Heippa tyypit,
Pitkästä aikaa! Ollut ihan ikävä bloggaamista… Ja taukoon on ollut oikein hyvä syykin: Lähdettiin hiihtoloman viettoon heti perjantaina töiden jälkeen, ja sillä samalla reissulla olemme olleet tähän aamuun asti. Nyt rantauduttiin yhdeksi yöksi kotiin, pakataan kassit ja riennetään huomenna keittiöremppaa pakoon. Ehkä mummolaan. Ehkä Helsinkiin. Ehkä jonnekin, jonka päämäärää ei vielä tiedetä.
Jokainen järkevä bloggaaja olisi tähänastisistakin lomatunnelmista tehnyt kattavankin selonteon, ainakin kuusi postausta, mutta kun itse kurkkasin äsken kännykkäni arkistoon, selvisi, että olin ottanut koko tästä lomasta huimat kaksi kuvaa! Siitäkin huolimatta, että perusarjen sijaan nyt olisi ollut jotain ihan uuttakin kuvattavaa. Käytiin Hankasalmella, matkattiin satoja kilometrejä lapsen kanssa ja ilman, vietettiin Eepin kanssa älyttömän hauska risteily, syötiin herkkusafkoja, osteltiin vähän jotain kivaa, kierreltiin aurinkosiessa Stokiksessa ja ja ja ja ja… Niin: Kaksi kuvaa siis!
Tämä kuvattomuus on piinannut postauksiani jo aikaisemminkin. Ja tiedänkin, mistä se oikeastaan johtuu: Minua jotenkin nolottaa kuvailla julkisilla paikoilla! Varsinkin, jos en kuvaa Neiti-F:ää (koska lapsen kuvaaminen on jotenkin järkevää). Onko jollain muulla (bloggaajalla) sama ongelma? Nolottaako? Olen ehkä sitä sukupolvea, että itsensä kuvaaminen on jotenkin epäluonnollista. Kun kaivan kameran esille, ja käännän linssin itseeni, tulee sellainen olo, että tässä ollaan jotenkin itserakkaita. Että en minä nyt kehtaa. Ja mitähän muutkin ajattelevat, kun kuvaan jokaisen ruoka-annoksen ja latte-kupposeni. Onkohan tämä nyt vähän omituinen nolostuksen aihe? Sanokaapa te, onko eteenne tullut samanlaisia tilanteita!
Kivaa keskiviikkoa! Kaksi tyyppiä vetelevät päiväunia, ja minä yritän sillä aikaa purkaa reissukassit ja saada kämpästä taas vaihteeksi ihmisasumuksen näköisen. Ennen sitä kuitenkin vielä yksi kuppi lattea, muutama pala suklaata ja uusin Kaksplus. Jes! Loma!
-Karkki-
Kuvat:
iPhone 4
Kommentit (3)
Minulle on myös tuttua 😀 Haluaisin hirveästi kuavata lapsia muissakin tilanteissa kun esim. puistossa.. jos ollaan kahvilassa, tuntuu että kaikki ihmettelevät miks ”miks se nyt tuosta ottaa kuvan kun lapsi syö keksiä” 😀 otan kyllä paljon kuvia kotona, mutta siihen se sitten jääkin XD
Totta tuo: tuskin kulaan muu edes kiinnittää asiaan mitään huomiota. Noulus on vain omien korvien välissä!
Toi on kyllä tuttua mullekin, mutta silti täytyy sanoa et mietipä kuinka monesti ite ajattelet ku jokiu ottaa kuvaa jostaki et no miks toi tosta ottaa kuvan. Tuskin kovin usein. Ite oon nyt alkanu ajattelee sillee et se on vain itellä sellanen tunne eikä muita oikeesti niin kauheesti kiinnosta jos mä otan kuvan itestäni tai jostai ”hölmöstä” jutusta. 😀