kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 14.03.2013

Mutsi kondikseen, osa 2. Silmät

Teksti
Karoliina Pentikäinen
10 kommenttia

Heissulivei,
katsoin tänä aamuna peiliin, ja mulla alkoi soida välittömästä päässä Pariisin Kevään biisi, jossa lauletaan ”me ei olla mitään teinejä enää”. Että semmoinen pärstä tänä aamuna 🙂 Onneksi on keksitty meikit ja muuta huijauskonstit. Tässä niistä vähän juttua. Olkaa hyvä…

Kuten moni blogini lukija tietääkin, olen elänyt aikamoista viha-rakkaus -suhdetta ripsipidennysten kanssa. Olen käyttänyt pidennyksiä kaiken kaikkiaan ehkä kahden vuoden ajan, mutta väliin on mahtunut monta taukoakin. Tai lopullista lopetusta, jonka jälkeen olen kuitenkin taas murtunut uudelleen noihin räpsyihin.

IMG_0465 IMG_0464

Viimeisimmän kerran lopetin pidennysrumban ennen joulua, jolloin sain megaluokan allergisen reaktion ripsiliimasta. Jo joskus aikaisemmin luomeni olivat vähän kutisseet ripsihuollon jälkeen, mutta tämä kutina vain kesti ja kesti. Niinpä päätin, että ei mikään kauneuskikka ole terveyden vaarantamisen arvoinen, ja niinpä siirryin taas luomuripsiseksi. Tai ainakin melkein. Koska kyllähän näissä kuvissa jotain silmätuotteita näkyy.

Eniten tekoripsettömyydessä ärsyttää se, että aamulla meikkaamiseen menee enemmän aikaa. Ja siltikään lopputulos ei ole yhtä pirteä ja freesi kuin tekoräpsyillä.  Jotenkin kun ripset olivat pidemmät, veivat ne huomion esimerkiksi tummalta silmänalusiholta. Tässä silti muutama kikka ja tuote, jotka tekevät väsyneistä mutsisilmistä ja lohkoperunasilmänalusista edes vähän siedettävämmät. Järjestys on muuten minun tärkeysjärjestykseni, loppunumerot skipataan, jos aamuun ei jää aikaa.

IMG_0463

 

KARKIN SILMÄTUOTTEET:

1. Dermalogigan silmänympärysvoiteet:

A. Jo illalla laitan  Multivitamiini power firm -voidetta. Tämä illalla laitettava silmänympärysvoide on muuten meikäläisen ensimmäinen anti age -tuote, ja olen kyllä ihan oikeasti huomannut, että se on saanut hyvää aikaiseksi. Aikaisemmin varsinkin silmieni ulkonurkan iho punoitti ja oli jotenkin todella ohuen ja jopa paperisen oloinen. Yösilmänympärysvoiteen koostumus on rasvainen, mutta kuitenkin helposti levittyvä. Niin ja erona joihin muihin hoitaviin silmätuotteisiin, tämä ei ole enää aamulla rasvaisena ihossa (joka pännii aika paljon meikin levittämisessä), vaan se imeytyy todella nopeasti.

B. Aamulla taputtelen silmänympärusiholle Total eye care -silmänympärusvoidetta. Monitoimivoide, joka toimii silmäpussiturvotuksen laskijana, aurinkosuojana ja värinsä ansioista myös valokynänä/peitevoiteen. Timanttista, kun on 3 tuotetta samassa. Kiireinen aamu kiittää!

2.  Ripsentaivutin, Shiseido. Voi kuulkaas naiset! Paljon en tiedä meikkaamisesta, mutta taivutinasiassa olen aika guru. Olen taivuttanut ripsiäni päivittäin kaksitoistavuotiaasta asti. Siis jo ennen, kun sain oikeasti luvan meikata. Taivutetu ripset nostavat koko silmän ja katseen olemusta, todellinen kasvojen kohotus. Ennen ostin halpistaivuttimia parin viikon välein, mutta sitten löysin nämä aivan huikeat Shiseidon taivuttimet. Toimivat kuin unelma. Kaarevuus on oikea, ei tarvitse käyttää voimaa, taivutus kestää ja mikä parasta: luomi ei jää taivuttimen väliin. Laivalta nämä saa muuten aika edullisesti!

3. Kulmakynä, Lumene (Blueberry) & kulmakarvageeli, H&M. Kulmat on koko naaman kehys, ja vaikka omani ovatkin aika tuuheat ala Frida Kahlo, täytyy niiden koloja silti vähän täytellä kynällä. Geelin päälle vetelen usein myös harjan avulla lakan, jottei kulmat ala roikkua päivän menossa.

4. Ripsari. Nyt Lancomen Hypnose, ei erityinen. Hyvä ominaisuus kuitenkin vedenkestävyys. Ei sillä, että uisin ripsareilla, mutta olen huomannut, että ripseni löpsähtävät heti taivutuksen jälkeen alas, jos sudin niihin tavallista ripsaria. Mistä löytäisinkään siis waterproof -ripsarin, jolla saa yhdellä vedolla näyttävät, tuuheat ja pitkät ripset (mutta ei könttejä)?!?HELP!!

5. Rajauskynä, Chanel. Waterproof-ominaisuus hyvä, mutten saa teroitettua kynää tarpeeksi teräväksi. En halua megarajauksia arkeen. Rajauksen pysyvyys on minulle tärkeä siitä syystä, että taivutan ripset aina vasta rajauksen jälkeen, ja useimmat rajaukset jäävät silloin kiinni taivuttimiin. Olisiko olemassa jotain megapysyvää ohutta rajaus(tussia)?

6. Lumenen Natural Coden nudekynä. Valoa tuomaan mm. silmän sisäosaan ja mustan rajauksen päälle, luomivärin (jota harvoin käytän) sijaan. Tämä osio menee jo hifistelyksi, harvoin ehdin enää tähän kohtaan.

IMG_0462

Tässä vielä se vapaapäivien kolmikko silloin, kun muu meikki saa muuten unohtua. Nyrkkisääntö omiin edes-joskus-huijaamalla-pirteisiin-silmiin on siis oikeat hoitovoiteet, katsetta ylöspäin vievä taivutus ja hyvällä lykylla kulmien ehostus.

Mitkä ovat omat kikkanne pirteään katseeseen? Entä osaako joku oikeasti auttaa tuohon ripsiväri-rajauskynä -ongelmaani?

Kaunista päivää:Karkki, jotka suoritti aamulla vain kohdat 1-3½.

Kuvat:

iPhone 4S, Karkki

Silmätuotteet:

Dermalogikan voiteet blogin kautta

Chanelin rajaus, Lumenen kynät, Lancomen ripsari ja Shiseidon taivuttimen Silja Linen tax-freestä

Kulmgeeli H&M:ltä

 

 

 

 

Kommentit (10)

kiitos vinkeistä! laita vielä kuva, miltä näytät noiden jälkeen! 🙂

Itsekin meinasin ostaa taivuttimet Hulluilta Päiviltä, mutta sitten en viitsinyt, kun EDELLEENKIN nämä tuolloin kauan sitten ostetut taivuttimet pelaavat. Eli ovat kyllä todellakin hintansa ansainneet monta kertaa jo takaisin!

Vinkkisi perusteella innostuin Shiseidon taivuttimesta, kun omat ripseni ovat tikkusuorat. Onneksi Hulluilta päiviltä löytyi kyseinen taivutin tarjoushintaan, on kyllä ihan huippu tuote! 🙂

Minun oli tarkoitus ostaa tuo Lancomen doll eye viimeksi, kun menin laivalle. Itse asiassa olin tutkinut arvosteluja siitä netistä, ja olin melko varma, että se sopisi minulle. Laivan kosmetiikkamyyjän mukaan doll eye kuitenkin aihettaa helposti könttejä, ja siksi jotenkin ajauduin ostamaan perus-Lancomen. Se ei kuitenkaan ole minun ripsaritarpeeseeni tarpeeksi jämerää kamaa.

Hei YSL:n waterproof ripsari pitää hyvin taivutukset ja toimii muutenkin. Toinen hyvä on Lancomen doll eyes waterproof-versiona! 🙂

Kiva kuulla 🙂 Meidän sivuilla kun on tämä systeemi, että ennen kommentointia pitää kirjautua, tulee myös kommentteja välillä vähän niukasti. Siksi onkin aina ilouutinen, ja jopa vähän yllättävää, kun joku ihan itselle vieras ihminen innostuu samoista asioista kuin minä!
Meillä saattaa olla edessä kesällä muutto uuteen kotiin (ja kaupunkiin, jaiks!), joten sisustusjuttuja tulee varmasti ihan kauhesti. Itse asiassa, tästäpä tulikin mieleeni, että yksi ihana sisustusmerkki on juuri rantautunut Suomeen. Siitä postaus ensi viikolla!!

Myös haluaisin sisutuksesta 😛 itseäni kiinostaa sisustus, ja kovaa vauhtia olen koittanut uutta kotiamme sisustaa 😉 vaisnkin lastenhuone ja olisi muutenkin kiva nähdä ihan kuvia kotoanne 🙂 saisi jopa vinkkejä omaan sisutukseen 🙂 nämäkin postaukset ovat olleet superhyviä iso kiitos siitä sinulle!! Olen jäänyt yht äkkiä aika koukkuun tähän blogiin 😀 vaikka vain tulin käväsemään kerran tässä 😀

Siiri ja =) : Hävetyksekseni täytyy todeta, että viimeksi olen liikkunut (edes kävelylenkkeillyt!!) maaliskuussa 2010. Sitten alkoi raskauspahoinvointi, sen jälkeen liikkumiskiellot keskenmenoriskin takia, ja Neiti-F:n syntymän jälkeen en ole (muka?) vain ehtinyt enää liikkumaan. Tälle asialle kyllä pitäisi tulla muutos!!

Mutta ruoka: Siitä voisin blogata vaikka pelkästään. Olen aina ollut innokas kokkailija, ja itse asiassa pyrin (ja pääsinkin) ylppärikirjoitusten jälkeen HKI:n ylioistoon kotitalousopettajan opintoihin. Valitsin kuitenkin lopulta kirjallisuuden.

Kiitti vinkeitä, postaan aiheista varmasti!! Idiksiä saa aina antaa: On kiva postata aiheista, jotka kiinnostavat muitakin kuin minua 😉

myös ruokailu hommat olis kivoja liikunnan lisäksi 🙂 terveelliset aamupalat/nopeat? miten herkuttelette?? mitkä ovat neiti F:n herkkuja?? 🙂

liikunta! 🙂 miten pidät itsesi kunnossa?

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X