kolmistaan - Banneri
Kolmistaan 13.10.2013

Nivea Creme, mutsille ja tyttärelle !

Teksti
Karoliina Pentikäinen
5 kommenttia

Iltaa!

Luin muutama viikko sitten alunperin Daily Malessa
julkaistun jutun, jossa testihenkilönainen oli testannut
muutaman euron Nivea Cremen ja yli 100 euroa maksavan
luksuskasvovoiteen vaikutusta omille kasvoilleen. Ja kuten arva
saattaa, satasen voide ei ainakaan tämän naisen kasvoille tehnyt
suurempaa vaikutusta (testien ja kuvien perusteella) kuin
Niveakaan. Ja positiivisesti sanottuna: Nivea toimi siis ainakin yhtä hyvin, kuin kallis tökötti.

Itse olen kamppaillut viime vuosien aikana iho-ongelmien
kanssa. Ennen raskautta en edes muista, että olisin vaivannut
päätäni ihonhoitoasioille: Hyvä iho kun oli tullut aivan
ilmaiseksi. Raskaus toi kuitenkin tullessaan näppylät, ja raskauden
jälkeen olenkin testannut jos jonkinmoista voidetta ja kasvopuhdistusainetta.
Niin ja onpa muutama aknekuurikin tullut syötyä.

Lähipiirini nauraa
usein tälle minun ”akneongelmalleni”, koska tietysti heidän
silmissään kyse on vain muutamasta näpystä. Ja niinhän se totuus taitaakin olla, mutta itseäni jo nämä muutamakin näppy ovat vaivanneet sen verran,
että olen oikeasti yrittänyt tehdä asialle jotain.

Nyt ihoni on pysynyt
kohtuullisen hyvänä Dermalogigan puhdistusten avulla, ja uudeksi
ongelmaksi onkin noussut ihon kosteus. Olen niin monta vuotta
vältellyt näppyjen pelossa hoitavia voiteita, että havahduin ihan
äskettäin siihen, että ihonihan on aivan rutikuiva. Ja mikä
pahinta: Lähestyvän kolmen kympin rypyt alkavat tulla ja näkyä
selvemmin, kun ihossa ei ole kosteutta ja kimmoisuutta.

Olemme
lähdössä syysloman jälkeen risteilylle, ja ajattelin, että ostaisin
sieltä jonkin ihmevoiteen kasvoilleni. Koska iho kuitenki jo oikein
hilseili, piti keksiä nopea ratkaisu ja vieläpä halvalla. Ja niinpä
marssin lähikauppaan Nivea-ostoksille. Kävi kuitenkin pian
selville, että jokin muukin oli lukenut saman Nivea-uutisen kuin
minä, nimittäin kolmen lähikauppani Nivea Cremen hyllypaikka loisti
tyhjyyttään. Myöhemmin kuulinkin radiosta, että tuotteen ympärille
oli noussut sellainen hypetys, että se oli loppunut kokonaan mm.
Sokoksilta ja Pohjois-Suomesta.

Oma sininen peltipurkkini löytyi
kuitekin lopulta pienen etsinnän jälkeen , ja nyt olenkin sutinut
Niveaa minun ja myös F:n kasvoille parin viikon ajan. Ja wau: Tämä
tuote on ihan oikeasti maineensa veroinen! Ennen paperimaiselle
tuntunut, ohut otsaihoni, tuntuu jo paljon kimmoisammalle, eivätkä
sen juonteen näy niin selvästi kuin ennen. Neiti-F:n ainainen
näppyläisyys ja punoitus nenän ja suun alueelta (flunssa-aika!)
ovat myös hävinneet kokonaan. Aika siistiä, että 28-vuotias ja
2,8-vuotias voivat käyttää samaa tuotetta 🙂

Kun juttelin asiasta
siskoni Aurooran kanssa (täällä muuten linkki hänen blogiinsa), hän
kertoi, että Nivea on yksi niistä harvoista voiteista, joita hänen
todella, todellalla allerginen ja atooppinen ihonsa on koskaan
kestäneet. Ja Auroora jos kuka, on testannut varmaan puolet
kappojen valikoimasta, ja koko apteekin repertuaarin!

Näillä
sanoin, ja näiden havaintojen johdattamana olen tainnut liittyä
Nivea-fanien kerhoon. Ihan kaikkein näppyherkimmälle alueelle en
voidetta kuitenkaan lähtisi laittamaan, niin tujua aine on. Itsekin
jätän leuan ja nenäni siis ilman tätä ainetta. Enää tulisi löytää
jokin mahtava anti age -seerumi tai -voide ikääntymistä vastaan.
Olen nimittäin kauhukseni huomannut, että silmäkulmien juonteet ja
otsan rypyt eivät enää lähdekään pois normirasvauksella, vaan
katsovat peilistä kaikkien ihorutiinien ja pitkien yöunienkin
jälkeen. Oh, well. Ei kai se kolmekymppiä tulekaan yksin?

Ihanaa
alkavaa viikkoa! Meillä on ollut aivan huikea päivä. Aamupäivän
puistoilu venähtikin ravintolakäyntiin ja isomummolanvierailuun,
joten liikettä on piisannut.

Lopuksi vielä muutama kysymys:

  1. Oletko itse löytänyt Nivea Cremen maagisen voiman?
  2. Mikä onparas anti age- tuotteesi ja -vinkkisi?

-Karkki-

 

Kommentit (5)

Olen kyllä joskus käyttänyt Niveaa. Muistan tuoksun ihan tarkalleen.

Mutta Joutsenmerkin blogi-illassa kiinnostuin vähän kemiasta. Ja sain selville, että mineraaliöljy on synteettistä -eikä se hajoa luonnossa. Enkä näin ollen haluaisi käyttää pitkäaikaisesti.

[…] lähti myös muutamat joululahjat perheelleni (hih, en voi kertoa enempää), sekä monta purkkia kuuluista Niveaa. (Vaikkain Maria saikin minut miettimään, onkohan tuote – ainakaan ekologisesti – […]

Kiitti, Maria! Ja voi ei, pari euroa ei ollutkaan tie onneen. Tosin, harvoin on. Kun hinta on superhalpa, täytyisi aina vähän epäillä tuotteen alkuperää.

Eikö me olla sitä samaa? Mineraaliöljy ei hajoa luonnossa eikä ihollani. Googlaapa! Mineraaliöljy valmistetaan raakaöljyn sivutuottesta.

Maria. Mietitkö, että synteettisyys on ennen kaikkea huono luonnolle, vaan myös iholle haitallinen pitkäaikaskäytössä?

Kaupallinen yhteistyö

Karoliina Pentikäinen

Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan-blogi on yksi Suomen ensimmäisiä perheblogeja. 13-vuotisen historiansa aikana blogissa on eletty Karoliinan ja tämän perheen elämänvaiheita iloista suruihin ja arjesta juhlaan. Nykyisin Karoliina, 38, asuu uusperheensä kanssa Tampereen Pyynikillä. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi 13-vuotias esikoinen ja 4-vuotiaat kaksoset. Ruuhkavuosien lisäksi Karoliina kirjoittaa naiseudesta, kauneudesta, kodista ja hyvinvoinnista. Balanssi on Karoliinan teema vuodelle 2024!

Arkisto

X