi paljon mukavampi kokemus.

Käsi ylös, jos tiesit nämä kaikki! Tämähän tarkoittaisi, että olet seurannut minun elämää jo reippaasti yli neljä vuotta 😀

Kommentit (12)

Kiva, kun myönnät rehellisesti, että koko ajan ei tarvitse olla menossa vaan se arki kotona ja töiden parissa on se mikä riittää. Itse olen samanlainen ja tuntuu, että ”kaikki muut” kulkevat kaupungilla ties missä kissanristiäisissä. Jotenkin se sosiaalinen paine on järkyttävä näin somen aikana, vaikka itse viihdyn parhaiten kotona omalla mukavuusalueella.

Vilkutukset täältäkin.

Tiesin aikalailla kaikki, paisi muutamat yksityiskohdat 😁 Aloin lukee sun blogii vähä ennenku tapasit Andreaksen. Luin kaikki sun vanhat blogipostaukset, ihan kun ois lukenut jännää kirjaa! 😂 Jäin heti koukkuun ja oon vieläkin! Kiitos hyvästä blogista!

Tiesin kaiken! Jee. Toivottavasti voin seurata teidän arkea yhtä tiiviistä myös tulevaisuudessakin. Olette niin kultaisia kaikki! Voimia teille arkeen❤️

Kaikki muut tiesin paitsi miehesi iän! 😂 En oo missään aiemmin huomannu et olisit maininnut 🙈

37 vuotta?! Siis ei voi olla! Andy on kyllä todellinen ikinuori, olin aina ajatellut että ootte samanikäisiä. Ei niin että 37v olisi vanha (oon kohta siinä iässä itsekin), mutta Andreas vaan näyttää tosi paljon nuoremmalta. 😀

Joo, niin näyttää! 😀 luonteeltaankin sellainen ikiteini 🤣 no ei nyt ihan, mutta nuorekas 😁

Saatana mikä määrä kirjoitusvirheitä! Jos muija on kirjoittanut blogia jo neljä vuotta, niin miten on mahdollista ettet vieläkään osaa kirjoittaa kunnolla!

Harvemmin luen blogeja, mutta tää on ihan huippu! Vaikkei lapsiperhearki sinänsä kiinnosta mutta näitä on hauska lukea. 🙂

On niitä tässä sinunkin kommentissasi. 🙂

Mun äidinkieli on ruotsi, niin varmaan siksi 😊

Kaikki muut paitsi Andyn ikä on jostain syystä päässyt ohi. Siis neljä vuotta OMG! Sulla oli täällä julkaisuja ja päätin vaan alkaa niitä lukemaan ja jossain vaiheessa kaivoin kaikki sun postaukset esiin ja luin ,🤭😄.

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X