kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 04.11.2012

Halloween, kekri, pyhäinpäivä...

Teksti
Karoliina Pentikäinen

Tervehdys päivään,

vietämme Neidin kanssa pyhäinpäivää Hankasalmella. Eepi jäi kotimieheksi…luvassa live-penkkiurheilua ja kipsijuhlat 🙂

Meidän perheessä oli jo lapsuudessani tapana viettää halloween-kekkereitä, joihin kutsuttiin aina vuorollaan jokin tuttavaperhe herkuttelemaan ja pukeutumaan hassusti. Siis tämä jo silloin, kun halloween ei ollut vielä niin kova juttu Suomessa. Tarjolla oli ainakin kärpäskakkuja, leikattuja sormia ja silmämunanaposteltavia…UUUU…karmaisevaa ja ihanaa.

Tänä viikonloppuna emme kauheasti askartele erikoisherkkuja (muuten vain hyviä), koska Neiti-F on saanut jo kaksi kertaa osallistua halloween-kemuihin viikon sisällä. Viikko sitten olimme naapurin tytön naamiaiskemuissa, ja eilen Neidin päiväkodissa oli halloween-kemut. Tyttären halusi olla “kisu-kasuna” (hän keksii nykyisiin kaikkiin sanoihin jonkun oman riimiparin), ja se myös toteutettiin.

Itse rakastan KAIKKIA juhlia. Ihan vaan siksi, että arkeen tarvitaan AINA vähän piristystä. Toisten mielestä jenkkilästä rantautuvat kemut ovat usein vain kaupallista rahastusta. Itse ajattelen kuitenkin niin, että eihän sitä kaikkea juhlakrääsää tarvitse hankkia, vaikka päivää juhliikin. Siis olipa kyse sitten halloweenistä, ystävänpäivästä tai joulusta. Meidänkin naamiaisasut oli napattu kaapin perukoilta: Neidin oma tunika ja leggarit, häntä minun kietaisupaitani narusta, korvat ikivanhat ja kasvo”maalit” meikkipussista.

Onko teillä juhlittu tänä viikonloppuna?

Terkuin: Karkki

Kuvat: Kaisa Rikkonen & Eepi, i-Phone 4

Neidin asu:

Paita,Zara

Leggarit, Lindex

Karkin asu:

Paita,H&M

Nahkashortsit, Monki

 

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X