Heippa,
tällä viikolla vietetään virallista Nuukuusviikoa. Cool!
Oma suhteeni nuukailuun on vähän hassu. Myönnän, että rakastan oikeasti montaakin materiaalista asia, ja monesti minun on myös saatava se ihan-pakko-hankkia -tuote myös itselleni. Että kyllähän minä sorrun ihanaan mekkon tai juurikin siihen tosi tärkeään kynttilänjalkaan, vaikkei olisi ihan tarvetta (tai ylimääräistä rahaa).
Omassa elämässäni rahan kulutus on ollut aina suhteessa tuloihini. Ekana opiskeluvuosinani nuukailu oli koko meidän opiskelijaporukan yhteinen ”harrastus”. Pakon sanelemaa tosin, muttei silti yhtään kurja. Iltakemut järjestettiin nyyttäreillä, kirppiksillä luuhattiin harrastuksen vuoksi ja muutenkin nuukailu onnistui ilman sen suurempia ponnistuksia, koska kaikki ympärilläni olleet ihmiset olivat samassa veneessä.
Kun sitten valmistui, ja menin töihin, muuttui myös rahankulutustottumukseni. Aluksi tuntui ihan huisin mahtavalle, että pystyin ostamaan monta ei-yhtään-pakollista-mutta-silti-niin-kivaa -juttua. Niin ja leivän päälle tuli ostettua SEKÄ kinkkua ETTÄ juustoa. Saattoipa olla, että silloin tuli tuhlattua myös moneen todella typerään ja kertakäyttöiseen vaatteeseen tai tavaraankin.
Neiti-F:n myötä olen alkanut taas uudelleen löytää nuukailun hienouden. En halua opettaa lastani kertakäyttökuluttamiseen. Ja toisaalta: hukkaan heittäminen ja typerät ostokset ovat oikasti alkaneet painaa ihan eri tavalla mieltäni, kuin vaikkapa kolme vuotta sitten.
Yksi turhimmista tuhlaamisen kohteista on mielestäni ruuan heittäminen roskiin! Siksipä olenkin kehitellyt erilaisia jämäruokaruokalajeja, jonne voi kätsysti tunkea kaiken ylijäämäruuan. Kuvissa Neiti-F valmistaa porkkana-peruna -rieskoja perunamuusin lopusta ja aterialta ylijääneistä keitetyistä porkkanoista. Sekaan vain muna, erilaisia jauhoja ja siitten vain pellille läpyttelyn jälkeen uuniin. On muuten hyvää, ja on ihan varmasti ekologista ja terveellistä.
Muita suosikkejani jämistä ovat:
- Pyttipannu. Onko mitään, mitä tänne ei voi laittaa? Kasvikset, lihat, juustojen ja tuorejuustojen loput. Ehkä kermaa ja lusikallinen sinappia. Nams!
- Munakkaat.
- Pannarit. Suolaiset tai ihanaisen makeat. Ei ole löytynyt vielä ainesosaa, joka ei tänne kävisi. Imaisee hyvin myös rahkojen ja kermaviilien jämät.
- Vohvelit. Samoilla kikoilla kuin pannaritkin. Suosikkini on suolaiset vohvelit tortilla-ainesten lopuista. Tortillakastiketta, juustokastiketta, maustettua jauhelihaa ja kasvikset. Ihan ygösiä! Eikä jää muuten ne salsapurkit kaappiin pilaantumaan.
- Lämpimät voileivät.
- Uunikasviket/juurekset. Kaikki jämpyt vain pilkottuina sekaisin. Mukaan öljyä, hujanaa/siirappia, rosmariinia.
- Sämpylät, leivät, rieskat. Jauhopussien,puurohiutaleiden, pähkinöiden, kasvisraasteiden ja jyvien jämät kulhoon ja lopputulos on aina parempaa kuin kaupan käntyt.
- Raclette. Juustopannun täytteeksi käy KAIKKI! Syödään leivän tai pottujen kanssa.
- Pappilan hätävara. Jälkkäriherkku, joka koostu yleensä kolmesta erilaisista kerroksista. Kokoa se esim. näin: 1. kerros kootaan murennetuista kekseistä/kakusta/pullasta/piiraasta, 2. kerros kasataan rahkasta/kermavaahdosta/vanukkaasta ja lopuksi päälle ripotellaan vähän marjoja/hedelmiä/karkkia/pähkinöitä.
- Smoothiet. Marjojen, hedelmien, mehujen ja maitotuotteiden mehevä kaatopaikka.
Näillä nuukuusherkuilla kohti tiistai-iltaa. Neiti-F on edelleen lämmössä, joten toinen kotipöksypäivä on tiedossa vielä ainakin huomiselle.
Kuka katsoi eilen Avalta Kotia kohti? Siellä ei ainakaan nuukailtu 😉
Varmasti avaudun tästä nuukuusaiheesta vielä lisää tällä viikolla. Onko sinulla jokin säästövinkki, jonka haluaisit jakaa myös muille?
Terkuin:Karkki
Kuvat: Karkki, iPhone 4S
Neidin asu:
Rip Curl -huppari. Punavuoren peikosta kesällä 2011. -50%
Kommentit (2)
En ookkaan muistanut pyttipannun olemassaoloa, kiitos 🙂 Meidän suurin säästövinkki on Lidlissä käyminen, säästää jopa puolet kauppalaskusta 🙂
Lidl on kyllä oikeasti niin paljon halvempi, kuin muut kaupat. Itse äimistelen aina kauppakassin hintaa, kun marssin Lidlistä ulos. Syy, miksi emme kuitenkaan käy siellä niin paljon kuin voisimme, johtuu siitä, että lähes aina Lidl:n jälkeen on kuitenkin marssittava lisäksi johonkin ”normikauppaan”. Kaikki vähän erikoisempi on nimittäin haettava muualta.
Hyvä kun muuten mainitsit Lidl:n. Siitä tulikin mieleeni, että minun täytyy tehdä yksi mielessä jo kauan ollut postaus kyseisen kaupan eräästä tuotteesta 🙂