desire nymark - Banneri

Kävin verikokeessa tiistaina, ja tänään osa tuloksista olivat jo päivittyneet oma kantaan. Kaksi viikkoa sitten THS 0.01 (viitearvot 0.5-4) ja T4V 46 (viitearvot 11-23). Nyt T4V oli 17, eli jopa viitearvojen sisällä! THS taas ei ole muuttunut mitenkään, vaan on edelleenkin 0.01, mutta tilanne ei ainakaan ole mennyt huonompaan suuntaan. Muita labroja joudun vielä odottamaan hetken (käsittelyaika 3-8 arkipäivää), enkä vieläkään ole saanut aikaa endokrinologille, mutta asia nyt ainakin eteni edes vähän.


Lääkkeistä tulee nykyään tosi paha olo, joten veikkaan että lääkeannos on liian suuri. Heti lääkkeen ottamisen jälkeen huippaa, heikottaa, tuskahiki valuu ja oksettaa. Muutaman kerran laatta on lentänyt, ja pulssi on ollut 35-40. Päätin nyt itse vähentää tota propralia, siinä toivossa että tyrazoli ei lentäisi kaaressa. Paino tippui todella nopeasti, ja nykyään olen 10 kg kevyempi. Muutamaan päivään paino ei ole tippunut, joten ehkä tässä vaan oli joku alkureagointi lääkkeisiin?

Olo on selkeesti menossa parempaan suuntaan, joten ollaan tehty vähän pihahommia, olen siivonnut ja järjestellyt kaappeja. Sää on ollut mitä mainion ja lapset ovat hääränneet terassilla aamusta iltaan. Mytte löysi itsellensä uuden suosikin, nimittäin painepesuri. Hän oli innokkaana mukana pesemässä mattoja meidän kanssa. Andreas on pienentänyt työmääränsä, ja tekee tosi lyhyitä päiviä. Meidän myynti on ollut tosi tosi hyvä (paras tähän saakka), joten rusettipajalla on kyllä riittänyt tekemistä, mutta muuten koen että meidän arki on paljon rauhallisempi tällä hetkellä. Tämä kilpparipaska kyllä sekottaa meidän aikatauluja jonkun verran, mutta tämä rauhallisempi meno tuli kyllä ihan tarpeeseen meille molemmille.

Huippumyynnin lisäksi saimme tietää, että meidän rakennuslupa on hyväksytty! Tässä tuli nyt monta positiivista juttua peräkkäin, joten iloa, innostusta ja naurua meidän kodista ei ole puuttunut kilppariongelmista huolimatta. Pääsemme siis kohta aloittamaan meidän laajennusprojektia ja ai vitsi, että mä odotan meidän työhuonetta, missä on OVI! Toivon mukaan kaikki duunijutut pysyisivät siellä työhuoneessa sitten, kunhan se valmistuu. Tällä hetkellähän meidän kankaat, rusetit, paperit ja toimistotarvikkeet ovat milloin missäkin.

Mutta sellaisia kivoja uutisia. Innolla odotamme puuttuvia labroja, ja sitä aikaa endokrinologille.

Kommentit (4)

Hei, täällä myös yksi, jolla juuri diagnosoitiin liikatoiminta raskauden aikana. Mulle lääkäri sanoi, että propralia voi vähentää jo 2-3 päivän päästä lääkkeen aloituksen jälkeen. 🙂 Ja niin olen nyt tehnyt. Eli kantsii kuunnella vointia ja mennä sen mukaan. Tsemppiä! Meillä kaksi icsi-poikaa ja nyt yllätys luomuraskaus kesken kilpirauhasen ongelmien. Kaikki on siis mahdollista, kun saat itsesi kuntoon. Ja raskaanakin voi syödä lääkettä.

Itse sairastan basedowin tautia, joka puhkesi esikoisen syntymän jälkeen. Jos siis tshRab-vasta-aineet on koholla niin kyseessä on basedowin tauti. Ja tuo tsh nousee hitaasti, ei ole lainkaan tavatonta että on edelleen 0,01, kyllä se siitä pikku hiljaa nousee kun T4 tasoittuu. Jos sulla on kovin iso annos tuota Tyrazolia niin kannattaa olla olonsa kanssa tarkkana ettei keikahda vajaatoiminnan puolelle ja olla herkästi yhteydessä lääkäriin. Eli jos alkaa väsyttää ja ”käymään hitaalla” ja on viluinen olo ym. niin kannattaa kysyä lääkityksen vähentämisestä. Mulla käynyt joka kerta niin että lääkityksen alussa arvot kohentuneet nopeasti mutta sitten mennytkin jo liian alas ja vajaatoiminnan puolelle. Sellaista tasapainon etsimistä se alku aina on. Ja tuota propralia varmasti voi vähentää omien tuntemustensa mukaan, sehän ei muuta kuin tasaa sitä sykettä eikö vaikuta muuhun.
Ja tosiaan mulla on nyt kahteen otteeseen saatu tuo liikatoiminta rauhoittumaan ja kaksi lastakin oon saanut niiden välissä/jälkeen. Tyrazol pieninä annoksina ei ole este raskaudelle/imetykselle, mutta nuo basedowin vasta-aineet on. Ne kulkeutuu istukan kautta vauvaan ja voivat aiheuttaa sikiölle kilpirauhasen liikatoimintaa. Sen takia raskautta ei suositella kun vasta sitten kun tauti on tasapainossa ja vasta-aineet normaaleja. (Tämä tieto Jorvin endokrinologilta.) Ja toki myös keskenmenon riski on suuri jos kilpirauhasarvot ei ole balanssissa. Toivottavasti sulla olisi kyse jostain muusta kuin basedowin taudista. Tsemppiä, kyllä tämän taudin kanssa pystyy elämään oikein hyvin vaikka ikävä ja arvaamaton tauti onkin!

Hei ja paljon tsemppiä! Kaulakipu ja -turvotus voisi viitata myös kilpirauhastulehdukseen, joka hoituisi kortisonilla eikä Tyrazolilla. Jos taas kilpirauhasreseptorivasta-aineet (TSHRAb) koholla, kyseessä Basedowin tauti, johon ensilinjan hoito on Tyrazol. Propral hoitaa vain oireita, joten vähennä toki annosta jos saat huimausta ja syke laskee liikaa. Painonlasku sinänsä liittyy tautiin eikä lääkitykseen, kun elimistö käy niin ylikierroksilla. T.lekuri 🙂

Hei, kiitos vastauksestasi! Seuraan nyt innokkaana omakantaa ja odotan labratuloksia 😀 mutta hyvä tietää et voin vähentää tota propralia!

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X