Vauvavuosi: parisuhde kriisissä

Ollaan koettu jonkun verran kasvukipuja joka kerta, kun perheeseen on saapunut uusi tulokas. Kestää hetken sopeutua uuteen dynamiikkaan ja varsinkin alussa minulla on usein ollut fiilis, että kädet ei riitä. Kolmonen on tähän saakka ollut meidän kolmikosta haastavin, koska tämä kaveri ei kovin hyvin nuku eikä viihdy yksin sekunttiakaan. Lisäksi kakkosen korvatulehduskierre jatkuu, joten yöt ovat haastavia ja koetaan molemmat riittämättömyyden tunteita.

Pääosin kaikki on mennyt ihan hyvin, mutta väsymys painaa ja se näkyy meidän parisuhteessa melko vahvasti tällä hetkellä. Useimmiten yhteistyö sujuu tosi hyvin, mutta välillä hakataan silti päät yhteen. Yleensä vielä ihan turhista asioista. Pyykkikoneeseen unohtuneet vaatteet saattaa aiheuttaa ison riidan, vaikka kivempi ratkaisu olisi käynnistää kone uudestaan, antaa pyöriä rauhassa ja jatkaa elämää. Hormonit ovat toki vielä aika sekaisin ja se näkyy just tällaisena, että vedetään kierroksia ihan turhista asioista. Vähillä yöunilla ihan pienetkin asiat saattaa katkaista kamelin selän ja viimeinen tikki voi oikeesti olla tyyliin lattialle jätetty sukka.

Tiedämme molemmat onneksi, että tämä on ohimenevää, mutta ai saakeli että voi olla raskasta välillä. Jopa ihan kivat jutut tuntuvat pakkopullalta, kuten esimerkiksi mun koulu, mihin siis ihan itse olen ilmoittautunut ja mistä jopa maksan. Mutta kun ei vaan saakeli jaksais. Kaiken maailman neuvot myös menevät ihon alle, vaikka ihmiset oikeasti tarkoittavat pelkkää hyvää. Kyllä minä itsekin tiedän, että irtiotto tekisi hyvää, mutta hotelliloma ei nyt onnistu. Nuku kun vauva nukkuu kuulostaa myös ihanalta, mutta sekään ei onnistu. Tiedostan myös, että ei ole niin justiinsa, aina kodin ei tarvitse olla tip top, mutta sotku stressaa minua ihan älyttömästi.

Mennään molemmat vähän mikä maa mikä valuutta moodissa, mikä myös tarkoittaa että aika menee ihan törkeen nopeasti. Tiedämme molemmat siis, että vauvavuosi on ohi silmänräpäyksessä ja arki muokkautuu koko ajan helpommaksi. Tämä sopeutumisvaihe on aina ollut meille haastavin, mutta tästäkin selviämme. Se ei kuitenkaan tarkoita, että elämä olisi pelkkää hupia ja hattaraa. Välillä on semmoisia päiviä, että tekisi mieli sanoa fuck this shit ja ottaa äkkilähtö bahamalle. Välillä myös tuntuu, että kaikki muut nauttivat vauvavuodesta täysin rinnoin ja parisuhdekin kukoistaa. Että me muka oltais ainoot, joiden parisuhde naksuu. Erotilastot tosin osoittavat ihan muuta.

Moni varmasti myös pelkää sanoa äänen, miten haastavaa on. Ainahan joku Marjatta ilmestyy paikalle kertomaan miten itse ollaan lapsemme hommattu ja hei muistakaa nauttia! On totta, että haastavan elämäntilanteen keskellä on pakko löytää edes jotain positiivista, mihin voi takertua kiinni. Muutenhan kaikki olisi pelkkää paskaa. Mutta ei, vauvavuodesta ei tarvitse nauttia koko ajan. Rankkaa paskaahan tämä on. Elämässä tapahtuu iso muutos, mihin on pakko sopeutua. Lisäksi voimavarat voivat olla aika olemattomat ja siihen päälle vielä hormonit. En todellakaan nauti koko ajan, eikä se tee minusta paskaa äitiä tai puolisoa. Eikä se myöskään tarkoita, etten rakastaisi minun lapsia ja puolisoa. Tottakai rakastan.

Armo ja ymmärrys, sekä itseä että puolisoa kohtaan on äärimmäisen tärkeää. Usko siihen, että jossain kohtaa helpottaa ja saadaan ehkä nukkua yömme rauhassa eikä suihkukäyntejä tarvitse aikatauluttaa. Lisäksi huumorilla, sarkasmilla ja kahvilla pötkitään pitkälle. Neuvolassa kysyttiin, jos meillä on mahdollisuus tuupata lapset hoitoon ja viettä lapsivapaata yhdessä, mihin andi vastasi että ei ole, mutta emme ainakaan vielä ole niin kyllästyneitä toisiimme, että olisi pakko. Kriisistä huolimatta sanoisin siis, että ei nyt kuitenkaan ihan paskasti mene, ainakaan koko ajan.