kolmistaan - Banneri
20130609-150236.jpg

Moikkis,
kuten olen jo yhden kokonaisen kolumnin, ja ainakin parin postauksen verran avautunut, ei F:lle ole tulossa sisaruksia. Tai siis ainakaan lähivuosina. Jos koskaan. Jos semmoiset asiat ovat edes jonkin verran omassa päätäntävallassamme.

Tästä seikasta huolimatta olen säästellyt jokaikisen F:n pieneksijääneen vaatteen ja jo poiskäytöstä menneen lelun. Puhumattakaan niistä isoista rohjoista: vaunuista, sitteristä ja muista megaromppeista. Niin no miksikö? Ei ole pokkaa laittaa niitä pois! Ja kuitenkin ne vähän ottavat päähän varastontukkeena.

Vaikka nyt koko raskaus- ja vauva-aika eivät yhtään hotsitakkaan, mietin, josko pääni kääntyykin joku päivä. Ihan yht`äkkisesti. Semmoinen impulsiivinen toiminta kun sattuu olemaan minulle ja meille hyvinkin tyypillistä.

20130609-150119.jpg

Se jo tiedetään, että se klassinen 2-3 -vuoden ihanneikäero (uusimman Kaksplussankin esittelemä gallupluku!) on meidän perheessämme jo ylitetty, joten en oikein tiedä, kuinka vauva- ja taaperokamppeiden kanssa pitäisi tässä tilanteessa toimia. Enkä oikein tunne edes ketään, joka olisi samassa tilanteessa.
Sitäkin olen pohdiskellut, että jos F saa sisaruksen esimerkiksi kahdeksan vuoden päästä, eihän silloin kuitenkaan kehtaa pitää vuoden 2010 vaatteita. Vai kehtaako? Muuttuuko vauvamuoti? Meneeko H&M-laatu jo reikäiseksi varastolaatikosta? Mitä jos säästelisin vaan laadukkaat PO.P:t ja vaikkapa varmasti klassikoiksi nousevat Aarrekidit ja tietyt Pomp de Lux -helmet? Tai jemmailisin Me&I:ta kaapissani vielä seuraavt 5 vuotta, ja käärisin kovat massit sitten myymällä ne oikein superfaneille? Entä jos ehkä-sisarus onkin poika, ja kamat menevät joka tapauksessa sitten hukkaan? Mitä, mitä, mitä?

Nyt jeesausta kehiin, tyypit! Jemmatakko vai pistää kiertoon?

-Karkki-

P.S. Uusimmassa Kaksplussassa on siis muuten aivan superhyväjuttu (Vuosi vai viisi?, Matilda Katajamäki. Alkuperäiset kuvat: Johanna Levomäki, Pasi Leino, Sampo Korhonen) sisarusten välisistä ikäeroista! Suosittelen! Taidan tallettaa tämän taulukon kännyni muistiin:

20130609-150056.jpg

Kommentit (15)

Kiertoon vaan! Vähän haikealta se tuntuu, mutta on myös ilo ajatella, että vaatteet ja tavarat pääsevät käyttöön niitä tarvitseville. Muutama ihana aarre jemmaan, mutta suurin osa eteenpäin, niin tein itse. Jos sisarus joskus tulee, on vaatteiden ja tarvikkeiden hankkiminen ihanaa valmistautumista. Muoti tosiaan muuttuu noissa vauvakamoissakin. Meillä kakkonen olikin eri sukupuolta, joten jemmavaatteista ei siksikään olisi ollut juuri iloa.

[…] Ja taas kerran tuli olo, ettei kenenkään kanssa voi vain olla niin hauskaa ja niin rentoa kuin omien siskojen! Ja tästä ajatuksesta sitten kumpua taas pohdintaa siitä, onko epäreilua, jos omalle tyttärelle aivan tietoisesti evää tämän mahdollisuuden….Huoh! Aikaisempaa yksi vai kaksi lasta -pohdintaanihan löytyy mm.  täältä. […]

Hyvä ajatuksia! Itselle rentouden asian suhteen tuo se, ettei aivan leikkikaveri-ikiä enää voi saavuttaa. Nyt on siis sama, odotellaanko vuosi vai seitsemän.

Heh. Paljon samanlaisia ajatuksia tosiaan.

Olen kyllä kuullut, että aikuiseksi kasvettua lasten ikäerot häviävät. Tiedätkö sitten kun esikoinen on 38, niin on aivan sama onko kuopus (jos sellainen on) 36,34 vai 30-vuotias 🙂
Tähän faktaan minä ainakin tuudittaudun 😉

Ja olen myös nähnyt monia tapauksia, jossa alakouluikäinen saa pikkusisaruksen.. tästä pienestä tulee isomman hellimä ja lellimä. Pieni otetaan mukaan leikkeihin kavereiden kanssa, eikä haittaa vaikka pieni sotkee vähän legoja..onhan se pieni 🙂

Ilona

Niin ja Demi: Nyt meillä on yksikköydessä soulmatet toisistamme!

Telepatiaaaaa 🙂

=),Tanja ja muutkin tsemppaajat:

Kiitos tsempistä! Nyt pitää pohtia tarkkaan,mikä olisi paras kirppis. En haluaisi roudata kamoja enää kirppikseltä kotiin. Harmi,että Vallilan Valtteri ei ole enää elossa 🙁

Samaa mieltä kuin edelliset: kamat kiertoon vain! Itse olen säästänyt muutaman rakkaimman vaatekappaleen muistona, mutta muut on saanu siirtyä uusille omistajille. Tavaroista voi saada myymällä rahaa, saa lisää säilytystilaa ja mikä parasta; saa sille mahdolliselle tulevalle lapselle hyvällä syyllä hankkia uudet vermeet 🙂

Meillä kävi niin että ensimmäinen oli hirmu kapea vartaloinen, ja toinen todella pullea, että ihanat pikkuvaatteet jäi todella nopeasti pieneksi, jos edes mahtoivatkaan 😉 ja tietty kävi myös se että syntyivät niin että vuodenaika vaatteet ei täsmänny 😀

Roosa: Totta 😀 F:n serkuille varastollinen vaatteita valmiina!

Tinde: Tuota en tullutkaan ajatelleeksi: vuodenaika,johon pikku tyyppi syntyy,vaikutta kovastikin siihen,mikä mahtuu milloinkin! Hmm….Oiski tässä jo tarpeeksi vinkkejä mulle.

Kiertoon, säästä parhaat. Jos päädytte toiseen lapseen, haluat kuitenkin shopata uusia juttuja ja fiilistellä henkkamaukan vauvaosastolla pikkuruisia sukkia. Seuraava lapsi voikin syntyä eri vuodenaikaan kuin esikko, niinpä kesämekot/talvihaalarit on sitten väärän kokoisia

Meillä on supertavallinen ikäero 2v 3kk… Osa isommista tavaroista oli välillä lainassa ja palautui sitten meille uutta vauvaa varten. Huomasin myös, että ensimmäisenä kesänä vauvoilla on eri vaatekoko käytössä esikoisella 80 ja kakkosella 68, niitä ei olis päässy hyödyntämään.

Tai sitte säästelet niitä vielä kuitenkin sen seuraavat 5-10 vuotta, et sit ku me siskot päätetää pyöräytellä babyjä, onki sulla kaikki romppeet valmiina.;)

Ninnu:
On tosiaan kummallista,miten ne vauvakuteet saavat haikeuden aikaiseksi,vaikken vastasyntynytaikaa todella edes kaipaakaan. Ehkä vasta niitä katsellessa tajuaa,kuinka isoksi oma F onkaan jo kasvanut. Millainen ikäero teidän lapsillanne on?

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X