Olen vähän vitun väsynyt

Missä sitä oikein ollaan oltu. No, melkeinpä koomassa, jos ihan rehellisiä ollaan. Ensin korvatulehduskierre valvotti, sitten raudanpuute väsytti ja lopulta perheeseen saapui viides jäsen, joka ei oikein nukkumisesta välitä. Haastava vauva sekä yksi korvatulehduslapsi on melkoinen kombo ja ollaan karsittu meidän elämästä kaikki ylimääräinen. Töitä on vähennetty ja monessa asiassa olemme joutuneet madaltamaan rimaa melko voimakkaasti. Kaikesta huolimatta kaikki on ihan hyvin, mutta blogi on ollut yksi niistä asioista joihin ei vaan paukut ole riittäneet. Nyt tuntui pitkästä aikaa taas siltä, että haluan kirjoittaa jotain.

Korvatulehduksista sen verran, että korvien putkituksesta ei valitettavasti ole ollut meille hirveästi hyötyä ja nyt mietitään risojen poistoa. Ollaan puheterapiassa sekä toimintaterapiassa ja olemme taas loppukuusta menossa kuulopolille testaamaan kuuloa. Muutama viikko sitten meillä oli taas erittäin kivulias märkivä korvatulehdus ja 14 antibioottikuuri käytössä. Viimeistä ab-annosta antaessa yritin taas lohduttaa meidän teräsmimmiä sanomalla, että ”tämä on viimeinen annos”. Siihen tyttö vastasi ”ei ole” ja onhan se totta, että näillä samoilla olisipa tämä viimeinen jutuilla ollaan yritetty lohduttaa melko moneen otteeseen, mutta sieltä se uusi tulehdus sitten kuitenkin tulee.

On kyllä muutenkin ollut melkoinen syksy/talvi sairastelujen suhteen ja siellä ruudun toisella puolella on varmasti moni joka nyökkää kun totean, että tähän alkaa jo olemaan aika kypsä. Juuri ennen kolmosen syntymää meillä oli enterorokko, joka onneksi kerkesi väistymään ennen sektiopäivää. Itse synnytys meni tosi kivasti ja mikäli teitä kiinnostaa, voitte kuunnella synnytyskertomuksen ääniraitana TÄÄLLÄ. Heti synnytyksen jälkeen meille sitten iski RS-virus joka oli aivan kamala, mutta vauva onneksi sairasti tämän lievänä. Ilmeisesti imetys suojasi hänet hyvin. Andille taas tämä osui melko ärhäkkänä ja lopulta todettiin myös keuhkokuume, joka onneksi meni melko nopeasti ohi antibioottikuurilla. Mutta meidän alkutapaile vauvan kanssa oli siis melkoinen setti.

Tämä kolmonen on aivan ihanan charmikas kaveri, mutta meidän triosta silti heittämällä vaativin kaveri. Kahden helpon vauvan jälkeen oletin naivina että kolmonen olisi samaa sorttia ja tuli oikeasti yllärinä miten haastavaa elämä on vauvan kanssa, joka ei viihdy sekunttiakaan yksin. Tällä hetkellä ainoa paikka, jonka hän hyväksyy on kantoreppu. Eli meistä on tullut kenguruperhe ja vauva siirtyy repusta reppuun. Öisin vuorotellaan ja nukutaan kahden tunnin pätkissä, eli en minä tässä sentään yksin kokoajan joudu valvomaan, mutta väsymys on silti melkoinen. Yhteistyöllä ja huumorilla ollaan kuitenkin selvitty, ja tiedämme että tämä on ohimenevä vaihe. Ollaan nyt silti menossa osteopaatille huutokeisarin kanssa ja toivon mukaan siitä olisi edes vähän jeesiä.

Mutta sellaista. Pöpöä pöpön perään, valvomista, väsymystä, kaaosta. Ihmeen hyvin ollaan kuitenkin selvitty ja yritämme löytää pieniä kivoja juttuja tässä kaaoksen keskellä. Niitä onneksi on paljonkin, kunhan vaan jaksaa katsoa tarpeeksi tarkasti. On kuitenkin sanomattakin selvää, että aina ei vaan jaksa. Tämä lienee se vuosi, kun joudumme vähän väkisinkin oppimaan olemaan itseämme kohtaan armollisia. Somessa yleensä nähdään niitä energisiä mammoja, joiden lapset nukkuvat todella hyvin ja muutenkin ovat suhteellisen tyytyväisiä tapauksia. Onhan tämä ihan loogistakin, väsyneenä sitä ei samalla tavalla jaksa mitään kuulumisia somessa kertoa. Halusin siis kertoa, että täälläkin valvotaan ja kannetaan. Pyrimme nauttimaan vauvavuodesta mahdollisimman paljon, mutta väsyneenä se on haastavaa. Ihan yhtä rakas tämä kolmonen silti on, vaikka vauvavuosi tähän saakka on ollut astetta haastavampi.