desire nymark - Banneri

Nyt mennään jo raskausviikolla 15 (14+5). Tämä siis tarkoittaa että 36,8% tästä urakasta on hoidettu ja vauva on jo appelsiinin kokoinen. Mitään selkeitä liikkeitä en ole tuntenut vielä, mutta kaikki aikanaan. Asia mitä todellakin olen tuntenut tällä viikolla on liitoskivut. Lonkka ja pakarat menivät tosi kipeäksi ja kipu säteilee jalkoihin, joten kävely on vähän niin ja näin tällä hetkellä. Olen yrittänyt venyttää ja jumpata ja pitää jalat ylhäällä ja nukkua tyyny jalkojen välissä, mutta taidan varata itselleni ajan fyssarille tai sitten osteopaatille mahdollisimman nopeasti.

Tiistaina minulla on äitiysneuvola sekä neuvolalääkäri, joten silloin puidaan taas tätä mun raudanpuutetta ja matalaa ferritiiniä. Väsymys ja aivosumu on aivan järkyttävä tällä hetkellä, joten toivon tottakai pääseväni rautainfuusioon. Olisi kiva jos sinne pääsis jo nyt, eikä vasta muutama viikko ennen sektiota. Pahoinvointi on kuitenkin hellittänyt, joten elämä on huomattavasti helpompaa nykyään ja onneksi näin, koska meillä on ollut helleaalto viikonlopun aikana. Säät suosivat siis taas, joten seuraava projekti olisi perustuksien tekeminen. Sieltä kuopasta se laajennusosa pikkuhiljaa nousee.

Tällä viikolla olen yrittänyt hoitaa rastihommia ja suunnitella uusia duunijuttuja. Opiskelut alkaa syksyllä, joten pyrin saamaan mahdollisimman paljon nippuun nyt kesän aikana. Tämä viikko on siis sisältänyt paljon palavereita, suunnittelua sekä piirtämistä ja muuta graafista työtä. En ole tehnyt uutta mallistoa vuoteen, joten olen aika ruosteessa ja meno aika tökkivää, mutta hiljaa hyvä tulee. Olen kyllä itsekin näissä asioissa vähän hankala. Yhden mansikkavagina kuosin suunnittelemisessa meni yli viikko, koska en ollut siihen täysin tyytyväinen. Eli tämä on tällaista turhaa viilaamista.


Andreas kävi vauvanvaatteita läpi ja jonkun verran pitäisi hommata uutta, mutta vielä tuntuu liian aikaiselta. Kahden pienen kanssa raskautta ei oikein kerkeä fiilistelemään samalla tavalla, aika menee eteenpäin törkeen nopeasti ja vatsa kasvaa siinä sivulla. Ajatuksena oli ensin, että kuopus aloittaisi päiväkotitaipaleensa nyt tulevana syksynä, mutta sekin on lykkääntynyt. Meillä on tosi kiva päiväkoti, mutta henkilökunta vaihtuu vähän liian tiuhaan tahtiin, joten tämä vaihtoehto ei enää tunnu järkevältä. Esikoisen päikkyryhmälle veimme yhteislahjan, koska emme tienneet ketkä ovat töissä juuri meidän ryhmässä. Huhuilimme tästä meidän päikkyryhmän whatsapp-ryhmässä, mutta kukaan meistä vanhemmista eivät olleet ajan tasalla.

Näyttää siis siltä, että kuopus olisi kotona äitiysloman aikana. Harkitsimme myös perhepäivähoitoa, mutta kahden lapsen kuskaaminen eri puolille kaupunkia tuntuu kieltämättä aika työläältä. Varsinkin kun molemmilla olisi aika lyhyitä päiviä. Esikoinen aloitti päiväkotitaipaleensa vasta 3,5 vuotiaana ja aloitus meni tosi hyvin, joten siinä mielessä emme jaksa ottaa mitään stressiä asiasta. Arki rullaa varmasti ihan kivasti, vaikka kotona olisi vastasyntynyt ja taapero. Niin se teki viimeksikin.

Muut raskaanaolevat: miten voitte? Tsemppiä helleaallon kanssa, varsinkin loppuraskaudessa olevat! Huhhu 😅

Kommentit (1)

Ihana kun olet jo noin pitkällä, onnea 💟 Meillä neljäs hoitokerta nyt menossa, eilen siirrettiin yksi alkio. Lapset 6 ja 8 vuotiaita pakkaslapsia. Toivon kovasti että onnistuu 💕

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X