Kukaan ei varmaan ole missannut tätä somessa olevaa ”sektio ei ole sama kuin synnytys” jupakkaa. Asioista ei tietenkään tarvitse olla samaa mieltä, mutta kaksi sektiota läpikäyneenä ihmisenä koen että tämä väite on täysin absurdi. Esikoinen oli hätäsektio, joten siihen päätökseen en tietenkään itse päässyt vaikuttamaan, mutta totean nyt heti alkuun että sektio oli meidän pelastus. Kuopus tuli myös sektiona, tällä kerralla kyseessä oli suunniteltu sektio mun omasta toiveesta. Olen erittäin tyytyväinen valintaan, sekä äärimmäisen kiitollinen siitä, että tällainen suunniteltu sektio oli mahdollinen. Muuten meidän lapsiluku olisi jäänyt siihen yhteen, koska ensimmäisestä synnytyksestä jäi kaiken maailman pelkotiloja.
”Koko neuvolasysteemi on tehty etsimään ongelmia, ja luomaan niitä, jos ei niitä muuten löydy.”
Tämä on mielestäni erittäin outo suhtautuminen neuvolaan. Eihän neuvola väkisin etsi ongelmia, vaan tarkkailee äidin, vauvan ja koko perheen hyvinvointia. Stressi vaikuttaa sikiöön, synnytyspelko lisää stressiä ja vaikuttaa negatiivisesti synnytyskokemukseen, joka taas on erittäin tärkeä toipumisen kannalta. Kun puhumme neuvolapalveluista, äitiyspakkauksesta tai avustuksesta, lääkäreistä ja synnytyssairaaloista meidän on pakko totea, että meillä on asiat ihan helvetin hyvin täällä Suomessa. Kyllä, mielestäni on älytöntä lakkauttaa synnäreitä ja odottavien äitien raudanpuutteeseen voisimme kiinnittää enemmän huomiota, MUTTA SILTI, meillä on asiat TODELLA hyvin täällä ja Suomi on erittäin turvallinen paikka synnyttää.
Esikoisen raskausaikana minulla oli avioero vireillä ja olin todella stressaantunut ja ahdistunut. Sain keskusteluapua alle viikossa, nimenomaan neuvolan kautta. Rakenneultrassa löydettiin muutama soft marker, jonka ansiosta pääsimme sikiöseulontaan, missä onneksi huomattiin, että kyseessä ei ollut mitään vakavaa. Kuopuksen kanssa kaikki sydämen osat eivät olleet näkyvissä ekassa rakenneultrassa, ja meinasin saada slaagin, mutta saimme uuden ajan ja tarkistettiin että kaikki oli kunnossa. Olin muutenkin aika huolissani istukasta, jonka ansiosta meitä tarkkailtiin ja tehtiin muutama ylimäärinen ultra. Nyt jälkeenpäin olen tajunnut, että nämä ylimääräiset ultrat oikeastaan tehtiin ihan vaan sen takia, että mulla olisi rauhallisempi mieli. Istukan repeämistähän ei voi nähdä tai ennustaa etukäteen, mutta olen tästä todella kiitollinen. Tästä sain sitä mielenrauhaa, mitä kaipasin.
Kuopuksen loppuraskaudessa olin totaalisen ryytynyt, jonka takia mun rauta-arvoja seurattiin tarkasti. Juuri ennen sektiota sain rautainfuusion, ja muutamassa viikossa olo parani. Ilman neuvolaa tämä ei olisi ollut mahdollista. Haluan myös todeta, että raudanpuute vaikuttaa sikiöön, joten totta helvetissä näitä asioita tarkkailaan! Ei tässä yritetä kehittää mitään ongelmia, vaan tätä tarkkailua nimenomaan tehdään sekä äidin että lapsen hyvinvoinnin takia.
”Sektiossa ei ole mitään luonnollista”
Sanotaan sitten niin, mutta sektio on pelastanut monta elämää, eikä sektio todellakaan ole mikään häpeä! Itse voin todeta, että kuopuksen suunniteltu sektio oli todella kaunis kokemus. Espoon sairaalan henkilökunta tiesi minun synnytyspelosta, ja kaikki hoidettiin erittäin mallikkaasti ja rauhallisesti. Eihän sairaala ole mikään maailman ihanin majapaikka, mutta siellä apu on lähellä. Esikoisen kanssa imetyksestä ei tullut yhtään mitään, eikä minulla ollut kovin suuria toiveita kuopuksen kanssakaan, mutta kätilön rauhallisen ohjauksen ja avun kautta imetys lähti käyntiin ilman sen isompia ongelmia. Neuvolassa kysyin apua suihkutisseihin ja kipeisiin nänneihin, ja neuvolan tuen avulla jaksoin jatkaa imetystä, vaikka välillä teki mieli lyödä hanskat tiskiin.
”Ei ole olemassa liian isoa vauvaa”. Sano se äidille, jonka lapsi ei mahtunut ulos. Tässä vaarana on lapsen sykkeiden lasku, hapen puute, lonkan murtuminen. ”Mikä logiikka on liian pienen lapsen ulosottamisessa?”. Sano se äidille, jonka istukka lakkasi toimimasta tai jolle puhkesi raskausmyrkytys. ”Naisen keho on luotu synnyttämiseen”. Sano se äidille, joka vuorokausien synnyttämisen jälkeen on aivan rättiväsynyt, eikä jaksa enää. Mutta niin, tässähän ei nyt puhuttu niistä ”äärimmäisen harvinaisista, todellisista hätätapauksista”, mutta eihän niitäkään löydettäisi, mikäli asenne nyt on se, että neuvola ja lääkärit vaan väkisin vääntämällä kehittää ongelmia, joita ei oikeasti ole.
Synnytyskokemuksella on iso vaikutus toipumiseen, vauvan ja äidin tunnesiteeseen ja huono synnytyskokemus saattaa laukaista synnytyksen jälkeisen masennuksen. Onneksi meillä on mahdollisuus valita itsellemme sektion täällä Suomessa, jos meillä on synnytyspelko. Sype-polilla oleva kätilö sanoi heti ensikättelyssä, että ketään ei pakoteta synnyttämään alakautta, ja hyvä niin. Sitten taas se, onko sektio sama kuin synnytys vai ei, lienee mielipide. Espoon sairaalassa oltiin ainakin sitä mieltä, että olen tulossa synnyttämään ja itsekin olin ihan samaa mieltä. Molemmat muksut ovat tulleet maailmaan sektiolla, mutta kyllähän he ovat syntyneitä. Esikoinen kello 13:26 ja kuopus 9:31.
Kommentit (10)
Tässä ollaan varmaan vaan hurjan tarkkoja näistä hienoista suomenkielen verbeistä ja mitä ne tarkoittaa.. ”menen synnyttämään” / ”menen sektioon” /”synnytän” / ”mulle tehdään sektio”. Se on vielä niin uusi käsite, että ”vauva synnytetään sektiolla”, onneksi pikkuhiljaa kuitenkin on menty positiivisempaan suuntaan. Vielä seitsemän vuotta sitten minua katsottiin aivan monttu auki, että miksi ihmeessä oikein haluat sektion, eihän sitä ole mitään järkeä vaatia, jos siulla ei ole ”oikeita” syitä. Olin vallan typerä, kun kaikkia näitä kuuntelin. Mulla oli se oikea syy vaatia (ja saada) sektio= synnyttää lapseni sektiolla mutta tosiaan kuuntelin toisten ihmettelyjä.
Itsellä kokemusta vain alakautta synnyttämisestä ja itsellä mahdollinen sektio aiheutti pelkoa. Tiedän, että en olisi esimerkiksi itse pystynyt puhdistamaan sektio haava (mulla mies joutunut olemaan apuna paljon pienempienkin haavojen kanssa, koska iskee niin suuri heikotus.) Ihmettelenkin syvästi, miten sektiosta puhutaan helppona reittinä… Kyseessä on kuitenkin leikkaus, missä mennään aika monen ”kerroksen” läpi. Ei muitakaan leikkauksia pidetä helppona toimenpiteenä. Enkä myöskään jaksa uskoa, että sektioon päädyttäisiin heppoisin perustein ja kyllä synnytyspelko on täysin sopiva peruste, siinäkin kyseessä tulevan äidin ja lapsen terveys.
Lisäksi inhoan ”siinä ei ole mitään luonnollista” argumenttia. Monikaan asia nykyisessä yhteiskunnassa ei ole NS. ”luonnollista” ja hyvä niin. Hyvä, että lääketiede on kehittynyt ja on tarjolla hoitoja ja lääkkeitä, jotka pelastavat ihmishenkiä. Naurettavaa huudella sektion ”luonnollisuudesta” kun saman ihmiset todennäköisesti ottaisi vastaan esimerkiksi syöpähoidot jos saisi syövä. Tai suostuisi leikkaukseen jos umpisuoli tulehtuisi (sektioita tehty todennäköisesti jo muinaisessa on Egyptissä, kun ensimmäinen umpisuoli leikkaus tehty 1700 luvulla.)
Syntyyhän se lapsi sektiollakin, pullahtaa mahan tälle puolen. Hieman eri kohtaa ja eri tavalla, mutta syntyy silti.
Itse kärsin neurologisesta vaivasta nimeltä Arnold Chiari 1 ja siihen liittyvästä syringomyeliasta. Näistä johtuen kärsin ponnistamiseen liittyvästä päänsärystä (ei mikään pieni tykytys takaraivolla…). Toisinaan riittää pieni ponnistus, toisinaan ei tule raskaastakaan ponnistamisesta.
Pelkäsin kuollakseni, et saisin kesken ponnistusvaiheen päänsärkykohtauksen, josta johtuen olisin vähintään 3 päivää poissa pelistä oksentamassa pimeässä vessassa. Neuvolan kautta oltiin yhteydessä neurologiin, joka näytti vihreää valoa alatiesynnytykselle. Neuvolassa lääkäri sano heti, että ihan miten musta itsestä tuntuu – haluanko alatien vai suunnitellun sektion. Ilman neuvolaa oisin ollu hukassa, peloissani ja huolissani. Ja ilman tietoa vaihtoehdoista oisin saanu päänsäryn pelkästä stressistä. Tieto siitä, et siirrytään sektioon, jos alkaa tietynlaista päänsärkyä pukkaamaan loi turvallisen olon. Alakautta neiti sitten tuli.
Summasummarum, sektio tai alatie – lapsi syntyy tähän maailmaan ja onneksi on vaihtoehtoja!
Mulle ainakin neuvolassa kerrottiin että sektio ei todellakaan ole riskitön ja suositeltava, että toipumisessa menee pitkään ja lapsen on hyvä tulla alakautta koska saa sieltä tarvittavia bakteereita samalla ja vastustuskykyä ja ettei olisi niin allerginen. Olin menossa synnyttämään alakautta mutta loppumetreillä pitkän latenssivaiheen jälkeen tuli kiireellinen sektio koska lapsi oli tulossa nenä edellä, syke heitteli ja oli myös raukka paniikissa kakannut lapsiveteen. En ollut itse varaurunut millään tavalla sektioon mutta se pelasti meidän lapsen hengen joten olen kyllä kiitollinen että sektuoita tehdään ja ihan se synnytys mielestäni on.
Ite pelkään leikkauksia ja siten myös sektiota ja koska kumpikin mun raskauksista meni reippaasti yli jonnekkin viikoille 41 niin oon joutunut kummallakin kerralla varautumaan synnytyksen käynnistämiseen ja esikoisen kohdalla olin menossa sektioon perätilan ja vauvan ison koon vuoksi (onneksi vauva kääntyi kuitenkin lopulta) kummallakin kerralla päädyin alateitse synnyttämään, mutta hauskinta oli että kun kerroin peloistani neuvolassa niin minulle tarjottiin sektiota vaihtoehtona synnytyspelko diagnoosin varjolla vaikka synnytyspelko johtui sektio pelosta 😅 olisin halunnut enemmän tietoa aiheesta ennen sektioon päätymistä mutta minulle ei kerrottu käytännössä mitään en edes tiennyt että voisin olla hereillä sektion ajan… Ja koska lähimmät synnytys sairaalat täällä ovat 1h15min matkan päässä ja koska viime kerralla vauva meinasi syntyä autoon niin kolmannella kierroksella otan kyllä sen käynnistyksen vaikka siinä onkin riski päätyä sektioon. Nyt sun blogia lukeneena se ei enään vaikutakkaan ihan niin pelottavalta että voisin ihan hyvin lähteä synnyttään sektiolla jos synnytyksen käynnistäminen ei lähtis suunnitellulla tavalla edistyyn
Joo siis synnytyspelkohan ei todellakaan aina tarkoita, että pelkäisi alatiesynnytystä vaan voi myös pelätä sektiota! Ymmärtääkseni tästä sektiopelostakin pääsee sype-polille puhumaan, eli kannattaa kysellä neuvolassa!
Kiva kuulla, että mun kirjoituksista on ollut hyötyä! 😊 Hätäsektio on ainoa, joka yleensä hoidetaan nukutuksessa. Muuten pyritään siihen, että olet hereellä. Mytten suunniteltu sektio oli tosi kaunis kokemus, kaikki hoidettiin tosi rauhallisesti. Epiduraalin laitossa kätilö piti minua kädestä kiinni, korjasi asentoa ja tsemppasi. Andreas sai olla mukana leikkurissa, ja mikäli kaikki menee oppikirjan mukaisesti saat vauvan rinnalle siellä leikkurissa. Mytte hörppäsi vähän lapsivettä, joten hän siirtyi toiseen huoneeseen Andreaksen kanssa, mutta sain hänet syliin heräämössä ja Andreaskin sai olla mukana heräämössä! Eli kaiken kaikkiaan tosi kiva kokemus. Kipu on tietysti yksilöllistä, mutta itse halusin kotiin jo heti seuraavana päivänä ja pärjäsin buranalla ja panadolilla 😊
Moikka
Minkälaiset rauta-arvot sulla oli ennen synnytystä? Mulla itselläni oli hemoglobiini 112 ja ferritiini 21. Mua vaan kehotettiin syömään rautatabletteja, melko tuloksetta. Synnytyksessä päädyttiin kiireelliseen sektioon, ja hemoglobiini synnytyksen jälkeen oli vain 87, ei koskaan puhettakaan rautainfuusiosta(ferritiiniä en tiedä).Musta tuntu just siltä, et kukaan ei huomioinut yhtään sitä et miten tämmönenkin tilanne voi vaikuttaa vauvaan. Vaikka mun arvot oli just ja just viitearvoissa raskausaikana, niin eihän noilla nyt juhlita 😀
Moikka!
Bellen kanssa hb oli ~90. Silloin vaan käskettiin syömään rautaa 😅 sektion jälkeen tipahti alle 80, ferritiini olematon ja annettiin punasoluja. Mytten kanssa taas mitattiin ferritiini kun hb laski alle 100. Ekalla mittauksella ferri oli 3, silloin käskettiin syömään tupla annoksen rautaa. Mitattiin uudestaan kuukauden päästä, ferritiini ”olematon” 😅 tämän jälkeen sain rautainfuusion. Eli ei tämä kyllä helposti hoitunut, mutta onneksi tota hemppaa nyt edes seurattiin 🙈
Mielestäni on aivan sama millä tyylillä lapsi syntyy. Tärkeintä on sekä lapsen että synnyttäjän eli äidin terveys. On aivan turha lähteä jeesustelemaan toisen tapaa toimia. Jokaisella on oma tapa ja hänelle oikea tapa. Pidetään mölyt mahassa ja tuetaan ja kannustetaan toisiamme. Jossain kirjassa sanottiin että syytön heittäkööt ensimmäisen kiven.
Juuri niin, nykyään on luojan kiitos, kaksi mahdollista syntymistapaa ja se että hengissä pysyy vauva ja äiti on se ainut tärkeä juttu oikeesti.
Sektiokaan ei ole aina turvallinen, edes suunniteltu. Itse jouduin siihen todella vaikean asentovirheen takia. Suunniteltu sektiomme oli kaksikymmentäpäiselle lääkärijoukolle äärimmäisen haasteellinen ja täpärästi selvisimme, itse toivuin teho-osaston kautta.