Astetta rankempi syksy

Minä olen yleensä sellainen ihminen, joka odottaa syksyä. Pimeys, ruska, kynttilät, rauhalliset koti illat. No, tämä syksy on ollut kaikkea muuta. Täällä ollaan taas flunssassa ja tämä perkeleen flunssakierre on kestänyt kolme vitun kuukautta. Tässä vaiheessa lanttu leviää jo aika pahasti. Kolmen päivän valvomisen jälkeen purskahdin itkuun. Ajatus siitä, että meidän arki jatkuisi tällaisena maailman tappiin saakka aiheutti jonkun sortin meltdown reaktion. Kuuma suihku ja päikkärit onneksi auttoivat, joten vielä ei olla Britney 2007 pisteessä.

Ensin Bellellä oli angiina ja sitten Myttellä oli korvatulehdus. Vaikutti vähän siltä, että yksi AB-kuuri ei riittänyt, joten mentiin uudestaan näyttämään korvia, mutta lääkäri väitti että ”AB-kuuri on purrut hyvin, joten korvatulehdus on IHAN KOHTA OHI”. Uutta kuuria ei siis annettu. Belle kerkesi olla päikyssä yhden päivän, mutta illalla hänellä oli taas räkätauti. Eli hän on ollut kotona päikystä kaksi viikkoa, TAAS. En tiedä mikä homma, mutta hän kerkeää olla päikyssä maksimissaan 1-2 päivää ja sitten ollaan taas flunssassa ja ne pöpöt siirtyvät sitten myös meille muille.

Ollaan siis taas hirveässä räkätaudissa. Eilen Mytte oli tosi itkuinen, mutta simahti illalla kipulääkkeen voimalla. Muutaman tunnin päästä alkoi hirveä huutorumba, joten Andreas lähti päivystykseen pikkuisen kanssa joskus aamuyöllä. Siellä ei tosin ollut ”lääkäriä paikalla, joka voisi katsoa hänen korvia”, joten hänelle tyrkättiin vaan buranaruisku käteen ja käskettiin kotiin lepäämään. ”Aamulla sitten terkkarille”. No, päätin että emme nyt lähde yleislääkärille seikkailemaan, vaan kaivan esille ihan korvalääkärin meille ja onneksi päätin tehdä näin, koska nyt Mytten molemmat korvat on tulehtuneet. Viimeksi oli sentään pelkästään vasen korva.

Korvatulehdus numero kaksi

No, saimme nyt jonkun astetta jytymmän AB-kuurin ja paremmat kipulääkkeet käyttöön. Mutta täällä siis valvotaan, katsotaan Pipsa Possua (sitä jaksoa missä Pipsa on kipeä, muut eivät kelpaa, joten tämä on repeatilla), imuroidaan nenää ja saadaan hirveä huutoshow aikaiseksi aina kun on lääkkeen ottamisen aika. Onni on Andreas, joka mukisematta on käynyt lääkärissä ja apteekissa ja ruokakaupassa. En todellakaan jaksaisi, jos joutuisin pyörittämään tätä sirkusta yksin. Tuntuu jo nyt, että olen muuttunut zombieksi ilman toimivaa aivoa, vaikka Andreas hoitaa suurimman osan kotitöistä.


Korvatulehdus on ollut tosi vittumainen tauti, kun en tiedä tästä mitään. Minulla ei ikinä ole ollut korvatulehdusta (ainakaan muistaakseni), eikä Bellelläkään ole ollut. Me kuulumme angiinajengiin. Päivisin tämä paska on vaikuttanut ihan tavalliselta flunssalta, mutta yöt ovat ihan horroria, kun korvat vaivaavat. Tai sitten meidän pikkuneidillä on tosi korkea kipukynnys, jonka avulla puskee eteenpäin päivisin vaikka korvat ovat tulehtuneet. Päivystyksessäkin meinattiin, että ”vaikuttaa ihan reippaalta, joten pärjää varmasti buranalla”. Hän oli siis kerennyt rauhoittua autossa, varmaan pystyasennon ja Frozen soundtrackin takia.

Toivotaan siis, että tämä olisi tämän syksyn viimeinen flunssaepisodi. Koputan oikeasti puuta kirveellä että olisi.

Kommentit

12 kommenttia
Avatar

Moikka. Pitkästä aikaa kommentoin,mutta ajattelin vinkata jos ei ole tullut mieleen,tosin luulen kyllä että olet kyllä näin tehnytkin,eli heti kun lapsi alkaa näyttää melkein normaalilta terveeltä itseltään räkätaudin jälkeen niin vaihda lakanat,tyynyliina jne. Ja lapsen hammasharja!! Näin olen itse toiminut kun eräs hoitaja vinkkasi meidän angiinakierteen jälkeen joitain vuosia sitten
Neuvon voi myös jättää ihan omaan arvoonsa 😀 kiitos ja anteeksi,tsemppiä arkeen .

Avatar

Kannattaa käydä 2-4 vkon päästä korvalääkärillä kontrollissa, ja heti ku on seuraavan kerran flunssassa. Monesti näistä tulee korvatulehduskierteitä ja nopea putkitus on suositeltavaa. Korvalääkäri sano myös että putkitetut lapset sairastelee muutenkin vähemmän jostain syystä. Meidän lapsen putket lähti 1,5v jälkeen ja nyt todennäköisesti uusi putkitus edessä kun koko syksyn sairastellut ja tulehduskierre taitaa palata.. julkisella puolella tosi pitkään seurataan ja pitää olla monta tulehdusta ennen putkitusta, yksityisellä putkitetaan herkästi, koska ne tulehdukset vaikuttaa kuuloon, puheen kehitykseen, tasapainoon ja motoriseen kehitykseen, ja onhan se antibiootti aika raju pienelle lapselle. Tsemppiä ja paranemisia! ❤️

Desire Nymark

Kiitos kovasti ❤️ Sovittiin tänään, että käydään uudestaan näyttämässä 3-4 viikon päästä ja jos uusiutuu meinaan kysyä tosta putkituksesta! Korvatulehdus on kyllä tosi vaikea ja kinkkinen, kun asia ei oireile samalla tavalla päivisin. Luotimme ihan liikaa siihen edelliseen lääkäriin, joka väitti et kaikki kunnossa. Mä tässä epäilin hampaita ja vatsakipuja jne ja sillä aikaa tämä levisi molempiin korviin 😅

Avatar

Voi kamala. Mä pelkäsinkin jotain tällaista tulevan. En tiedä mistä on kyse, mutta olen itse hoitoalalla ja nyt sairaalat ja terveyskeskukset täyttyvät koronarokotteen ottajista. Lapsista ja vanhemmista. Ihmisten vastustuskyky on laskenut ja kollegat ovat jatkuvasti sairaslomilla, se näkyy hoitaja- ja lääkäripulana eikä tällaista ole ollut koskaan aikaisemmin, ainakaan täällä e-suomessa. Pikaista paranemista sinne, toivon kaikkea hyvää. P.s. yritin varoittaa kaikkia ottamasta koronarokotetta, kun tiedän mikä mekanismi siinä on. Lisäksi tullut niin paljon vakavia haittavaikutuksia ihan jo läheisille ihmisille. Mutta ehkä teillä vaan sairastetaan normi pikkulapsiflunssaa eikä ole kyse piikkiproteiinista.

Avatar

Onkohan Ullalla jääny lääkkeet ottamatta?! Näin pieniä lapsia ei ole Suomessa rokotettu Koronaa vastaan. Todellinen hoitoalan henkilö. Huh hei.

Desire Nymark

Joo, ei tällaisille 1v8kk ja 4v lapsille vielä anneta mitään koronarokotetta. Enkä ikinä ole kuullut, että rokotteen haittavaikutukset voisivat tarttua, mutta en ole lääkäri, joten 🤷🏼‍♀️😂 Rotarokote lienee ainoa, joka saattaa tarttua 🤔

Desire Nymark

Onpa jännä! Minä olen ainoa meidän lähipiirissä jolla nousi kuume rokotteen jälkeen. Tosin kun nämä pienet ovat kipeenä koko ajan ja liimautuneet kiinni minuun niin en myöskään ihmettele jos pöpö olisi heiltä tullut samaan aikaan kun kävin rokotteen ottamassa. Meidän lapsilla on kaikki rokotusohjelmassa olevat rokotteet (tosin myttelle ei annettu vesirokko rokotetta nyt koska AB-kuuri ja tota koronarokotetta ei vielä anneta näin pienille), joten en näe mitään syytä miksi en itse ottaisi tota k-rokotetta 😊 En muutenkaan kokenut mitään painostusta ottaa rokote, koska minulle toi passi on se ja sama kun en muutenkaan liiku missään vapaaehtoisesti 😀 mutta pelkäsin koronaa enemmän kuin rokotetta 😊

Avatar

Vai johtuiskohan ihan niinkin simppelisti vain siitä, että ollaan 1,5 v pitkälti pysytelty omissa piireissä eikä altistuttu muiden mikrobitaakalle. Nyt kun yhteiskuntaa avattu, niin oli täysin odotettavissa että kaikki muut näkymättömät taudinaiheuttajat leviää varsin hanakasti, koska monia lievien tautien aiheuttajia kohtaan tulee kausittainen immuniteetti sairastamisen jälkeen eikä näitå edelliskaudella hirveämmin ole saatu kotona pysymisen takia (mikä oli täysin oikea menettely tapa tilanteeseen nähden). Tälle vuotta odotetaan hyvää influenssa ja rs-virus kautta, sillä viime vuonna ne lähes puuttuivat rajoitusten ansiosta eikä näin ollen kausi-immuniteetteja ole syntynyt. Basic biology. Tsemppiå Desirelle, paskaahan tuo kierre silti on.

Avatar

Entinen korvatulehdus potilas täällä hei!😅 mulla on elämäni aikana ollut varmaan pari sataa korvatulehdusta, ekan sain 3 vko ikäisenä. Kuulemma kun täytin 2 vuotta, oli mulla ollut 26 korvatulehdusta. Uutta siis uuden perään. Korvat purkitettu 3 kertaa. Loppuivat lopulta kun täytin 6 vuotta (toivottavasti teillä ei mene niin kauan), ja sen jälkeen niitä on tullut 1-2 vuodessa, vaikka täytän pian 25. Korvatulehduksessa se kipu on oikeasti järkyttävä, olen itsekin itku kurkussa mennyt Pihlajalinnaan korvalääkärille nyt aikuisena kun tk:ssa on todettu vain ”sen olevan flunssaa ja menevän ohi buranalla”. Mutta korvalääkärillä sitten todettu molempien (yleensä aina molemmat) olleen ihan tulehtuneita ja kipu hellittänyt vasta tärykalvon puhjetessa/kunnon ab kuurilla. Toivottavasti teillä ei yhtä kamalaksi meno mene, ja Mytte paranee pian! Porvoossa myös erinomaisia korvalääkäreitä, olen siellä osan lapsuudestani asunut ja korvalääkärillä käynyt useaan otteeseen.😅

Avatar

Hei. Täällä myös korvatulehdus historiaa. Ovat aivan hirveitä ja aina pelkään et nytkö rumba alkaa.
Vaatikaa putkitusta herkästi. Siitä on ollut meillä apua. Pyytäkää myös tarkistaa samalla nielu ja kitarisat. Yksityiselle suoraan kulkematta arvauskeskuksen kautta. Vakuutus hoitaa suurimman osan.
Tsemppiä ja jaksamista! Burana harvemmin näihin riittää.

Avatar

Siis voi tuhannen tulimmaista ihmisiä! Nää jatkuvat flunssat johtuu siitä että on vältelty ihmisiä viimiset 1,5vuotta ja nyt ne sit jyllää tosi kovina kun kaikilla heikentyny vastustuskyky kotona olemisen takia. Tsemppiä sairastupaan!

Avatar

Kahden lapsen kanssa tuon piinan käyneenä ostaisin jälkiviisaana kotiin sellaisen korvalampun. Mulle selvisi vasta hetki sitten, että tämän pitäisi olla mahdollista! Lääkäri joskus antoi mun katsoa korvia, kun toinen oli tulehtunut ja toinen terve. Se ero oli silloin ainakin todella selvä, vaikka en tosiaan ole alalla. 😀 Lähinnä siis sitä varten, ettei olis tarvinnut satoja kertoja kotona arpoa, onko ne nyt taas kovat vai ei. Olis voinut itsekin tsekailla, että mihin suuntaan homma on menossa. Samahan se on tavallaan kuin vaikka angiinan kanssa, kurkkia kurkkuun onko peitteitä näkyvissä vai ei. Tämänkin kanssa meillä väänneettiin vuosi, ennen kuin kahden lapsen nielurisojen poisto vihdoin katkaisi koko perheen kierteen… 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä