Heippa,
että näin! Olimme lähdössä Neidin kanssa piiiitkän tauon jälkeen bussilla kohti keskustaa. Lähtöhässäkässä tempaisin vain Brio Go:t varastosta, ja sulloin tyttäreni rattaisiin. Vasta bussissa huomasin, että raukkaparka kyyhötti aivan mytyssä. Neiti-F oli talven aikana kasvanut niin, ettei hän enää mahtunut vielä syksyllä hyvin sopiviin rattaisiinsa. Koivetkin roikkuivat ainakin 20 sentin matkalta yli jalkatukien. Semmoista se talvi ja ravitsevat talviruuat saavat aikaiseksi (leivoin eilen kaksi pellillistä pullaa, ja kaikki oli tuhottu kolmea tuntia leipomisesta)…
Kun kyselin facebookissa ystävältäni, mitkä rattaat hän osti tyttärelleen yhdistelmävaunujen jälkeen, hän oli sitä mieltä, että yli kaksivuotiaat eivät tarvitse enää mitään rattaita. Tottahan se tietysti on, että vauhtijalkana Neiti-F haluaa useimmiten itse kävellä (juosta) vaikkapa kaupassa, mutta kyllä rattaat olisivat silti mielestäni ihan hyvä hankinta. Junamatkoilla (turvallisuusaspekti raiteiden vierellä), kaupunkireissuilla ja vaikkapa ulkomaan matkoja ajatellen. Sitä paitsi: hyvät rattaat hyvällä säilytyssysteemillä vapauttavat vanhempien kädet ja selän kantohommista.
Niinpä päädyin juttelemaan Neidin ratasasiasta Brion väen kanssa. Vaunuhankinnoissahan kävi aikanaan niin, että hankin ensin meidän tarpeisiimme aivan vääränlaiset vaunut, ja jouduin hommaamaan toiset heti perään. Nyt en halua, että käy samalla tavalla.
Koska tämä ratasasia on nyt meillä niin ajankohtaista, ajattelin myös kertoa teille, mitä erilaisia asioita (ainakin minun mielestäni) rattaita ostaessa tarvitsee ottaa huomioon. Tässä kysymyslista, johon kannattaa selvittää vastaukset ennen kauppaan marssimista:
1. Nukkuuko lapsi enää rattaissa? Tarvitsetteko selkänojaa säätää makuuasentoon asti, vai riittääkö semi-kalteva ”lepoasento”?
2. Missä olosuhteissa rattaita työnnetään? Isot loskan selättävät pyörät, vai pienet kaupan käytävillä rullaavat minirenkaat?
3. Onko työntäjien pituusero suuri? Jos pituuseroa on paljon, teleskooppivarsi olisi hyvä ratkaisu. (Meillä Eepin kanssa eroa on esim. 30 senttiä)
4. Kuinka pieneen tilaan vaunut on saatava säilytykseen? Oma varasto, vai eteisen nurkka?
5. Mitkä kriteerit vaunujen kasattavuudelle asetetaan? Jos vaunuja kasataan ja pystytetään jatkuvasti, alkaa jo nopeasti nyppiä, jos tämä osanen ei ole kunnossa.
6. Kuinka toistuvaa rattaiden käyttö on? Ts. mikä on rahallisen satsauksen ja käyttökertojen välinen suhde?
7. Lapsen kokoon tai liikkumiseen (ja sen rajoitteisiin) liittyvät ominaisuudet. Neiti-F on esimerkiksi niin pitkä, että monet rattaat ovat hänen koolleen liian lyhyet. Joillakin lapsilla voi puolestaan esimerkikis olla jokin sairaus, joka asettaa rajoituksen istuinosan tukevuudelle.
Tämmöisillä mietteillä kohti rattaiden hankintaa. Taas yksi vauvatarvike jää unholaan, ja tilalle tulee isojen tyttöjen menopeli! Kuvissa Neiti-F on kirjastoretkellä.
Kivaa uutta viikkoa!
Unohtuiko ratasostoslistastani muuten jokin tärkeä pointti? Mitkä rattaat olette itse kokeneet hyviksi (pitkälle lapselle)?
-Karkki-
Kuvat:
iPhone 4s, Karkki
Neidin asu:
Vihreä huppari, WESC, Zoovillage (-60%)
Pinkki toppis, Benetton, Lanttilan kirppis (14e)
Hopeiset kengät, H&M
Pinkit jeggarit, Name it (kahdet 29,95)
Kommentit (14)
Meillä on käytössä Brion Spinit ja poika on nyt päälle 2-vuotias. Hän viihtyy niin hyvin rattaissa, ettei tulisi mieleenkään olla ilman. Varsinkin jos tulee joskus tarvetta lähteä kaupungille tai muuhun ihmisvilinään, on rattaat ihan ehdottomat turvallisuuden kannalta ja ihan vaan helppouden kannalta. Samaten pitkät päiväretket ties missä Särkänniemessä tai Muumimaailmassa huutavat rattaita, kyllä se parivuotiaskin tarvitsee joskus levähdysmahdollisuuden.
Mutta noista Spineistä, olen tykännyt niistä tosi paljon, niissähän on aika pitkä se jalkatuki ja meillä poika tykkää pitää jalkoja ylhäällä. Jos jalkatuen laskee alas, siinä on huonoa se, että ei ole sellaista tasoa jaloille, jalat siis vain jäävät sitten roikkumaan. Tähän kyllä voisi kehittää jonkun TSI-ratkaisun, mutta ei tosiaan meillä ole ollut tarpeen, koska poika tykkää pitää jalkoja ylhäällä. Myös renkaat saavat sekä kiitosta että moitetta meiltä. Kääntyvät etupyörät ovat ketterät lähes aina. Ongelmaksi muodostuu talven auraamattomat tiet, hurja loskakeli ja sitten se auraamaton jäätynyt loska (argh). Mutta näitä kertoja on kyllä meillä tullut harvoin vastaan, tiet hoidetaan hyvin ja lumentulo tänä talvena on ollut suht maltillinen, että aurat tosiaan ovat ehtineet paikalle yleensä aina ennen meitä. Jäätynyt loska yhtenä päivänä nosti hien pintaan. Mietin, että onkohan Brio Racet muuten ominaisuuksiltaan samat kuin Spinit, vain renkaat ovat kääntymättömät?
Nyt meillä on tulossa toinen vauva ja ihan ehdottomasti hankitaan seisomalaudan lisäksi myös tuplat. Ei sitten ainakaan johonkin meneminen kaadu siksi, että esikoinen tarvitsisi myös lepomahdollisuuden tms. Onhan toki kantoliinat ja Manducatkin tuolla hollilla vauvaa varten, mutta tykkään varautua kaikkeen 🙂
Mietinkin, että onpa persoonallinen nimimerkki 😀 Hmm…noihan kuulostaa timanteille. Neiti-F on nyt sellaiset 98cm, joten nuo menisivät enemmän kuin muutaman kuukauden. Hienoa!
Näköjää mun nimikerkki jääny tuoksi, mut olkoon niin tunnistat 🙂 Meidän toukokuussa 4 täyttävä tyttö on 104 cm. Ei siis pisimmästä päästä kyllä ole, mutta vielä menee sille. Eivät ole sateenvarjorattaat vaan tosi laadukkaat, ja varaosia saa helposti. Meillä ollut nyt 2 vuotta, mutta ei ole tarvinnut mitään osia vaihtaa. Siinä yksi vaihtoehto 🙂
Kiitti vinkistä 🙂
Täällä en ehdi,vaikkei ole edes vauvaa mahassa 😉
Mietin noita mitta-asioita:minkä mittainen teidän 4-vuotias on?
Moikka 🙂
Me ostettiin pojalle (kohta 2v.) uudet Teutonia Timmyt. Ovat olleet mielestäni tosi hyvät. Tuossa välissä yhdistelmien jälkeen oli Brio Racet mutta en tykänny niistä 🙁
Timmyissä on ”nivelletty” työntöaisa, joten se sopii monen pituiselle. Isot renkaat kulkee kelissä kuin kelissä ja ovat kevyet työntää ja käsitellä, painoa n.12kg.
Selkänojankin saa ihan makuuasentoon jos lapsi sattuu nukahtamaan tai jos nukuttaa ulkona.
Suosittelen skidi apolloja 🙂 helpot kätevät ja kestävät !
Meillä on käytössä vielä tällä hetkellä Emmaljungan Scooterin, tosin vanhempaa mallia. Väritykseltään ovat juurikin herkut, pinkki-mustat 🙂 Meillä lähinnä ongelmaa on aiheuttanut juurikin työntöaisan säädettävyys, sillä mieheni on minua 30cm pidempi, eikä Scootereissa ole teleskooppi aisaa :/ Lähtevät kylläkin kiertoon parisen viikon kuluttua, kunhan saadaan uudet vaunut/rattaat tilalle uutta tulokasta varten. Esikoinen on jo päälle 2v, mutta tykkää istua rattaissa kaupunkireissuilla. Enkä kyllä voisi kuvitellakaan lähteväni pitkälle lenkille, tai kaupunkiin/asioille ilman rattaita, ellei armas aviopuolisoni ole mukana. On sen verran ehtiväinen neiti, ettei tämä odottava äiti yksinkertaisesti kerkeä enää joka paikkaan perään.
Tiedätkö, saako näitä pinkkeinä (tärkein kysymys)? 🙂
Onko nämä sateenvarjorattaat, vai ihan ”oikeat”?
itse meinasin hommata emmaljunganin scooterit 🙂 laadukkaat, suht edulliset ja kivoja kuoseja 😀
Easy Walkerit ovat olleet tosi hyvät. Kohta nelivuotias esikoinenkin istuu niissä.Tosi kevyet ja voi säätää helposti työntäjän pituudelle aisaa kääntämällä. Menee myös nopeasti kassaan ja alakoreihin ja tasjuihin mahtuu yllättävän paljon tavaraa.
Meillä siis sisarusrattaat. Varmaan niitä on yhdenhengen rattaita myös.
Kiitos Dee vinkeistä ja ajatuksistasi. Juuri nuo Spinit ovat olleet mielessä. Mietityttää vain hieman, eroavatko ne juurikan noiden Go-vaunujen rattaista…Ei viitstisi hommata toisia ihan lähes samanlaisia!
Jotenkin olen ihastunut myös Pony-malliin, vaikka mietinkin, onko se liian karvalakkimalli verrattuna näihin uusiin rattaisiin. Näin muuten Spinit viikonloppuna Lahden satamassa, ja ne kyllä näyttivät huomattavasti pienemmille kuin nykyiset Go:t. Ja se on tietysti hyvä asia…. APUA! Mitenhän tässä nyt toimisi 🙂