Kehon muutokset raskausaikana

Raskausviikko 27 lähti käyntiin. Ollaan siirtymässä kohti viimeistä raskauskolmannesta ja sen todellakin huomaa. Keho alkaa tässä vaiheessa jo olemaan aika erilainen ja väsynyt. Vatsa tuntuu isolta ilmapallolta, mukavaa asentoa ei oikein tuppaa löytymään mikä vaikuttaa yöuniin, jalkoja ja selkää särkee. On liitoskipuja ja närästystä ja harjoitussupistuksia. Jaloistani näen pelkät varpaat joten sateessakin lätkin menemään flipflopeilla ja omaa alapäätä en ole nähnyt viikkoihin, joten hänen vointinsa on kysymysmerkki. Veikkaisin ainakin, että alapään kampaus saattaa olla aika mielenkiintoinen, kun sheivaaminen menee käsituntumalla ja ”vähän sinne päin hutisten”.

Tässä raskaudessa mun rinnat ovat paisuneet ihan älyttömästi. Imetyksen jälkeen mun rinnat ovat just ja just onnistuneet täyttänään A-kupin ja silloinkin niitä puolityhjiä vappupalloja pitää rullata sisään liiveihin kanelipullan tavoin. No, tällä hetkellä käytän D-kupin liivejä ja nekin tuntuvat aika naftilta. Mieheni on tästä kovin innoissaan, minä taas en niinkään, kun eihän sillä ole väliä vaikka miten paljon lisävolyymiä niihin iskisi, ne roikkuvat silti polvissa. Kehostani tissit ovat ehdottomasti se osa, jota raskaudet ovat runnoneet pahiten. Siihen päälle vielä imetys ja maidon pumppaaminen, niin avot.

Kolmas raskaus eikä sitä kuuluisaa hehkua edelleenkään oo näkyvissä. En ole pohtinut näitä kehon muutoksia hirveästi raskausaikana, vaan enemmänkin laskenut päiviä laskettuun aikaan ja ajatellut, että tämä on ohimenevä vaihe ja tällä hetkellä mun keho toimii ”yksiönä vauvalle”. Sen kyllä kuitenkin sanon, että en todellakaan koe olevani kaunis tai seksikäs raskausaikana. Mielestäni kaikki raskausvaatteet ovat rumia, enkä näe mitään järkeä ostella hirveän kasan vaatteita joita käytetään muutaman kuukauden. Hiihtään siis ympäri kyliä Andin vaatteissa ja ”tärkeät menot” aiheuttavat hirveän asukriisin. Kieltämättä on ikävä omaa kehoa sekä omia vaatteita. Tällä hetkellä olen sellaisessa välilimbossa, kun keho ei tunnu omalta.

Hormonaaliset muutokset ovat myös aika perseestä, ihan näin suoraan sanottuna. On hormonifinnejä, hiukset rasvottuu nanosekunnissa enkä edelleenkään ole löytänyt deodoranttia joka oikeasti pitäisi hikoilun kurissa. Molemmissa raskauskissa mieheni on odottanut sitä ”jäätävää panetusta” ja ”hulluja himoja” mistä monet puhuu, mutta eipä. Halut on jossain pohjamudissa, enkä muutenkaan keksi yhtäkään asentoa joka kestäisi näitä mun liitoskipuja. On olemassa naisia, jotka rakastaa heidän kroppaa raskausaikana ja jotka oikeasti nauttii raskausajasta. Ja sitten on niitä, jotka eivät todellakaan nauti ja jotka laskevat päiviä, ja sekin on ok eikä todellakaan tarkoita että ei olisi innoissaan tulevasta vauvasta tai kiitollinen plussasta. Olen erittäin onnellinen ja kiitollinen, mutta parasta koko raskaudessa on nimenomaan ylipäätänsä että plussa ilmestyy tikulle ja kun saa vauvan syliin. Itse odotusaika on etappi, jonka mielelläni ulkoistaisin vaikkapa Andille, jos se vaan olisi mahdollista.

Minun kohdallani toipuminen sektiosta on ollut keholle sekä pääkopalle huomattavasti helpompaa kuin raskausajat. En toki tiedä miten paljon rauta-arvot vaikuttavat tähän, koska nehän ovat olleet ongelma joka ikisessä raskaudessa. Esikoisen synnytyksen jälkeen tankattiin muutama pussi punasoluja ja juuri ennen kuopuksen synnytystä kerkesin saamaan rautainfuusion, joten ehkä sekin on vaikuttanut jaksamiseen ja yleisfiilikseen. Kävimme muuten eilen hakemassa äippäpakkauksen. Vaikka lasken päiviä laskettuun, tuntuu jotenkin hullulta ajatella että äippälomaan on 2 kuukautta ja sektioon 3 kuukautta. Emme edes vielä tiedä ihan tarkalleen minne vauvan vaatteet ja tavarat ängetään, hänelle kun ei vielä ole omaa huonetta, mutta eiköhän me löydetä jokin toimiva ratkaisu tähänkin pulmaan.

Millaisia fiiliksiä teillä on ollut teidän kehosta raskausaikana?